On tämä polittikka väliin ihan että naurattaa

Kun ei itkeäkkään viitsi.
Kertoo vain kuin ollaan pitkäämielisiä muihinkin, tässä tapauksessa toisen puolueen Väyryseen. Ei taida olla muilla puolueilla vastaavaa tapausta ? Demareilla nyt omat oikeistolaisensa, mutta he ei ole saaneet ääntään kuuluviin, kuin Natosta vain.

Se vielä puuttuis jos Kansalaispuolueen Väyrynen hakisi keskustan puheenjohtajuutta.
Parasta aikaa on kolmenpuolueen kirjoilla, kun on Helsingin valtuustossa kristillisten listoilla.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoi sunnuntai-iltana pyrkivänsä jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana. Puoluekokous on Sotkamossa ensi kesänä.

Puoluejohdossa oli sovittu, että asia julkistetaan nopeasti, jotta epätietoisuus kentällä Sipilän jatkoaikeista katkeaa.

Taustalla on toinenkin syy, joka nostattaa hiuksia keskustan puoluetoimistolla. Keskusta pelkää, että kansalaispuolueen Paavo Väyrynen ilmoittautuu keskustan puheenjohtajakisaan, minkä vuoksi Sipilän ilmoitusta kiirehdittiin.

Olisi näyttänyt kummalliselta jos Väyrynen olisi ollut ehdolla mutta Sipilä ei, eräs keskustan puoluejohtoa lähellä oleva sanoo.

Eri sisäpiirilähteistä kerrotaan HS:lle, että Väyrysen temppuiluun on syytä varautua. Väyrynen ei suostu eroamaan keskustasta, eikä häntä voi erottaa kuin Väyrysen oma paikallisyhdistys, Keminmaan Keskustaseura. Sitä taas ohjailee Väyrynen itse.
276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puoluekokousvirkailijoilla on varmasti hauskaa, jos Väykyn omistama paikallisosasto ilmoittaisi hänet kepun puheenjohtajaehdokkaaksi.

Äänestä

Jos ei ole valtaa erottaa, niin ainahan toiset jäsenet voivat erota ja tarvittaessa perustaa oman järjestön. Siellähän jamuaa sitten yksinään, eikä taida olla päätösvaltaakaan, sillä yleensä säännöt vaativat tietyn henkilömäärän päätösten tekemiseksi.

On aika kummallista, että henkilö, joka on joka käänteessä moittimassa keskustaa, haluaa väen väkisin olla siinä mukana, vaikka perusti oman puolueen.

Kai jo kansalaispuolueen riveistä yrittää eduskuntaan ensivuonna.

Siihen harva pystyy, on keskusta kansanedustaja, on meppi, on omanpuolueen kirjoilla.
On kristillisten kirjoilla Helsingin valtuustossa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/keminmaan-kunnanjohtajan-hakua-jatkettiin-vayrynen-arahti-kunnanhallitukselle/609405/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavola.on.lankoja.vielä kirjoitti:

Kun ei itkeäkkään viitsi.
Kertoo vain kuin ollaan pitkäämielisiä muihinkin, tässä tapauksessa toisen puolueen Väyryseen. Ei taida olla muilla puolueilla vastaavaa tapausta ? Demareilla nyt omat oikeistolaisensa, mutta he ei ole saaneet ääntään kuuluviin, kuin Natosta vain.

Se vielä puuttuis jos Kansalaispuolueen Väyrynen hakisi keskustan puheenjohtajuutta.
Parasta aikaa on kolmenpuolueen kirjoilla, kun on Helsingin valtuustossa kristillisten listoilla.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoi sunnuntai-iltana pyrkivänsä jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana. Puoluekokous on Sotkamossa ensi kesänä.

Puoluejohdossa oli sovittu, että asia julkistetaan nopeasti, jotta epätietoisuus kentällä Sipilän jatkoaikeista katkeaa.

Taustalla on toinenkin syy, joka nostattaa hiuksia keskustan puoluetoimistolla. Keskusta pelkää, että kansalaispuolueen Paavo Väyrynen ilmoittautuu keskustan puheenjohtajakisaan, minkä vuoksi Sipilän ilmoitusta kiirehdittiin.

Olisi näyttänyt kummalliselta jos Väyrynen olisi ollut ehdolla mutta Sipilä ei, eräs keskustan puoluejohtoa lähellä oleva sanoo.

Eri sisäpiirilähteistä kerrotaan HS:lle, että Väyrysen temppuiluun on syytä varautua. Väyrynen ei suostu eroamaan keskustasta, eikä häntä voi erottaa kuin Väyrysen oma paikallisyhdistys, Keminmaan Keskustaseura. Sitä taas ohjailee Väyrynen itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu