Suomen salaliitto

Länsimainen massamedia ja viihdemaailma ovat mahdollistaneet tehokkaan mielten manipuloinnin, jonka tuloksena valtaosa länsimaisesta väestöstä on degeneroitunut pohjattomaan itsekkyyteen ja robottimaiseen välinpitämättömyyteen yhteiskunnan hyvinvointia koskevissa asioissa.
Aikamme ihmisiä hallitsee hedonismin, kunnian, vallan ja materian tavoittelu. Niinpä koulutus-, viihdemaailmassa, muotialalla, joukkoviestinnässä ja yleensä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla vallitsee harvainvallan myrkyllinen vaikutus musertavana. Tällä on tasapäistävä vaikutus ihmisiin, jotka ahmivat Big brother valvoo -tyylistä henkistä kuonaa ja Hollywood-saastetta iltojensa viihteeksi.

Uudistunut MVmedia on ollut asiasta omituisen hiljaa.

Niinistö sai enemmän ääniä tällä kertaa ensimmäisellä kierroksella (jotain 60 000 ) kuin viimeksi toisella kierroksella vastassaan pelkästään Haavisto.

Huhtasaari ja Väyrynen saivat niin vähän ääniä että jos uskotaan tulokseen niin sitten voidaan todeta että kansallismielisyys on enää 10% kupla. Persut ja kepulaiset ovat yhdessä jotain luokkaa 15% kansasta. Yli 80% haluaa Natoon ja rajat auki pakolaisille.

Mitä oikeasti kävi on se että Niinistö sai väärennettyjä ennakkoääniä ruskeiden kuorien muodossa tällä kertaa aivan liikaa suhteessa siihen kuinka paljon niitä sitten väärennettiin lisää laskennassa. Ääniä varastettiin kaikilta. Tuolla kiertää huhu että eräs laskija olisi laskenut illan aikana tuhansia ääniä Huhtasaarelle. Muut kahdeksan laskijaa olivat laskeneet kaikki 0. Jos juttu on totta niin mahdollisuus tälle on sama kuin voittaisi viisi kertaa lotossa peräkkäin.

Tämä on nyt tällainen haistakaa paska tulos mutta itseäni tässä häiritsee eniten se miten pitkälle ollaan valmiita menemään ja millä röyhkeydellä ollaan valmiita näköjään toimimaan. Sauli olisi kuitenkin valittu mutta ilmeisesti ei haluttu että toisella kierroksella mittaillaan kuinka suosittuja Huhtasaaren tai Väyrysen ajatukset oikeasti ovat. Väärennetyllä tuloksella yritetään talloa kansallismielisyys maanrakoon ja samalla oikeuttaa tulevaa linjaa. Tästä voi päätellä että lisää matuja,natoa,kurjistamista ja huonontuneita välejä Venäjän kanssa luvassa. Ehkä enemmän kuin uskaltaisi odottaa.

Hulluin juttu on että tämäkin tulos näyttää uppoavan kansaan. Todella pettynyt olen myös tähän seikkaan. Tarvittaisiin Ilkka-Laurio lukemaan pari säettä siitä miten käy kansalle kun palvoo perkeleitä.

Ennen vaaleja ihan valtamediassakin kerrottiin, että Huhtasaari on vaalikoneiden suositelluin ehdokas ja joissain (muistaakseni mtv3) kyselytuloksissa Niinistön kannatus oli luokkaa 10%. Sitten tulos vaaleissa onkin tämä? Jos joskus, niin nyt voi sanoa WTF? On kai sanomattakin selvää, että valtamedian rummuttaessa Saulin takuuvarmaa voittoa se pelkästään passivoi nykymenon ja Saulin kannattajia… ”Kun se nyt kuitenkin valitaan, niin miksi edes vaivautua äänestyskopille?”.

Onko muka niin, että kaikki nettiä käyttämättömät ja maailman menosta mitään ymmärtämättömät vanhukset nyt vaan aktivoituivat äänestämään, vaikka Salen murskavoitolle ei ollut muka minkäänlaista haastajaa? Ei mene maalaisjärkeen. Itse näin useita pienten paikallislehtien ja muiden (ei poliittisten) toimijoiden järjestämiä nettiäänestyksiä ja mielipidekyselyjä, joissa Huhtasaari oli suorastaan ylivoimainen, mutta nyt pitäisi hyväksyä sitten tuollainen vaatimaton alle 7%!!! Tämähän tarkoittaa sitä, että Huhtasaaren kannattajista aivan järjettömän suuri osa jätti lopulta kuitenkin äänestämättä. Tämäkin sotii voimakkaasti maalaisjärkeä (ja tilastollisia faktoja?) vastaan.
18400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Huhtasaaresta+ja+perus+juttuja:___________________________-Huhtasaari+oli+kevyesti+ykkönen+sosiaalisessa+mediassa.+Niin+facebookissa+kuin+twitterissäkin.+Sillä+pitäisi+olla+2017+iso+merkitys.-Ylen+viimeinen+vaalilähetys+sisälsi+mahdollisuuden+äänestää+suorassa+lähetyksessä+omaa+ehdokasta.+Jos+oikein+muistan+Sauli+sai+3000+pistettä,+huhtasaari+1800+ja+Haavisto+1500.+Menipä+niin+että+Sauli+sai+9x+enemmän+ääniä+kuin+Huhtasaari.+Pisteitä+pitäisi+olla+lähetykseen+tullut+Huhtasaarelle+siis+333.+Tätä+nyt+ei+voi+tietenkään+ottaa+kovin+tosissaan+mutta+on+suuntaa+antavaa.-Huhtasaari+vaikutti+ennen+vaaleja+saavan+kaikki+vanhat+perussuomalaisten+äänestäjät+taakseen.-MVmedia+jota+lukee+parhaimmillaan+300+000+ihmistä+päivässä+ja+jolla+käy+1.5+miljoonaa+uniikkia+kävijää+kuukaudessa+oli+100%+Huhtasaaren+takana+ja+100%+Niinistö+vastaan.+Läheskään+kaikki+äänestäjät+eivät+edes+käy+missään+MVn+sivuilla+saati+internetissä+ollenkaan.+Rajat+kiinni+politiikkaa+edusti+vain+kaksi+ehdokasta.-Omat+arvioni+olivat+että+Huhtasaarelle+tulee+massiivinen+jytky.+En+ole+häntä+hehkuttanut+vaan+täälläkin+sionistiksi+epäillyt+kovaan+ääneen.+Silti+uskoin+isoon+tulokseen.-Huhtasaari(6.9%)+sai+vähemmän+ääniä+kuin+Soini+(9%)2012+joka+ei+edes+halunnut+presidentiksi.+Huhtasaari+sai+vain+207+tuhatta+ääntä.-Toistetaan+että+Niinistö+sai+nyt+enemmän+ääniä+ensimmäisellä+kierroksella(1+875+342)+vastassaan+7+muuta+ehdokasta+kuin+toisella+kierroksella+2012(1+802+328)+vastassaan+vain+Haavisto+ja+silloin+piti+itsekkin+käydä+antamassa+toisella+kierroksella+ääni+Niinistölle+ettei+vain+vahingossakaan+homoseksuaali+Haavistoa+valita.+Täysin+ainoa+tilanne+missä+ikinä+äänestäisin+häntä.+Tätä+tulosta+en+usko+enkä+tule+uskomaan.+Jos+edes+suostuttelisin+itseäni+vähänkään+taipumaan+niin+Niinistön+saldo+olisi+maksimissaan+45%.+Äänestäjiä+oli+tänä+vuonna+ensimmäisellä+kierroksella+60k+vähemmän+verrattuna+2012+ensimmäiseen+kierrokseen.+Kuitenkin+noin+100k+enemmän+kuin+2012+toisella+kierroksella.+Eli+aika++-0+ja+ei+selitä+minulle+ainakaan+mitään.Suomen+tilanteesta:__________________-Suomi+2012+vs+Suomi+2018+on+täysin+eri+maa.+Mielestäni+Suomi+on+jakaantunut+ja+ilmapiiri+muuttunut.+Sauli+ei+voi+miellyttää+mitenkään+65%+koska+on:1.+Pro+rajat+auki+ja+kehottaa+piilottelemaan+käännytyksen+saaneita+(sisäministeriön+tutkimuksen+mukaan+70%+Suomalaisista+kannattaa+kielteisen+päätöksen+saaneiden+karkotusta)2.+Hän+on+pro+nato+ja+jopa+vienyt+viime+kaudellaan+Suomen+isäntämaasopimuksella+monen+mielestä+maanpetoksellisesti+näihin+kuvioihin.+Haavisto+ja+Niinistö+yhdessä+muiden+kanssa+ovat+päälle+80%+tulos+naton+puolesta.+Tulos+jota+et+saa+ikinä+jos+menet+tekemään+galluppia+kadulle+tällä+hetkellä.+Tällaista+ei+ole+koskaan+uskallettu+väittää+edes+valtamediassa.Suomi+on+mennyt+2012-2018+aivan+roskakoriin.+Kokoomus+istuu+hallituksessa+ja+muummoassa+valvoo+rajoja+ja+turvallisuutta.+Olemme+saaneetkin+tässä+2012-2018+aivan+erilaisen+Suomen+siltä+osin+uusine+uhkineen.+En+usko+kenenkään+jaksavan+mielessään+teeskennellä+etteikö+Sauli+olisi+kokoomuslainen.Muut+ehdokkaat___________________-Väyrynen+joka+haastoi+Niinistön+kunnolla+ja+esitti+raskaita+syytöksiä+esim+maanpetturuudesta+euroon+mentäessä,+joka+oli+jo+2012+ja+aiemmin+oikeassa+EUn+kehityksen+suhteen+sai+viimevaalien+17%+sijaan+6,2%.+Väyrynen+huomioitiin+1%+kannatuksella+(muun+ehdokkaan+muodossa)+ylen+ensimmäisissä+gallupeissa+3kk+ennen+vaaleja+joissa+Saulille+povattiin+80%+äänistä.+Nämä+”gallupit”+olivat+suoralta+kädeltä+täyttä+roskaa+ja+silti+hyvin+lähelle+toteutuivat+lopulta+kuitenkin.-Pekka+Haavisto+sai+370+000+ääntä.+Vihreitä+äänesti+2015:+250+000+ihmistä.+Jos+vasemmistolaiset+tai+kokoomuslaiset+äänestävät+Haavistoa+niin+kuka+äänestää+Niinistöä?+Vasemmiston+muut+ehdokkaat+saivat+niin+naurettavat+määrät+ääniä+että+vaikka+pidinkin+heidän+ehdokkaitaan+huonoina+niin+ei+niissäkään+luvuissa+ole+myöskään+hirveästi+mitään+uskomista.+Niillä+ehdokkailla+oli+sentään+mielipiteitä+asioista+toisinkuin+Saulilla+joka+yrittää+luovia+kaikessa+ja+ei+sano+mihinkään+kyllä+tai+ei.Kumma+juttu?_____________________-Persut+ja+kepu+saivat+yhteensä+1+050+000+ääntä+2015.+Huhtasaari,+Väyrynen+ja+Vanhanen+saivat+yhdessä+512+000.+Rakastetaanko+maalla+Niinistöä+näin+paljon?+Ovatko+perussuomalaisten+entiset+äänestäjät+jotka+toivoivat+Soinilta+muutoksia+pakolais+politiikkaan+ihastuneetkin+avoimiin+rajoihin+ja+sitä+myötä+Niinistöön+tässä+vuosien+saatossa?jatkuu

Äänestä
  • Niinistöstä lisää:
    ____________________
    -Niinistö käytti kaiken aikansa puolustellen aiempia valheitaan ja maanpetoksellisia tekojaan esim isäntämaasopimusta. Ei nyt ihan näyttänyt siltä ennen vaaleja että on jossain jumalan asemassa Suomessa eikä näytä edelleenkään.
    -Tottakai kaikki jotka äänestävät kokoomusta äänestävät Niinistöä. Ainoa vaan että perussuomalaiset ja keskusta ovat yhdessä tuplasti isompi puolue ja eivät välttämättä jaa samoja arvoja.
    -Lähipiiristäni monta ihmistä jotka äänestivät viimeksi Niinistöä, jättivät äänestämättä tai äänestivät jotain muuta tällä kertaa. Olin näistä kuullessani todella yllättynyt enkä usko sekunttiakaan ihmistuntemuksellani tätä vaalitulosta. Kyllä Suomesta kökkäreitä löytyy mutta suurimmalla osalla ei mene tarpeeksi hyvin että enää edes teeskentelisivät olevansa kokoomuslaisia.

    Saa ja pitää jakaa jos olet samoilla linjoilla.

    Äänestä

  • AjattelemisenAihetta kirjoitti:

    Niinistöstä lisää:

    Leikkimielinen+lasku____________________________Leikitään+että+Niinistö+sai+ihan+kaikki+näiden+puolueiden(2015)+äänestäjät+äänestämään+itseään+(K=tuhatta):KOK+540KKEPU+626KSDP+490KVAS+200KRKP+140KKRISTD+105K.=+2101KMutta+sitten+täytyy+tietenkin+miinustaa+näiden+omien+ehdokkaiden+saamat+määrät:-KEPU+120K-SDP+90K-VAS+90K-RKP+40K=1761Ja+myös+se+Haaviston+ylimenevä+osuus+vihreiltä+koska+vihreät+saivat+2015:+253K+ääntä+ja+Haavisto+nyt+enemmän+eli+371K+253-371=-118K=1643KOk+emme+ole+vielä+aivan+Saulin+saamassa+äänimäärässä+1870k+eli+lisätään+sinne+kaikki+kristillisdemokraatitKRISTD++105K=1748KVieläkään+ei+riitä.+No+entäs+perussuomalaiset+äänestäjät+kun+heitäkin+varmaan+nykyään+rajat+auki+politiikka+kannustaa.+Olemme+myös+unohtaneet+Paavo+Väyrysen+joka+oli+2012+kepun+ehdokas+17%+kannatuksella+hyvin+lähellä+toista+kierrosta.+No+ei+ne+kepulaiset+Paavoa+äänestä+vaan+pelkästään+Vanhasta+tai+Saulia+niin+lasketaan+hänet+persuihin+kun+hän+on+sitä+mieltä+että+rajat+kiinni+niin+on+helpompaa.PERSUT+524K+ääntä+miinus-Huhtasaari+207k-Väyrynen+170k=+147KTämä+vielä+Niinistölle+niin+saatiin=+1895k-Hassua+että+lopulta+päästiin+näin+lähelle+vaikka+otettiin+2015+eduskuntavaalien+lukuja.+Ei+tarvinnut+kuin+suurinpiirtein+laskea+kaikkien+puolueiden+paitsi+persujen+kannatus+Niinistölle+ja+ottaa+persuiltakin+vähän.+Onhan+se+”Sininen”+puolue+teoriassa+olemassa+vai+onko+edes?+Viimeksi+kuulin+kannatuksen+olevan+alle+virhemarginaalin+ja+nolla+tasoa.-Hassua+että+näin+leikkimielisesti+ottaen+ilmeisesti+kukaan+maaseudulla+ei+kannattanut+Huhtasaarta.+Kepuhan+ei+yleisesti+ottaen+ole+kaupunkilaisten+puolue.-Hassua+että+ilmeisesti+kepulaiset+eivät+myöskään+kannattaneet+viimevaalien+ehdokastaan+Väyrystä+ollenkaan(Todellisuudessa+tietenkin+perussuomalaisten+ja+kepulaisten+äänet+menevät+ristiin,+tämä+onkin+leikkimielinen+lasku)-Hassua+että+kristillisdemokraateistakaan+kukaan+ei+kannattanut+Huhtasaarta.+Luulin+kuulleeni+mediassa+naljailua+Huhtasaaren+uskosta.+(Ainoa+rehellisesti+uskovainen+ehdokas)-Hassua+ettei+vasemmistoa+kiinnosta+enään+omat+ehdokkaat+vaan+ovatkin+kaikki+nykyään+oikealla+Niinistön+mukana-Tietenkin+on+vielä+pieniä+puolueita+mutten+jaksanut+laskea+niitä+tähän.+Pointti+on+kuitenkin+selvä.

    Äänestä

  • Pistää ajattelemaan nämä luvut.

    Äänestä

"Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, luuletteko että he antaisivat meidän tehdä sitä.
Kun totuus on liian julma, valheeseen on helpompi uskoa."

Äänestä

Sosiaalimedia on huono gallupin peruste, siellä äänessä on pieni äänekäs joukko; loput eivät joko käytä edes koko sosiaalimediaa, tai eivät ainakaan kerro siellä poliittista kantaansa millään tapaa.

Ja johtuen Facebookin omista algoritmeistä yksilö joka pitää tietyn tyyppisistä postituksista näkee niitä pääosin omassa uutisvirrassaan; muita uutisia ei näytetä. Kahden erilaisen katsomuksen omaava henkilö näkee siis täysin erilaisen Facebookin uutisvirran.

Omista Suomalaisista Facebook kavereista Lauran kannattajat olisi voinut laskea yhden henkilön sormin, niitä oli alle 10; ylivoimainen pääosa oli Saulin kannalla; Haavisto oli selvästi toiseksi suosituin ehdokas, mutta jäi selvästi Saulista. Loput ehdokkaat eivät tuttavapiiriäni kiinnostaneet. Paavoa kaikki pistivät 100-0 halvalla.

Mainittakoon sekin että arvioisin että ainoastaan vajaa puolet Suomalaisista Facebook kavereistani vaaleja ennen, tai sen jälkeen, ovat ilmaisseet minkäänlaista mielipidettä vaaleista; enemmistö ei kantaansa tai kiinnostustaan paljastanut mitenkään.

Äänestä

Kyllähän vaalin tulos oli kuin suoraan entisestä Neuvostoliitosta ja vaalivilppiä on todellakin syytä epäillä.
Kansainvälisiä tarkkailijoita olisi syytä lähettää myös meille.

Virossa on käytössä nettiäänestys joka voitaisiin ottaa käyttöön myös Suomessa.
Varmennus pankkitunnuksin.

Äänestä

Vaalikonetuloksia on turha ottaa vakavasti, sillä valtaosa ihmisistä on lopulta vastuullisia.
Lauran kannatus niissä perustui pitkälti Putistanin hakkerointiin - sillä Laura palvelee fasistivenäjän etua.

Äänestä

Eliitti vastustaa jyrkästi nettiäänestystä.
Miksiköhän?

Äänestä
  • Jokainen+joka+tietää+netistä+mitään+ymmärtää+ettei+netillä+voi+äänestää+turvallisesti.Facebook+sukupolvi+ei+tätä+tietenkään+ymmärrä.+Vaaleissa+pitää+pysyä+se+ketä+joku+äänesti+salassa,+sekä+pitää+pystyä+aukottomasti+takaamaan+että+ääni+menee+oikealle+ehdokkaalle.Sinun+kohdalla+tilanne+on+toinen,+tiedät+Venäläisenä+sotilaana+mitenkä+helppoa+olisi+saada+nettivaaleissa+Suomeen+Moskovan+kätyri+johtoon,+jotenka+siksi+sitä+noin+täälläkin+mainostelet.Jos+kerta+nettiäänestys+on+niin+maan+mainio,+miksei+sitä+harrasteta+Venäjällä?Koska+ylipäätään+Venäjällä+olisi+voimet+vaalit?Ja+koska+Venäjällä+lopetetaan+toisinajattelijoiden+tappaminen?Miksi+Venäjällä+presidenttiä+äänestäessä+vaihtoehtoina+on+joko+punapaitainen+Putin+tai+valkopaitainen+Putin,+miksi+Putin+on+ainut+vaihtoehto?+Ja+siitäkin+huolimatta+että+ehdokkaita+on+vain+yksi+vaalitulos+on+110%+Putin.

    Äänestä

Eliittimme vastustaa jyrkästi nettiäänestystä.
Siihen täytyy olla syy.

Äänestä
  • Jos vaalilipputulokset väärennetään niin sähköistä äänestystä vasta helppo on väärentää eikä uudelleenlasku paranna tilannetta. Vaalilippuun tarkistusnumero ja kuitti äänestäjälle. Äänen menon oikealle ehdokkaalle voi tarkistaa lataamalla jash-varmistettu vaalitulostiedosto omalle koneelle ja tarkistamalla että oman tunnistenumeron jälkeen on oikean ehdokkaan numero.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15167254/ehdotus-vaalihuijausvapaa-vaalijarjestelma!

    Sähköinen äänestys on mm. Virossa todettu epäluotettavaksi, ja kas kummaa asiaa tutkinut Harri Hursti leimattiin heti Putintrolliksi. Hurstin isä ja velihän ovat laupeustyötä tekeviä henkilöitä ja tuttuja Suomen leipäjonojutuista.

    Myös Ranskassa tutkijat pystyivät äänestämään useita kertoja ja mm. Nicolas Sarkozyn nimissä:

    Sähköinen äänestys paljastui fiaskoksi: mahdollista äänestää monta kertaa
    http://www.tivi.fi/Arkisto/2013-06-05/Sähköinen-äänestys-paljastui-fiaskoksi-mahdollista-äänestää-monta-kertaa-3201515.html

    Suomalaisesta tietoturvagurusta tuli Virossa "Putinin sylikoira"
    Harri Hursti löysi tietoturva-aukkoja Viron sähköisestä äänestyksestä. - Tietoturva - Ilta-Sanomat.mht
    http://www.iltasanomat.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001896006.html
    "Maineikas suomalainen tietoturvatutkija Harri Hursti ei ole Viron johdon silmissä tätä nykyä kovin pidetty henkilö.

    – Minun on julkisessa tilaisuudessa valtiojohdon taholta väitetty olevan "Putinin sylikoira", Hursti kertoo.

    Yhdysvalloissa asuva Hursti saavutti kansainvälistä kuuluisuutta, kun hän kymmenen vuotta sitten paljasti vakavia tietoturva-aukkoja Yhdysvaltojen sähköisestä äänestysjärjestelmästä.

    Kiista Viron kanssa alkoi viime vuonna, kun Hursti yhdessä Michiganin yliopiston tutkijoiden kanssa tutki Viron e-äänestysjärjestelmää. (https://estoniaevoting.org/)

    Tutkijoiden mukaan Viron hakkeri pystyisi muuttamaan äänestystulosta esimerkiksi äänestäjän koneelle tartutetulla haittaohjelmalla. Viron kansalaiset voivat vaaleissa äänestää ja muuttaa ääniään sähköisesti viiden päivän ajan, jolloin uusi ääni korvaa vanhan. Tarkoitusta varten tehdyllä haittaohjelmalla on mahdollista äänestää uudestaan käyttäjän tunnuksilla, tutkijat todistivat".

    Oikeisto, eliitti ja rahavalta ovat kovasti haluamassa sähköistä äänestystä. Kenen hallussa se on, ja onko rahalla mahdollisuus muokata ja muuttaa vaalitulosta?

    Tähänastisissa sähköisissä äänestysjärjestelmissä äänestäjällä ei ole ollut edes mahdollisuutta vakuuttua äänestyksen rehellisyydestä, koska äänestyskoneiden toiminnan yksityiskohdat ovat olleet salaisia ja eikä auditointirajapintoja ole ollut olemassa.

    Jos otamme käyttöön tällaisen järjestelmän, ennen pitkää parrasvaloihin kävelee meidän oma Vihtori Ceaucescumme, jonka bisnestutut voittavat äänestysjärjestelmätarjouskilpailun, ja jonka poliittiset hännystelijät muodostavat komitean, joka toteaa järjestelmän hyväksi. Tämän jälkeen VC lyökin Kekkosen uudelleenvalintaennätyksen.

    Jo nyt gallupeja tekevät puoluesidonnaiset kyselyfirmat mm. Eero lehden (kok) Taloustutkimus Oy, joka tekee valtamedialle kannatuskyselyjä. Vaikuttaako puolueideologia tai raha tuloksiin? Entä jos vaalijärjestelmä on myös tiettyjen eturyhmien käsissä, jotka hyötyvät tai joiden taustaryhmät hyötyvät vielä rahallisesti erittäin merkittävästi siitä millaiseksi vaalitulos muodostuu?

    Paperimenetelmässä tulosten väärentäminen on työlästä, ja siitä jää helposti kiinni: pikku apulaisia tarvitaan joka äänestyspisteeseen, ainakin niin kauan kuin keskusvaalilautakunta julkaisee aluekohtaiset tulokset. Sähköisessä järjestelmässä pari koodaria riittää. Lisäksi sellaisia tuoleja, jolle ne pari koodaria voi istuttaa, on useassa paikkaa.

    Suomessa on käytössä idioottivarma ja hyvin toimiva äänestyssysteemi, joka toimii moitteettomasti kaikilla kielillä ja pelkällä lyijykynällä. Lisäksi äänisalaisuus säilyy, eikä tietoturvaongelmia esiinny.

    Miksi tällaista hyvin toimivaa järjestelmää pitäisi muuttaa, ja käyttää siihen vielä tolkuttomasti rahaa?

    Tarvitaan vain tarkistusnumero vaalilippuun ja kuitti äänestäjälle, sekä vaalitulostiedosto jonka voi ladata omalle koneelle ja varmistaa että oma ääni meni sille ehdokkaalle kuin pitikin. Uudelleenlaskenta on helppo tarvittaessa toteuttaa ja äänestäjä voi valittaa "hiilikopiokuitilla" jos ääni on mennyt väärälle henkilölle.

    Tätä järjestelmää ei voi ulkomailta tai maan sisältä väärentää kuten sähköistä äänestystä.

    Verkkopankkitunnistus kun ei varmista mitään. Jopa pankkitilin saldokin voidaan halutessa väärentää ruudulle jos pankki on mukana. Samoin ääni voidan feikata ruudulle omistajatahojen puolelta, ja vaalitulosta manipuloida reaaliaikaisesti. Fyysisten äänestyslippujen olemassaolo ja mahdollisuus uusintalaskentaan suurentaa riksiä jäädä kiinni vaalivilpistä.

    Ette kai halua että Venäjä, Kiina, USA päättävät Suomen vaalituloksen?

    Äänestä

  • HakkeroitavissaSisältä kirjoitti:

    Jos vaalilipputulokset väärennetään niin sähköistä äänestystä vasta helppo on väärentää eikä uudelleenlasku paranna tilannetta. Vaalilippuun tarkistusnumero ja kuitti äänestäjälle. Äänen menon oikealle ehdokkaalle voi tarkistaa lataamalla jash-varmistettu vaalitulostiedosto omalle koneelle ja tarkistamalla että oman tunnistenumeron jälkeen on oikean ehdokkaan numero.

    F-Secure+tyrmää+sähköisen+äänestämisen+–+manipulointia,+palvelunestohyökkäyksiä,+vaalisalaisuus+uhattunahttp://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/f-secure-tyrmaa-sahkoisen-aanestamisen-manipulointia-palvelunestohyokkayksia-vaalisalaisuus-uhattuna-6668652"Yksi+vakavimmista+riskeistä+on+vaalituloksen+laaja+manipulointi.+Selvityksen+mukaan+manipulointia+voi+olla+jopa+mahdotonta+havaita+ulkopuolelta,+sillä+järjestelmän+ulospäin+antamat+tiedot+ovat+alttiita+samalle+manipuloinnille+kuin+varsinainen+äänestys."Suomalaishakkeri+varoittaa:+"Suomessa+ei+pitäisi+missään+tapauksessa+siirtyä+elektroniseen+äänestämiseen"http://m.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaishakkeri-varoittaa-suomessa-ei-pitaisi-missaan-tapauksessa-siirtya-elektroniseen-aanestamiseen/BzeNK7NM”Suomessa+vaaleissa+piirretään+lapulle+yleensä+yksi+numero,+joten+manuaalinen+laskenta+on+helppoa.+Suomessa+ei+pitäisikään+missään+tapauksessa+siirtyä+elektroniseen+äänestämiseen”,+Harri+Hursti+varoittaa.Venäjä+on+yksi+uhka+joka+voi+yrittää+vaikuttaa+Suomen+vaaleihin+sähköisen+äänestyksen+kautta.+Ehkä+vielä+pahempi+uhka+on+rahavalta+ja+elinkeinoelämä+jotka+hyötyvät+rahallisesti+eniten+saadessaan+haluamansa+poliittisen+edustuksen+valtaan.+Kyse+on+miljardeista+euroista.+Rahavallan+haluaman+politiikan+kannatus+kun+on+aina+pakostakin+vähäisempää+kuin+suurimman+osan+äänioikeutetusta+kansasta.+Tästä+omistajien+politiikasta+kun+hyötyy+kuitenkin+vain+noin+10-20%+suomalaisista+äänioikeutetuista.+Kun+on+rahaa,+valtaa+ja+mahdollisesti+äänestysjärjestelmän+hallinta+käsissä,+niin+voi+tulla+kiusaus+manipuloida+vaalitulosta+suurten+rahallisten+hyötyjen+takia."Kyllä+sähköiseen+äänestykseen+voi+luottaa,jos+tunnistautuminen+tehdään,mobiilivarmenteen+tai+pankkitunnusten+kautta.+Ne+on+aika+varmoja,kovinkaan+monelta+ei+ole+hävinnyt+pankkitileiltään+rahoja+tai+rahansiirtäjät+on+saatu+melkein+heti+kiinni."Ei+eliitti+halukaan+varastaa+rahoja+omien+pankkiensa+tileiltä,+mutta+kylläkin+saada+vaalituloksen+haluamakseen+omien+vaalijärjestelmiensä+rukkauksella.+Ylemmän+esimerkin+mukaan+äänestäneille+tarkastuskuitti+ja+yleiseen+jakoon+hashatut+vaalilistat,+josta+voi+itse+tarkistaa+oman+äänensä+ja+muiden+äänten+jakautumisen+ehdokkaille+äänipiirin+ja+kokonaisäänien+mukaan.+Helppo+toteuttaa+ja+lähes+idioottivarma+tapa+estää+vaalivilppi+vaalilippujen+tai+vaalijärjestelmän+manipuloinnilla.+Jokainen+voi+tarkistaa+äänen+tarkkuudella+ehdokkaiden+äänimäärät,+äänestäneiden+kokonaismäärän+sekä+äänestämättömien+määrän.+Miksei+tätä+ole+keksitty+aiemmin,+vai+eikö+idioottivarmaa+äänten+varmistusjärjestelmää+haluta?Kyselytutkimukset+ja+gallupit+ovatkin+jo+manipulaation+kohteena,+vai+miten+MTV3+ym.+valtamedia+käyttää+avoimesti+kokoomuslaisen+Eero+Lehden+Taloustutkimus+Oy:n+palveluja?+Miksei+esim.+sitoutumattomat+yliopistot+tee+näitä+gallupkyselyjä?Eli+ei+missään+nimessä+sähköistä+äänestystä.+Vaalilippu+ja+kuulakärkikynä+ovat+edelleen+paras+ja+turvallisin+tapa+demokratialle.+Myös+vaalituloksen+tarkistus+onnistuu+niillä+parhaiten.+Tarkastusnumero+ja+kuitti+sekä+jakoon+hashatut+vaalituloslistat,+niin+vaalivilpit+ovat+historiaa+myös+deep+state:lle+eli+syvälle+valtiolle.

    Äänestä

Sähköisellä äänestyksellä on monia etuja. Kansan äänestäessä väärin voidaan tulos korjata huomaamattomasti. Mielipiderikolliset, jotka normaalisti pitävät suunsa kiinni, saadaan rekisteröityä äänestyksessä.

Hallitus haluaa, asiantuntijat yrittävät jarruttaa - "usko järjestelmän toimivuuteen katoaa"
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/hallitus-haluaa-asiantuntijat-yrittavat-jarruttaa-usko-jarjestelman-toimivuuteen-katoaa-6606352

"Hallitus on linjannut, että Suomessa siirrytään sähköiseen äänestykseen kaikissa vaaleissa. Sähköinen äänestäminen olisi perinteisen paperiäänestyksen rinnalla tulevaisuudessa.

Aalto-yliopiston asiantuntija Jarno Limnéllin mukaan Suomessa ei täysin ymmärretä, että syvenevä digitalisaatio tuo mukanaan myös syvenevän haavoittuvaisuuden.

"Vaaleihin vaikuttaminen on yksi hybridisodankäynnin muoto, jossa tekijää on vaikea osoittaa, valtiollisten toimijoiden vaikuttamisen kyvykkyys kasvaa ja kansainvälinen laki liikkuu edelleen harmaalla alueella", Limnéll sanoo Aalto-yliopiston verkkosivuilla.

Esimerkiksi F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen puoltaa perinteistä äänestystapaa. Hyppösen mukaan digitalisaation ydin on ongelmien ratkaisemisessa. Nykyisessä äänetyskäytännössä ei hänen mukaan ole ratkaistavaa ongelmaa. Hyppösen mukaan paperiäänestys on paras keino toteuttaa äänten uudelleenlaskenta epäselvissä tilanteissa.

"Jos yhdestä vaalipiiristä saadaan outoja äänestystuloksia, nykyisellä järjestelmällä on mahdollista tehdä uudelleenlaskenta. Digitaalinen järjestelmä ei tätä mahdollista", Hyppönen totesi".

Äänestä
  • Hyppönen kiteyttää asian hyvin.

    Tuon takia juuri Moskova haluaa Suomeenkin digitaalisen äänestyksen. Voivat sen manipuloida eikä sitä voida koskaan tarkastaa.

    Amerikoissa on tänään tästä käytännön esimerkki.

    Äänestä

  • moskova.alas kirjoitti:

    Hyppönen kiteyttää asian hyvin.

    Tuon takia juuri Moskova haluaa Suomeenkin digitaalisen äänestyksen. Voivat sen manipuloida eikä sitä voida koskaan tarkastaa.

    Amerikoissa on tänään tästä käytännön esimerkki.

    Venäjä haluaa, USA-Nato haluaa, rahamafia haluaa, ja kaikki tahot jotka tahtovat laittaa Suomen lihoiksi.

    Äänestä

  • moskova.alas kirjoitti:

    Hyppönen kiteyttää asian hyvin.

    Tuon takia juuri Moskova haluaa Suomeenkin digitaalisen äänestyksen. Voivat sen manipuloida eikä sitä voida koskaan tarkastaa.

    Amerikoissa on tänään tästä käytännön esimerkki.

    Sipilän ja Orpon täysporvarihallitus on halunnut Suomen kaikista vaaleista sähköiset 2018 presidentinvaaleista alkaen. USA:n pressanvaalien ääntenlaskennan kummallisuudet nimenomaan sähköisessä äänestyksessä hiljensivät Kepun ja Kokoomuksen haaveet hetkeksi, mutta eivätköhän he pian taas tietoturva-asiantuntijoiden varoituksista huolimatta aja Suomeen sähköistä- ja nettiäänestystä.

    Sähköinen äänestys = Vähemmmistöstä enemmistö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihme_Ja_Kumma kirjoitti:

Länsimainen massamedia ja viihdemaailma ovat mahdollistaneet tehokkaan mielten manipuloinnin, jonka tuloksena valtaosa länsimaisesta väestöstä on degeneroitunut pohjattomaan itsekkyyteen ja robottimaiseen välinpitämättömyyteen yhteiskunnan hyvinvointia koskevissa asioissa.
Aikamme ihmisiä hallitsee hedonismin, kunnian, vallan ja materian tavoittelu. Niinpä koulutus-, viihdemaailmassa, muotialalla, joukkoviestinnässä ja yleensä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla vallitsee harvainvallan myrkyllinen vaikutus musertavana. Tällä on tasapäistävä vaikutus ihmisiin, jotka ahmivat Big brother valvoo -tyylistä henkistä kuonaa ja Hollywood-saastetta iltojensa viihteeksi.

Uudistunut MVmedia on ollut asiasta omituisen hiljaa.

Niinistö sai enemmän ääniä tällä kertaa ensimmäisellä kierroksella (jotain 60 000 ) kuin viimeksi toisella kierroksella vastassaan pelkästään Haavisto.

Huhtasaari ja Väyrynen saivat niin vähän ääniä että jos uskotaan tulokseen niin sitten voidaan todeta että kansallismielisyys on enää 10% kupla. Persut ja kepulaiset ovat yhdessä jotain luokkaa 15% kansasta. Yli 80% haluaa Natoon ja rajat auki pakolaisille.

Mitä oikeasti kävi on se että Niinistö sai väärennettyjä ennakkoääniä ruskeiden kuorien muodossa tällä kertaa aivan liikaa suhteessa siihen kuinka paljon niitä sitten väärennettiin lisää laskennassa. Ääniä varastettiin kaikilta. Tuolla kiertää huhu että eräs laskija olisi laskenut illan aikana tuhansia ääniä Huhtasaarelle. Muut kahdeksan laskijaa olivat laskeneet kaikki 0. Jos juttu on totta niin mahdollisuus tälle on sama kuin voittaisi viisi kertaa lotossa peräkkäin.

Tämä on nyt tällainen haistakaa paska tulos mutta itseäni tässä häiritsee eniten se miten pitkälle ollaan valmiita menemään ja millä röyhkeydellä ollaan valmiita näköjään toimimaan. Sauli olisi kuitenkin valittu mutta ilmeisesti ei haluttu että toisella kierroksella mittaillaan kuinka suosittuja Huhtasaaren tai Väyrysen ajatukset oikeasti ovat. Väärennetyllä tuloksella yritetään talloa kansallismielisyys maanrakoon ja samalla oikeuttaa tulevaa linjaa. Tästä voi päätellä että lisää matuja,natoa,kurjistamista ja huonontuneita välejä Venäjän kanssa luvassa. Ehkä enemmän kuin uskaltaisi odottaa.

Hulluin juttu on että tämäkin tulos näyttää uppoavan kansaan. Todella pettynyt olen myös tähän seikkaan. Tarvittaisiin Ilkka-Laurio lukemaan pari säettä siitä miten käy kansalle kun palvoo perkeleitä.

Ennen vaaleja ihan valtamediassakin kerrottiin, että Huhtasaari on vaalikoneiden suositelluin ehdokas ja joissain (muistaakseni mtv3) kyselytuloksissa Niinistön kannatus oli luokkaa 10%. Sitten tulos vaaleissa onkin tämä? Jos joskus, niin nyt voi sanoa WTF? On kai sanomattakin selvää, että valtamedian rummuttaessa Saulin takuuvarmaa voittoa se pelkästään passivoi nykymenon ja Saulin kannattajia… ”Kun se nyt kuitenkin valitaan, niin miksi edes vaivautua äänestyskopille?”.

Onko muka niin, että kaikki nettiä käyttämättömät ja maailman menosta mitään ymmärtämättömät vanhukset nyt vaan aktivoituivat äänestämään, vaikka Salen murskavoitolle ei ollut muka minkäänlaista haastajaa? Ei mene maalaisjärkeen. Itse näin useita pienten paikallislehtien ja muiden (ei poliittisten) toimijoiden järjestämiä nettiäänestyksiä ja mielipidekyselyjä, joissa Huhtasaari oli suorastaan ylivoimainen, mutta nyt pitäisi hyväksyä sitten tuollainen vaatimaton alle 7%!!! Tämähän tarkoittaa sitä, että Huhtasaaren kannattajista aivan järjettömän suuri osa jätti lopulta kuitenkin äänestämättä. Tämäkin sotii voimakkaasti maalaisjärkeä (ja tilastollisia faktoja?) vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu