Nord Stream l-kaasuputki Suomen rajan pinnassa?

Nord Streamin jo rakennettu kaasuputki näyttää kulkevan Karjalan kannakselta Suomenlahteen kaikissa löytämissäni kartoissa väärin linjattuna. Tosiasiassa Nord Stream -kaasuputki on kaivettu Viipuri kaukaa pohjoisesta kiertäe - linja jatkuen Imatran korkeudelle saakka. Sieltä putki vasta kääntyy etelään kohti Suomenlahtea kulkien aivan Suomen rajaa hipoen Bol'shoy Boriin Suomenlahteen.

Putken linjaus on lähemmillään vain noin 3.5 - 5 kilometrin etäisyydellä Suomen rajasta Imatran korkeudella. Google Earthin tarjoma mittatyökalun mukaan kaasuputken etäisyys Suomen rajalta on vain 3.5 kilometriä. Tarkka mittauspisteeni Nord Stream -kaasuputken etäisyyteen Suomen rajalta on Nuijamaan raja-aseman kohdalta hieman pohjoiseen Pankajärvelle. Tästä alaspäin putki kulkee Virolahden tasalle Bol'shoy Boriin ja Suomenlahteen noin 55 km matkan vain muutaman kilomerin etäisyydellä valtakunnan rajasta.

Miksi Saksaan menevä Nord Stream-putki piti linjata noin eriskummallisen mutka Suomen raja-alueelle vain muutaman kilometrin etäisyydelle maamme rajasta? Löytyykö järkeenkäypää selitystä keneltäkään. Lyhempiä reittejä Suomenlahteen olisi ollut tarjolla varmasti.
27339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Pitäähän sitä putkea varustautua puolustamaan. Kriisi tai selkkaus Itämerellä avaa Putinille oivan mahdollisuuden saada kahakka rajallamme. Kyllä Venäjä puolustaa putkeaan sen molemmin puolin varmasti. Valtakuunnan raja muuttuu sotakoneiden temmellyskentäksi. Siinä sen putken lihjauksen idea. Kyllä rys on rys vaik voilla paistaisi.

Äänestä

Kyllä on niin sinisilmäistä porukkaa. Toki strateginen merkitys vaan kasvaa kun putki sijoitettiin aivan rajallemme.

Äänestä

Sama rajavartiosta voi varjella rajan ja putken.

Äänestä

Tyhmät baltit, ruotsalaiset ja puolalaiset vaan kuvittelee, että siinä on jotain taka-ajatuksia siinä putkessa. Me suomalaiset luotamme Venäjään siinä kuin Neuvostoliittoonkin.

Äänestä

Siihen pannaan putki mihin se parhaiten sopii. En ymmärrä aloittajan innistelyä tässä asiassa.

Äänestä
  • "Siihen pannaan putki mihin se parhaiten sopii. "

    Juuri näin. Lisään vielä että Geopoliittisesti "siihen pannan mihin sopii parhaiten". Saksaan menevä kaasuputki laitettiin niin lähelle Suomen rajaa kuin mahdollista. Se laitettiin muutaman kilometrin päähän valtakunnan rajasta noin 60 km matkalla Imatran tasalta Bol'shoy Boriin.
    Taloudelliset seikat eivät varmasti puoltaneet linjata putki rajallemme. Kerroppa oma näkemyksesi miksi putkea ei viety suoraa reittiä Suomenlahteen?

    Äänestä

Ei taida järkevää selitystä putken linjaukselle löytyvän? Yritetään kuitenkin.

Äänestä

Järkeä kätheen ! Se öylättiputki kulkee Viipurin itäpuolella Koivistolle. Olisihan se soma täräyttä ne taivaan tuuliin kun kulkisivat vieretysten. Puttiini joutus monta kertoo Valamoon paimentamoon patriarkkoo kun tulis vikapisto laevatankkaukses.

Äänestä
  • Lähelle 3,5 km päähän rajastamme ovat ujuttaneet kaasuputken. Siitä vasta suunta on otettu rajaa hipoen Suomenlahteen. Mikähän idea oli tuoda putki melkein Imtralle. Viipurin takaa linjattu ja Imatran tasalta alas etelään, aivan rajaa hipoen 55 km matkan Suomenlahteen ja Saksaa kohti.

    Äänestä

  • Käsittämätöntä kirjoitti:

    Lähelle 3,5 km päähän rajastamme ovat ujuttaneet kaasuputken. Siitä vasta suunta on otettu rajaa hipoen Suomenlahteen. Mikähän idea oli tuoda putki melkein Imtralle. Viipurin takaa linjattu ja Imatran tasalta alas etelään, aivan rajaa hipoen 55 km matkan Suomenlahteen ja Saksaa kohti.

    Svetogorskiin on rakennettu kaasulinja etelän suunnasta. Se näkyy maastossa muutamassa kohtaa tielle. Tien alitukset ovat Svetogorskista Viipurin suuntaan vievän tien ali ja Kamennogorskista Viipuriin vievän tien alitse.
    Mutta onko tuo nyt totta, että Svetogorskista linja jatkuisi lounaaseen? Vähän sitä epäilen.

    Äänestä

  • Mikä vitun "Svetogorski"? Tarkoitatko Ensoa?
    Ei käytetä miehittäjän keksimiä nimiä!

    Äänestä

  • Ikuisesti-suomen kirjoitti:

    Mikä vitun "Svetogorski"? Tarkoitatko Ensoa?
    Ei käytetä miehittäjän keksimiä nimiä!

    -Äläs ny kiihdy, mitään Ensoa ei ole olemassa. Svetogorsk taas on huomattava teollisuusalue venäjäjänkarjalassa, eiks nii? Se on kahdessa sodassa hävitty taajama ja vie-
    läkin joku tampio siitä kiihtyy äärimmilleen, aivan turhaan. Nord Stream on monikansalli-
    nen hanke joka on hyvin tarpeellinen globaalisti.

    Äänestä

  • Imatralle_ kirjoitti:

    Svetogorskiin on rakennettu kaasulinja etelän suunnasta. Se näkyy maastossa muutamassa kohtaa tielle. Tien alitukset ovat Svetogorskista Viipurin suuntaan vievän tien ali ja Kamennogorskista Viipuriin vievän tien alitse.
    Mutta onko tuo nyt totta, että Svetogorskista linja jatkuisi lounaaseen? Vähän sitä epäilen.

    " Tien alitukset ovat Svetogorskista Viipurin suuntaan vievän tien ali ja Kamennogorskista Viipuriin vievän tien alitse. Mutta onko tuo nyt totta, että Svetogorskista linja jatkuisi lounaaseen? Vähän sitä epäilen. "

    Juuri näin se menee. Svetogorskista linja kohti Suomenlahtea aivan rajaa hipoen noin 60 km matkalla. Sitten Vaalimaan ja Säkkijärven välistä Viipuri-Vaalimaa tienalitus tehty noin 10 km Vaalimaalta Viipurinsuuntaan. Linja maastossa noin 50 m leveänä ei voi jäädä huomaamatta.
    Nord Streamin iso kaasuasema kooltaan noin 800m x 800m sijaitsee 11 km päässä Vaalimaalta.
    Tässä kartalla. Hinaa keltainen poika Vaalimaan tielle putken linjalle niin asiat selviää.

    http://www.maplandia.com/russia/leningradskaya-oblast/vyborgskiy-rayon/bol-shoy-bor/

    Äänestä

  • Käsittämätöntä kirjoitti:

    Lähelle 3,5 km päähän rajastamme ovat ujuttaneet kaasuputken. Siitä vasta suunta on otettu rajaa hipoen Suomenlahteen. Mikähän idea oli tuoda putki melkein Imtralle. Viipurin takaa linjattu ja Imatran tasalta alas etelään, aivan rajaa hipoen 55 km matkan Suomenlahteen ja Saksaa kohti.

    Miten se kaasuputki näkyy Google-earthissa? Maastossa kaasulinja on vain aukko metsässä, joka heinettyy ajan myötä. Muutama varoitusmerkki sentään on. Ei se putki ole maan pinnalla ainakaan Svetogorskin lähellä.
    Missä putki alittaa Saimaan kanavan Google-earthin kartassa, jos se sitten seuraa rajaa länteen Imatran tienoilta?

    Äänestä

Merkkeli on kertonut eilen tiistaina 10.4.18, että "Nord Stream 2" -kaasuputkihanke ei etene ennen kuin on saatu selvyys kaasutoimitusten kauttakulusta Ukrainan kautta. Saksan liittokansleri on ilmoittanut asiasta myös Puuttinille, uutiset kertovat.

Äänestä
  • Hieman ihmetyttää tuo. Muutamat maat, kuten Viro, Puola ja Ukraina vastustavat North Stream 2 linjaa. Ja kuitenkin nurisevat siitä, että heidät on ohitettu kaasuverkon linjauksista. Toivottavasti osaisivat vihdoin päättää, mitä mieltä asiasta lopulta ovat.
    Venäjällä oli huonoja kokemuksia kaasun toimittamisesta Ukrainan kautta aiemmin. Kaasu hävisi verkosta, eikä maksua kuulunut.
    Meren alitse menevä linja on siitä "huono", että nämä läpikulkumaat eivät voi rahastaa linjauksesta.

    Äänestä

Koordinaatit Nord Stream kaasuputken Saimaan kanavan alituksen kohdalle tässä. 60°54´06.79" 28°37´16.98".
Maahan se tokkiisa on kaivettu. "Rajan pinnassa" synonyymi sille on rajan lähellä. Et taida olla suomalainen. Putken linjaus selvästi näkyvillä aivan raja-alueellamme. Iso Nord Streamin kaasuasema vajaa kilometri kanttiinsa näkyy olevan entisessä Säkkijärven pitäjän Kaukialan kylässä, nykyisessä Bol'shoy Borissa.

Äänestä
  • Eli näpyttele koordinaatit 60°54´06.79" 28°37´16.98" googleen ja klikkaat vaan sitten. Vaihdat sitten sateliittikuvaan ja kas siinä Nord Stream kaasuputken Saimaan kanavan alituspaikka on silmiesi edessä.

    Äänestä

  • Näillä koordinaateilla pääset näkemään kaasuputken alituspaikan Vainikkala - Viipuri maantiellä. Kas tässä: 60°36'51.16" 28°04'23.83". Keltanen poika hinaten tielle. Näkyypäs mahtavasti Nord Stream kaasuputken linjaus. Eikä ole kuin n.10 km Vainikkalasta.

    Äänestä

  • MerkkelilleKaasua kirjoitti:

    Näillä koordinaateilla pääset näkemään kaasuputken alituspaikan Vainikkala - Viipuri maantiellä. Kas tässä: 60°36'51.16" 28°04'23.83". Keltanen poika hinaten tielle. Näkyypäs mahtavasti Nord Stream kaasuputken linjaus. Eikä ole kuin n.10 km Vainikkalasta.

    Löytyi, hyvä.
    Itseasiassa se samainen linja tuo kaasun myös Suomeen Imatran kautta. Vanhan linjan paikka on huonosti havaittavissa, se on peittynyt enemmän. Tarkkaan piti kurkkia. Uutta linjaa on rakennettu aina Pietarin itäpuolelta saakka. Vanha linja on ollut varmaan liian pieni kapasiteetiltaan.
    Suomeen tuleva osa linjasta sijaitsee Vuoksen länsipuolella. Vanhaa linjaa pitää kurkkia Jääsken ja Enson länsipuolelta. Tien alituskohdissa saa näkyviin. hakatun aukon ja joitain varoitusmerkkejä. Joskus ajelin uuden linjan rakennusaikaan hieman etelämpänä Komsomolskojessa (Kilpeenjoki), siellä kaasulinja alittaa tien.
    Tuskin rajan läheisyyteen on ollut muuta syytä kuin linjan uusiminen Suomen suuntaan. Toisaalta Imatran seudun ja Kaakkois-Suomen kaasunkysyntä on vähentynyt, joten muun eteläisen Suomen suuntaan on kannattanut vahventaa linjaa. Linja onkin sitten aivan uutta tuonne Kilpeenjoelle saakka ja edelleen Nuijamaan suuntaan.

    Äänestä

  • Putken kapasiteetti aivan valtava Suomen tarpeisiin. Sitä paitsi Nord Stream putki on laitettu Suomen putken viereen vain pienen matkan verran Viipuri jälkeen. Kilpeenjoen-Jääski maantien koordinaatista 60°53´26.65" 28°49´26.94" pääsee kurkkaamaan Googlen keltaisella pojalla maantieltä, kuinka vanha Suomeen menevä putki menee rinnan 2 km Nord Stream putken kanssa, eli tarkasti ottaen ko. tieltä koordinaattiin 60°54´26.97" 28°48´22.12" saakka. Tästä kohtaa, Nord Stream putki kaartuu (pois samalta linjalta Suomen putken kanssa) kohti Saimaan kanavan alitukseen ja edelleen Suomenlahteen ja Saksaa kohti. Eli Nord Stream putkella ei yhteyttä Suomeen tulevaan kaasuun.

    " Suomen suuntaan on kannattanut vahventaa linjaa "....Heko heko!

    Äänestä

  • Hyvät "koordinaatit". Melkoisesti epäselvyyksiä perusteluista mokomalle mutkalle. Taloudellisessa mielessä ei niin mitään järkeä, laittaa putki Saksaan mutkan kautta Suomen maarajalle. Keskustelu tulee jatkumaan.

    Äänestä

  • LisääTarkennusta kirjoitti:

    Putken kapasiteetti aivan valtava Suomen tarpeisiin. Sitä paitsi Nord Stream putki on laitettu Suomen putken viereen vain pienen matkan verran Viipuri jälkeen. Kilpeenjoen-Jääski maantien koordinaatista 60°53´26.65" 28°49´26.94" pääsee kurkkaamaan Googlen keltaisella pojalla maantieltä, kuinka vanha Suomeen menevä putki menee rinnan 2 km Nord Stream putken kanssa, eli tarkasti ottaen ko. tieltä koordinaattiin 60°54´26.97" 28°48´22.12" saakka. Tästä kohtaa, Nord Stream putki kaartuu (pois samalta linjalta Suomen putken kanssa) kohti Saimaan kanavan alitukseen ja edelleen Suomenlahteen ja Saksaa kohti. Eli Nord Stream putkella ei yhteyttä Suomeen tulevaan kaasuun.

    " Suomen suuntaan on kannattanut vahventaa linjaa "....Heko heko!

    Svetogorski tarvitsee kaasua, onhan sekin "Suomen suunnassa". Sitäpaitsi, eteläiseen Suomeen vievä linja on jo lähempänä uutta linjaa, jos uusilinja rakennetaan rajan yli läheltä Vainikkala. Tämä kaasulinja tulee Pietarin itäpuolelta, eikä Viipurin suunnasta.
    Gaspromilla on suunnitelma ulottaa kaasuverkko Laatokan länsipuolelta Sortavalaan ja Pitkärantaan. Tätä uutta linjaa voidaan jatkaa siihen suuntaa koilliseen.
    No, onhan se tietenkin väärin rakennettu, kun se suuntautuu Suomea kohti. Ei niin saa rakentaa.

    Joskushan se Imatralle vievä linja on uusittava, ei se ikuinen ole.
    Suomeen vievä isompi linja on mahdollista rakentaa Saimaan kanavan länsipuolelta. Helsingin kaupunki käyttää maakaasua. Pitää muistaa vielä kivihiilestä luopuminen vuoteen 2029 mennessä.

    Äänestä

  • Svetogorskiin kirjoitti:

    Svetogorski tarvitsee kaasua, onhan sekin "Suomen suunnassa". Sitäpaitsi, eteläiseen Suomeen vievä linja on jo lähempänä uutta linjaa, jos uusilinja rakennetaan rajan yli läheltä Vainikkala. Tämä kaasulinja tulee Pietarin itäpuolelta, eikä Viipurin suunnasta.
    Gaspromilla on suunnitelma ulottaa kaasuverkko Laatokan länsipuolelta Sortavalaan ja Pitkärantaan. Tätä uutta linjaa voidaan jatkaa siihen suuntaa koilliseen.
    No, onhan se tietenkin väärin rakennettu, kun se suuntautuu Suomea kohti. Ei niin saa rakentaa.

    " No, onhan se tietenkin väärin rakennettu, kun se suuntautuu Suomea kohti. Ei niin saa rakentaa. "
    Kerrotko tarkemmin mitä tarkoitat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

EarthillaKaasuputkea kirjoitti:

Nord Streamin jo rakennettu kaasuputki näyttää kulkevan Karjalan kannakselta Suomenlahteen kaikissa löytämissäni kartoissa väärin linjattuna. Tosiasiassa Nord Stream -kaasuputki on kaivettu Viipuri kaukaa pohjoisesta kiertäe - linja jatkuen Imatran korkeudelle saakka. Sieltä putki vasta kääntyy etelään kohti Suomenlahtea kulkien aivan Suomen rajaa hipoen Bol'shoy Boriin Suomenlahteen.

Putken linjaus on lähemmillään vain noin 3.5 - 5 kilometrin etäisyydellä Suomen rajasta Imatran korkeudella. Google Earthin tarjoma mittatyökalun mukaan kaasuputken etäisyys Suomen rajalta on vain 3.5 kilometriä. Tarkka mittauspisteeni Nord Stream -kaasuputken etäisyyteen Suomen rajalta on Nuijamaan raja-aseman kohdalta hieman pohjoiseen Pankajärvelle. Tästä alaspäin putki kulkee Virolahden tasalle Bol'shoy Boriin ja Suomenlahteen noin 55 km matkan vain muutaman kilomerin etäisyydellä valtakunnan rajasta.

Miksi Saksaan menevä Nord Stream-putki piti linjata noin eriskummallisen mutka Suomen raja-alueelle vain muutaman kilometrin etäisyydelle maamme rajasta? Löytyykö järkeenkäypää selitystä keneltäkään. Lyhempiä reittejä Suomenlahteen olisi ollut tarjolla varmasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu