mielenkiintoiset jos Rinne on siinä mukana, Hän on luvannut peruuttaa melkoisen monia Sipilän hallituksen tekemiä päätöksiä. Kun niissä neuvotteluissa on mukana kok ja tai kepu niin mitenkähän Rinne kuvittelee saavansa esimerkiksi kokkareiden luopumaan soten valinnanvapaudesta. Eikä kepu luopune maakuntamallistaan. Aktiivimallin voi hylätä jo tämä hallitus joten se siitä.
Rinne lupaa niin paljon että taitaa mennä mies vaihtoon tai sitten hän hän vain peruu lupauksensa. Seuraavaankin hallitukseen tarvitaan vähintään kolme puoluetta mikään puolue ei saa kuitenkaan paljoa yli 20% äänistä
Rinne lupaa niin paljon että taitaa mennä mies vaihtoon tai sitten hän hän vain peruu lupauksensa. Seuraavaankin hallitukseen tarvitaan vähintään kolme puoluetta mikään puolue ei saa kuitenkaan paljoa yli 20% äänistä
Vastaukset 34
Vanhimmat
Rinne sanoi ettei mene kokoomuksen kanssa hallitukseen.
SDP:n+ja+Kokoomuksen+yhteistyökyky+otti+viime+hallituksen+loppukaudella+niin+pahasti+siipeensä,+ettei+sille+kai+ole+edellytyksiä+vielä+pitkään,+pitkään+aikaan+ja+hyvä+niin.+Ei+kai+se+ole+itsetarkoitus,+että+konsensus+ajaa+puolueet+ideologioissaan+samaan+pisteeseen.
Vaikka+Kokoomus+on+tällä+hetkellä+gallupykkönen+20,9+%:n+kannatuksellaan,+niin+se+on+aika+lailla+maksimi,+mihin+kyseinen+puolue+voi+päästä.+Se+tarkoittanee+sitä,+että+mikäli+demarit+pystyvät+pitämään+kakkossijansa+ja+Keskusta+pysyy+nykyisessä+kannatuksessaan+tai+ottaa+lisää+takapakkia,+niin+on+aika+suuri+todennäköisyys,+että+seuraavasta+hallituksesta+ulkona+on+Kokoomus.+SDP:llä+ja+Vihreillä+on+erittäin+hyvät+edellytykset+yhteistyöhön,+joten+jos+ne+tarvitsevat+jonkun+puolueen+täydentämään+hallitusta,+niin+se+on+aika+todennäköisesti+Keskusta.+Tämä+tietysti+tarkoittaa+sitä+Keskustalle,+että+sen+pitää+kyetä+puhdistamaan+itseään+Kokoomuksen+oikeistolaisen+ohjailupolitiikan+tuomasta+leimasta+eli+paluuta+juurilleen+alkiolaiseen+politiikkaan.+Se+voi+pakottaa+Keskustan+myös+vaihtamaan+johtoaan.
Perussuomalaisten+kannatus+tulee+olemaan+täysi+arvoitus.+Kuitenkin+se,+että+mikään+noista+neljästä+suurimmasta+puolueesta+ei+ole+halukas+persujen+kanssa+yhteistyöhön+maahanmuuttokritiikin+ja+EU-kriittisyyden+vuoksi+tarkoittaa+sitä,+että+persujen+pääsy+hallitukseen+vaatii+varsinaisen+vyöryn+kannatuksen+nousussa.+Sinisen+Tulevaisuuden+tulevaisuus+saattoi+saada+sinettinsä+Sampo+Terhon+hyökkäävästä+lausunnosta+aktiivimallin+puolesta+eli+takinkääntely+taas+ulos+kokkaripolitiikasta+kohti+persumaisempaa+EU-+ja+maahanmuuttokriittisempää+linjaa+ei+luo+uskottavuutta.+RKP+ja+Kristilliset+saattavat+myös+olla+hallituksesta+ulkona,+koska+nykyisen+hallituksen+aikana+ne+ovat+toisaalta+myötäilleet+kokoomuslaista+linjaa+ja+kannatus+on+aika+marginaalista.
Oman+pienen+mausteensa+tietysti+tuo+Paavo+Väyrynen+ja+mitä+hänelle+tulee+tapahtumaan+politiikassa.+Se+saattaa+vaikuttaa+Keskustaan,+Perussuomalaisiin+ja+Sinisiin.+Kuitenkin+näyttää+nykyisessä+valossa+ainakin+siltä,+että+jyrkän+oikeistopolitiikan+aika+alkaa+olla+ohi.
Jostain syystä meillä on jäänyt kokonaan kyseenalaistamatta vaihtoehto, että vaaleissa suurimman kannatuksen saanut puolue jätetäänkin toisten merkittävien puolueiden yhteispäätöksellä oppositioon sen sijaan, että ne nöyristelevät tämän edessä ja antavat sille automaattisesti pääministerin salkun.
Hupsista.+Unohdin+kokonaan+Vasemmistoliiton.+Eli+SDP,+Vihreät,+Keskusta+ja+Vasemmistoliitto.+Tällä+kokoonpanolla+tällä+hetkellä+lähes+60+%:n+kannatus.
Todennäköisesti nykyinen hyväksi havaittu hallituspohja jatkaa täydennyttänä esim. kristillisillä. Petos-Rinnettä ei kukaan hyväksy.
Ei riitä kannatus.
Kannatuspohja ei riitä täydennettynä edes kokoomusta presidentinvaaleissa peesanneiden kristillisten kannatuksella. Tarvitaan lisäksi ruotsalaisten ja sinisten tuki.
Eikä välttämättä sittenkään riitä. Se riippuu täysin Kokoomuksen ja Keskustan kannatusprosenttien suuruudesta.
Siinä tapauksessa hallitusta voisi täydentää vielä vihreillä. Sopivan joustava puolue mihin hallitusvaihtoehtoon hyvänsä ja jopa sinisten korvaajaksi kokonaan.
Ei+jousta+Kokoomuksen+nykypolitiikan+kanssa.+Ja+koalition+kannatus+tällä+hetkellä+niukka+enemmistö,+n.+53+%.+Keskusta+jos+ottaa+vielä+lisää+takapakkian+niin+tuo+niukka+enemmistö+on+äkkiä+sulanut.+Niin+ja+Sinisten+kanssa+Vihreät+eivät+mahdu+samaan+hallitukseen+maahanmuuttopolitiikan+vuoksi+eli+siksi+en+laskenut+sitä+kannatukseen.
Siniset tuskin tekevät maahanmuutosta itselleen hallitus- tai edes vaalitaistelukysymystä, koska eivät sillä linjalla kuitenkaan pärjäisi perussuomalaisten ja kansalaispuolueen kanssa.
Sampo+Terho+on+sanonut,+että+he+harkitsevat+esitystä+kansanäänestyksestä+seuraavien+parlamenttivaalien+aikaan.+Toisekseen,+miten+käy+Sinisen+puolueen,+jos+kääntää+vielä+lisää+takkia?+Pettyvätkö+heitä+äänestävät?+2,7+%:n+kannatuksella+liikkumavaraa+on+varsin+vähän.
Mistä helvetin aiheesta kansanäänestys? Sinisen tulevaisuuden ei kannata kääntää takkia, vaan tehdä vanhaa SMP-läistä politiikkaa nykyaikaan päivitettynä tähtäimenään noin 3-4 prosentin kannatusosuus. Sen he saavat parhaiten ns. kepusuomesta, jossa maahanmuutto on yhäkin suhteellisen outo käsite.
Taisi muistaakseni olla EU-jäsenyydestä. Sinisethän ovat aivan kuten Perussuomalaiset, EU- ja maahanmuuttokriittisiä. Vaatisi aika lailla nielaista oma aatteensa, sillä silloinhan heille olisi sama kuin liittyisivät Kokoomukseen. Puolue ei roiku nykyhallituksessa mistään muusta syystä kuin että Soinille pitää saada taattua ministerineläke, sen verran joviaaleja ovat entistä puoluejohtajaansa kohtaan.
Suuri kysymyshän on demarien sitoutuminen Rinteen lakien peruutus puheisiin. Niistä kiinni pitäminen tietää opposition jatkumista. Tuskin onnistuu Urpilaisen Kreikka kirjeen kaltainen hämäys.
Ei välttämättä. Jos oletettaisiin, että demarit pääsisivät hallitusvastuuseen, niin Vihreillä ja Vasemmistoliitolla taitaa olla ennemminkin vaatimuksena, että Rinne pitää sanansa. Tässä mallissa se olisi Keskusta joka joutuu joustamaan. Toisaalta, jos ajatellaan näin niin sen pitäisi olla aika luontevaakin, sillä alkiolainen aate on olla köyhän asialla. Lisäksi on myös perusteltua, miksi Keskustasta löytyy halua ilman Kokoomustakin seuraavaan hallitukseen, ovat biotaloushankkeet.
Vihervasemmisto ei vaan saa enemmistöä joten kepu tai kok pitää olla mukana ja näiden halua muuttaa nyt tehtyjä päätöksiä epäilen.
Gallupit on mitä on tällä hetkellä, mutta on suuri mahdollisuus että Orpo on seuraava PM eikä kokoomus kyllä luovu esim. Soten valinnanvapaudesta.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801042200644642_pi.shtml?_ga=2.179496676.158572969.1516571172-1478862613.1516571172
Eikö tässä ole jo hiukan viitettä siihen, että Keskusta on kääntämässä katsetta seuraaviin parlamenttivaaleihin. Kokoomuksen linjaero SDP:hen, Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon on valovuoden mittainen.
Seuraava hallitus on Ko-Ke-Si-Ru. Siksi Punikeilla on nyt vetelä housuissa.
Eikä riitä tässäkään koalitiossa kannatus.
Saaneeko sinipiiat enää yhtään kansanedustajaa?
Kaksi suurinta Keskusta ja Kokoomus on vähintään 90 edustajaa, joten ei siihen paljoa lisää tarvita.
http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos
Siitä SDP etunenässä ollut huutamassa että hallituksen lopettaa, ja tuollaiset tolpat.
Aina 4-vuotta kerrallaan, kaikki samalla lähtöviivalla ennen vaaleja. Vaalivoittajat tekee ensin yrityksen hallituksen muodostamisesta. Tuntuu ettei SDP enään sovi kuin kuin vasemmistoliiton kanssa samaan hallitukseen, ehkä vihreät vielä. Polttanut suurin oppositiopuolue jo siltansa niin takanaan. Helsinki on politiikassa erilaista, siellä punavihreät enemmistönä. Ja sen huomaa. Mutta Helsinki on vain kaupunki, ei maan hallitus, vaikka osa näkyy jo niin luulevan.
Oot tainnut nähdä unta, sillä tuo ei ole realismia.
SDP:n kannalta pahinta on, että vähänkään kolutusta omaavat naiset jättävät varamsti puolueen. Ei ihme, kun katsoo SDP:n naiskansanedustajien koulutuksen. Hyvin harva on saanut minkäänlaista tutkintoa kasaan. Aloitettu on, mutta pää ei ole riittänyt viemään loppuun.
Ei välttämättä, sillä esim. Tuula Haatainen saattaa puhutella heitä puheillaan esim metoosta. Vihreisiin voi toisaalta kyllä jokunen siirtyä.
Mitään Rinne ei ole luvannut perua, mitä ei voi perua tai mitä ei pidä perua. Kokoomuksen kanssa jos mennään hallitukseen, niin sitä hallitus ohjelmaa ei ole tekemässä Jutta Urpilainen eikä hän ole ministeri. Ei edes ulkoministeri vaikka hän kertoi sen olevan harrastuksensa kun kieltäytyi puhemiehen paikasta.
Kukaan ei ota petosmiehen johtamaa SAKSDP:ta hallitukseen. Joten Rötösmiehestä ei ole minkään perujaksi.
Tuo on aikamoista herjaa puhua noin vaikka kyseessä olisi kuka. Toivottavasti parannat tapasi tai sinusta tehdään ilmianto.
Tehkää vaan. Olisikin hyväksi käydä julkisuudessa Rinteen petokset läpi esim. taloyhtiön varojen kavaltaminen kertoo millainen roisto Rinne on.
Kukaan terveydenhuoltoalaaloleva ei ikinä äänestä kestuaa. Sipilän hienon kikyn ja lomarahojwn leikkauksen takia.
Sipilä on terveyden huolto alan yleisin kirosana.
Ihan turkha keskusta e m ääku v itella mitään luottamusta tai kannatusta .
Kyllä nyton gullut selväksi mil k ä on kansan vihollinen nro Q1 se on kepuli ja porva ri kokoomus.
Kikyn tekivät liitot. Täällä demaripomo sanoi, että sairaanhoitajien lomaraha leikkaukset ovat aivan oiken, koska meillä "työtätekevillä´´ei ole varaa kustantaa julkista sektoria. Tämä on varmasti kaikkien sairaanhoitajien tiedossa. Joten?
Onkotuuli kääntymässä?
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801042200644642_pi.shtml?_ga=2.179496676.158572969.1516571172-1478862613.1516571172
Onko Kokoomuksen väki alkanut itse varautumaan oppositioasemaan?
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802042200719361_pi.shtml