"Muista myös että seurakunta-yhdistys-toiminnoissa ja kirkon työntekijätkin käyttävät omaa yksilöllistä persoonallista ilmaisutapaa, jossa erilaisia letkautuksia tietenkin esiintyy aina tavallisesti jokaisella. Huomioida sekin etteivät kaikki osaa opettaa, ja joka kerta hyvin jokaiselle, vaikka olisivat 50- vuotta seurakunta-yhdistystoiminnassa mukana.
Usein kestää aikaa, että Jeesus voittaa, ja että ihmiselle ihmisen omassa omassatunnossa Jumalan Hengessä ja voimassa uskossa uskon asioita kirkastuu.
Olevaisen persoonallisuuden tulee aina oppia käyttämään sellaista metodiikkaa, että uskoo ja tietää olevansa elävän Jumalan kanssa tekemisissä uskon asioissa, ja tiedustelee Jumalalta.
Että ajattelisi omantuntonsa olevan Jumalan puhuttelema jos uskossa on, tai Jumalan nuhtelema, -että ei takerru ja katso muita ihmisiä. Ihmisiä katsomalla jokaisen olevaisen persoonallisuuden usko kaatuu aina. Ihminen ei voi koskaan siis muuttua Jeesukseksi".
Miksi kukaan adventisti ei halua keskustella yhden miehen lahkon jarisealaisen kanssa?
Jarisealaisuus happpanee vanhetessaan
8
129
Vastaukset
Minua ei kiinnosta, -tämä ei ole Adventtikirkon foorumi. Ei ole tarkoituskaan- eikä minullakaan mitään haluja keskustella täällä Adventtikirkon ihmisten kanssa.
Silkka pelkkä pelkkä hullu täällä aikaansa kuluttaisi keskustelemassa Adventtikirkon jäsenien kesken.
Päässä on jotakin vikaa varmaankin, kun pitää toistaa tuota asiaa.
Varmaan joku käsityötaitoinen johtaja tahtomassa itsellensä kunnioitusta taas.
En ole syntynyt tähän maailmaan siksi, että minun pitäisi uhrata aikani ja elämäni harmaahapsien kunnioittamiseen ja näiden intuitiiviseen mielipiteeseen taipua, sen kummemmin teologian kandidaatinkaan- Ovat perheellisiä ihmisiä, omaa perhe-etuaan, omaa mukavuuden haluaan ja omaa arvoaan tavoitelevia ihmisiä tavallisesti usein.
- Kukaan ei synny maailmaan käsityöhön pätevien johtajien, ja teologian kandidaattien vuoksi.
Pitää olla parempaa tekemistä.
Olen keskustelija Suomi24 foorumilla on hyvä ettei Adventtikirkon ihmiset keskustele kanssani.
En tavallisesti itsekään vastaa heille mitään. Oppineiden opettamistakaan ei voi pitää viisaana asiana. En ole opettaja, olen keskustelija.- Yöunetkinmeni
Sinun pitäisi kunnioittaa enemmän pastoreita.
Vaasan adventtikirkkoon on tullut uusia naisia joiden kanssa olisi varmaan mielenkiintoista keskustella adventtitotuudesta mutta pelkäämpä näiden naisten puolesta vai pelkäätkö sinä adventisteja?
Eikö ole kummallisia nuo adventistit koska eivät halua keskustella kanssasi?
Sinulla taitaa olla aika kova lääkitys. Yöunetkinmeni kirjoitti:
Sinun pitäisi kunnioittaa enemmän pastoreita.
Vaasan adventtikirkkoon on tullut uusia naisia joiden kanssa olisi varmaan mielenkiintoista keskustella adventtitotuudesta mutta pelkäämpä näiden naisten puolesta vai pelkäätkö sinä adventisteja?
Eikö ole kummallisia nuo adventistit koska eivät halua keskustella kanssasi?
Sinulla taitaa olla aika kova lääkitys.Minä en käytä mitään lääkityksiä. Vatsahapposalpaaja ja III- vahva kortisonivoide ovat ainoat lääkkeet joita käytän. Vain happosalpaaja on säännöllisesti ollut käytössä.
Olen maraton kuntoinen mies ollut koko keski-ikäni. Pää terävä kuin partaveitsi, jolla on 55- vuotiaana kirjoitettu vielä kolme erinomaista arvosanaa 5 asteikolla 1-5, useita kiitettäviä 4, ja useita hyviä 3 arvosanoja yliopiston kurssitenteissä ja essee kirjoituksissa.
Liikarasitusta -pitkäkestoista turhaa stressiä -siitä olen olen kärsinyt ajoittain.
Ei minun aivosolut ole minnekään kadonneet työuupumuksen -tai joidenkin nuoruuden harkitsemattomien temppujen vuoksi. Komeuttakin on vielä jäljellä, vaikka komeudesta on osa kadonnut kun ikää ensi kesänä 60- vuotta.
Minä en koe että ihmisen uskonelämä ja seurakunta-toiminta pitäisi perustua ihmisten kunnioittamiseen ja oppineiden opettamiseen -oman arvon hakemiseen. En katso asiaa sillä tavalla. Olen tottunut itsenäiseen työskenlelyyn aikoinaan työelämässä, ja hankaluuksiakin oli työpaikka ihmis-suhteissa tarpeeksi. En ota ko. rasitteita eläkepäivilleni.
Olen johtajuuteen liittyviä -yhdistys- toimintaan liittyviä asioita valottanut, että johtajuus- asiaan tulisi oikeaa näkemystä, eikä ihmisiä asetettaisi vertikaaliseen auktorisoitujen ihmisten alamaisjärjestykseen.Yöunetkinmeni kirjoitti:
Sinun pitäisi kunnioittaa enemmän pastoreita.
Vaasan adventtikirkkoon on tullut uusia naisia joiden kanssa olisi varmaan mielenkiintoista keskustella adventtitotuudesta mutta pelkäämpä näiden naisten puolesta vai pelkäätkö sinä adventisteja?
Eikö ole kummallisia nuo adventistit koska eivät halua keskustella kanssasi?
Sinulla taitaa olla aika kova lääkitys.Lisäys; - Toimielin on pomo. Pitää ymmärtää tämä asia.
Olen nähnyt useiden seurakuntien toiminnan ja tunnen Adventtikirkon teologian perusteet hyvin.
Siellä missä ihmisiä on syntyy aina ristiriitojakin. Minä en ole pääsääntöisesti kiinnostunut seurakunnan kirkon toiminnasta enää. Olen kiitollinen siitä että ymmärrys on kasvanut.
Nykyajan seurakunta on yhdistystoimintaa, joka kokoontuu ja hajaantuu säännöllisesti. Näin on joka paikassa. Kaikilla seurakunnilla on laodikealaisuuden ongelma; Ilm 3:14-
Kotioloissakaan ei juuri pääse sen kummemmaksi. En ole toistaiseksi kiinnostunut ryhmien jäsenyyksistä. Kun aikoinaan väsyin tukkumyyjän työhöni havaitsin että vasta 30- vuoden jälkeen olen opetellut puhumaan uudelleen puhelimessa. En 30:een vuoteen ole soitellut puheluja.
Liiallinen ahkeruus seurakunta-yhdistys-toiminnoissa kostautuu sekin. Leväten ei voi olla mukana, jos on ollut aktiivinen suorittaja. Oli pakko ottaa ero. Seurakunnan demografinen rakenne oli sellainen ettei minulle asti riittänyt hengellisessä yhteisössä ihmissuhteita. Työllisten ja perheellisten ihmisten kanssa syntyy sinkku-ihmisillä omia rasitteita.
En voi ottaa käsityöammattiin päteviä ihmisiä johtajaksi, en lapsen elämän kokemuksella varustettua päällikköäkään, en teologian kandidaattia. Vietän eläkepäiviäni, enkä ole työelämässä.
Pitää ottaa esimies-johtaja-päällikkö ihka itsellensä jokaisen eläkepäivilleen -ei minulle.
Moni ryhtyy viettämään mukavaa elämää perhepiireissä. Kaikille ei ihanuutta piisaa, ja kokevat ylimääärisiä rasituksiakin.- 60v-kemuttulossa
Eihän adventisteista olisi ollut kantamaan sitä pianoa.
Se piano Toivonlinnaan oli liian kallis ja huono. Sellaisia ne helppoheikit ja kauppamiehet että kusettavat jopa adventisteja.
Onko sinulla muuten sisaruksia ja rakastatko niitä niinkuin lähimmäisiä? - niinMiksi
Miksi pitää veronmaksajien elättää työtä vieroksuvia hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä parhaassa iässä olevia raavaita miehiä jotka ovat vieläpä erittäin viisaita?
- Adv.srk.n.kanttori
Pienonpimpitys on heleppoo hommoo. Pimppipimppipimppipimppipimppipimppipimpelipom...!
Pieno on sexyin soittopeli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760