http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801312200710019_u0.shtml
Omat kokemukset leipäjonoista; joskus vuosia sitten oli leipäjonosta tullut joku 2 vko vanha kääretorttu, maistoin ja oli todella pahan makuinen ja syljin pois ja sitten tarkastin päivämäärän. 2 vko siis parasta ennen päiväyksen jälkeen. En tiedä onko leipäjonoissa niin hyvälaatuista ruokaa, monestihan se on kauppojen vanhaksi menneitä tuotteita tai huonokuntoisia hedelmiä. Monesti on myös kalliimman puoleisia uusia erikoistuotteita. Joita ihmiset eivät ole vielä uskaltaneet ostaa.
Olen käynyt myös myöhemmin itse kirkollamme leipäjonossa ja siellä on ollut ihan hyvin tavaraa; leipää ylenmäärin yleensä. Paljon porukkaa kyllä, ei mitään kilometrien jonoa kuitenkaan, niin, että jaksaa jonottaa. Joskus on ollut kakkua tai pullaa ja teetä ja kahvia. Samassa yhteydessä pidetään pieni hartaustilaisuus. En tiedä onko kaikilla kirkoilla ruokajakelua. Meidän kirkollamme on lisäksi sellainen hyvä juttu, että vuoronumerot arvotaan. Monet joilla on pieni numero jäävät odottamaan omaa vuoroaan ja isompinumeroiset lähtevät siksi aikaa omille asioilleen. Jotkut vaihtavat numeroita keskenään, haluavatko pienen vai ison numeron.
Nyt on enemmän tuloja, joten ei ole tarvetta käydä. Mutta juuri tuo tuommoinen tietty kokemus ulkopuolisuudesta tai hädänalaisuudesta tai siitä ettei yhteiskunta auta on tuttua. Mutta koen, että kaikkihan me ollaan jollain tavalla siinä tilanteessa, että me ollaan jotenkin ulkopuolisia tai yhteiskunnan laiminlyömiä tai syrjäyttämiä. Pulassa jotenkin. Ehkä jotkut työssäkäyvät voivat kuvitella olevansa osa yhteiskuntaa ja että kaikki menee kivasti. Se on vähän niinkuin Pohjois-Korea, pääkaupunkiin Pjongjangiin pääsevät ne kunnolliset kansalaiset, loput ovat sitten ulkopuolella niissä oloissa, missä ovat. Samoin kuin Suomessa pääsevät töihin tai osaksi yhteiskuntaa jotkut, ne jotka ovat työttömiä ovat tuomittu epäihmisiksi. Vähän niinkuin ne joilla menee hyvin, auttavat näitä tyhjiä kulisseja pysymään pystyssä. Ja niin kauan kuin huono-osaisia onnistutaan syyllistämään omasta kohtalostaan, voi valtio jatkaa kuvittelua hyvinvoinnista. Niin kauan kuin tarpeeksi monella menee riittävän hyvin ja he puurtavat töissä peläten epäihmisiksi joutumista, voi tämä kuvitelma jatkua. Mikä on se kriittinen massa huonosti vointia ihmisillä ja määrällä mitattuna, jolloin kulissit sortuvat ja kaikki pidäkkeet katoavat?
Ja voiko asioiden parannuksen hoitaa rauhanomaisesti, jos saamme äänestettyä paremmat ihmiset ja puolueet valtaan?
Omat kokemukset leipäjonoista; joskus vuosia sitten oli leipäjonosta tullut joku 2 vko vanha kääretorttu, maistoin ja oli todella pahan makuinen ja syljin pois ja sitten tarkastin päivämäärän. 2 vko siis parasta ennen päiväyksen jälkeen. En tiedä onko leipäjonoissa niin hyvälaatuista ruokaa, monestihan se on kauppojen vanhaksi menneitä tuotteita tai huonokuntoisia hedelmiä. Monesti on myös kalliimman puoleisia uusia erikoistuotteita. Joita ihmiset eivät ole vielä uskaltaneet ostaa.
Olen käynyt myös myöhemmin itse kirkollamme leipäjonossa ja siellä on ollut ihan hyvin tavaraa; leipää ylenmäärin yleensä. Paljon porukkaa kyllä, ei mitään kilometrien jonoa kuitenkaan, niin, että jaksaa jonottaa. Joskus on ollut kakkua tai pullaa ja teetä ja kahvia. Samassa yhteydessä pidetään pieni hartaustilaisuus. En tiedä onko kaikilla kirkoilla ruokajakelua. Meidän kirkollamme on lisäksi sellainen hyvä juttu, että vuoronumerot arvotaan. Monet joilla on pieni numero jäävät odottamaan omaa vuoroaan ja isompinumeroiset lähtevät siksi aikaa omille asioilleen. Jotkut vaihtavat numeroita keskenään, haluavatko pienen vai ison numeron.
Nyt on enemmän tuloja, joten ei ole tarvetta käydä. Mutta juuri tuo tuommoinen tietty kokemus ulkopuolisuudesta tai hädänalaisuudesta tai siitä ettei yhteiskunta auta on tuttua. Mutta koen, että kaikkihan me ollaan jollain tavalla siinä tilanteessa, että me ollaan jotenkin ulkopuolisia tai yhteiskunnan laiminlyömiä tai syrjäyttämiä. Pulassa jotenkin. Ehkä jotkut työssäkäyvät voivat kuvitella olevansa osa yhteiskuntaa ja että kaikki menee kivasti. Se on vähän niinkuin Pohjois-Korea, pääkaupunkiin Pjongjangiin pääsevät ne kunnolliset kansalaiset, loput ovat sitten ulkopuolella niissä oloissa, missä ovat. Samoin kuin Suomessa pääsevät töihin tai osaksi yhteiskuntaa jotkut, ne jotka ovat työttömiä ovat tuomittu epäihmisiksi. Vähän niinkuin ne joilla menee hyvin, auttavat näitä tyhjiä kulisseja pysymään pystyssä. Ja niin kauan kuin huono-osaisia onnistutaan syyllistämään omasta kohtalostaan, voi valtio jatkaa kuvittelua hyvinvoinnista. Niin kauan kuin tarpeeksi monella menee riittävän hyvin ja he puurtavat töissä peläten epäihmisiksi joutumista, voi tämä kuvitelma jatkua. Mikä on se kriittinen massa huonosti vointia ihmisillä ja määrällä mitattuna, jolloin kulissit sortuvat ja kaikki pidäkkeet katoavat?
Ja voiko asioiden parannuksen hoitaa rauhanomaisesti, jos saamme äänestettyä paremmat ihmiset ja puolueet valtaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.