Osoitteessa kirkontilastot.fi julkaistiin maanantaina ns. lopulliset luvut viime vuodelta. Muutoksia parin viikon takaiseen on aika vähän, yksi liittyjä vähemmän ja neljä eroajaa vähemmän.
Uusi sivusto näyttää paljon entistä hienommalta, mutta käytön kannalta siitä tuntuu olevan paljon vaikeampi poimia lukuja vertailuun.
Evlut tilastot 2017 julkaistu
4
92
Vastaukset
Ja komento takaisin. Itse luvutkin ovat huttua.
(Esimerkiksi kodin siunaamisten määrä, joka on ollut melko vakaa, olisi noiden mukaan tippunut puoleen.)- Lukuje.huom
Vieraskielisissä (eli ei suomen-, ruotsin- tai saamenkielisissä) kirkon jäsenmäärä on kasvanut 480 henkilöllä vuonna 2017. Suhteellisesti ei kovin suuri määrä.
Olettaen että noihin lukuihin voi luottaa.
Paljonko lienee esim. Saksasta muuttavia, jotka ovat niin luterilaisia että haluavat täällä liittyä luterilaiseen kirkkoon.
- Lukuje.huom
Avioliitton vihittäessä 44 % kirkon jäsenistäkin valitsee siviilivihkimisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1277148Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234944L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664286TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2881733Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221476- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394