onko totta mitä rannikolla puhutaan

että lii olis jättämässä puolueen ja siirtymässä muihin hommiin eli tekee siimekset
14596
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Siinähän olisi Keminmaan Patelle valmis puolue johdettavaksi, jos Lii tekee Siimekset. Patehan ilmoittautui vasemmistolaiseksi pressatenteissä.

1Äänestä
  • Naurettavia pellejä koko vasureiden johto,

    Äänestä

"onko totta mitä rannikolla puhutaan"

Saattaa olla tai sitten on jollakin toisella tavalla tai ei ollenkaan ? Paljonhan sitä puhetta siellä rannikolla on liikkeessä varsinkin näin lauhoina talvina kun kalaan ei oikein pääse.
Toisaalta rannikkolaiset ovat kaikki kovia valehtelemaan. Toki sen tiedän anoppini on Oulusta ja voi sanoa , että kirjoitettuna sitä valetta on jo viisi riisiä paperia. Aikaa ei ole kulunut kuin parikymmentä vuotta. No tosin minunkin sukujuureni ovat Pietarsaaresta mutta siellä ei valehdella siellä puhutaan "parempaa tietoa vastaan" siellä pohjoisempana ja etelässä on taas toinen juttu niin vanhat tupakkitehtaan juurella sanoivat.

Äänestä

Kevään tullessa vaivaishiiri jättää vanhan haisevan pesäkolonsa ja siirtyy uuteen ja isompaan.
On aika puhdistaa turkki syöpäläisistä ja loisista, joita pellon vasempi reuna kuhisee.

Äänestä

saattaahan syy olla kun ei pärjätty pressanvaaleissa?itse olen myös vaihdon kannalla.joku joka ajaa tosissaan puolueen asioita eikä ole nukkumassa kun päätöksiä tehään.itse suuntaisin kiikarin pohjoiseen sieltä tulee aatteen miehiä

Äänestä
  • Miksi vaihtaa ehdokkaita tai puheenjohtajia ?

    Tuo on vanha ja jo kulunut systeemi. Äänestäjät eivät siis äänestä oikein. Mikä neuvoksi ?
    Vaihdetaan koko kansa ,kai nyt jostakin löytyy joukko joka äänestää oikein ?
    Ensimmäisenä tulee mieleen Pohjois-Korea. Vaihdossa voitaisiin saada jotain väliäkin.
    Vaikkapa useampi patsas entisistä Kimeistä !!

    Äänestä

puhuvat taas jotain???? ensiviikolla parenpaa tietoo

Äänestä

"onko totta mitä rannikolla puhutaan"

Tuo tieto tai siksi oletettu on suhteutettava aina siihen kuka puhuu ja missä ? Samaten on mietittävä kenelle on puhuttu ? Politiikassa on käytäntö se , että saa laskea luikuria miten paljon tahansa aina on takaportti kiinni jäädessä. Markkinavoimat kun , suurkapitalisti kun , Maailmantilanne kun , kun on EU direktiivi JNE......

Kaikki hyvä tulee sitten kun. Tuo on eräissä muissakin yhteisöissä se keino olla mukava ja saada maksajia. Tosin politiikassa ne maksut hoituvat niin kuin avioerossa tavaroiden jako, sulle ,mulle , sulle ja osa kauppaan takaisin. Eduskunnassahan ne tuet jaetaan ?

Tuosta "parempaan uskomisesta" se on oiva keino hoitaa asioita. Kun olemme saaneet vaalivoiton ja kun sitten parannamme asiat kuntoon. Samoin on se palkkio sitten viimeisellä tuomiolla sitähän jaksetaan odottaa kuten puoluelupauksiakin.
Tosin siinä käy aina kuten sanotaan "Kyllä kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa".

Kaksi eri asiaa on luvata löysästi ja sitten tehdä lupauksiensa mukaan , tapaukset näkyvät eduskuntaa katsoessa, eikö totta ??

Äänestä

Lii tekee NalleWahloosit ja ruppee monimiljonääriks.

1Äänestä

tekee siimekset ,kun mieleinen hillotolppa löytyy.mitä sanoo niitti-naamat tähän?tuplaa hasanpolton ja heittää laatan pameja naamaan

Äänestä

ei alpakoita töölööseen ei alpakoita töölööseen

Äänestä
  • Itseasiassa ei Töölöössä ole kuin näitä ideologisesti nyrjäntäneitä viherkommari taiteilijoita ja fyrkkakommareita, kuten Maija Vilkkumaa jne....eikös niiden juuri pitäisi asua siellä unelmassaan kehitysmaamuslimen keskellä lähi- itähelsingissä järjestämässä afrikkalaisia Islam iltoja sekä Islam on rikkaus iltoja..... voisivat siellä vastustaa rasistisia riistokapitalisteja ja jakaa Islamilaista maailmanrauhaa.

    Äänestä

  • PunainenMoskeija kirjoitti:

    Itseasiassa ei Töölöössä ole kuin näitä ideologisesti nyrjäntäneitä viherkommari taiteilijoita ja fyrkkakommareita, kuten Maija Vilkkumaa jne....eikös niiden juuri pitäisi asua siellä unelmassaan kehitysmaamuslimen keskellä lähi- itähelsingissä järjestämässä afrikkalaisia Islam iltoja sekä Islam on rikkaus iltoja..... voisivat siellä vastustaa rasistisia riistokapitalisteja ja jakaa Islamilaista maailmanrauhaa.

    Ai sinua harmittaa nyt se, kun Halla-aho ei ole vieläkään saanut suurmoskeijaa rakennettua Helsinkiin persujen tänne haalimille kehitysmaamuslimeille!

    Äänestä

Siimeskin teki viisaan päätöksen lähtiessään työmarkkinoille. Lii lienee myös fiksummasta päästä kuin teidän keskivertokannattajanne joten tuskin häntäkään kauaa näettä nykyisessä asemassaan.

Vasemmisto kokonaisuutena on menettänyt noin puolet kannatuksestaan ja mitä vasemmalla liike on sen enemmän. Kommunistiset puolueethan ovat enää esimerkkeinä siitä minne puolue joutuu jos kansa ei siihen luota.

Vasemmiston suurin ongelma on pelkkään muiden aikaansaaman tuloksen jakamiseen keskittyminen. Mitään omaa tuottoa ei ole juurikaan jäsenkunnan käsissä ja kuitenkin kaikki hyvä mitä olemme saaneet on jonkun yrityksen tuottamaa tulosta. Vasemmiston pitäisi muuttaa suhtautumistaan tuottamiseen kokonaan uusiksi ja alkaa itsekin hommiin.

PS. ei täällä rannikolla kuule mitään Liistä puhuttavan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jättääköuppoovanlaivan kirjoitti:

että lii olis jättämässä puolueen ja siirtymässä muihin hommiin eli tekee siimekset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu