työttömiä puolustava mielenosoitus

Senaatintorilla Helsingissä.
https://yle.fi/uutiset/3-10055886
Hallitusta vaaditaan peruuttamaan laki työttömien kiusaamisesta.
984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ammattiliittojen ja työssäkäyvien mahtava tuki työttömien kyykyttämistä vastaan televisioitiin koko maahan ja on nähtävissä netissä.
Mielenosoituksen uusi tyyli on mukaansatempaava. Mielenosoitus antoi hallitukselle oikeuden puolustaa päätöstään Kokoomuksen Juhana Vartiaisen suulla.
Vartiainen osoitti ylimielisen työttömien halveksunnan tukemana hallituksen näkemyksen.
Ammattiliitot eivät voi jättää taistelua kesken. Hakllituksen Aktiivimalli ei kelpaa. Se tulee peruuttaa. Hallitus voi työttömien kiusaamisen sijasta rakentaa työllisyysohjelman, jossa aidosti työllistetään.

Äänestä

Kokoomuksen uho on hallituksen tuho.
Kokoomuksella on tuhannen taalan paikka kiillottaa kilpeään. Se panee Sipilän hallituksen kaatopaikalle ja yrittää astua kuninkaana tilalle. Aktiivimalli kuopataan samalla ja kokkarit keksivät uudessa hallituksessa uusia metkuja. Kepu syyllistetään työttömien kyykyttämisestä ja kokkarit pääsevät kuin koira veräjästä.

Äänestä

Tässä on yksi vastaus rakenteellisen työttömyyden torjumiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10054830

Työntekijät tarvitsevat muuntokoulutusta. Vanhoja ammatteja katoaa tai vähenee joten kouluttaminen uusiin ammatteihin on väistämätöntä.
Yritykset sen sijaan että narisevat, ottaisivat linjan uudelleenkouluttamiseen. Valtion järjestämän ammattikoulutuksen tulisi seurata aikaa eikä kiusata työttmömäksi joutunutta.
Monissa tapauksissa ns. kisällijärjestelmä perehdyttää nopeasti uuden työntekijän.
Kisälliaikana palkan ei tarvitse olla keskiverto mutta ei alepalkkakaan.

Äänestä

Uuden Suomen blogipalstalla on useita päiviä jatkunut Kokoomusmafian parjauskampanja ammttiliittoja vastaan. Ammattiliitoista pyritään tekemään rikollisia järjestöjä käyttämällä sanaa ay-mafia.

Äänestä

Paras puolustus työttömälle on saada aikaan lisää työpaikkoja. Montakohan paikkaa tulee lisää lakkoilemalla ja muutoin työpäivänä melskaamalla. Olisitte edes tehneet typeryytenne viikonloppuna!

Äänestä

Työttömyyttä puolustava mielenosoitus.
Useimmat viettivät etäpäivää.

Äänestä

"Paras puolustus työttömälle on saada aikaan lisää työpaikkoja. "
Tästä juuri on kysymys. Hallituksen tulee laatia työllistämisohjelma ja luopua työttömien syyllistämisestä. Kokoomus on laulanut useita päiviä ympäri somea työttömien syyllisyydestä työttömyyteen.
Vihreiden edustaja mielenosoituksessa puolusti työttömien oikeuksia. Puolusti ainakin sanoissa ja edusti hallituksen vastaista näkemystä.

Äänestä
  • Tuo ohjelmahan on jo olemassa jos sitä vain saisi noudattaa. Kyse on kilpailukyvystä ja suuren työnantajamäärän poistumisesta markkinoilta viimeisen vuosikymmenen aikana. Nyt pitää jättää runsaasti rahaa osinkoihin jotta se innostaisi porukkaa investoimaan uusiin yrityksiin, nyt pitää innovoida uusia tuotteita vanhojen tilalle kun maailma on muuttunut.

    Työ ja palkkaehtoja pitää uusia kilpailukyvyn parantamiseksi. On esiintynyt toinenkin ongelma, ay mafia ei ole huolehtinut omien jäsentensä pitämisestä ajan tasalla vaikka mainostaa itseään yleishyödylliseksi. Nyt on työtä mutta ei tekijöitä koska mafia on laiminlyönyt velvollisuutensa toimia työväen parhaaksi. Eikös se sitä alvariinsa toitota?

    Työttömät ovat sikäli syyllisiä, että ovat uskoneet mafian saarnoja, eivät ole hoksanneet tarkastaa nykyistä arvoaan työmarkkinoilla joka saattaa olla vaatimattomampi kuin on kuviteltu.

    Äänestä

Mikä ihme nyt työttömiä puolustaan,aikaisemmin,kun yritettiin peruspäivärahaa korottaa,SAK:väki
vaati,että ansisidonnainen pitää myös korottaa,jos peruspäivärahaa korotetaan.Yritys loppui siihen
ei tullut lisää kaikista pienituloisemmille ahdeiden amattiliiton ahnehtijoiden ansiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukana-ollut kirjoitti:

Senaatintorilla Helsingissä.
https://yle.fi/uutiset/3-10055886
Hallitusta vaaditaan peruuttamaan laki työttömien kiusaamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu