Pohdiskelen hyvyyttä ja pahuutta. Koin tänään jonkinlaisen syvemmän oivalluksen meissä kaikissa olevasta hyvyydestä ja pahuudesta ja mietin että miten voisin käyttää pahuuttani hyvään. Voittamalla paha pahalla ei toimi pahuus lisääntyy. Pahuus on pahuutta ja hyvyys on hyvyttä. Ajattelen nämä kaksi ovat alati vaihtelevassa suhteessa ja voimassa keskenään yksittäisessä ihmisessä ja sitämyötä yhteisössä kuten seurakunnassa.
Ei se tässä maailmassa muuksi muutu. Kuin hetkellisesti Kristuksen veri ja armo puhdistaa ja pahuus väistyy. Joo. Väistyy Hetkiseksi. Saamme taivaskokemuksen. Välähdyksen siitä mitä olisi jos ei olisi pahuutta. Sitten alkaa arki ja taistelut ja valintojen teko. Okei vuosi vuodelta pahuus meissä muuttaa ehkä muotoaan ehkä loivenee hieman tai panuu jonnekin taustalle. Tulemme uskovaisiksi kunnon ihmisiksi hyviksi tai ainakin paljon paremmiksi kuin ateistit. Keneen vertaamme itseämme, mitä katsomme itsessämme tai toisessa, mitä näemme itsessämme ja toisessa. Vertailukohde valitaan fiiliksellä riippuen halutusta tuloksesta jos haluamme olla hyviä vertaamme itseämme huonoon jos haluamme olla kehityskelpoisia vertaamme johonkin parempaan. Vaikka elämme sydämen kristittyinä armon varassa rukoilemme johdatusta ja viisautta ja toimimme sen mukaan mitä koemme on meissä silti pahuutta ja yleensä emme näe sitä itse lainkaan toisissa näemme joo voi oppia näkemään on meillä itsetutkiskelu ja synnintunto, joilla voi tunnistaa pahuutta mutta se vie aikaa, sillä saa vain karkeimman pahuuden jalostumaan salonkikelpoiseksi.
Siis näemme vajavaisesti, ymmärrämme vajavaisesti Jumala avaa silmiä ja sulkee silmiä. Kaikki on armoa.
" Että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi"
Tämä pohdiskelun juuri on luterilaisten suorittamat juutalaisten kidutukset ja joukkotuho. Ja luterilaisten ja muiden sisällissodat.
Ei se tässä maailmassa muuksi muutu. Kuin hetkellisesti Kristuksen veri ja armo puhdistaa ja pahuus väistyy. Joo. Väistyy Hetkiseksi. Saamme taivaskokemuksen. Välähdyksen siitä mitä olisi jos ei olisi pahuutta. Sitten alkaa arki ja taistelut ja valintojen teko. Okei vuosi vuodelta pahuus meissä muuttaa ehkä muotoaan ehkä loivenee hieman tai panuu jonnekin taustalle. Tulemme uskovaisiksi kunnon ihmisiksi hyviksi tai ainakin paljon paremmiksi kuin ateistit. Keneen vertaamme itseämme, mitä katsomme itsessämme tai toisessa, mitä näemme itsessämme ja toisessa. Vertailukohde valitaan fiiliksellä riippuen halutusta tuloksesta jos haluamme olla hyviä vertaamme itseämme huonoon jos haluamme olla kehityskelpoisia vertaamme johonkin parempaan. Vaikka elämme sydämen kristittyinä armon varassa rukoilemme johdatusta ja viisautta ja toimimme sen mukaan mitä koemme on meissä silti pahuutta ja yleensä emme näe sitä itse lainkaan toisissa näemme joo voi oppia näkemään on meillä itsetutkiskelu ja synnintunto, joilla voi tunnistaa pahuutta mutta se vie aikaa, sillä saa vain karkeimman pahuuden jalostumaan salonkikelpoiseksi.
Siis näemme vajavaisesti, ymmärrämme vajavaisesti Jumala avaa silmiä ja sulkee silmiä. Kaikki on armoa.
" Että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi"
Tämä pohdiskelun juuri on luterilaisten suorittamat juutalaisten kidutukset ja joukkotuho. Ja luterilaisten ja muiden sisällissodat.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.