aiempaan verrattuna, mitä vittua Suomeen änkeää 1000 venäläistä kuukaudessa?
Kertokaa!
JOS VENÄJÄLLÄ ON 3-KERTAINEN ELINTASO
56
478
Vastaukset
- Keskitysleirille
Suoraan
- Kioskimyyjänä
Kelpaa sitä kuivettunutta kaulaa esitellä.
- asdqq
Kyllä se on hyvä itäSuomalaiselle kaupalle. Siis todella hyvä. Kauppa toivos Venäläisten matkailijoiden määrän moninkertaistuvan, sillä Venäläiset on kovia ostamaan, Heillä ostoskärryt on kassalle tultaessa useimmiten piripinnassa. Toisin kun esim Saksalaiset turistit, jotka ei juurikaan osta mitään. Sanovat että useimmiten heillä on eväätkin mukana omastatakaa.
- tollo-trollille
Kyse ei ole turistimatkailusta vaan siitä, että Suomesta saa pysyvän oleskelupaikan 1000 venäläistä kuukaudessa jotka tulevat Suomeen elämään Kelan tuilla. 50 % heistä pysyy kortistossa.
Miksi venäläiset saavat Suomesta ilmaisen oleskelupaikan kahden maan kansalaisina?
- maailman.pee.läpi
Koska se kolminkertaistunutkin elintaso on sekin hyvin matala.
- jaa.mutta
Ei se ole Suomen ongelma.
Köyhimmille venäläisille on kolme kertaa nolla edelleen nolla.
Kyllä sielläkin koulut on yleensä käyty.- jaa.mutta
Ei naapurin köyhyys ole Suomen ongelma.
- Vihollinen.tulee
Aina idästä
- bhbhb
Hienoilla autoilla ainakin ajavat, toisin kuin minä velka tojotalla.
- Suunta.voi
Muuttua jos painat takapuskurista
- buahhahahaaa
Vai hienoilla😂 Ne ryssien itä-autot on niin halpoja paskoja, että ei niistä kehdata Suomessa myydä kuin Kiaa ja Ladaa. Suurinta osaa niistä merkeistä ette edes tunne.
- painu.ryssä.vittuun
Mitä ryssä oikein selität?
- aqwqaa
Olin yllättynyt kun joku viikko sitten ylellä kerrottiin tilastosta, kansojen lukemisen taidosta, siinä Venäjä oli maailman ykkönen, Siis siinä maassa osataan ainakin lukea paremmin kun muissa maissa esim, vaikka usassa. Se on hyvä asia kansan tulevaisuutta ajatellen.
- trolli-myy-ryssää
Ai lukemaanko venäläiset tulevatkin Suomeen? Kelan tuilla?
- tervetuloa-vaan
Xорошо! Oikein hienoa, että Venäläiset käyvät mielellään Suomessa! Se on positiivinen asia. Mitä enemmän olemme tekemisissä keskenämme, sitä enemmän luottamus ja tiedon määrä kasvaa. Sen jälkeen valtiollinen propaganda menettää merkitystään.
- hörhöiIIe
Nimenomaan. Nämä venäjävihaajat on mielisairasta porukkaa, vaaraksi koko yhteiskunnalle.
Venäläiset ovat todella ystävällisiä, vieraanvaraisia ja suomalaismyönteisiä kun vähänkään tutustuu paikallisiin. He pelkäävät että Putinin politiikka lisää venäläisvastaisuutta, eivät nimittäin pääosin pidä siitä itsekään. - venäläiset.pois.suomesta
Trolli hoi! Kyse ei ole Suomessa käymisestä vaan Suomeen pysyvästi tulemisesta.
Nämä sinun ryssäsi tulevat tähän maahan elämään suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Kerro meille miksi? Onko Venäjällä sota vai mistä on kysymys?
Ja ei, suomalainen ei tule koskaan luottamaan venäläiseen missään asiassa.
Sattuneesta syystä. - 9ijyh
venäläiset.pois.suomesta kirjoitti:
Trolli hoi! Kyse ei ole Suomessa käymisestä vaan Suomeen pysyvästi tulemisesta.
Nämä sinun ryssäsi tulevat tähän maahan elämään suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Kerro meille miksi? Onko Venäjällä sota vai mistä on kysymys?
Ja ei, suomalainen ei tule koskaan luottamaan venäläiseen missään asiassa.
Sattuneesta syystä."Onko Venäjällä sota vai mistä on kysymys?"
Venäjällä on vallanpitäjien käymä sota ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan. Venäläisten pitäisi kuitenkin parantaa omaa maataan omassa maassaan, eikä muuttaa Suomeen asumaan, jos ei ole työpanoksellaan hyödyksi Suomen yhteiskunnalle. - KiinanSuurLähetystö
Kansojen sarjamurhaaja putin on rikos ihmisyyttä kohtaan.
- ihme.hörhö.olet
Häiritseekö rahaa tuova matkailu sinua noin hirveästi?
- Venäjä-trollille
Kyse ei ole turistimatkailusta vaan siitä, että Suomesta saa pysyvän oleskelupaikan 1000 venäläistä kuukaudessa jotka tulevat Suomeen elämään Kelan tuilla. 50 % heistä pysyy kortistossa.
Miksi venäläiset saavat Suomesta ilmaisen oleskelupaikan kahden maan kansalaisina...?
- sjjjje
Uuden vuoden jälkeen käytiin lapissa, siellä oli hotellissa pääasiassa Venäläisiä. Parkkipaikat täynnä Venäjän rekkareilla olevia autoja, ne ei kyllä ollut ladoja eikä kiioja, Mitä ne sitten oli? ne oli isoja tilamaastureitä, pääasiassa Amerikkalaisia kadillakkeja ja sellaisia merkkejä joita meille Suomeen ei des tuoda, koska ne oli minulle täysin vieraita nimiä. Isoja maasturi subaruita oli myös jonkin verran, se merkki kelpaa kyllä Venäläisille, niinkun meikeläisillekin.
- Iappeenrannasta
Ne on niitä vähän varakkaampia, mutta itä-suomen ostosmatkailijoilla on pääasiassa ihan niitä halpakärryjä.
- TuhatHenkilöä
kuukaudessa ei ole mitään Venäjän kokoisessa maassa. Saman verran kuukaudessa lähtee Suomestakin halvempiin maihin kuten Espanjaan ja Portugaliin.
- fkjffkfjxjx
146 miljoonaa ihmistä. Tuhat ei ole tasan yhtään mitään, aloittaja on vain idiootti.
- ValkoinenSuomi
Sen ollaan jo huomattu, tämä naurettava heppu toivoo tänne kansalaisia joistakin shitholecountryistä ennemmin kuin kristitystä valkoisesta Venäjästä. Oisko tämä joku palannut Isis taistelija joka sai köniin Syyriassa?
- HyväNato
fkjffkfjxjx kirjoitti:
146 miljoonaa ihmistä. Tuhat ei ole tasan yhtään mitään, aloittaja on vain idiootti.
Siellä puhutaan 140 eri kieltä, mutta kellään ei ole yhtään edustajaa duumassa.
Putin on vain julma miehitys (ei valtio). Niskalaukaus on putinin vaalit. Hyvä Nato.
- kertokaa.jo
Kyse ei ole turistimatkailusta vaan siitä, että Suomesta saa pysyvän oleskelupaikan 1000 venäläistä kuukaudessa jotka tulevat Suomeen elämään Kelan tuilla. 50 % heistä pysyy kortistossa.
Miksi venäläiset saavat Suomesta ilmaisen oleskelupaikan kahden maan kansalaisina?- kivatapa
Onko todella niin, että kun rajan yli kävelee, niin heti on oleskelulupa kourassa ja Kela elättää? Onko Virosta tulleille sama systeemi? Saako suomalainen heti jonkin luvan ja elatuksen, kun menee Ruotsin puolelle?
- palstalla-haisee-venäjä
Ei yhtään ainoaa vastausta jossa olisi kerrottu miksi tähän maahan tulee 1000 venäläistä kuukaudessa OLESKELEMAAN PYSYVÄSTI Kelan tuilla?
- hfgffffbbdgnb
Aivan. Epätoivoisesti yritetään selittää jotain matkailijoista ja kuinka paljon ne tuovat rahaa kun kysytään muuttajista.
- SIINÄON
PÄIVÄNSELVÄ VIHELIÄINEN JUONI JOTTANI !!!
RYSSÄ ON RYSSÄ- HE EIVÄT PYSTY SEN PAREMPAA KENELLEKKÄÄN TARJOAMAAN ! HEITÄ PELOTTAA IHAN HELEVETISTI, ETTÄ JOUTUVAT VASTUUSEEN KAIKESTA- MITÄ OVAT TEHNEET VIATTOMILLE NAAPUREILLEEN -ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ !!!
JA KOSKA HE EIVÄT OSAA SITÄ TEHDÄ- HE SAAVAT KOKEA USKOMATTOMAN ELÄMÄN TUOMION , JA NÖYRYYTYKSEN, ETTÄ OPPIVAT !
SE SAATANAN MIELETÖN HULLUUS ON JÄRJETTÖMIEN JOHTAJIEN HULLUUDESSA-EIKÄ VIATTOMIEN KANSALALAISTEN AIKAANSAAMAA !!!
NUO NS SAATANAN IDIOOTTIMAISET JOHTAJAT KOETTAVAT TURVATA OMAA ELÄMÄÄNSÄ- KUIN HIRVITTÄVÄT PEDOT- KÄYTTÄEN KANSOJAAN HYVÄKSEEN , HE VALEHTEVAT IHAN TÄYSILLÄ KANSALLEEN MUISTA KANSOISTA !!!
TAJUTKAA TÄMÄ- JA TEURASTAKAA HULLUT JOHTAJANNE HETI-NIIN SOTIA EI SYNNY !!! - huomioitu
Onneksi siellä naapurissä nuoret ovat havainneet nämä todelliset talouden epäkohdat ja sen mahtavan korruption, millä Medvedev, Putin, Lavrov ym:t nimekkäät ovat miljoonan omaisuuden keränneet. Nyt nuoret osoittavat mieltään ja Navalnyi on todella oikealla asialla kaatamassa tuota korruptoitunutta valtaeliittiä. HIENOA!!! Jostain täytyy muutoksen tapahtua oikeudenmukaiselle tielle.
- NAVALNYI
TAITAA TIETÄÄ TOTUUDENKOSKA HÄN EI ANNA PERIKSI ! !
JA JUST SELLAISTEN MIESTEN OLISI OLTAVA VENÄJÄN JOHDOSSA !!!
- neIjän.seinän.sisäIIä
Mitä vittua sinä änkeät viroon ostamaan kaljaa tai mihinkään muuallekaan? Pysy kotonasi!
- trolli-tollolle
Kyse ei ole turistimatkailusta vaan siitä, että Suomesta saa pysyvän oleskelupaikan 1000 venäläistä kuukaudessa jotka tulevat Suomeen elämään Kelan tuilla. 50 % heistä pysyy kortistossa.
Miksi venäläiset saavat Suomesta ilmaisen oleskelupaikan kahden maan kansalaisina?
- kdkdkdkd
Onko linkkiä väitteeseen, että 1000 ryssää muuttaisi suomeen kuukausittain?
- TäytyyKuuluaNatoon
on-jo-täällä-ollut kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Kaikki venäläiset virkamiehet ovat rikollisia.
" putin on vain miehitys "
- MieIenkiintoista
Onko jotain faktaa tästä, että Suomeen muuttaisi tuhat venäläistä joka kuukausi? Ihan mielenkiinnosta vain olisi kiva tietää aiheesta.
- on-jo-täällä-ollut
Liki 14 000 myönteistä päätöstä Venäjän federaation kansalaisille 2016-2017.
Maahan on vyörynyt 7000 matua viimeisen 6 kk aikana 1000 ryssän kuukausivauhdilla.
http://tilastot.migri.fi/#decisions - dfggdfgdf
on-jo-täällä-ollut kirjoitti:
Liki 14 000 myönteistä päätöstä Venäjän federaation kansalaisille 2016-2017.
Maahan on vyörynyt 7000 matua viimeisen 6 kk aikana 1000 ryssän kuukausivauhdilla.
http://tilastot.migri.fi/#decisionsKiitos. Laita jatkossakin lisää faktoja kun kirjoitat - ihan aiheellisesti - näistä.
Itse en ole ehtinyt perehtymään tähän asiaan.
Outoa kehitystä, voin tässä kohtaa sanoa.
- 8uhy8yh908yh
Venäjällä on aivan ääripäät kansalaisten varallisuudessa, siellä on niin varakkaita että voisivat vaikka ostaa Suomen ja taas toisaalla siellä elää katulapsiakin.
Asumisolot samaa tasoa, toiset asuu luksus asunnoissa ja toiset taas niin huonokuntoisissa kerrostaloissa ole suomessaan ollu varmaan koskaan.
Muosulla elävät taas ovat pihalla kaikesta, tuskin tietävät maan asioista mitään, Presidentti siellä saattaa olla Josif Stalin (1928–1953) vieläkin. - MiksiVaIehtelet
Viime vuonna Suomeen muutti 2 087 venäläistä, joka tekee noin 173 henkilöä kuukautta kohden laskettuna.
Hieman on lapinlisää tuossa väitteessäsi.- Onko-tuossa
2087 venäläistä liikaa ?
- Oletko-tavannut
rehellistä ryssää ?
- RyssäJaetaanPois
Putin on tappanut maailman eniten lapsia. Niskalaukaus on putinin vaalit.
- naapuritpeli
Ollaan me vaan hyviä naapureita ,vihataan ja vituillaan niin itään kuin länteen
- HyväElämäNato
Kansojen sarjamurhaaja putin täytyy jakaa pois. Putin on vain julma miehitys.
Koko maailma yhdessä lopettaa saatanan valtakunta putinin. Putin on miehitys. - vuosisadanmatkustaja
"Parhaat on tapettu ajat sitten
seuraavaksi tapettiin enemmän tai vähemmän säädylliset
sen jälkeen tapettiin jokseenkin kelvottomat!"
- muuan venäläinen kirjailija - Matishakki
Perjantaina mennään osoittamaan mieltä aktiivimallia vastaan. Työttömällä on niin paljon kiireitä, ettei se ehdi olla aktiivinen työnhakumarkkinoilla. Eikö sitä varten ole palkattu työnvälittäjiä joiden työtä se on hommata töitä. Nykyään on tietokoneita, mitkä voivat tehdä työt virkailijoiden puolesta ja Kelan pitäisi sitten hoitaa työttömälle kaikki muu, mihin korvaukset ei riitä.
Ei tässä aktiivimallissa ole kyse työmarkkinoista. Tässä on kyse siitä ettei kukaan voi elää ja olla minkään turvan varassa. Eläke ja lapsiliät ovat kai sellaiset ettei niistä pahemmin kiistellä muuten kuin niiden rahallisesta määrästä. Tänä vuonna niin kuin parina aiempanakin vuonna eläke nousi jonkun euron. Asumistuki ei nouse ollenkaan, vaikka vuokrat nousevat tai sanotaan, että se ei nouse siinä suhteessa kuin vuokrat eli joudut maksamaan enemmän nyt, sillä eläkkeen korotus ei korvaa sitä. Normaalisti on kyse vain joistain euroista kuukaudessa, mutta periaate on väärä varsinkin jos, niin kuin sanotaan, että elämme nousukautta.
Eläkeläinen on vähän niin kuin työtön. Se ei periaatteessa tuota mitään. Työtön on kuitenkin voimavara paitsi ne työttömät, joiden työllistäminen ei oikeastaan tuota mitään, vaan on ennemminkin jonkinlaista talkoovoimin tehtävää kuntoutusta ja kuntoilua heidän hengissä pitämiseksi. Eivät he eläkkeelle siirtyessään paljon kuitenkaan enemmän saisi tai tienaa elleivät ole olleet koko elämäänsä töissä ja jostain syystä vasta aivan viime metreillä ovat jääneet työttömiksi.
Minä en ymmärrä täällä olevaa mentaliteettia haluta lyödä joitain aivan kaikkein heikommassa olevia ihmisiä, Meit oli raitilla miehiä viis, tuli rampa vastaan, me lyötiin niin että veri tirsku. Rohkeita poikia. Ryhmässä me natsitkin oöemme vahvempia ja arvommehan on kohdallaan.
Miksei aleta vaatia kehitysvammaisten korvauksien alasajoa. Heillehän yhteiskunta antaa ja maksaa kaiken. On hoitajia joka puolella ja kaikki on ilmaista. Päivääkään nuo eivät ole tehneet työtä eivätkä maksaneet veroilla eläkettäänkään. Hitlerin aikana heidät pantiin juutalaisten kanssa uuniin. Vaatii nykyään rohkeutta vaatia kehitysvammaisia uuniin, mutta työttömien kyykytyksestä ei tunneta mitään omantunnon tuskia.
Tämä tietenkin työllistää ison määrän ihmisiä kun heitä hyysätään, Niin kuin sanoin tämän aktiivimallin kanssa ei työvoimapolitiikalla ole mitään tekemistä. Tällä erotetaan jyvät akanoista. Heikot vahvoista. Ne jotka ovat heikkoja joutuvat virkailijoitten kyykytyksen alaisiksi. Ne jotka ovat vahvoja ovat vahvoja työmaallakin ja työnantajat pitävät heistä kynsin hampain kiinni, mutta yrittävät saada heidät tekemään entistäkin halvemmalla töitä pelotteinaan nuo aktiivimallin kynsiin joutuneet kohtalot. Ellet ole kunnolla niin katso mihin syöksyt. Kurjuuteen ja köyhyyteen.
Sinut rekisteröidään. Kuulut ammattiliittoon. Jos saat lemput niin sinua ei enää työllistetä kun kuuluit ammattiliittoon. Mutta jos olet niin kova ammattilainen niin sehän on sitten sama. Et sinä tarvitse ketään, mutta ole silti solidaarinen työväenluokan nimeen. Sinäkin vanhenet joskus. Tai joudut onnettomuuteen ja jäät silti kuulumaan vajaakykyisenä työvomakyykyttäjien piiriin. Et pääse eläkkeelle vaikket sinne ehkä haluakaan, mutta jos kieltäydyt pieni palkkaisesta työstä niin joudut vielä alemmas yhteiskunnan hierarkiassa. Olet helvetissä ja päälle päsmää samat fasistit joita et silloin huomannut edes olevan olemassa kunnes he saivat sinusta otteen. Ole solidaarinen nyt heikompien puolesta,,sillä voit olla sellainen itse silloin kuin jonkun takia voimat hupenevat. - MaailmaNouseeYhdessä
Putin ei ole valtio! Putin on vain julma miehitys! Putin pitää lopettaa.
Ei ole vaaleja. Ei ole uutisia. Putin on keskitysleiri saatanan valtakunta.
Niskalaukaus on putin vaalit.
Siellä puhutaan 140 eri kieltä. Kellään ei ole yhtään edustajaa duumassa.
Kaikki venäläiset virkamiehet ovat rikollisia. duuman ainoa työ on taputtaa.
Putin on vain tollo joka hirtetään. Saatanan valtakunta russia jaetaan pois. - KiinanSuurLähetystö
Putin on vain julma miehitys keskitysleiri (ei valtio).
- HyväNato
Yhdessä kuitenkin lopetamme putinin, Karjala aina Uralille kuuluu Suomen heimolla.
Suomalaiset on muurattu metron seiniin ja jyrätty maantien pinnoitteeksi. Hyvä Nato.
Täällä kotona Lännessä on hyvä lakkoilla ja päästä sopimukseen yhdessä. Putin loppuu. - HyväElämäNato
Putin on vain miehitys (keskitysleiri).
- HyväElämäNato
Venäjällä ei ole uutisia.
Kansojen sarjamurhaaja lenin on jo ajat sitten lopettanut venäjän.
Sitä ei ole. Putin on vain miehitys.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807