Kristinusko on valhetta!

pois_taikauskot

Kuinka on mahdollista, että vielä nykyaikana jotkut saattavat pitää Raamattua "Jumalan sanana"?

Millä tavoin ihmiset on saatu uskomaan moiseen taikauskoiseen potaskaan? Ovatko nämä ihmisraukat niin yksinkertasia, etteivät itse osaa ottaa selvää asioista?

Yrittäkääpä nyt te taikauskoiset aluksi vaikka etsiä tietoa historiallisesta Mooseksesta. Tulette huomaamaan, ettei Moosesta ole koskaan ollut edes olemassa. Hän "hahmonsa" on lainattu Akkaidin kuninkaalta Sargonilta.

Mooses ei siis ole voinut saada kymmentä käskyä Siinain vuorella eikä johdattaa israelilaisia pakoon Egyptistä. Exodus on siis myös myyttinen tarina, vailla totuuspohjaa. Sille ei löydy pienintäkään historiallista näyttöä.

Kaikki 5 Mooseksen kirjaa on siis pitkälti sepitettä. Useat Raamatun tarinat on lainaa sumerilaisten tarustoista.

Jeesus osoittautuu tavalliseksi kuolevaiseksi luulemalla Mooseksen joskus eläneen. Ei "Jumalan poika" voisi tehdä niin räikeää virhettä.

17

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemustalöytyy

      Heitä on lapsesta asti ns. peloteltu uskomaan. Mm. tulimerellä jne. Usein myös suku ja perhe saattaa hylätä jos uskon kieltää. Lisäksi on opetettu että kaikki raamatussa on totta ja että tuollaiset ns. porsaanreijät ovat saatanan huutoja jne. ja jos niitä alkaa kuuntelemaan tulee kuoleman jälkeen sinne tulimereen jossa on ikuinen tuska ja hampaiden kiristys. Siinä tiivistettynä sulle.

    • Kirjakääröt

      Joh.3:3 Biblia (1776). Jesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä.

    • valvotaan

      Nämä kaksi Sanan paikkaa nousivat mieleeni luettuani aloituksen: "Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme se on Jumalan voima." Toisena: "Sen, mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi, sen joka ei mitään ole, tehdäkseen mitättömäksi sen joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." Oletko koskaan lukenut läpi Uutta Testamenttia? Jumalan Sana on elävää Sanaa!

      • Uuden testamentin evankeliumit on kirjoitettu vuosikymmeniä väitetyn jeesushahmon väitetyn kuoleman jälkeen, joten ne ovat pelkkää fiktiota.

        Reppanajoukoille joutuu tämän aina uudelleen kertomaan, kun eivät osaa saatavilla olevaa informaatiota etsiä. Surullista.


      • pois_taikauskot

        Taas täällä taikauskoinen ihmisraukka siteeraa skisofreenista Paavalia.

        On se ihmeellistä, miten 2000 vuotta sitten eläneen sivistymättömän ja psyykkisesti sairaan ihmisen hourailut otetaan todesta, mutta nyky päivän tutkijoiden konsensus tietyssä Raamattuun liittyvässä asiassa onkin samojen ihmisten mielestä huu-huuta.


    • 09usd978saui

      Tottakai tiedemiesten on selitettävä valheeksi kaikki, mikä ei sovi heidän hiekkalaatikolleen.

      • Väärin. Jumala sopisi hiekkalaatikolle aivan hyvin. Kaivat vain todisteet tuon menninkäisen olemassaolosta. En pidätä hengitystä, koska paljon sinua älykkäämmät voimat ovat sitä myös yrittäneet ja aina epäonnistuneet.


      • pois_taikauskot

        Kyllä se kuule on varmasti juuri toisinpäin:
        Tottakai uskovaisten (=taikauskoisten) on selitettävä valheeksi kaikki, mikä ei sovi heidän hiekkalaatikolleen.


    • Ymmärtääkö aloittaja mitä tarkoittaa henkinen tie taikka henkinen herääminen sillee todellisessa elämässä?
      Jos ei niin aloitus on ihan ymmärrettävä kirjoittajan näkökulmasta kun ei ole hajua niin ei ole

    • Samaatietä

      No se on ennemminkin kokemus siittä, miten sana tuli lihaksi ja lihan palkka oli kuolema. Jeesus sovitti syntimme ja tuon omakohtaisesti uskomalla heräsi kokemus, joka muutti Raamatun eläväksi Jumalan sanaksi.
      En oikeastaan puhuisi edes uskomuksesta tässä yhteydessä, vaan elämisestä todeksi.
      En yhdy siihen, että olemme uskon varassa yksistään. Elämme todeksi joka päivä sitä ihmettä.

      • Elät valheessa epäjumalanpalvojana, lue yltä.


      • Samaatietä
        he-ma kirjoitti:

        Elät valheessa epäjumalanpalvojana, lue yltä.

        Luin kyllä aloittajan näkemyksen asiasta, jonka hän on jostain löytänyt.


      • pois_taikauskot
        Samaatietä kirjoitti:

        Luin kyllä aloittajan näkemyksen asiasta, jonka hän on jostain löytänyt.

        En ole tuota kirjottamaani mistään "löytänyt" (siis plagioinut), vaan aivan itse kirjoittanut. Tietenkin se perustuu yleiseen ja kaikkien saatavilla olevaan tietoon, jota olen lukenut jo yli 40 vuoden ajan.

        Suosittelen sinuakin lukemaan muutakin kuin sitä Raamattua, joka on auttamattomasti jo vanhentunut. Se sisältää niin paljon väärää ja valheellista tietoa, ettei sitä voi käyttää tietolähteenä minkään asian suhteen,


    • Usko.Toivonen

      >> Kuinka on mahdollista, että vielä nykyaikana jotkut saattavat pitää Raamattua "Jumalan sanana"? >>

      Siinäpä sitä onkin joillekin ihmettelemistä kerrakseen.

      Raamattua vastaan on noussut joukko ihmisiä sukupolvesta toiseen, mutta turhaan.

      Ja syy siihen onkin Raamatussa ilmoitettu.

      38. Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
      39. mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
      40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
      41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
      42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
      ( Apt. 5. )

      Aivan kuten tuossa lukee, evankeliumi Herrasta Jeesuksesta leviää kautta maailman, sillä mikä on Jumalasta, sitä ihminen ei voi pysäyttää.

      Raamattu siis on ja pysyy.

    • valvotaan

      Nimimerkille Tässähänmie: Henkinen ja hengellinen herääminen ovat kaksi ihan eri asiaa. Uskossa ja Raamatussa on kyse hengellisestä heräämisestä, synnintunnosta ja parannuksesta. Henkinen herääminen on pikemminkin tämän ajan muoti-ilmiötä.

    • lomalehmä

      >>Kuinka on mahdollista, että vielä nykyaikana jotkut saattavat pitää Raamattua "Jumalan sanana"?>>

      Kristityt ovat syntyneet ja kasvaneet sellaiseen todellisuuteen jossa Raamattua pidetään Jumalan sanana. Muiden uskontojen piirissä "jumalan sanaa" ovat aivan yhtä todellisesti heidän pyhät tekstinsä. - Niin, että eiköpähän siihen mikä on "jumalan sanaa" vaikuta se kulttuuri, johon on synnytty tai kasvettu.
      Että voisi olla "jumalan sanaa", se edellyttänee jonkinlaista käsitystä, tunnetta tai mielikuvaa Jumalan tai jumaluuden olemassaolosta tai ainakin kaipuuta sellaisen olemassaoloon. Tämä ehkä voisi olla "tarttumakohta" siihen, että otollisissa olosuhteissa myös ei-kristitty joutuessaan julistuksen kohteeksi, saattaa tulla niin sanotusti uskoon ja alkaa pitämään itselleen alunperin vierasta Raamattua Jumalan sanana.

    • Voihanvitalis

      Siis Sana on Jumala. Ps.33:6. Joh.1:1. Ilm.19:13. Ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe