Äärioikeiston parempi väkivalta!

POLIISIN tietoon tuli Helsingissä viime vuonna 57 sellaista väkivaltarikosta tai siihen yllyttämistä, joiden motiivi liittyy johonkin aatemaailmaan.

Näistä 56 oli äärioikeiston tekemiä ja vain yksi äärivasemmiston. Uskonnollista motiivia ei ollut yhdessäkään väkivaltarikoksessa tai väkivaltaan yllyttämisessä.

Kuten jo aiemmin usein olen sanonut. Äärioikeisto, rasistit ja muut heikkolahjaisemmat ovat suurin uhka suomalaisille. Emme voi seistä näiden reppanoiden edessä tekemättä mitään. Naisten ja lasten pitää saada liikkua vapaasti ja turvallisesti suomessa.
526161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Rasisti rajakit hävetkää, jos osaatte.

Äänestä
  • Mistäs pilleripää nyt on herännyt??, tiedätkö että tuo asia on toisinpäin. Oli meinaan juuri työssä keskustelua asiasta joten älähän viitti, ei tuo propaganda mene läpi enään vedä sinä vain niitä pillereitä ja koffia naamaas ja jätä ajattelut ihmisille jotka elävät tässä päivässä eikä missään harhaisessa maailmassa. Tiedätkö että tuo harhainen maailma ei mene läpi enää normaaleille suomalaiselle ihmiselle.

    Äänestä

  • Hheh, sanoo suojeluskuntakerholainen ja kuvitteelliset työkaverit..

    Äänestä

  • Miksi poistit totuuden, ei täällä olisi näitä pilleripäitä sekoilemassa jos papat ja vaarit eivät olisi suomea vapaaksi taistellut.

    Äänestä

  • 1111122222 kirjoitti:

    Miksi poistit totuuden, ei täällä olisi näitä pilleripäitä sekoilemassa jos papat ja vaarit eivät olisi suomea vapaaksi taistellut.

    Sinulle taistelleet mielenterveystoimistojen palvelut. Saat olla kiitollinen.

    Äänestä

Pomminheittäjät hiljaa!
Vassari on ainut syypää,nyt yrittäävät J Taposen "johdolla" kääntää asioita päälaelleen..

Äänestä

Mamujen rikokset hirvitävä riesa..

Äänestä
  • Parhaillaan menossa Helsingissä Helsingin PolPo:n suojeluksessa, useita kantasuomalaisia viattomia ohikulkijoita pahoinpidelty, jopa Helsin PolPo:n vieressä seisovia eikä PolPo ole huomaavinaankaan vaan kehoittaa rikosilmoituksen tekoa yrittäviä poistumaan paikalta: http://mvlehti.net/ useat kirjoitukset ja suorat videoinnit nettiin.
    Pääseeköhän muuten tämä siionistimafian sensuurin läpi? Yleensä ei...

    Äänestä

Helsingin poliittisen poliisin mielestä kiihottaminen kansanryhmää vastaankin on väkivaltarikos, joita oli n. 30 kappaletta 56:sta..
Kiihottaminen kansanrynmää vastaan on siitä erikoinen rikos, että siinä ei tarvitse olla väkivaltaa, kun mikä tahansa voidaan tulkita kiihottamiseksi.
Helsingin poliittinen poliisi tulkitsee myös Suomi ensin liikkeen jäsenet äärioikeistolaisiksi. Aika mielenkiintoista on se, mistä poliittinen poliisi on löytänyt yhden äärivasemmistolaisen.

Äänestä

Asia on päinvastoin kuin mitä ajoittaja valehteli. Nimenomaan äärivasurit ja anarkistit ovat väkivaltaan syyllistyneet, ja nimenomaan kansallismielisiä vastaan. Lauran ikkunat todennäköisesti rikkoi joku tällainen porukka tai henkilö. Kun katsoo Suomi ensin videoita, niistä asian voi nähdä selvääkin selvemmin. Milloin joku maahanmuuttaja, vasuri, vihreä, anarkisti tai vastaava olisi joutunut vastaamaan tekosistaan? Ei milloinkaan tiettävästi. Eräs maahanmuuttaja yritti ajaa Suomi ensin väen päälle joku aika sitten, eikä mitään ole kuulunut. Ei syytettä, ei mitään. Jos saman tekisi kantis turvikselle, koko maa olisi sekaisin ja suurin piirtein halvaantunut surusta. Tekijän päätä ei todellakaan silitettäisi. Näin epäoikeudenmukaista on maamme touhu.

Äänestä
  • Rajakki aktivisti tappoi juuri autollaan ihmisiä. Rajakit ja muut heikkolahjaisemmat ovat suuri riski suomalaisille.

    Äänestä

  • Soin1nveli kirjoitti:

    Rajakki aktivisti tappoi juuri autollaan ihmisiä. Rajakit ja muut heikkolahjaisemmat ovat suuri riski suomalaisille.

    Ei edes vihapuheesta rangaista erästä vihreää kaupunginvaltuutettua. Hänhän haukkui sekä rienasi maalaiset lyttyyn. Hän tiettävästi edustaa erästä maailman suurimmista uskonnoista, ja siksi asia painettiin villaisella nähdäkseni. Toinen syy on suojaväri.

    Kristinuskoa ei hän edusta vaan sitä toista suurta. Suomalaiset ovat erittäin pieni vähemmistö suhteessa tuohon uskontoon, ja tähän on turha vedota että suomalaiset olisi muka enemmistö ja siksi mukamas voi puhua vihapuhetta heitä kohtaan. Joku poliisi tai sitten Aalto vetosi siihen, että kun sumalaiset ovat muka enemmistö, tästä ei pidä sen takia rangaista. Vähemmistön edustajia tuo nainen herjasi viime vuonna, eli kantasuomalaisia jotka asuvat maalla. Tämän uskonnon edustajia on miljardi, mutta suomalaisia on viitisen miljoonaa. Se siitä suomalais-enemmistöstä. Tämä on sitä parempaa vihapuhetta josta ei tule rangaistusta. Näin epätasa-arvoinen sekä epäoikeudenmukainen on rakas Suomemme maa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Ei edes vihapuheesta rangaista erästä vihreää kaupunginvaltuutettua. Hänhän haukkui sekä rienasi maalaiset lyttyyn. Hän tiettävästi edustaa erästä maailman suurimmista uskonnoista, ja siksi asia painettiin villaisella nähdäkseni. Toinen syy on suojaväri.

    Kristinuskoa ei hän edusta vaan sitä toista suurta. Suomalaiset ovat erittäin pieni vähemmistö suhteessa tuohon uskontoon, ja tähän on turha vedota että suomalaiset olisi muka enemmistö ja siksi mukamas voi puhua vihapuhetta heitä kohtaan. Joku poliisi tai sitten Aalto vetosi siihen, että kun sumalaiset ovat muka enemmistö, tästä ei pidä sen takia rangaista. Vähemmistön edustajia tuo nainen herjasi viime vuonna, eli kantasuomalaisia jotka asuvat maalla. Tämän uskonnon edustajia on miljardi, mutta suomalaisia on viitisen miljoonaa. Se siitä suomalais-enemmistöstä. Tämä on sitä parempaa vihapuhetta josta ei tule rangaistusta. Näin epätasa-arvoinen sekä epäoikeudenmukainen on rakas Suomemme maa.

    Korjaan suomalaiset, ei sumalaiset. Tämän kyseisen uskonnon edustajia on maailmassa pitkälle toista miljardia ja se on kiistaton enemmistö suhteessa suomalaisiin. Sen edustajilla ei luulisi olevan lupaa puhua vihapuhetta yhdestäkään vähemmistökansanryhmästä. Suomalaiset ovat kansanryhmä, mutta tuo uskonto periaatteessa ei sitä ole. Nurinkurinen tilanne kaikenkaikkiaan.

    Äänestä

  • Ei ole Oulunkaan PolPo edes aloittanut noin 8 kk sitten tekemäni rikosilmoituksen tutkintaa, koska päällekarkaajalla oli suojaväri. Kaikenlaisia muita rikosilmoituksia on kyllä ehditty tutkimaan hyvinkin nopeasti ja sellaisissa on säännöllisesti todettu, ettei Hyvät Veljet ja Siskot ole tehneet mitään lainvastaista vaikka lakikirjassa toisin lukeekin.

    Äänestä

Noi pientä mamujen rikoksiin nähden! Eivät raiskaa ja ryöstä!

Äänestä
  • Rasisti rajakki De Witt on syytteessä raiskauksista.. Lienee vain sitä parempaa raiskaamista.

    Äänestä

  • Soin1nveli kirjoitti:

    Rasisti rajakki De Witt on syytteessä raiskauksista.. Lienee vain sitä parempaa raiskaamista.

    On siellä tuhansia mamujakin..

    Äänestä

  • Rasistien raiskausrikokset ovat iso ongelma suomessa.

    Äänestä

  • Niinpä, mutta eihän suomessa ole kuin rasistisia anarkisteja, etkö vieläkään tajua kuinka idiootti olet?? On se hyvä että suomessa tehdään töitä et sinäkin saat tulevaisuudessa kunnon rauhoittavat lääkkeet että "pärjäät" normaalien ihmisten joukossa??????????.

    Äänestä

  • 1111122222 kirjoitti:

    Niinpä, mutta eihän suomessa ole kuin rasistisia anarkisteja, etkö vieläkään tajua kuinka idiootti olet?? On se hyvä että suomessa tehdään töitä et sinäkin saat tulevaisuudessa kunnon rauhoittavat lääkkeet että "pärjäät" normaalien ihmisten joukossa??????????.

    Reppana rajakki rasistit, kansamme heikoin aines.

    Äänestä

  • Emme hyväksy rasistienkaan toistuvia raiskauksia ja heidän johtonsa kehoituksia raiskata suomalaisia naisia.

    Äänestä

  • Soin1nveli kirjoitti:

    Emme hyväksy rasistienkaan toistuvia raiskauksia ja heidän johtonsa kehoituksia raiskata suomalaisia naisia.

    Sensijaan hyväksyt kai Helsingissä parhaillaan menossaolevan suomalaisten hakkaamisen? Ainakin kuusi päällekaskausta jo ensimmäisen vuorokauden aikana, Helsingin PolPot ei ole näkevinään eivätkä ota väkivaltaisia kurdeja kiinni vaikka ieressä seisovat. Lue enemmän jos uskallat http://mvlehti.net/ vai pelkäätkö punavihreitten silmälappujesi huurtuvan?

    Äänestä

Missä ovat esimerkiksi ne laittomat teot, joilla estettiin palautuslentoja? Eikö siellä estetty jopa poliisiautoja lähtemästä asemalta mahdollisesti henkeä ja terveyttä turvaaviin tehtäviin?

Taitaa olla poliisissa vihersuvakki laatimassa tilastoja. Oikeita töitä tekevien poliisimiesten kokemus taitaisi olla toinen.

Äänestä
  • Se ei ole viharikos tai johtunut mistään ideologiasta..Kannattaisi kai lukea aloitus ja hieman miettiä..

    Äänestä

Huumeita käyttävät ja naamat peitossa riehuvat yhteiskunnan elätit Vihreät on suunnilleen yhtä paha uhka yhteiskunnalle kun matut. Tilastoja löyty mutta halutaanko niitä esittää on toinen asia.

Äänestä
  • Touko Aalto julisti viime vuonna, että hänen arvonsa jakavien ihmisten ei tarvitse piitata laista. Säännöt ovat siis muka vain rajakkeja varten.

    Äänestä

  • Persujen nykyinen johtaja kehoitti raiskaamaan poliittisia vastustajiaan.

    Äänestä

  • No, rikostaustayutkimuksen mukaan tuomiot huumeiden käytöstä olivat kyllä merkittävästi yleisempiä perussuomlaisten kuin vihreiden päättäjien joukossa. Eli vihreät eivät jää kiinni?

    Äänestä

  • Soin1nveli kirjoitti:

    Persujen nykyinen johtaja kehoitti raiskaamaan poliittisia vastustajiaan.

    Eikö se kehoittanut raiskaamaan mielummin niitä jotka pitävät kehitysmaamusli-meiden Islamilasta kalifaattia suomessa unelmanaan.... koska nämä viherkommareiden ja demareiden suomeen haluamat kulttuurinrinrikastuttaja kehitysmaamuslimithan näitä syyttömiä suomalaisia naisia raiskaavat tullessaan ”turvaan” suomeen. Tosin feministipuolueen jäsen ”rauhanuskonto” Islamin opettajana toimiva kehoitti raiskaamaan nimenomaa tämän persun vaimon......

    Äänestä

  • Persu johtaja kehoitti raiskaamaan, lienee sitä parempaa suomalaisten naisten alistamista.

    Äänestä

Turussa kuoli viisi ei mitään tekemistä rauhanuskonnon kanssa kute ei allah akbar raiskauksillakaan ympäri suomea.......

Äänestä
  • Turku ei tietääkseni ole helsingissä?
    Turun puukottajan taltuttamisessa ja ihmisten suojauksessa kunnostautui islamilainen mamu..Iso kiitos heille..

    Äänestä

  • Eli kun joku kehitysmaamuslimi on mennyt väliin muiden mukana niin sekö oikeuttaa viherkommarit Islamoimaan suomen sopeutumattomilla ahdasmielisillä holtittomasti lisääntyvillä ikuiseti elätettävillä kehitysmaa muslimeilla. Poliisi seuraa tällähetkellä jo 370:tä radikalisoitunutta kehitysmaamuslimia suomessa ja määrä kasvaa koko ajan... eli odotellaanko seuraavaa iskua helsingissä tai jossain muussa suomen kaupungissa.....tämähän on sitä viherkommareiden Islamilaista kalifaattiunelmaa helsingissä ja koko suomessa, vielähän tämä on ruotsiin verrattuna alkutekijöissä mutta kasvaa vuosi vuodelta....kiitos viherkommarit..

    Äänestä

  • Hheh, ja sitten taas tavaamaan aloitus ja poliisien raportointi. Rasistit nuo heikkolahjaiset...

    Äänestä

  • Ja rasistit vielä useampia...Rasistien jatkuva väkivalta ja raiskaukset ovat suuri uhka suomalaisille.

    Äänestä

  • De Witt johtaa rajakkien raiskausryhmä..
    Rasistit ovat olevinaan suomalaisia vaikka oikeasti Suomi eikä suomalaiset heitä tarvitse. Heidän ansionsa ovat väkivallassa ja raiskauksissa kuten poliisien raportti helsingistä kertoo.

    Äänestä

  • De witt ei kuitenkaan liene omasta takaa vaan mamu. Samalla tämä rasisti synkistää mamujen raiskaustilastoja.

    Äänestä

  • Soin1nveli kirjoitti:

    Turku ei tietääkseni ole helsingissä?
    Turun puukottajan taltuttamisessa ja ihmisten suojauksessa kunnostautui islamilainen mamu..Iso kiitos heille..

    Ei muuten kunnostautunut vaikka toisin valehtelet, suvakki! Se kävi vähän kolhaisemassa jo maassa makaavaa poliisin taltuttamaa sarjamurhaajaa. Eikä saanut tästä mitään syytettä, koska suojaväri.

    Äänestä

Ituhippi on päässyt lukkojen takaa livistämään ja vielä löytänyt jostain sieniä ja keltaista lunta.

Äänestä
  • Tällä Somalinveljellä on jostain kumman syystä omasta mielestään viherkommarystävineen oikeus Islamisoida suomi kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajilla....senhän nämä vihekommarit ja demarit tekisivät ruotsinmalliin jos saisivat yksin päättää....

    Äänestä

Soininvelitollon mamut tuhoaa Suomen..

Äänestä
  • Ei+tämä+suomen+tuhoaminen+kehitysmaamuslimi+haittamaahanmuutolla+lopu+kuin+lopettamalla+niiden+päästäminen+kokonaan+suomeen.+Jos+niistä+sopeutuu+10-20%+länsimaiseen+yhteiskuntaan+ja+loput+jatkaa+perinteitään+niin+pitkässä+juoksussa+ollaan+kusessa+kuten+olemme+euroopassa+saaneet+nähdä.+Vaikka+tämähän+on+vasta+jäävuorenhuippu+kun+kansaenvaellus+kehitysmaista+ja+holtiton+lisääntyminen+pääsevät+kunnolla+vauhtiin+euroopassa+ja+tietenkin+myös+suomessa....

    Äänestä

  • No sittenhän ne sopeutuu paremmin yhteiskuntaan kuin rajakki rasistit.

    Äänestä

Ystäväni Somali1nveli on oikeassa, vaaralliset äärioikeistolaiset ovat murhanneet ja tappaneet huomattavasti enemmän täällä ihmisiä kuin turvapaikanhakijat. Esimerkiksi hiljattain Turun torilla äärioikeistolainen puukotti kaksi marokkolaista turvapaikanhakijaa kuoliaaksi, Kokemäellä uusnatsi pahoinpiteli, raiskasi ja poltti elävätä nuoren afganistanista kotoisin olevan koulutytön, Puotilan kappelin pihalla karkoituksen saanut uusnatsi puukotti 86 vuotiasta puolustuskyvytöntä irakilaista vanhusta 50 kertaa ja vanhus kuoli, Otamäellä äärioikeistolaiset suomalaiset miehet ryöstivät sekä kiduttivat ja hakkasivat irakilaisen perheellisen miehen kuoliaaksi, tässä vain muutama äärioikeistolaisten tekemä henkirikos lähivuosilta. Kun tulette tänne palstalle öykkäröimään niin ottakaa selville ensin kuinka julmia tekoja äärioikeistolaiset tekevät omassa kotimaassanne.

Äänestä
  • Vielä pahempaa suomalaiset fasisti natsirasistit ovat tappaneet jo yli 30 turvaantullutta viatonta kehitysmaamuslimia suomessa viimeisen 25 vuoden aikana ja ovat raiskanneet satoja suomeen turvaantulleita kehitysmaamuslimi kaapuakkoja, koska ovat vääräuskoisia ja pukeutuvat liian ”siveellisesti”.......... on aivan totta että on turha tulla tänne öyhottämään jos suomalaiset fasisti natsirasistit toimivat sairaan ahdasmielisen uskontonsa ja siihenliittyvien yhtä sairaiden ahdasmielisten rikkaiden kulttuuriensa velvoittamana vääräuskoisia kohtaan.

    Äänestä

  • Niin ja meneehän siinnä vati nurin vähemmästäkin kun ollaan puuttumassa heidän pillunsipomis talkoisiin jotka ovat jatkuva kulttuurillinen perinne asuivatpa fasisti natsirasistit missä päin maailmaa tahansa koska heidän sairas ahdasmielinen uskonto ja siihen liittyvät yhtä sairaat rikkaat kulttuurit suorastaan velvoittavat tekemään näin........

    Äänestä

Ironia on siitä vaikea laji,,ettei sitä ymmärrä kuin pieni osa lukijoista.
Siksi lienee syytä loppukaneetiksi lisätä:"Tämä oli sitä ironiaa"
https://www.murha.info/?p=1178
Linkistä nähtävillä kammottavaa totuutta "matujen puuhista"

Äänestä
  • Aivan,+tuoltahan+on+helppo+laskea+kaikki+rauhanuskojien+tekemät+henkirikokset+ja+poliisin+tilastoista+raiskaukset+kansalaisuuksittain.+Jos+vuonna+2016+ulkomaalaisten+tekemät+raiskaukset+lisääntyivät++512%+prosemttia+niin+kaikkihan+ymmärtää+että+nehän+olivat+tietenkin+näitä+Somalinveljen+”äärioikeistolaisia”+kavereita......+jos+tätä+sarkasmia+ei+ymmärrä+niin+täytyy+olla+Islamilla+aivopesty+viherkommari+tai+demari....

    Äänestä

Kumma juttu mutta juuri Hesaan näyttää eksyneen kaikki ääriliikkeet kuten Vastarintaliikeläiset ja äärislamistit sekä tietenkin Vihervasurit.

Jokaisella näistä on oma utopiansa joista mikään ei vaan Suomeen sovi.

Äänestä

Mihin aloittaja Somalinveli oikein hävisi olisi nyt kertonut kaikille minkälaisia raakuuksia tämä äärioikeisto on tehnyt näille kehitysmaamuslimeille ja niitä puolustaneille suvakeille..... kun on noin suuri määrä rikosulmoituksia..... onko tullut paljonkin vihapuhe tuomioita ??? Onko muitakin kun nämä ”äärioikestotlaiset” suomiensin tyypit joka eivät myöskään halua kehitysmaamuslimeiden Islamilaista kalifaattia suomeen vaikka se onkin viherkommunistien ja demareiden unelma.....

Äänestä

ViherVasurithan korostavat väkivallattomuutta, kuten heidän Turun torilla organisoimansa aktiviteetti osoiti. Kysehän oli suomalaisten kyvyttömyydestä ymmärtää monikulttuurisuuden hienouksia.

Äänestä
  • Muistakaa ettei Turun iskulla ei ollut mitään tekemistä Islamin tai terrorismin kanssa, se oli vaan Allahuakbar yksittäistapaus ei siis liity mitenkään kehitysmaa muslimien haittamaahanmuuttoon tai kehitysmaamuslimeihin yleensäkkään kuten eivät iskut muualla euroopassa. Tämä oli vain äärioikeiston agitoima provokaatio kehitysmaamuslimien mustamaalaamiseksi.....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Soin1nveli kirjoitti:

POLIISIN tietoon tuli Helsingissä viime vuonna 57 sellaista väkivaltarikosta tai siihen yllyttämistä, joiden motiivi liittyy johonkin aatemaailmaan.

Näistä 56 oli äärioikeiston tekemiä ja vain yksi äärivasemmiston. Uskonnollista motiivia ei ollut yhdessäkään väkivaltarikoksessa tai väkivaltaan yllyttämisessä.

Kuten jo aiemmin usein olen sanonut. Äärioikeisto, rasistit ja muut heikkolahjaisemmat ovat suurin uhka suomalaisille. Emme voi seistä näiden reppanoiden edessä tekemättä mitään. Naisten ja lasten pitää saada liikkua vapaasti ja turvallisesti suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu