Pari viikkoa sitten maailman johtavassa natomaassa paineltiin nappuloita jotka ovat isompia ja toimivimpia kuin Kim il junin.
Nyt on paljastunut, että hälytyksestä vastannut työntekijä ei kuullut kaikkea nauhoitetun viestin sisältöä, joka oli osa tuolloin käynnissä ollutta yllätysharjoitusta.
Kaksi Havaijin hälytysjärjestelmästä vastannutta viranhaltijaa erosi tehtävästään, uutistoimisto Reuters kertoi myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa. Väärän hälytyksen tehnyt työntekijä on erotettu tehtävästään.
Yhdysvaltain telehallintovirasto Federal Communications Commission (FCC) syyttää virheestä puutteellista kommunikaatiota ja harjoituksen valvontaa.
Yllätysharjoituksesta päätti yövuoron päällikkö, joka halusi testata seuraavan päivävuoron toimintakykyä. Päivävuorolaisten esimies oli todennäköisesti tietoinen suunnitellusta harjoituksesta, mutta hän luuli sen kohdistuvan yövuorolaisiin, FCC kertoo raportissaan.
Hälytyksen antanut työntekijä kertoo kirjallisessa lausunnossaan uskoneensa, että käynnissä oli todellinen isku eikä harjoitus. Järjestelmänauhoitteen kysyttyä häneltä, ”oletko varma, että haluat lähettää tämän hälytyksen?” työntekijä painoi kyllä-nappia.
Hälytysjärjestelmä ei vastannut tavallisen harjoituksen tekstiä, vaan se ilmoitti, että kyseessä ei ollut harjoitus. Järjestelmänauhoitus kuitenkin päättyi sanoihin ”harjoitus, harjoitus, harjoitus”, mutta työntekijä ei lausuntonsa mukaan kuullut tätä loppuosaa.
Lahjattomat harjootteloo
perunakellariiiin
1
<50
Vastaukset
- Pöljäonpöljä
Tässä selvisi mitä tehdään kun oikea ydinhyökkäys alkaa, mennään sängyn alle tai komroon. Osa oli mennyt vessaan ja laittanut oven lukkoon. kaikki kuitenkin surffasivat netissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057