Siniset muka suurin häviäjiä. Ei pidä paikkaansa

Ihmiset niin täällä kuin Mediassa toimittajat ovat kirjoitelleet, siitä kuin Siniset olisivat kriisissä ja oli katastrofaalista jättää presidentin vaalit väliin. Kyllä kaikista suurin häviäjä oli Kristillis Demokraatit. Mediahan teki Sinisille juuri sen mitä puolueet haluavat, nosti esille mediassa puheenaiheeksi. Lisäksi Siniset ovat jatkuvasti olleet presidentinvaalien jälkeen esillä myös omalla viestillään. KD puolueen Sari Essayah sen sijaan nähtiin ja kuultiin parin kertaan kehumassa Niinistöä presidentinvaalien aikaan. Eihän sen aikana ja jälkeenkään koko puolueen agendasta ole kuultu inahdustakaan.

Kenties Kristilliset luottavat, että kiihkouskovaiskristityt äänestävät heitä edelleen sen muutaman prosentin verran ja saavat muutaman edustajan jälleen eduskuntaan. Ilmeisesti riittää kun ollaan Kokoomuksen ja Sauli Niinistön uskonnollisempi lisäsiipi.
186401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mikähän se Sinisten viesti on ollut? Olen kyllä huomannut kokoomuksenruskeiden kielien vilahtelevan ja laulavan samaa sävelmää kuin kokoomuskin, mutta mitään omaa sanomaa en ole siinä virressä erottant. Enkä etenkään mitään sen suuntaista mitä paksu-Timo ennen vaaleja lupasi.
Kertoisitko nyt vaikkapa mikä on Sinisten linja EU-jäsenyydestä, natosta, aktiivimallista ja pakolaisten Suomeen tulosta.

1Äänestä

En ole Essayan kuullut kehuvan Niinistöä, mutta jos todella näin on, niin silloin kristilliset ovat vajonneet todella alas. Ei ole uskovaisten, eikä muidenkaan asiallista äänestää enää tällaista puoluetta. Niinistö puolusti homoavooliittoa ja Suomimedia kertoo hänen omasta moraalittomasta elämästään. Kyllä todella ihmettelen jos Essaya vielä häntä kehuskelee. On Suomi menossa täysin hunningolle myös kristillisten osalta.

Äänestä
  • Kyllähän Essayah kehui Sauli Niinistöä kun oli yleisössä Ylellä Niinistön yksilötentissä. Kannanottohan on jo pelkästään ehdokkaan taakse meneminen puolueena, mutta siihen päälle vielä kehut KD:n puheenjohtajalta.

    Kuten sanoin KD todella oli suurin häviäjä mikäli uskominen on Ylen galluppeja https://yle.fi/uutiset/3-10063466

    Sinisten ja Vasemmiston kannatus pudonnut -0,7 ja KD:n eniten -0,8

    Äänestä

Totta, ei yhden prosentin kannatuksesta voi pudota kuin yhden prosenttiyksikön. Muilla potentiaalia on enemmän.

Äänestä
  • Ei tule olemaan edes sitä yhtä prossaa, kun vaalit tulee ja joutuvat totuuden eteen.

    Äänestä

Kansangallup julkaisi saman, sinne vaan äänestämään!

www.kansangallup.fi

Äänestä

Siniset on ihan hupipuolue ja niiden lempinimikin on takakonttilaiset kun perustivat puleensa auton takakontissa.

Äänestä
  • Takakontti kuljetukset kertovat kaiken sinisten rehellisyydestä ja arvoista, suomen historian suurin poliittinen vitsi ja demokratian irvi kuva.

    Äänestä

  • Peräkonttipuolueella ei todellakaan ole tulevaisuutta tässä maassa. Suomalaiset ovat rehellistä kansaa, eivätkä voi sietää valehtelijoita ja takinkääntäjiä.
    Siniset tekivät poliittisen itsemurhan ja pyristelevät nyt, uppoaako vai eikö uppoa lopullisesti.
    Toivottovasti jokainen nykyinen sinisten ministeri löytää vielä itsensä työvoimatoimiston tiskiltä. Varmasti karman laki tulee koettelemaan pettureita ja syystä.

    Äänestä

Siniset, punaiset, vihreät... ei jukoliste tätä meininkiä. "oot aina pahempi jos oot punainen"... aina pahempi jos oot vihreä..." Tästä pitäisi tehdä väitöskirja... on varmaan tehtykin jo.

Äänestä

Reunahuomautuksena ihan vaan, että Kristillisten puoluekannatus tuoreimmassa mittauksessa oli 0,3 prosenttiyksikköä pienempi kuin todellinen vaalitulos viime eduskuntavaaleissa. Kannattaako tässä ihan hirveästi elämöidä, kun muutos mahtuu hyvin virhemarginaalin sisään.

Sinisistä en osaa sanoa mitään, kun eivät olleet viime eduskuntavaaleissa vielä puolue. Perussuomalaisten (sisältää sinipersut) kannatuksesta on sulanut mittauksen mukaan eduskuntavaaleista reilu kolmasosa eli 6,5 prosenttiyksikköä. Jos sinipersut lasketaan pois, pudotus on suurempi.

Äänestä
  • Se oli jo pudonnut Soinin ollessa puolueessa.
    Soini sai sen putoamaan hallitustyöskentelynsä takia.
    Eli käänsi takkinsa ja rikkoi lupauksensa äänestäjille.

    Soini on suuri kupla, samoin Terho.
    Lähtivt kokoomuksen apupuolueeksi.
    Syyttelevät Perussuomalaisia vaikka itse ovat kaiken aikaa valehdelleet.

    Puolueen kahtiajako oli suunniteltu Orpon ja Sipilän kanssa.
    Taitaa sinisille jäädä luu käteen ja toivottavasti niin käy.

    Äänestä

  • "Sinisistä en osaa sanoa mitään, kun eivät olleet viime eduskuntavaaleissa vielä puolue. "
    Eiköhän tästä mikroskooppipuolueesta tänäinen galluppi jotain kerro: 1,5 vai sinne päin..

    Äänestä

vaikka lopulliseti keinoja kaihtamatta

Äänestä

Soinin Ja sinisten äänestäjät siinä hävisivät ja tulivat huijatuksi eikä kukaan muu.

Äänestä

Siniset ovat kuoleva puolue. Ei tuollainen takakontti-porukka varmasti ketään kiinnosta. Koko kesän homma suunniteltiin näiden Sipilän ja Orpon kanssa, luultiin että tyhmä kansa ei vilppiä hoksaa.
Kristilliset ei myöskään tule olemaan kauan eduskunnassa, jos peesasivat moraalitonta Saulia. Kyllä totuus tulee esille sielläkin.

Äänestä
  • Maahan ei mahdu kahta, niin kuin sanonta kuuluu, maahanmuuttokriittistä puoluetta?

    Äänestä

  • näänkö-kahtena kirjoitti:

    Maahan ei mahdu kahta, niin kuin sanonta kuuluu, maahanmuuttokriittistä puoluetta?

    Ei täällä ole kuin yksi maahanmuuttokriittinen puolue ja se on ps! Smurffipuolue on lyhytikäinen ns. hillotolppajengi, joka tulee katoamaan 2019 vaalien jälkeen.

    Sana "maahanmuuttokriittinen" ei ole mikään negatiivinen ilmaisu, vaan tervettä järkeä edustava sana. Sen vastakohtia on eriasteisia, riippuu mitä puoluetta edustaa. Mutta ps on selkeästi sitä vastaan, että Suomesta tehdään kehitysmaamuslimien ja afrikkalaisten paratiisia. Paratiisia, jonka suomalaiset työtätekevät näille kustantavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KDonsuurinhäviäjä kirjoitti:

Ihmiset niin täällä kuin Mediassa toimittajat ovat kirjoitelleet, siitä kuin Siniset olisivat kriisissä ja oli katastrofaalista jättää presidentin vaalit väliin. Kyllä kaikista suurin häviäjä oli Kristillis Demokraatit. Mediahan teki Sinisille juuri sen mitä puolueet haluavat, nosti esille mediassa puheenaiheeksi. Lisäksi Siniset ovat jatkuvasti olleet presidentinvaalien jälkeen esillä myös omalla viestillään. KD puolueen Sari Essayah sen sijaan nähtiin ja kuultiin parin kertaan kehumassa Niinistöä presidentinvaalien aikaan. Eihän sen aikana ja jälkeenkään koko puolueen agendasta ole kuultu inahdustakaan.

Kenties Kristilliset luottavat, että kiihkouskovaiskristityt äänestävät heitä edelleen sen muutaman prosentin verran ja saavat muutaman edustajan jälleen eduskuntaan. Ilmeisesti riittää kun ollaan Kokoomuksen ja Sauli Niinistön uskonnollisempi lisäsiipi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu