Kiitos hyvästä linkistä. Tämän luulisi avaavan useimpien silmät sille, miten paljon ongelmia perussuomalaisten puolue aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle.
0Äänestä
Riita-25
Mistäs puolueesta tämä ko. dosentti onkaan... mietin vaan onko sillä tekemistä "tutkimuksen" kanssa...
0Äänestä
vissiEro
Jokaisen suomalaisen terveydenhoito ja koulutus on jo tämän 18 ikävuoteen mennessä tullut maksamaan yhteiskunnalle noin 200 000 euroa. Siis puolueesta riippumatta dosentin mukaan kuluu rahaa tuon verran yhden kansalaisen tuohon ikään saattamiseen. Tosin suurin osa kanta suomalaisita alkaa pyörittää yhteiskuntaa tuloillaan toisin kuin mamut jotka ovat vain saamapuolella pääasiallisest.
0Äänestä
Eräjärveltähuolestunut
Eiköhän väkivaltaisiksi tunnettujen persujen tekemät rikokset ole lisänneet huomattavasti sitä taakkaa jota yhteiskunta on joutunut maksamaan yhteisestä kassastaan. Onhan se jo kauan ollut tiedossa että useimmiten rikoksentekijältä itseltään ei juurikaan korvauksia saada ja että yhteiskunta lopulta on se maksaja. Ja jos kerran tutkimusten mukaan persuehdokkaat ovat prosentuaalisesti muihin ehdokkaisiin suhteutettuna väkivaltaisempia niin kuinka kalliiksi sitten yhteiskunnalle tulee heidän arvojaan sekä asenteitaan ja elämäntapaansa jäljittelevä kenttäväki verrattuna muuhun kansaan.
0Äänestä
lepovaan-
Eräjärveltähuolestunut kirjoitti:

Nuku yösi rauhassa kodinturvajoukot valvoo ettei sysimusta yöllä murtaudu kotiisi pahat mielessään.
0Äänestä
Jejjejrkfkkfkdkdkkdiidgg
lepovaan- kirjoitti:
Nuku yösi rauhassa kodinturvajoukot valvoo ettei sysimusta yöllä murtaudu kotiisi pahat mielessään.
Enemmä me äiti ja pikkuveljen kans pelätää ihan ton baarin miehii jokka yöllä rähisee ja huutaa sit ku ne sieltä lähtee yöllä pois ja menee ton meidän ikkuna alta ja pitää kauheeta metelii ihan humalas ja ne on ihan suomalaisii miehii täältä oriveeltä .me asutaa ihan alakerrokses ja nytkää mä en oo nukkunu enää sen jälkee ku ne meni tosta ohi ja mä heräsinniitte huutamisee , Ja aina ne on ne samat äijäte ikä ne oo mitää ulkomaalasii
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos hyvästä linkistä.
Tämän luulisi avaavan useimpien silmät sille, miten paljon ongelmia perussuomalaisten puolue aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle.
Mistäs puolueesta tämä ko. dosentti onkaan... mietin vaan onko sillä tekemistä "tutkimuksen" kanssa...
Jokaisen suomalaisen terveydenhoito ja koulutus on jo tämän 18 ikävuoteen mennessä tullut maksamaan yhteiskunnalle noin 200 000 euroa. Siis puolueesta riippumatta dosentin mukaan kuluu rahaa tuon verran yhden kansalaisen tuohon ikään saattamiseen. Tosin suurin osa kanta suomalaisita alkaa pyörittää yhteiskuntaa tuloillaan toisin kuin mamut jotka ovat vain saamapuolella pääasiallisest.
Eiköhän väkivaltaisiksi tunnettujen persujen tekemät rikokset ole lisänneet huomattavasti sitä taakkaa jota yhteiskunta on joutunut maksamaan yhteisestä kassastaan.
Onhan se jo kauan ollut tiedossa että useimmiten rikoksentekijältä itseltään ei juurikaan korvauksia saada ja että yhteiskunta lopulta on se maksaja.
Ja jos kerran tutkimusten mukaan persuehdokkaat ovat prosentuaalisesti muihin ehdokkaisiin suhteutettuna väkivaltaisempia niin kuinka kalliiksi sitten yhteiskunnalle tulee heidän arvojaan sekä asenteitaan ja elämäntapaansa jäljittelevä kenttäväki verrattuna muuhun kansaan.