Perjantain lakosta kärsivät opiskelijat eniten

turhaalakkoilua

Perjantain bussilakosta kärsivät opiskelijat kaikkein eniten. Linja-autoilla kulkevat opiskelijat eivät pääse luikoihin ja ammattikouluihin tai ammattikorkeisiin, eikä läheskään kaikilla ole saatavilla autokyytiä tai edes polkupyörää. Kuulun itsekin uuteen ammattiin opiskeleviin aikuisopiskelijoihin ja kärsin Perjantain lakosta siten, että en pääse kouluun bussilla. Autokyytiä en edes aio yrittää hankkia koska se ei ole vaivannäön arvoista. Se ei ole opiskelijana minun syyni, että bussikuskit lakkoilevat, joten minun ei vastaavasti tarvitse täyttää Perjantaina läsnäolovelvollisuuttani ammattikoulutuksessa.
Bussilakko koskee satoja tuhansia opiskelijoita ja työmatkalaisia joilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä perille ilman paikallisbusseja tai kuntien välisiä bussivuoroja. Bussilako vahingoittaa yhteiskuntaa ja estää vapaata liikkumista, En anna tukeani aktiivimallin vastaiselle työtaistelulle joka toteutetaan muita häiritsemällä ja estämällä normaalia arkea toteutumasta.

23

289

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pudokas

      No voi harmi, nyt sinulta sitten bussilakon vuoksi jää se uusi ammatti saamatta.

      • en.lakkoile

        Samaa mieltä. en halua lakkoilla
        SAK ja demarit haluaa aiheuttaa ainoastaan vahinkoa.
        Ne ei halua auttaa työttömiä.

        Työttömät tarvitsevat tunnetta siitä että heitä tarvitaan, että he ovat hyödyllisiä.
        Aktivointi tähtää juuri siihen, Työttömyyskorvauksen nostaminen toimii juuri päinvastaiseen suuntaan, ihmisiä kannustetaan syrjäytymiseen.
        joten UPEAA, SIPILÄN HALLITUS!!!


    • geefrerer

      Ei ne muutenkeen mene perjantisin kouluun kun niillä meossa pitkä ryyppyputki. Ovat vaan tyytyväisiäk un saavat löhötä kotona äidin vieressä

    • Lisää_Kommentti

      Sitä ei kysyttäkkään opiskelioilta mitä mieltä he ovat asiasta. Nyt on suuremmat asiat kyseessä kuin jonkun pillittävän opiskelian meno kouluun. Nyt on mihet ja naiset asialla ei pullamössöt.

    • äly.hoi

      Opetkin osaa mennä lakkoon. Varaudu siihen pullis, mössis

      • eroa-AYliikkeestä

        EN HALUA LAKKOILLA siksi että työttömiä kannustetaan hakemaan töitä.
        Ajatuskin täysin järjenvastainen
        ay-liike typerä, erotaan kaikki


    • vittu.mitä.nuorisoo

      Kouluun vietiin pari litraa puolukoita. Matkat käveltiin. Nyt nää pissikset ja homojen alut itkee kun joutuisi kävelee muutaman kilsan. Pokemoin perässä kävellään vaikka 50km viikonloppuna. Pesäpallo mailaa perseeseen ja ravia mars.

      • Eräs_opiskelija

        "Matkat käveltiin."

        Jaa. En kyllä itse aio kävellä noin 50 kilometrin koulumatkaani.

        "Pesäpallo mailaa perseeseen ja ravia mars."

        Emme ole kiinnostuneita harrastuksistasi. Etsi niille joku muu palsta tai pidä omana tietonasi, kiitos.


    • opiskelijoiden

      pitää ehdottomasti opiskella ja kiinnostua maan talouden holtitonta hoitoa kohtaan, vaikka lakkopäivänä.
      juuri teitä tulevaisuus koskee,joten olkaa kiinnostuneita,mitä kaameaa sontaa päättäjät päättää mm. teidän tulevaisuutenne "eduiksi ja kunniaksi".

      yksi kärsimyspvä/v tai kk on kerrassaan pakollista seurata päättäjien ääliömäisiä toilailuita. niin te opitte tajuamaan,kuinka teitä kusetetaan nyt ja tulevaisuudessa.

    • eskil56

      Voi voi onhan se nyt niin ahdistavaa,yksi päivä muiden joukossa.
      Mallia mamikset jos herrat tekee paskoja pätöksii,
      niin vastinetta löytyy.Onneksi vielä on voimaa Hyvä SAK ATK YM

    • aapel

      Hyväksyn pidemmänkin seisauksen jotta todellisuus tuntuu päättäjissäkin jotka
      nauttivat ylisuurista palkoista ja eläke eduista Hyvä AKT JA SAK

    • saa.mitä.tilaa

      "Perjantain lakosta kärsivät opiskelijat eniten" koskapa en pääse Helsinkiin, niin vedän jotain nörtin näköistä turpaan tossa kujalla. Opiskelian on saatavakin kärsiä.

      • tasa.arvoa

        Hyvä idea, aloitan jo torstaina, että kerkee sitten oikein lakkoilee. Eukko lupasi pieksää naispuolisia, mies kun lyö naista on vähän ruman oloista.


      • En_kärsi_vaan_chillaan

        "koskapa en pääse Helsinkiin, niin vedän jotain nörtin näköistä turpaan tossa kujalla."

        Muistahan sinä veemäinen ihminen, että eräänä päivänä sinä makaat kenties samaisen nörtin asiakkaana jossain hoitokodissa. Mietihän silloin ne paskat housussasi, viluissasi ja janoissasi, että kannattiko vittuilla.

        "Opiskelian on saatavakin kärsiä."

        Hah hah, minä kuule vietän etäpäivää silloin(kin) ja juon kaljaa kuten normaalisti. Ehkä luen tenttiin jos huvittaa. Ja sinä muuten maksat kaiken. Tai no toisaalta maksatkohan? Et kai sinä olisi täällä työpäivän aikana paskaa jauhamassa ja säälittävästi uhoamassa, jos töissä kävisit.

        PS. Olisit sinäkin käynyt vähän kouluja, niin osaisit ehkä kirjoittaa.


      • vitun.marisijat

        Opiskelijoita turpaan päivää vietetään 2.2, joku lakkokin kuulemma.


    • Oopeettaja

      Sopeutumattomat ruikuttajat kärsii eniten, ja henkiset vajaakykyiset kyykyttäjät, -pahoista teoistaan, kaatavat ne toisten niskaan, eivät ymmärrä mitä tekevät. Empatijavaje on ylimielisillä yli-ihmisillä, siis rukoilkaa heidän kääntymystään oikealle tielle.

      • Rukoile_keskenäs

        No tuota... täysjärkinen ihminenhän ei aikaansa käytä johonkin rukoiluun. Mene tuputtamaan huuhaatasi muualle.


    • regergergerg

      Eniten kärsii kyllä työntekiät joidenka on pakko mennä töhin opiskelia voi olla pois eikä siitä mitään sen kummempaa seuraa työntekiä taas saa varoituksen jos ei mene töhin.

    • NähdäänMessuilla

      Hieno homma että SAK järjestää ilmaisen kyydin Moottoripyörämessuille Pasilaan. Omissa toiveissa on koeajaa BMW:n katukruiseri ja laittaa sellainen tilaukseen.

    • OottekoAjatelleet

      Jalat on kuulkaas keksitty kävelemistä varten.

      • yytjjytjytj

        Ollaan toki mutta matkaa kun on 25km suutaansa niin en ajatellut kävellä töihin.


    • Lakko_ei_haittaa

      SAK:n ja AKT:n pomoja itseään, kun komeat autot kuljettajineen rahtaavat natsipomot viinakaukaloiden äärelle.

    • EI.lakkoon

      Tämmöisen lakkoilun tarkoitus ei suinkaan ole tuntea empatiaa työttömiä kohtaan.
      Työttömät nimenomaan tarvitsevat kannustusta ja aktivointia,
      Passiivinen tYöttömyyskorvauksella eläminen tuo tunteen masentavasta tarpeettomuudesta koska sulle maksetaan siitä että pysyt poissa työstä ja muiden silmistä

      Lakkoilun tarkoitus on ainoastaan vahingoittaa työssä käyviä ihmisiä ja työelämää.
      Vihaan SAKta, nuoret älkää liittykö typerään ay-liikkeeseen enää.
      HYVÄ SIPILÄ!!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe