"Työn orjat sorron yöstä nouskaa..."
Minä vaadin työttömien passivointimallia takaisin!
fgrtfertetetee
9113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Passivointimalli on kaikkein mieluisin malli työttömille. Ongelma on vain siinä, ettei työttömät osaa kertoa, kuka heitä sitten parhaiten ja isolla rahalla elättäisi.
Tehtaita, teollisuushalleja ja liiketiloja seisoo tyhjillään, mutta ne ei työttömiä eikä heidän pikkupamppujaan kiinnosta. Kun ei löydy idiootti-rahoittajaa, niin paras ruikuttaa työpelosta punaisena!
Aktiivimallin vastustajat ajattelevat että taikaseinästä riittää rajattomasti rahaa haettavaksi. Ei niitä mikään muu kiinnosta.
Niin riittäisikin jos yksityisten sijaan valtio olisi saanut sadat miljardit eurot vuosien saatossa,pakollista hengissä pitävää työtä ei tarviis tehdä kuin pari viikkoa vuidessa/ tenukeppi,muun ajan voisit juopotella ja lomailla ja kasvattaa lapsiasi. Mutta kun tyhmä kansa on valinnut juoksemisen tyhjän takia niin sitten on. Valtio jos olisi rikas ja velaton kaikki halukkaat vois elellä jo kansalaispalkalla pelkillä valtion korkotuloilla. Mainitun kaltainenkin elämä olisi mahdollista ja jopa suotavaa planeetan kantokyvyn vuoksi.
Sorron yössä olevalla on oikeus maata myös sorron päivät!
Kulmakuppilan Happy Hour vastaan aktivointimalli, kas siinä pulma.
Onko se oikeesti noin vaikeaa ymmärtää että avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Voi voi.
Miksi sitten siellä on jatkuvasti avoinna tuhansia työpaikkoja, joihin ei saada tekijöitä? Onko se noin vaikea ymmärtää että aktivointimalli on laadittu ratkaisemaan juuri tämä ongelma, että kaikki avoimet työpaikat saadaan täytetyksi? Voi voi
Ennen sai istua keskikaljabaareissa ihan rauhassa! Saavutettua etua ei saa poistaa!
No niin lopetetaan tämä ketju ettei mee provosointi ihan lekkeriksi. Itse asiassa loukkaavaa ja annetaan ymmärtää että kaikki työttömät on sellaisia mitkä ei pulloon sylje ja sillä perusteella pitää työttömyyskorvauksia laskea ja mitä ite luuletta olevanne? Kaikki on samalla viivalla kun lähtö tulee se on aivan sama ootko ollu presidentti maailman keisari tai alkoholisti.