kokopäiväisiin työpaikkoihin joista maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa? Sipilä ja Orpo kehuvat työllisyyden parantuneen. Onko jollain esittää tilastoja oikeisiin työpaikkohin työllistyneistä?
Montako työtöntä on työllistynyt ihan oikeisiin
13
148
Vastaukset
- KattellaanTöitä
Palkanmaksuhaluisia työnantajia ei vaan ole.
- pffjgs
Totta turiset.
Työllisyyden kehityksestä on tilastoja esimerkiksi täällä.
http://findikaattori.fi/fi/41
"Työllisiä oli vuoden 2017 joulukuussa 2 469 000 (virhemarginaali ±33 000), mikä oli 48 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 19 000 ja naisia 30 000 enemmän kuin vuoden 2016 joulukuussa."
Jos sinulla on jotakin omia määritelmiä, joiden mukaan haluat tilannetta tarkastella, niin tilastokeskuksen tietokantataulukot ovat varsin käteviä.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/?rxid=49f6c12e-00e8-4aa1-acf6-8925def1b6fb- xclxjhcf
Kysyin kuinka monta työtöntä on työllistynyt oikeisiin kokoaikaisiin palkkatöihin. Antakaa faktaa asiasta.
- joku_mättää
Työttömyyden olisi pitänyt loppua aikoja sitten, koska joka vuosi jää
eläkkeelle yli 50000 ihmistä. Herää kysymys, mitä tapahtuu näiden
henkilöiden työpaikoille? Ei mitään, ketään ei palkata tilalle.
Vale, emävale, tilasto.
- Huijarithirteen
Ei yhtään. Sipilä ja Orpo ovat pelkkiä huijareita.
- hjhjhgjjgh
Talouskin sitten kasvaa sitten muka lähemmäs 3 prosenttia mutta ei kyllä paljon jossakin rautakaupassakaan näy vaikka pitäisi olla melkein ensimmäisten joukossa kotitalouksissa.
- hienoa_politiikkaa
Saa kasvaa vaikka 30% niin ei näy missään. Rahat valuu ulkomaille, vai
tiedättekö jotain suurta kotimaista yritystä joka ei olisi ulkomaisessa
omistuksessa? - 7835870
hienoa_politiikkaa kirjoitti:
Saa kasvaa vaikka 30% niin ei näy missään. Rahat valuu ulkomaille, vai
tiedättekö jotain suurta kotimaista yritystä joka ei olisi ulkomaisessa
omistuksessa?Ai ei Suomessa näy missään, jos ulkomaiset yritykset tuottavat täällä? Et vaikkapa niiden tuottamia työpaikkoja ja verotuloja yhtään ajattele?
- tilastotieteilijä
Laskujeni mukaan kymmenen, tosin kaksikymmentä sai potkut ja 4000
jäi eläkkeelle. - hyvä_hyvä
Kela joutuu palkkaamaan sata uutta virkailijaa, menee tosin veronmaksajien
piikkiin mutta eihän sillä väliä, pääasia että on kivaa.- esuutlikätejä
Hieno meininki, että Kela satsaa työttömien palveluun. Kun vielä ajattelee sitäkin, että siinähän on sadalle työttömälle upea tilaisuus päästä töihin. Tosin palkka ei päätä huimaa.
- Pitkäaikaistytötön
Työttömyystoverit! Perustakaamme Punakaarti! Työllistävä vaikutus!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819