Terho ja Vartiainen tekivät SAK:sta naurunalaisen!

sdfsdfdsssdfsdf

Suuri osa kansasta jo nauraa SAK:lle - siis se puoli kansasta joka ei kiroa SAK:ta alimpaan helvettiin - koska SAK on tehnyt itsestään naurunalaisen väitteillään, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuten esim. se, että aktiivimalli heikentäisi työttömyysturvaa. Mallihan nimenomaan parantaa sitä, kun karenssipäivät lyhenevät kahdella. Lisäksi aktiivimalli nopeuttaa työttömien työllistymistä, joten on täysin mielisairasta väittää, että malli jotenkin heikentäisi työttömien asemaa.

SAK:lla näyttää olevan tärkeintä se, että tietty osa ihmisistä pysyy jatkossakin työttömänä, ja tyytymättömänä porvarihallitukseen. Ja tällä SAK haluaa samalla avittaa Sdp:tä pyrkimyksissään päästä pääministeripuolueeksi.

Mutta kyllähän Vartiainen, Terho ja kumppanit ovat kaiken tämän jo kansalle paljastaneet, eikä kansa muutenkaan ole niin tyhmää, kuin SAK:ssa ja Sdp:ssä kuvitellaan!

HYVÄ TERSKI! HYVÄ VARTSI! HYVÄ SIPPIS!

6

81

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhdenvertaisuus

      Ai että 2 päivää lisää vuodessa parantaa jonkun tuloja? Kun siitä sitten otetaan 4x3 päivää pois vuodessa.
      Mikähän se sun peruskoulun matikka olikaan...

      Miksi sitä nyt niin hirveästi pidetään sitten meteliä siitä että lapset ei pääse hoitoon ja julkiset ei kulje ettei pääse töihin?

      Kyllä työttömältä aktiivimallin mukaan vaaditaan vaikka lapsi kainalossa töihin menoa kun päivähoito-oikeutta ei ole välttämättä juuri niille päiville kun töihin pitäisi mennä. .

      Ja työttömän se vaan pitää palkattomaanki työhön/ koulutukseen mennä kymmenien kilometrien päähän ilman omaa autoa tai julkista liikennettä. Ei edes matkakorvauksia siitä saa kuten työssäkäyvät.

      Jos yhtenä päivänä ei onnistu töihin em. mainituista syistä johtuen pääsemään niin kolmelta päivältä leikataan tukia. Pitäisköhän palkansaajiltakin vetää kolmen päivän palkat pois jos ei perjantaina töihin ilmesty?

      Työssäkäyvät vinkuvat samoista asioista nyt lakon alla mistä työttömät ovat puhuneet. Missä se yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on?

      Ei muutakin töppöset jalkaan ja lapsi kainaloon ja töihin.

      • Isoo-D

        Hyvin havaittu. LAKKOA PELIIN VAAN.


    • Hybridisota

      Kokoomuksen verovaroilla palkatut trollit hybridivaikuttajavat ja propagandoivat S24:ssä, muissa foorumeissa ja kommentoinneissa. Aktiivimallin vastatoimet ovat saaneet hybridijarot tavallista aktiivisemmiksi kuten myös presidentinvaalit saivat. Foorumien verkkoliikenteen seuranta kertoo mielenkiintoisia juttuja näistä manipulaattoreista.

    • verenimijöiden.kansa

      Aloittaja provosoi. Kyllä Terho, orpo ja vartiainen sekä sipilä aliarvioivat ja kohtelevat eriarvoisesti kansalaisia.

      Kysymyshän aktiivimallissa on juuri niistä henkilöistä, joilla ei ole mahdollisuutta aktivoitua, ei vaikka kuinka aktivoituisi.

      Kun tätä tilannetta ajattelee, tajuaa kuinka kamalan epäoikeudenmukaisen lain tämä taatanan hallitus pukkasi paskaluukustaan. Aivan kuin ihminen ei olisi ihmisarvoinen.

      Suurin osa kansalaisita vihaa tätä hallitusta ja kokoomuskööriläisiä. Tämä maa on kokonaan kokoomuksen hampaissa presidenttiä myöten.

      Varjele Luoja tätä maata Luciferin koirilta!

      • KansanKurjistustalkoot

        Työttömiä 10 kertaa enemmän kuin vapaita työpaikkoja, joista niistäkin suurin osa provisiopalkkaista puhelinmyyntityötä jossa huijarit vain pärjää ja 0-tuntisopimus vuokratyötä.
        Jopa Kelan johtaja sanoi että vain noin 40% työttömistä saadaan Aktivointihommiin 300.000 työttömästä, eli 180.000 työttömän tuet tippuvat porvarihallituksen toimesta, koska työpaikkoja tai tempputyöllistämistoimipaikkoja ei löydy.


    • JoRiittäPropaganda

      Taas kokoomuksen kybertrollien hybridisotajoukot tekevät massa-aloituksen tästä aiheesta. Eikö riitä että oikeisto-omisteinen valtamedia Yle, HS, IS, MTV3, Kauppalehti, Verkkouutiset ym. propagandoivat porvarihallituksen ja kokoomuksen laskuun, pitää vielä foorumit, some ja kommentoinnitkin saada täyteen samaa paskaa. Jo riittää.

      Todennäköisesti kaikki vielä veronmaksajien laskuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe