Sipilä sai Helsingin pörssin syöksyyn

Juha Sipilän tuhoisa politiikka tekee pahaa jälkeä. Tänään Helsingin pörssi on lähtenyt syöksylaskuun. "Tällä ja ensi viikolla näemme verisiä päiviä" sanoo ekonomisti Jani Lehti.

Tätä se on, kun pääministerinä on henkilö, jota kiinnostaa vain omien ja sukulaisten bisneksien menestys. Kokonaisuudesta ei yrmy insinööri ymmärrä yhtään mitään.
412960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Helsingin pörssi ei reagoi suuntaan eikä toiseen Sipilän vuoksi. Pörssin liikehdintä johtuu nyt yksinomaan inflaatiopeloista ja niihin liittyvistä koron nostojen ennakoimisista. Siihen taas on vaikuttanut USAn edelleen parantunut työllisyystilanne ja paineet palkkojen nostoon. Jos korot nousevat, sijoitusraha alkaa valua korkoinstrumentteihin. Noissa peloissa on jälleen kerran kyse rajusta ylireagoinnista ja luulen, että kurssit vähitellen palautuvat ennalleen eli viime viikkoiselle tasolle. Yritysten tulokset on nousujohteisia eikä Suomessa ainakaan näyttäisi olevan vielä mitään ylikuumenemisen vaaraa.

Itse asiassa jos kurssit lähtisivät meillä tästä syystä Sipilän toimin laskuun, voisi sanoa, että hän onnistunut talouspolitiikassaan erinomaisesti. Kysymyshän on reagoinnista talouden ylikuumenemiseen eli tilanteeseen, missä eletään suhdannehuipun laella ja talous rullaa erinomaisesti.

Äänestä
  • Et tainnut oikein ymmärtää aloitusta ?

    Äänestä

  • Helsingin Pörssi reagoi HS:n juttuun, jossa pääministerikanditaatiksi itse julistautunut, siis Antti Rinne, rankattiin imagoltaan yleivoimaisesti heikoimmaksi puoluejohtajaksi.

    Riski hänen mahdollisesta pääministeriydestä vaikuttaa niin, että markkinat reagoivat ennakoivasti kursseja laskien. Samantapaisia reaktioita nähdään usein kun markkinoilla havaitaan merkittäviä poliittisia riskejä.

    Sipilä saa kyllä markkinat rauhoitettua ja huomenna taas kurssit nousevat.

    Äänestä

Sipilä uhosi hiljattain talouden kasvun olevan hänen ansiotaan. Kai sitten hänen ansiotaan on myös talouden lasku.

Äänestä
  • Tuohon ajatukseen kyllä pitää yhtyä.

    Äänestä

  • Hyvin+päätelty,+mutta+asia+on+nyt+vaan+toistaiseksi+niin,+että+talous+nousee+edelleenkin+eikä+laske.+Pörssikurssien+lasku+heijastaa+vain+niitä+inflaatiopelkoja,+joita+talouskasvusta+usein+seuraa.+Silloin+sijoittajille+alkaa+syntyä+vaihtoehtoisia+sijoituskohteita+osakkeiden+rinnalle.+Nämä+vaihtoehtoiset+tavat+ovat+edelleen+selvästi+vähemmän+tuottavia+kuin+osakesijoitukset,+mutta+riskittömimpiä.+Pitkälle+aikavälille+sijoittavan+ei+kannata+vetää+osakesijoituksiaan+pois,+koska+yritysten+osingonmaksukyky+on+tällä+hetkellä+erinomainen.+Pörssissä+pääsee+helposti+4+-+5+%:n+osinkotuottoon+tänäkin+päivänä+sijoittamalla+ns.++arvo-osakkeisiin.+Kasvuosakkeissa+on+tietysti+omat+riskinsä+ja+niistä+saatava+tuotto+perustuu+pelkästään+osakkeen+arvon+nousemiseen.Itsellä+on+ollut+tänä+vuonna+raju+paino+Nokiassa+(n.+20+%+sijoitusvarallisuudesta)+ja+vaikuttaa+siltä,+että+osuin+taas+kerran+nappiin.+Tämänkään+päiväinen+kurssilasku+ei+ole+juurikaan+tarttunut+Nokiaan.+kaiken+lisäksi+Nokia+maksaa+kelpo+osinkoa+(lähes+5+%).+Toiseksi+suurin+paino+on+tällä+hetkellä+Orionissa,+jonka+arvelen+olevan+suunnilleen+pohjalla+nyt+ja+tulevina+vuosina+on+reilustikin+nousuvaraa.+Siinäkin+osinko+on+lisäksi+hyvä+(lähes+5+%).+Muita+kotimaisia+minulla+mm.+Primanet,+Evli,+Revenio,+Aspo,+Vaisala,+CapMan;+Titanium+jne.,+joista+osa+maksaa+reilusti+yli+5+%:nkin+osinkoa.+Osinkoyhtiöihin+sijoittaminen+tulee+hieman+myös+verotuksellisesti+edullisemmaksi+kuin+arvonnousun+pelkkä+jahtaaminen.+Ja+parhaimmissa+tapauksissa+molemmat+voivat+toteutua+kuten+esim.+Nokian+kohdalla+uskoakseni+tulee+tapahtumaan.+Jenkkiosakkeista+ole+toistaiseksi+vetäytynyt+ja+palaan+niihin+varmaan+sitten,+kun+on+eletty+jonkinlainen+todellinen+pörssiromahdus.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Hyvin+päätelty,+mutta+asia+on+nyt+vaan+toistaiseksi+niin,+että+talous+nousee+edelleenkin+eikä+laske.+Pörssikurssien+lasku+heijastaa+vain+niitä+inflaatiopelkoja,+joita+talouskasvusta+usein+seuraa.+Silloin+sijoittajille+alkaa+syntyä+vaihtoehtoisia+sijoituskohteita+osakkeiden+rinnalle.+Nämä+vaihtoehtoiset+tavat+ovat+edelleen+selvästi+vähemmän+tuottavia+kuin+osakesijoitukset,+mutta+riskittömimpiä.+Pitkälle+aikavälille+sijoittavan+ei+kannata+vetää+osakesijoituksiaan+pois,+koska+yritysten+osingonmaksukyky+on+tällä+hetkellä+erinomainen.+Pörssissä+pääsee+helposti+4+-+5+%:n+osinkotuottoon+tänäkin+päivänä+sijoittamalla+ns.++arvo-osakkeisiin.+Kasvuosakkeissa+on+tietysti+omat+riskinsä+ja+niistä+saatava+tuotto+perustuu+pelkästään+osakkeen+arvon+nousemiseen.Itsellä+on+ollut+tänä+vuonna+raju+paino+Nokiassa+(n.+20+%+sijoitusvarallisuudesta)+ja+vaikuttaa+siltä,+että+osuin+taas+kerran+nappiin.+Tämänkään+päiväinen+kurssilasku+ei+ole+juurikaan+tarttunut+Nokiaan.+kaiken+lisäksi+Nokia+maksaa+kelpo+osinkoa+(lähes+5+%).+Toiseksi+suurin+paino+on+tällä+hetkellä+Orionissa,+jonka+arvelen+olevan+suunnilleen+pohjalla+nyt+ja+tulevina+vuosina+on+reilustikin+nousuvaraa.+Siinäkin+osinko+on+lisäksi+hyvä+(lähes+5+%).+Muita+kotimaisia+minulla+mm.+Primanet,+Evli,+Revenio,+Aspo,+Vaisala,+CapMan;+Titanium+jne.,+joista+osa+maksaa+reilusti+yli+5+%:nkin+osinkoa.+Osinkoyhtiöihin+sijoittaminen+tulee+hieman+myös+verotuksellisesti+edullisemmaksi+kuin+arvonnousun+pelkkä+jahtaaminen.+Ja+parhaimmissa+tapauksissa+molemmat+voivat+toteutua+kuten+esim.+Nokian+kohdalla+uskoakseni+tulee+tapahtumaan.+Jenkkiosakkeista+ole+toistaiseksi+vetäytynyt+ja+palaan+niihin+varmaan+sitten,+kun+on+eletty+jonkinlainen+todellinen+pörssiromahdus.

    Pörssi pöhisee velkarahalla rakennettua kuplaa, joka tulee poksahtamaan taas kipeästi.

    Siinä+tuli+taas+Mielipidepankilta,+palstan+parasta+ja+asiantuntevinta+tekstiä.+Jos+vaikka+30%+sosialisteista+toimisi+kuten+sinä+niin+mikä+meidän+suomalaisten+olisi+työskennellä+vauraassa+maassa.+Siinä+saisi+valtio+ja+kunnat+myöskin+mainiot+verotulot,+sillä+kaikki+voitollinen+osakekauppa+hyödyntää+myöskin+verottajaa.+Siinä+samalla+itsekin+saa+sijoitukselleen+paremman+tuoton,+kuin+pankissa+makuuttamalla,+joka+lienee+0,1%+paikkeilla.+Itselläni+tämä+pitkä+nousukausi,+jäi+selvästi+liian+pienille+sioituksille.+Kun+ikääntyessä+tulee+hieman+aremmaksi+noille+pörssien+rajuillekin+heilahduksille.+Varmempia+ovat+As,osakkeet,+metsä,+ja+ranta+tontit.+Nämä+ovat+varmoja+nousukohteita,+mutta+tuotto+niissä+on+selvästi+pienempi+kuin+pörssi+parhaimmillaan.+Mutta+voittavat+silti+vastaavan+rahan+pankissa+makuutuksen+kirkkaasti.+Lainan+korkokin+on+nykyisin+niin+edullinen,+että+tällaista+kauppaa+pelaisi+voitollisesti+myöskin+lainarahalla.

    Äänestä

  • KauKesk_ kirjoitti:

    Todellisuus sossu-vasureista on hieman karumpi kuin mitä toivoit. Noin pulimiljoonaa heistä on työttömänä, ja saavat työttömyys korvausta. Toinen puolimiljoonaa saa asumistukea ja toimeentulo tukea, ynnämuita tukia. Joten valtava on se miljardi määrä euroja, joka uppoaa valtiolta, heidän loputtomiin kitoihinsa.

    Äänestä

  • KauKesk_ kirjoitti:

    Siinä+tuli+taas+Mielipidepankilta,+palstan+parasta+ja+asiantuntevinta+tekstiä.+Jos+vaikka+30%+sosialisteista+toimisi+kuten+sinä+niin+mikä+meidän+suomalaisten+olisi+työskennellä+vauraassa+maassa.+Siinä+saisi+valtio+ja+kunnat+myöskin+mainiot+verotulot,+sillä+kaikki+voitollinen+osakekauppa+hyödyntää+myöskin+verottajaa.+Siinä+samalla+itsekin+saa+sijoitukselleen+paremman+tuoton,+kuin+pankissa+makuuttamalla,+joka+lienee+0,1%+paikkeilla.+Itselläni+tämä+pitkä+nousukausi,+jäi+selvästi+liian+pienille+sioituksille.+Kun+ikääntyessä+tulee+hieman+aremmaksi+noille+pörssien+rajuillekin+heilahduksille.+Varmempia+ovat+As,osakkeet,+metsä,+ja+ranta+tontit.+Nämä+ovat+varmoja+nousukohteita,+mutta+tuotto+niissä+on+selvästi+pienempi+kuin+pörssi+parhaimmillaan.+Mutta+voittavat+silti+vastaavan+rahan+pankissa+makuutuksen+kirkkaasti.+Lainan+korkokin+on+nykyisin+niin+edullinen,+että+tällaista+kauppaa+pelaisi+voitollisesti+myöskin+lainarahalla.

    Itse+olen+myös+siirtynyt+metsään+ja+asuntosijoituksiin.+No,+pientä+pelirahaa+on+osakkeissakin+(200+000+euroa),+mutta+ei+tuollaisia+miljoonasummia+joilla+MPP+kehuskelee.+Ponsse+ja+Olvi,+maaseudun+teollisuuden+sankarit,+ovat+pääkohteita.+Ponssen+ansioista+tuo+potti+on+vähän+noussut,+sitä+kun+ostin+viitisen+vuotta+sitten+ja+se+on+varsin+hyvin+pärjännyt.+Metsä+tuottaa+sen+5%,+joka+siis+vastaa+melkolailla+MPP:n+osinkotuottoa,+metsämaan+arvo+on+sekin+noussut+ainakin+alueilla+jossa+omistan+palstoja.+Ei+minulla+niitäkään+tolkuttomasti+ole,+parisataa+hehtaaria+taitaa+tulla+yhteensä.+Kasvu+tuollaista+5+kuutiota+per+hehtaari+vuodessa,+kaikenikäistä+metsää+löytyy+kuvioista.+Puuhaa+piisaa+kun+itse+hoitaa+pääosan+hoitotyöstä+istutuksesta+ensiharvennukseen.+Vanhan+traktorikaivurinkin+ostin+niin+laikutus+sujuu+sekin+omalla+kalustolla.+Asunto-osakkeissa+olen+sijoittanut+pieniin+paikkakuntiin,+sekin+näpertelyä,+kaksi+tuollaista+pienehköä+kaksiota,+olisiko+arvoltaan+yhteensä+edes+100+000.+Niistä+saa+kuitenkin+suhteellisen+hyvän+vuokran,+siis+suhyteessa+hankintahintaan,+joten+tuottoprosentti+on+paljon+parempi+kuin+Helsingin+alueella.

    Äänestä

  • MiesMaalt kirjoitti:

    Kun sijoittaa pienen paikkakunnan asunto osakkeisiin, niin pitäisi katsoa että nämä ovat kasvavia, eikä taantuvia alueita. Sillä kasvavilla alueilla saa asunnon vuokran lisäksi, toisen mokoman tuottoa, asunnon hinnan nousulla.

    Ainakin kasvavissa kaupungeissa jos saat kaksiosta vuokraa esim, 6-700 euroa kk. Niin vuositulo on 7-8000 euroa, saman verran nousee myöskin asuntojen hinnat vuodessa.
    Näin tuotto lisääntyy tuplasti, ja aletaan päästä lähelle jo parhaita pörssiosake voittoja.

    Itse+olen+laskenut+niin,+että+kun+50+neliön+kaksio+maksaa+pienellä+paikkakunnalla+50+000+€+ja+siitä+saa+noin+400+€+nettovuokraa+(hoitavastike+vähennetty)+ja+jossain+Helsingissä+samankokoinen+maksaa+300+000++€+ja+siitä+saa+nettona+900+€,+niin+edes+se+arvonnousu+ei+riitä+kattamaan+parempaa+tuottoprosenttia.+Tuo+ensimmäinen+tuo+liki+10%+tuoton,+jälkimmäinen+vain+non+4%.+Helsingissä+kun+hoitovastikekin+on+yleensä+tupla+maaseutupaikkoihin+verratuna,+joten+nettovuokra+pienenee.++Vaikka+siis+pikkupaikan+asunnon+arvo+nollaantuisi,+niin+siltikin+tuotto+jää+paremmaksi.++Tämä+siis+ihan+sijoitusmielessä+tehty+laskelma.++Esim.+asunnon+realisointi+on+isoilla+paikkakunnilla+helpompaa,+ja+vuokralaisiakin+on+tarjolla+enemmän.+Hyvin+olen+kuitenkin+omani+saanut+vuokrattua.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Hyvin+päätelty,+mutta+asia+on+nyt+vaan+toistaiseksi+niin,+että+talous+nousee+edelleenkin+eikä+laske.+Pörssikurssien+lasku+heijastaa+vain+niitä+inflaatiopelkoja,+joita+talouskasvusta+usein+seuraa.+Silloin+sijoittajille+alkaa+syntyä+vaihtoehtoisia+sijoituskohteita+osakkeiden+rinnalle.+Nämä+vaihtoehtoiset+tavat+ovat+edelleen+selvästi+vähemmän+tuottavia+kuin+osakesijoitukset,+mutta+riskittömimpiä.+Pitkälle+aikavälille+sijoittavan+ei+kannata+vetää+osakesijoituksiaan+pois,+koska+yritysten+osingonmaksukyky+on+tällä+hetkellä+erinomainen.+Pörssissä+pääsee+helposti+4+-+5+%:n+osinkotuottoon+tänäkin+päivänä+sijoittamalla+ns.++arvo-osakkeisiin.+Kasvuosakkeissa+on+tietysti+omat+riskinsä+ja+niistä+saatava+tuotto+perustuu+pelkästään+osakkeen+arvon+nousemiseen.Itsellä+on+ollut+tänä+vuonna+raju+paino+Nokiassa+(n.+20+%+sijoitusvarallisuudesta)+ja+vaikuttaa+siltä,+että+osuin+taas+kerran+nappiin.+Tämänkään+päiväinen+kurssilasku+ei+ole+juurikaan+tarttunut+Nokiaan.+kaiken+lisäksi+Nokia+maksaa+kelpo+osinkoa+(lähes+5+%).+Toiseksi+suurin+paino+on+tällä+hetkellä+Orionissa,+jonka+arvelen+olevan+suunnilleen+pohjalla+nyt+ja+tulevina+vuosina+on+reilustikin+nousuvaraa.+Siinäkin+osinko+on+lisäksi+hyvä+(lähes+5+%).+Muita+kotimaisia+minulla+mm.+Primanet,+Evli,+Revenio,+Aspo,+Vaisala,+CapMan;+Titanium+jne.,+joista+osa+maksaa+reilusti+yli+5+%:nkin+osinkoa.+Osinkoyhtiöihin+sijoittaminen+tulee+hieman+myös+verotuksellisesti+edullisemmaksi+kuin+arvonnousun+pelkkä+jahtaaminen.+Ja+parhaimmissa+tapauksissa+molemmat+voivat+toteutua+kuten+esim.+Nokian+kohdalla+uskoakseni+tulee+tapahtumaan.+Jenkkiosakkeista+ole+toistaiseksi+vetäytynyt+ja+palaan+niihin+varmaan+sitten,+kun+on+eletty+jonkinlainen+todellinen+pörssiromahdus.

    Talouden nousu ennustaa huonoja aikoja köyhille ja eläkeläisille. Noususuhdanne kiihdyttää inflaatiota ja syö köyhän kansanosan elintasoa nopeammin kuin tiukka aika. Maassamme ei näet ole mitään mekanismia jolla nousuhdanne auttaisi automaattisesti köyhiä, lapsiperheitä ja eläkeläisiä samoinkuin muita.

    Äänestä

Hallituksen atkiivimalli laskee kursseja. Ketään huvita tehdä töitä, kun keppi heiluu, ja leikkurit leikkaa palkkoja. Sipilä, Vartiainen ym. heiluripäättäjät saa kohta itse aurata tiet, jotta pääsevät arkadianmäelle torkkumaan.

Äänestä
  • Laskee ihan Amerikassa ja Euroopassa asti? Et tunne asiaa lainkaan, kunhan jotain uikutat

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Laskee ihan Amerikassa ja Euroopassa asti? Et tunne asiaa lainkaan, kunhan jotain uikutat

    Onhan Sipiläkin koko maailman talouden nousu-uralle sinun mukaasi saattanut. Eipä se sinunkaan tietämyksesi ole kuin kopuja iltapäivälehdistä. Joten älähän luuseri ala.

    Äänestä

  • dromdromatum kirjoitti:

    Onhan Sipiläkin koko maailman talouden nousu-uralle sinun mukaasi saattanut. Eipä se sinunkaan tietämyksesi ole kuin kopuja iltapäivälehdistä. Joten älähän luuseri ala.

    Kunhan keksit jotain valeita. Vain sinä olet saitilla väittänyt Sipilän toimien mailman taloutta noustaneen. Älä sekoita muita veleisiisi

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Kunhan keksit jotain valeita. Vain sinä olet saitilla väittänyt Sipilän toimien mailman taloutta noustaneen. Älä sekoita muita veleisiisi

    Kyllä sinä olet väittänyt Sipilän vaikuttaneen suomen talouden nousuun.

    Äänestä

  • Olet.outo.valehtelija kirjoitti:

    Suomen en maailman kuten dromdromatum väitti

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Suomen en maailman kuten dromdromatum väitti

    Sipilä on tietysti jonkin verran jarruttanut kasvua Suomessa , se on tosiasia.

    Äänestä

  • Olet.outo.valehtelija kirjoitti:

    Kyllä sinä olet väittänyt Sipilän vaikuttaneen suomen talouden nousuun.

    Kansantaloudessa ei ole reaalinousua niinkauan kun valtion ja kansan velat lisääntyvät.

    Äänestä

Onneksi kuitenkin MPP vähän ohjaa kommaripoikaa korvasta.
Millainen maa olisikaan jos tuollaiset kommarit olisi vallankahvassa.
Paskaa työntäisivät jatkuvasti. Niin valitettavasti oli sotien jälkeen, kun Neuvostoliitto heitä suosi.

Äänestä
  • Sinähän palstan paskaexpertti olet. Ei juurikaan edes totuuden häivää ole näissä sekoboltsissa avautumisissasi.

    Äänestä

  • Outoa.avautumista kirjoitti:

    Sinähän palstan paskaexpertti olet. Ei juurikaan edes totuuden häivää ole näissä sekoboltsissa avautumisissasi.

    Kävikö korvarenkaaseen kipeää ?

    Äänestä

  • Kommaripojalla kirjoitti:

    Kävikö korvarenkaaseen kipeää ?

    Korvarenkaaseen kipeää? Kommaripoika? Pistele sinä maissia bebaan, äläkä sekaannut ihmisten asioihin.

    Äänestä

Vielä ehtii tehdä tilin ja ostaa sitten laput takaisin puoleen hintaan :)

Äänestä
  • Nyt on hyvä hetki tuulipuvun ostaa, niin tosisijoittajat saa tilipäivän.

    Äänestä

  • Tuulipuvunkahinaa kirjoitti:

    Nyt on hyvä hetki tuulipuvun ostaa, niin tosisijoittajat saa tilipäivän.

    Joo ja muistakaa että tappio on tappio vasta kun myytte kalliilla ostamanne laput, eli ei hätää.

    Äänestä

Saatana sitä Sipilää. Tollisko saa jo pörssinkin sukeltamaan toilailluillaan.

Äänestä
  • Vaan demaritollo Mielipidepankki on tienannut Sipilän aikaansaaman hurjan talouskasvun siivittämiä osinkojakin miljoonia, arvonnoususta puhumattakaan.

    Äänestä

Nokia osui nappiin vai olisiko se nappi mielenterveyslääke?

Äänestä

Suuri romahdus tulossa vielä tänä vuonna? Huuhuu, huuhuu, huuuu. pelottaa ihan jo nyt etukäteen huuhuu.

Äänestä
  • Erittäin pitkän nousun jälkeen, kurssit hieman laskevatkin, aivan normaali käytäntö.

    Äänestä

  • noinnaannii kirjoitti:

    Erittäin pitkän nousun jälkeen, kurssit hieman laskevatkin, aivan normaali käytäntö.

    Viikon päästä kurssit alkavat taas nousta, koko maailmassa. On se meidän pääministeri, tosi kova heppu, laittamaan Suomea ja koko eurooppaa kuntoon. Luulisi sossupoikia ja väyrysiä vituttavan, Ja kyllä niitä kovasti vituttaakin.

    Äänestä

  • noukomukkaa kirjoitti:

    Viikon päästä kurssit alkavat taas nousta, koko maailmassa. On se meidän pääministeri, tosi kova heppu, laittamaan Suomea ja koko eurooppaa kuntoon. Luulisi sossupoikia ja väyrysiä vituttavan, Ja kyllä niitä kovasti vituttaakin.

    Tuo oli palstan parasta sanomaa, vallankin tuo viimeinen lauseesi. " Luulisi sossupoikia ja väyrysiä vituttavan, ja kyllä niitä kovasti vituttaakin". Tuon paremmin ei juurikaan voi sanoa.

    Äänestä

Tohtori Väyrynen JOHTAJAKSI.

Tarvitaan muutos.
PAAVO puheenjohtajaksi niin muutos tulee.

Mediapeli ja mustamaalauskampanja todistavat että
Kepun johto pelkää Paavoa. 
Eikä ihme.

Kansa kostaa KEPULLE. 

Kun Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta kepun johdossa nousi hiukset pystyyn jopa Pekkarisen peruukissa.

PAAVO on Voittaja. 
PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

Mitä voi tästä päätellä...

Äänestä

Suuri romahdus kepulle tulee vaaleissa.

PAAVO vie äänestäjät kepulta.

Äänestä

Paskat mistään Helsingin pörssistä kunhan oma pörssi lihoo.

Äänestä

Sipilä sai Helsingin pörssin nousuun heti kun valittiin pääministeriksi ja sekös näitä itkijöitä raivostuttaa.

Äänestä
  • Ihan oikeastiko olet tuota mieltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pahaa-jälkeä kirjoitti:

Juha Sipilän tuhoisa politiikka tekee pahaa jälkeä. Tänään Helsingin pörssi on lähtenyt syöksylaskuun. "Tällä ja ensi viikolla näemme verisiä päiviä" sanoo ekonomisti Jani Lehti.

Tätä se on, kun pääministerinä on henkilö, jota kiinnostaa vain omien ja sukulaisten bisneksien menestys. Kokonaisuudesta ei yrmy insinööri ymmärrä yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu