Kultainen sääntö

Kristinuskon piirissä on ollut tapana pitää omanaan ja Jeesuksen antamana kultaista sääntöä: “Mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille.” (Matt 7:12, Luuk 6:31)

Tuo sama ajatus kuitenkin sisältyy hyvin moniin uskonnollisiin perinteisiin.

Kultaisesta säännöstä on positiivinen ja negatiivinen versio. Negatiivinen sanoo, ettei pidä tehdä toiselle sitä, mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän. Käytännössä nuo tulevat hyvin lähelle toisiaan, varsinkin kun muistetaan sellaiset tekemättä jättämistä tarkoittavat aktiiviverbit kuin laiminlyödä ja vaieta.

Vanhin tunnettu muistiinmerkintä kultaisesta säännöstä on Kungfutselta Kiinasta, jostain 500−400-lukujen vaihteesta eaa.

Juutalaisilla tuon viisauden sanoi rabbi Hillel, joka vaikutti juuri ajanlaskun alkua edeltävillä vuosikymmenillä.

Aivan saman muotoinen kehotus löytyy myös muslimeilta, sekä Koraanista että Haditheista.

Idän uskonnoissa kultainen sääntö on myös hyvin tunnettu: Brahmalaisuus, hindulaisuus, taolaisuus, zarathustralaisuus.

Kultainen sääntö ei ole tarkoitettu nenäkkäiden pilkunviilarien räävittäväksi, vaan sen soveltaminen edellyttää viisautta ja myötätuntoa. On helppo keksiä kuvitteellisia tilanteita, joissa säännön kirjaimellinen noudattaminen johtaa hullutuksiin. Sääntö ilmaisee korkean tason moraalisen periaatteen, joka on olennaisesti sama kuin Jeesuksen kiteytys: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. (Matt 22:39)

Immanuel Kant teki kultaisesta säännöstä oman versionsa, kategorisen imperatiivin. Se kehottaa toimimaan niin, että voisi hyväksyä toimintansa pohjana olevan periaatteen yleiseksi laiksi. Tämäkään ei kestä ilkeämielistä kaivelua, vaikka asia tulee kaikille täysjärkisille selväksi.

Olennaista on huomata, että aivan selvästi jotakuinkin kaikista uskonnoista ja useimmista uskontojen ulkopuolisista eettisistä opetuksista löytyy sama ja yhteinen ydin. Yksi tapa lähestyä muita tunnustuksia on keskittyä siihen, mikä on yhteistä ja laittaa mihinkään hyödylliseen johtamaton riitely syrjään.

Tämä kauhistuttaa eksklusivisteja, jotka pitävät omaa uskontokuntaansa tai tunnustustaan ainoana mahdollisena tienä pelastukseen, valaistumiseen, tms. korkeimpaan päämäärään. Heille muut tunnustukset edustavat pahuutta, jota vastaan pitää taistella eikä missään tapauksessa ole sopivaa liittoutua sen kanssa.

Mitäpä jos yrittäisimme palata juurille? Re-ligio, takaisin sitominen.

13

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vain.Jeesus

      Mitä sillä on väliä, että joku muu on sanonut jonkin version kultaisesta säännöstä. Vain Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ei ole mitään muuta eikä muita, vaikka kuinka yrittäisivät.

      • Se on vain osoitus jeesustarun fiktiivisestä luonteesta. Uskot ihmisen kirjoittamaan satuun ja siten olet epäjumalanpalvoja.

      • Mitä se tarkoittaa käytännössä, että Jeesus on tie, totuus ja elämä?

        Onko se sitä, että pitää kuulua johonkin kerhoon? Vai onko se sitä, että pitää ajoittain lausua tietyt maagiset sanat?

      • Cycl0ne

        Ongelma, v.aari, sellaisessa humanistisessa maailmankatsomuksessa on että se ei vaan kykene kannattelemaan sitä painolastia jonka ihmisyys sille asettaa.

        Evankeliumit jättää avoimeksi sen kysymyksen, miten Jeesuksen seuraajat organisoituivat hänen poislähtönsä jälkeen. Tämähän on oikeastaan kysymyksesi, eikö niin. Itse uskon että olosuhteiden pakosta he joutuivat muodostamaan ryhmiä joita leimasi korkea vaatimustaso elämäntavoissa ja moraalikatsannossa. Oli vain pakko. Humanismi ei olisi kestänyt ulkoapäin tulevaa painetta. Myönnytyshän se oli, mutta olosuhteet ratkaisivat asian.

      • kerettiläinen-
        Cycl0ne kirjoitti:

        # Itse uskon että olosuhteiden pakosta he joutuivat muodostamaan ryhmiä joita leimasi korkea vaatimustaso elämäntavoissa ja moraalikatsannossa. Oli vain pakko. Humanismi ei olisi kestänyt ulkoapäin tulevaa painetta. #

        Tämä korkea vaatimustaso johtaa taas farisealaiseen moralismiin ja tekopyhyyteen, joka sekään ei kannattele syntiensä ja heikkouksiensa kanssa kamppailevia ihmisraukkoja.

        Suo siellä, vetelä täällä...

      • Cycl0ne kirjoitti:

        Ongelma, v.aari, sellaisessa humanistisessa maailmankatsomuksessa on että se ei vaan kykene kannattelemaan sitä painolastia jonka ihmisyys sille asettaa.

        Evankeliumit jättää avoimeksi sen kysymyksen, miten Jeesuksen seuraajat organisoituivat hänen poislähtönsä jälkeen. Tämähän on oikeastaan kysymyksesi, eikö niin. Itse uskon että olosuhteiden pakosta he joutuivat muodostamaan ryhmiä joita leimasi korkea vaatimustaso elämäntavoissa ja moraalikatsannossa. Oli vain pakko. Humanismi ei olisi kestänyt ulkoapäin tulevaa painetta. Myönnytyshän se oli, mutta olosuhteet ratkaisivat asian.

        «… miten Jeesuksen seuraajat organisoituivat hänen poislähtönsä jälkeen. Tämähän on oikeastaan kysymyksesi, eikö niin.»

        No ei. Kysyin ihan tismalleen sitä, mitä viestissäni lukee. En nyt ymmärrä, mistä keksit tuon tulkinnan.

      • paju4
        he-ma kirjoitti:

        Se on vain osoitus jeesustarun fiktiivisestä luonteesta. Uskot ihmisen kirjoittamaan satuun ja siten olet epäjumalanpalvoja.

        Profeeta on on ihminen mutta ei ole satujen kirjoittaja,vaikka niin oletatte.

      • paju4 kirjoitti:

        Profeeta on on ihminen mutta ei ole satujen kirjoittaja,vaikka niin oletatte.

        Sulle siis kelpaa viimeinenkin profeetta Muhammad?

        Itse ne aina kertovat profeettoja olevansa, mutta eivät profeetan happotestiä läpäise.

        Happotestinä voi käyttää ensi perjantain eurojackpot numeroita, joita otan mielelläni profeetoilta vastaan.

      • Cycl0ne
        v.aari kirjoitti:

        «… miten Jeesuksen seuraajat organisoituivat hänen poislähtönsä jälkeen. Tämähän on oikeastaan kysymyksesi, eikö niin.»

        No ei. Kysyin ihan tismalleen sitä, mitä viestissäni lukee. En nyt ymmärrä, mistä keksit tuon tulkinnan.

        Kuvitellaan, v.aari, että saat 100 seuraajaa tuolla rakkauden sanomallasi. Kokoonnut päivittäin heidän kanssaan töiden jälkeen, tai kerran viikossa.

        Ryhmädynamiikka iskee jossain vaiheessa. Eikö niin? Kerettiläinen ainakin huomasi, että tämä väistämättä johtaa suo siellä, vetelä täällä -ideologiaan.

        Miksi tähän pitää sotkea jotain kummallista kerhotoimintaa?

        En minä mitään seuraajia ole kaipaamassa.

        Nimenomaan yritin päinvastoin ehdottaa, että erilaisten uskontokuntien ja katsomusten edustajat etsisivät sitä, mikä heille on yhteistä. Mitään uutta yhdistystä ei tarvita. Myöskään mitään uutta hengellistä johtajaa tai ideologia ei tarvita.

    • "Happotestinä voi käyttää ensi perjantain eurojackpot numeroita, joita otan mielelläni profeetoilta vastaan."

      Henkilökohtaisesti en koe tarvitsevani eurojackpottia tai rahaa ylipäätään yhtään tämän hetkistä varallisuuttani enempää, vaikka porukassa pelaammekin viikoittain eurojackpottia järjestelmänä.
      Oikeastaan huolet vasta alkavat silloin, kun omaisuutta ja varallisuutta alkaa karttumaan yli oman ja perheen tarpeen.

      Pankista lähettävät vuosittain sijoitusneuvontaa ja pitävät sitä jotenkin outona, että käyttötililläni on vähän reilummin rahaa. Vetoavat siellä pankissa siihen, että korot ovat niin alhaalla, että talletuksien pitäminen ei ole kannattavaa.

      Olen kuitenkin perehtynyt pankkimaailmaan ja ymmärrän, miksi pankki niin halukkaasti tyrkyttää sijoitusmahdollisuuksia ja niiden tuomaa kuvitteellista parempaa tuottoa rahoille.

      Olen vastineessani aina huomauttanut, että en järkevällä elämäntavoillani pysty koskaan elämäni aikana edes talletuksiani kuluttamaan ja jälkikasvullekin on pesämunaa riittävästi, joten miksi olisi tarvetta sijoittaa vielä rahaa rahastoihin tai osakkeisiin paremman tuoton toivossa?

      Yhtäkkinen rikastuminenkaan ei yleensä ole mikään onnen ja autuuden tae. Raha voi joissain tapauksissa rauhoittaa, mutta onnea se ei tuo mukanaan.

      Esim. Ikean johtaja ja perustaja Ingvar Kamprad huolimatta huomattavan suuresta omaisuudestansa, eli itse hyvin vaatimattomasti. Hän mm. ajoi vanhalla Volvon rämällä, matkusti
      turistiluokassa ja majoittui edullisiin hotelleihin.

      • advariveli

        Hyvä kirjoitus sinulta adventtiairut !

    • Monissa uskonnoissa tulee myöskin sellainen asia eteen jossa ymmärretään olevan jotakin muuta kuin minä itse. Puhtaan olemuksensa löytäminen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6556
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4191
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3509
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2891
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1501
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      918
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      903
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      889
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      868
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      849
    Aihe