Tässä aloitus, joka ei kelvannut poistorobotille.
Luomiskertomuksen autenttisuus
17
260
Vastaukset
- Munuaistutkija
Rohkeimmat kreationistit väittävät, että luomiskertomus on itsensä jumalan kirjoittama. Tai vaihtoehtoisesti jumala opetti Aatamin kirjoittamaan ja hän olisi kirjoittanut kertomuksen ylös. Väitän, ettei luomiskertomus ole autenttinen silminnäkijäkuvaus vaan se on kirjoitettu yli kaksisataa vuotta myöhemmin. Paljastava Raamatun kohta on seuraava:
24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.
Aatamilla ei ollut isää eikä äitiä, joten tämä kohta ei voi tarkoittaa Aatamia. Tai voi se tietysti tarkoittaa, mutta siitä syntyy ristiriita. Ketkä olivat Aatamin isä ja äiti?
Ensimmäinen mies, joka voi edes teoriassa jättää isänsä ja äitinsä ja yhtyä vaimoonsa on Aatamin ja Eevan poika Set. Set oli ensimmäinen mies, jolla oli isä ja äiti eli Aatami ja Eeva.
3 Kun Aadam oli elänyt 130 vuotta, hänelle syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set.
6 Kun Set oli elänyt 105 vuotta, hänelle syntyi Enos.
Eli tuo ’mies jättää isänsä ja äitinsä ja yhtyy vaimoonsa’ oli konkreettisesti totta vasta silloin kun Set siitti Enoksen 235 vuotta luomisen jälkeen.
Miksi tuo Genesis 2:n toteamus (ensimmäinen ”vihkikaava”) ’mies jättää isänsä ja äitinsä ja yhtyy vaimoonsa’ ei voi olla kaikkitietävän jumalan ennustus tulevasta? Tietysti ihmisen vapaan tahdon vuoksi. Aatamilla ja Setillä oli vapaa tahto, joten he saattoivat valita lisääntyivätkö he lainkaan vai eivät. Jos he olisivat päättäneet olla lisääntymättä, tuo ”vihkikaava” olisi ollut pieleen mennyt ennustus ja pelkkää houretta.
Koska luomiskertomus on kirjoitettu vasta 235 vuotta tapahtumien jälkeen (kuten evankeliumitkin huomattavasti myöhemmin Jeesuksen jälkeen) on ymmärrettävää, että luomiskertomuksessa on ristiriitoja. Ristiriitoja on esimerkiksi:
-mikä oli luomisjärjestys
-tekikö jumala savimalleja vai eläviä eläimiä Aatamille
-miksi jumala yritti tarjota eläimiä Aatamin kumppaniksi
-miksi hedelmänsyönnistä unohtui kokonaan pois maininta synnistä
-miksi Aatamin jälkeläisissä ei mainita lainkaan Kainia ja Aabelia (1. Moos 5. luku - Aatamin jälkeläiset, sukutaulu)- pallotaashukassa
Eipä ole vastaan tullut uskovaa kuka väittäisi raamatun olevan Aatamin kirjoittama.
pallotaashukassa kirjoitti:
Eipä ole vastaan tullut uskovaa kuka väittäisi raamatun olevan Aatamin kirjoittama.
Eikä ole tullut vastaan uskovaa, joka kirjoittaisi Raamatun isolla r-kirjaimella?
- Valittu_nimimerkki
marathustra kirjoitti:
Eikä ole tullut vastaan uskovaa, joka kirjoittaisi Raamatun isolla r-kirjaimella?
Ehkä tuo edellinen ei viitannut Raamattuun teoksena erisnimellään, vaan viittaisi yleensä vain kirjoihin.
- pallotaashukassa
marathustra kirjoitti:
Eikä ole tullut vastaan uskovaa, joka kirjoittaisi Raamatun isolla r-kirjaimella?
Täh?
- hehhhee
pallotaashukassa kirjoitti:
Täh?
Ta on pärit Eestist, Eestis räägib ta sellest raamatust. Soome keele kirja on Eestis raamat.
- Munuaistutkija
pallotaashukassa kirjoitti:
Eipä ole vastaan tullut uskovaa kuka väittäisi raamatun olevan Aatamin kirjoittama.
”Eipä ole vastaan tullut uskovaa kuka väittäisi raamatun olevan Aatamin kirjoittama.”
En väittänyt minäkään. Pelkästään luomiskertomuksesta ja Aatamin jälkeläisten luettelosta (1. Moos 5. luku).
Ilmeisesti et tunne Raamatun tutkimusta lainkaan kun noin väität. Kannattaa tutustua esimerkiksi Wisemanin hypoteesiin. Wiseman väitti ihan tosissaan, että Genesiksen toledothit (sukutaulut, luettelot) ovat autenttista historiaa ja Aatami olisi itse kirjoittanut oman jälkeläisluettelonsa (luomisesta aina Nooaan saakka). - pallotaashukassa
Munuaistutkija kirjoitti:
”Eipä ole vastaan tullut uskovaa kuka väittäisi raamatun olevan Aatamin kirjoittama.”
En väittänyt minäkään. Pelkästään luomiskertomuksesta ja Aatamin jälkeläisten luettelosta (1. Moos 5. luku).
Ilmeisesti et tunne Raamatun tutkimusta lainkaan kun noin väität. Kannattaa tutustua esimerkiksi Wisemanin hypoteesiin. Wiseman väitti ihan tosissaan, että Genesiksen toledothit (sukutaulut, luettelot) ovat autenttista historiaa ja Aatami olisi itse kirjoittanut oman jälkeläisluettelonsa (luomisesta aina Nooaan saakka).Väittelet hypoteesia vastaan mihin kukaan täällä ei ole ilmoittanut uskonsa.
- asdsf
''-mikä oli luomisjärjestys''
Luomisjärjestyksessä ei ole ristiriitoja, sillä Genesiksen toinen luku on yksityiskohtaisempi kuvaus kuudennesta luomispäivästä, jolloin luotiin ihminen. Se ei ole erillinen toinen luomiskertomus, vaikka niin monet haluavat väittää.
''-tekikö jumala savimalleja vai eläviä eläimiä Aatamille''
Jumala toi elävät eläimet Aatamin eteen, jotta hän voisi antaa kullekin nimen. Tässä kohti ei ole mainintaa savimalleista.
''-miksi jumala yritti tarjota eläimiä Aatamin kumppaniksi''
Ei ole viittausta siihen, että Jumala olisi tarjonnut eläimiä kumppaneiksi. Vasta sen jälkeen kun Aatami huomasi ettei hänelle ole kumppania hänet vaivutettiin uneen ja Eeva luotiin.
'-miksi hedelmänsyönnistä unohtui kokonaan pois maininta synnistä''
Ei sanota sanaa synti, mutta Jumala sanoo kuinka maa kirotaan ja kuolema tuli maailmaan, ja nämä ovat synnin seurausta. Raamattu toteaa että synnin palkka on kuolema ja Aatami ja Eeva ansaitsivat kuolla, mutta Jumala ei tappanut heitä, vaan tappoi kaksi eläintä heidän sijasta ja teki niiden nahoista vaatteet. Jumala myös lupasi että tulee vaimon siemen joka murskaa käärmeen pään, ja tämä on lupaus Jeesuksesta.
''-miksi Aatamin jälkeläisissä ei mainita lainkaan Kainia ja Aabelia (1. Moos 5. luku - Aatamin jälkeläiset, sukutaulu) ''
Tämä on sukuluettelo Aatamista Nooaan. Nooa tuli Aatamin pojan Sethin kautta. Nooa ei ole Kainin eikä Aabelin jälkeläinen. - Munuaistutkija
asdsf kirjoitti:
''-mikä oli luomisjärjestys''
Luomisjärjestyksessä ei ole ristiriitoja, sillä Genesiksen toinen luku on yksityiskohtaisempi kuvaus kuudennesta luomispäivästä, jolloin luotiin ihminen. Se ei ole erillinen toinen luomiskertomus, vaikka niin monet haluavat väittää.
''-tekikö jumala savimalleja vai eläviä eläimiä Aatamille''
Jumala toi elävät eläimet Aatamin eteen, jotta hän voisi antaa kullekin nimen. Tässä kohti ei ole mainintaa savimalleista.
''-miksi jumala yritti tarjota eläimiä Aatamin kumppaniksi''
Ei ole viittausta siihen, että Jumala olisi tarjonnut eläimiä kumppaneiksi. Vasta sen jälkeen kun Aatami huomasi ettei hänelle ole kumppania hänet vaivutettiin uneen ja Eeva luotiin.
'-miksi hedelmänsyönnistä unohtui kokonaan pois maininta synnistä''
Ei sanota sanaa synti, mutta Jumala sanoo kuinka maa kirotaan ja kuolema tuli maailmaan, ja nämä ovat synnin seurausta. Raamattu toteaa että synnin palkka on kuolema ja Aatami ja Eeva ansaitsivat kuolla, mutta Jumala ei tappanut heitä, vaan tappoi kaksi eläintä heidän sijasta ja teki niiden nahoista vaatteet. Jumala myös lupasi että tulee vaimon siemen joka murskaa käärmeen pään, ja tämä on lupaus Jeesuksesta.
''-miksi Aatamin jälkeläisissä ei mainita lainkaan Kainia ja Aabelia (1. Moos 5. luku - Aatamin jälkeläiset, sukutaulu) ''
Tämä on sukuluettelo Aatamista Nooaan. Nooa tuli Aatamin pojan Sethin kautta. Nooa ei ole Kainin eikä Aabelin jälkeläinen.”Luomisjärjestyksessä ei ole ristiriitoja...”
On tietenkin ristiriitoja. Genesis 2:ssa jumala [Jahve Elohim] leipoi Aatamin savesta ensin ja vasta sitten eläimet. Genesis 1:ssä jumala [Elohim] loi ensin eläimet ja viimeisenä ihmisen. Hän loi kaiken sanallaan, ei leiponut savesta. Lumisjärjestys, luomistapa ja jumalan nimi ovat ristiriitaisia.
”Jumala toi elävät eläimet Aatamin eteen, jotta hän voisi antaa kullekin nimen. Tässä kohti ei ole mainintaa savimalleista.”
Genesis 2:n mukaan Jahve Elohim teki eläimet maasta ja vei ne elävinä Aatamille. Moni kretu sortuu tässä kohdassa selittelemään ristiriitaista lumisjärjestystä sillä, että eläimet olivat pelkkiä savimalleja.
”Ei ole viittausta siihen, että Jumala olisi tarjonnut eläimiä kumppaneiksi. Vasta sen jälkeen kun Aatami huomasi ettei hänelle ole kumppania hänet vaivutettiin uneen ja Eeva luotiin.”
Höpöhöpö. Koko eläinten luominen lähti siitä, että Jahve Elohim totesi ihmisen olevan yksin ja ihminen tarvitsee kumppanin.
18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen."
19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo...
”Ei sanota sanaa synti, mutta...”
Mutta sanan jälkeen kaikki muu on selittelyä.
”Tämä on sukuluettelo Aatamista Nooaan.”
Taas täyttä roskaa. Luettelo alkaa sanoilla ’Tämä on luettelo Aadamin jälkeläisistä.’
Aadamin jälkeläisten luettelossa pitäisi mainita Kain ja Aabel. Eikö ole muuten jännää sekin, ettei edes Eevaa mainita tuossa luvussa? Eikö ole sekin jännää, että adam tarkoittaa ihmistä ja ei ole selvää, milloin puhutaan yleisnimestä ’ihminen’ ja erisnimestä ’Adam, Aatami’.
Kokeilepa lukea Genesis siten, että skippaat kokonaan luvut 2-4. Huomaat, että tarina on ristiriidaton ja johdonmukainen. Genesis 2-4 luvut ovat eri lähteestä päälle liimattuja ja se aiheuttaa ristiriidat. - Munuaistutkija
pallotaashukassa kirjoitti:
Väittelet hypoteesia vastaan mihin kukaan täällä ei ole ilmoittanut uskonsa.
”Väittelet hypoteesia vastaan mihin kukaan täällä ei ole ilmoittanut uskonsa.”
Trollaavana multinikkinä et edusta tämän palstan koko lukijakuntaa. Moni uskoo Wisemanin hypoteesiin, joten aloitukseni on täysin relevantti. Yritä kumota väitteeni äläkä jankuta siitä, kuka uskoo Wisemanina hypoteesiin tai vastaaviin. - pallotaashukassa
Munuaistutkija kirjoitti:
”Väittelet hypoteesia vastaan mihin kukaan täällä ei ole ilmoittanut uskonsa.”
Trollaavana multinikkinä et edusta tämän palstan koko lukijakuntaa. Moni uskoo Wisemanin hypoteesiin, joten aloitukseni on täysin relevantti. Yritä kumota väitteeni äläkä jankuta siitä, kuka uskoo Wisemanina hypoteesiin tai vastaaviin.Muutaman vuoden kokemus palstalta eikä ole moista vastaan tullut, eikä haulla miekkosta löydy, mutta lurittele vaan itseksesi menemään, jos siltä tuntuu. Tai jos jotain haluat todistella siinä, niin etsippä moinen uskontunnustus täältä...
- Munuaistutkija
pallotaashukassa kirjoitti:
Muutaman vuoden kokemus palstalta eikä ole moista vastaan tullut, eikä haulla miekkosta löydy, mutta lurittele vaan itseksesi menemään, jos siltä tuntuu. Tai jos jotain haluat todistella siinä, niin etsippä moinen uskontunnustus täältä...
Löytyipäs Wisemanin hypoteesista maininta heti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14967150/missa-syntiinlankeemus#comment-90890139
Ja tässä itse hypoteesi, jos et sitä muuten löydä:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Wiseman_hypothesis - pallotaashukassa
Munuaistutkija kirjoitti:
Löytyipäs Wisemanin hypoteesista maininta heti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14967150/missa-syntiinlankeemus#comment-90890139
Ja tässä itse hypoteesi, jos et sitä muuten löydä:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Wiseman_hypothesisItse kirjoitettuna :D Uskomaton tyyppi... Ja heti perään höystettynä toteamuksella "Tuon Wisemanin tauluteorian voisi vihjata kretuille,.."
- Munuaistutkija
pallotaashukassa kirjoitti:
Itse kirjoitettuna :D Uskomaton tyyppi... Ja heti perään höystettynä toteamuksella "Tuon Wisemanin tauluteorian voisi vihjata kretuille,.."
Maailma on täynnä eri alan tutkijoita. Kampelatutkija -kolleega ei näytä olevan edes rekisteröity nimimerkki. Mutta järkevä huomio häneltä, kreationistit ovat todella innoissaan Wisemanin teoriasta. Googlaa huviksesi ’Wiseman hypothesis creationism’.
- pallotaashukassa
Munuaistutkija kirjoitti:
Maailma on täynnä eri alan tutkijoita. Kampelatutkija -kolleega ei näytä olevan edes rekisteröity nimimerkki. Mutta järkevä huomio häneltä, kreationistit ovat todella innoissaan Wisemanin teoriasta. Googlaa huviksesi ’Wiseman hypothesis creationism’.
Kukaan ei ole maininnut --> ovat todella innoissaan. Rattoisaa keskustelun jatkoa.
- Huomattu_aiemminkin
Tähän mennessä on käynyt ilmi, etteivät nuo kreationistihihhulit ole juurikaan Raamattua lukeneet. He vain luulevat, että heidän pseudotieteellis-apologeettinen harhaoppinsa perustuu Raamattuun. Saattaa siis vähän kestää, kun he pläräilevät apologiasivusoilta vastauksia kiusallisiin huomioihisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821