Huolestuneena luin seurakuntainen-sivuston uutisen.
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (Räsäsläiset) on saanut yt-neuvottelut päätökseen.
Viimeiset kymmenen vuotta on jo mennyt tappiolla ja toiminta on pyörinyt testamenttien avulla.
Valtion tukea ei uutisessa jostain syystä mainita.
- 3 työntekijää irtisanotaan
- Lomarahat puolitetaan
- Karsittaan ulkomaisille yhteistyökumppaneille annettavia avustuksia
- Ryttylän juhlatkin laiteaan säästökuurille
- ja prosessia jatketaan edelleen, joka tarkoittanee sitä, että myös piirijärjestöissä tapahtuu vähennyksiä
Nyt on kuitenkin Suomessa tarjolla paljon työtä eri aloilla, johon kansanlähetysläiset voi halutessaan kouluttautua, sillä pelkällä Jumalan sanalla ei oikeissa töissä pärjää.
Kansanlähetys pahoissa talousvaikeksissa
42
659
Vastaukset 42
- voi.voi.voi
Kuinkas nyt Jumala näin Kansanlähetystä kurittaakaan?
- hekoheko.heko
"Huolestuneena luin seurakuntainen-sivuston uutisen."
Hauska vitsi! - Hyvä_uutinen
Päiväni on pelastettu. Kiitos Herralle!
Naureskelin paikallisen helluntaiseurakunnan seinää: "Täällä on vartiointi 24 h" ja firman nimi.
Eikö luoteta Jumalaan,?- nauravain.pianetenää
torre12 kirjoitti:
Naureskelin paikallisen helluntaiseurakunnan seinää: "Täällä on vartiointi 24 h" ja firman nimi.
Eikö luoteta Jumalaan,?Naura nyt vielä kun voit. Nyt on sinun aikasi nauraa.
Pian se loppuu ja nauru vaihtuu pelosta huutamiseen kun huomaatkin että olet pilkannut itse Jumalaa. nauravain.pianetenää kirjoitti:
Naura nyt vielä kun voit. Nyt on sinun aikasi nauraa.
Pian se loppuu ja nauru vaihtuu pelosta huutamiseen kun huomaatkin että olet pilkannut itse Jumalaa.Aha. Eikö saa ihmetellä miksi uskovaiset turvautuvat turvapalvelun puoleen eikä Jumalaan.
torre12 kirjoitti:
Aha. Eikö saa ihmetellä miksi uskovaiset turvautuvat turvapalvelun puoleen eikä Jumalaan.
Kyllähän sitä ihmetellä saa. Pitäisikö uskovien istua kädet ristissä? Ajatteletko, ettei uskova voi käyttää yhteiskunnan palveluja, esim.vartiointipalvelua?
- Pudis55
nauravain.pianetenää kirjoitti:
Naura nyt vielä kun voit. Nyt on sinun aikasi nauraa.
Pian se loppuu ja nauru vaihtuu pelosta huutamiseen kun huomaatkin että olet pilkannut itse Jumalaa.Ei se jumala ehdi rakennuksia vartioida. Sen aika menee vahtiessa mihin reikään uroot kalunsa työntää.
nauravain.pianetenää kirjoitti:
Naura nyt vielä kun voit. Nyt on sinun aikasi nauraa.
Pian se loppuu ja nauru vaihtuu pelosta huutamiseen kun huomaatkin että olet pilkannut itse Jumalaa.Tulet kaikkine puskanikkeinesi huomaamaan, että et ole Jumala eikä sinulle naureskelu hetkauta Kaikkivaltiasta mitenkään, kuten ei tietysti hetkauta mikään muukaan.
Nauru pidentää ikää, joten kaamea tosikkoutesi on oleva läheisillesi suuri siunaus.Pudis55 kirjoitti:
Ei se jumala ehdi rakennuksia vartioida. Sen aika menee vahtiessa mihin reikään uroot kalunsa työntää.
Palstan perusteella tuo ei ole kovinkaan kaukaa haettu arvio.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kyllähän sitä ihmetellä saa. Pitäisikö uskovien istua kädet ristissä? Ajatteletko, ettei uskova voi käyttää yhteiskunnan palveluja, esim.vartiointipalvelua?
Kiinnitin huomiota vain siihen, että ei ainakaan Raamatussa kehoiteta turvautumaan turvamiehiin, vaan Jumalaan.
torre12 kirjoitti:
Kiinnitin huomiota vain siihen, että ei ainakaan Raamatussa kehoiteta turvautumaan turvamiehiin, vaan Jumalaan.
Niinpä kai.
torre12 kirjoitti:
Kiinnitin huomiota vain siihen, että ei ainakaan Raamatussa kehoiteta turvautumaan turvamiehiin, vaan Jumalaan.
Silloin tällöin tulee esiin tapauksia, joissa yksittäiset henkilöt ovat heittäneet veivinsä, kun ovat turvautuneet Jumalan apuun.
Muutama helluntailainen amerikassa on menehtynyt, kun tarkoituksella ovat testanneet Jumalan apua.
Tapauksia lienee oikeasti paljonkin, mutta harva niistä tulee ilmi.Pe.ku kirjoitti:
Silloin tällöin tulee esiin tapauksia, joissa yksittäiset henkilöt ovat heittäneet veivinsä, kun ovat turvautuneet Jumalan apuun.
Muutama helluntailainen amerikassa on menehtynyt, kun tarkoituksella ovat testanneet Jumalan apua.
Tapauksia lienee oikeasti paljonkin, mutta harva niistä tulee ilmi.Jumalan avun puute lienee niin hävettävää, että siitä ei kehtaa puhua.
Vallalla on tapa, että kehuskellaan kuinka Jumala koko ajan auttaa. Valehtelu ei näytä hävettävän.Pe.ku kirjoitti:
Silloin tällöin tulee esiin tapauksia, joissa yksittäiset henkilöt ovat heittäneet veivinsä, kun ovat turvautuneet Jumalan apuun.
Muutama helluntailainen amerikassa on menehtynyt, kun tarkoituksella ovat testanneet Jumalan apua.
Tapauksia lienee oikeasti paljonkin, mutta harva niistä tulee ilmi.Jokainen heittää veivinsä ennemmin tai myöhemmin arvoista riippumatta.
- mk6tcf3w
Toki olisi suotavaa, että kyseinen lahko lakkaisi kokonaan olemasta.
Ihmeellinen lahko, kun on tehnyt tappiota jo vuodesta 2008.
2012 joutuivat irtisanomaan väkeä, mutta silti ovat vetäneet miinuksella.
Antaisivat kenkää isopalkkaisille, kuten Räsäsen ukolle.
Kansanlähetyksen johtaja sanoo tappioiden johtuvan koko valtakunnan huonosta taloustilanteesta.
Se ei pidä lainkaan paikkaansa ja todellinen syy on ihan lahkokohtainen maksajien menetys.Pe.ku kirjoitti:
Ihmeellinen lahko, kun on tehnyt tappiota jo vuodesta 2008.
2012 joutuivat irtisanomaan väkeä, mutta silti ovat vetäneet miinuksella.
Antaisivat kenkää isopalkkaisille, kuten Räsäsen ukolle.
Kansanlähetyksen johtaja sanoo tappioiden johtuvan koko valtakunnan huonosta taloustilanteesta.
Se ei pidä lainkaan paikkaansa ja todellinen syy on ihan lahkokohtainen maksajien menetys.Paljonko evl.kirkko tekee tulosta 😳❓
usko.vainen kirjoitti:
Paljonko evl.kirkko tekee tulosta 😳❓
Kirkkokunnat ja seurakunnat menehtyivät jos rahaa on liian vähän. Evlut pärjää vielä tällä systeemillä.
- Pudis55
torre12 kirjoitti:
Kirkkokunnat ja seurakunnat menehtyivät jos rahaa on liian vähän. Evlut pärjää vielä tällä systeemillä.
Jumalan lapset eivät vielä osaa painaa rahaa. Eikö jumalakaan toimita DHL:llä lisää.
- Pudis55
Pyytäkään jumalalta euro jackpotin oikeat numero viikottain niin loppuu rahahuolet.
Selvästi tuotakin asiaa kannattavat ikäluokat painuu hautaan ja juttu sammuu ihan itsestään.
Osa painuu hautaan ja joidenkin takki kääntyy hitaasti yleisen ilmapiirin muuttuessa.
Räsäset ja Leif Nummela ovat ajatusmaailmaltaan muinaisjäänteitä.Pe.ku kirjoitti:
Osa painuu hautaan ja joidenkin takki kääntyy hitaasti yleisen ilmapiirin muuttuessa.
Räsäset ja Leif Nummela ovat ajatusmaailmaltaan muinaisjäänteitä.Kun nykyinen vanha polvi menee historiaan, niin moni uskonliike kuihtuu.
Esimerkiksi Islannin nuorista alle 25 vuotiaista Jumalaan uskoo nolla prosenttia.torre12 kirjoitti:
Kun nykyinen vanha polvi menee historiaan, niin moni uskonliike kuihtuu.
Esimerkiksi Islannin nuorista alle 25 vuotiaista Jumalaan uskoo nolla prosenttia.Maallistuminen valtaa alaa ja uskontoa ei koeta tärkeäksi.
Kaupunkeihin muutto ja siitä seurannut kontrollin katkeaminen on olettaakseni iso syy uskonnon roolin alamäkeen tässä maassa.
Ilman kontrollia eli niitä naapureissa asuneita setiä ja tätejä ja mummuja ja pappoja uskonnolliset perinteet unohtuu.
Minusta tuo tarkoittaa, että uskonnollisuuden ylläpito vaatii aina kontrollia.
Yhtenäinen uskonnollisuus, mitä kirkkokin edustaa, ei pysy pystyssä ilman jonkinasteista pakkoa.
Kun ihmiset saa itse päättää ilman ulkopuolista painostusta, niin ne jättää kirkon, kasteen ja muun kirkon edustaman uskonnollisuuden. Ihmiset uskoo mielummin johonkin omaan, ehkä epämääräiseen yliluonnolliseen.qwertyilija kirjoitti:
Maallistuminen valtaa alaa ja uskontoa ei koeta tärkeäksi.
Kaupunkeihin muutto ja siitä seurannut kontrollin katkeaminen on olettaakseni iso syy uskonnon roolin alamäkeen tässä maassa.
Ilman kontrollia eli niitä naapureissa asuneita setiä ja tätejä ja mummuja ja pappoja uskonnolliset perinteet unohtuu.
Minusta tuo tarkoittaa, että uskonnollisuuden ylläpito vaatii aina kontrollia.
Yhtenäinen uskonnollisuus, mitä kirkkokin edustaa, ei pysy pystyssä ilman jonkinasteista pakkoa.
Kun ihmiset saa itse päättää ilman ulkopuolista painostusta, niin ne jättää kirkon, kasteen ja muun kirkon edustaman uskonnollisuuden. Ihmiset uskoo mielummin johonkin omaan, ehkä epämääräiseen yliluonnolliseen.Juu kyllä.
Ennen perinne siirtyi mkaaseudulla sukupolvilta toisille, kun samassa talossa saattoi olla kolmea, tai jopa neljää sukupolvea.qwertyilija kirjoitti:
Maallistuminen valtaa alaa ja uskontoa ei koeta tärkeäksi.
Kaupunkeihin muutto ja siitä seurannut kontrollin katkeaminen on olettaakseni iso syy uskonnon roolin alamäkeen tässä maassa.
Ilman kontrollia eli niitä naapureissa asuneita setiä ja tätejä ja mummuja ja pappoja uskonnolliset perinteet unohtuu.
Minusta tuo tarkoittaa, että uskonnollisuuden ylläpito vaatii aina kontrollia.
Yhtenäinen uskonnollisuus, mitä kirkkokin edustaa, ei pysy pystyssä ilman jonkinasteista pakkoa.
Kun ihmiset saa itse päättää ilman ulkopuolista painostusta, niin ne jättää kirkon, kasteen ja muun kirkon edustaman uskonnollisuuden. Ihmiset uskoo mielummin johonkin omaan, ehkä epämääräiseen yliluonnolliseen."Kaupunkeihin muutto ja siitä seurannut kontrollin katkeaminen on olettaakseni iso syy uskonnon roolin alamäkeen tässä maassa. "
Ei se välttämättä ole kontrollia, vaan yhteisöllisyyttä. Samoin katkeavat monet muutkin asiat, jotka ovat olleet olennainen sidos kotipaikkakunnalla.mummomuori kirjoitti:
"Kaupunkeihin muutto ja siitä seurannut kontrollin katkeaminen on olettaakseni iso syy uskonnon roolin alamäkeen tässä maassa. "
Ei se välttämättä ole kontrollia, vaan yhteisöllisyyttä. Samoin katkeavat monet muutkin asiat, jotka ovat olleet olennainen sidos kotipaikkakunnalla.Itse näen sen myös kontrolliksi, kun esim v-lestadiolaisten lapsista jo aikoinaan suurin osa jätti lahkon, kun ne muutti Pudasjärveltä Ouluun tai muualle.
Ja samaa kontrollia voisi olla takana siinäkin, kun porukka eroaa kirkosta joulukuun viimeinen ja liittyy taas tammikuussa. Klik, klik ja miksi, siksikö, ettei se yhteisö missä asuu, vetäisi hernettä nenään.- Pudis55
qwertyilija kirjoitti:
Itse näen sen myös kontrolliksi, kun esim v-lestadiolaisten lapsista jo aikoinaan suurin osa jätti lahkon, kun ne muutti Pudasjärveltä Ouluun tai muualle.
Ja samaa kontrollia voisi olla takana siinäkin, kun porukka eroaa kirkosta joulukuun viimeinen ja liittyy taas tammikuussa. Klik, klik ja miksi, siksikö, ettei se yhteisö missä asuu, vetäisi hernettä nenään.Näin on, muistan useankin kaverin jotka aloittivat opiskelun Oulussa ja samassa päättyi vaellus lestana. Pudasjärven kunnanlääkärin pojat esimerkiksi ja tytöt myös. Ja hyvä niin.
qwertyilija kirjoitti:
Itse näen sen myös kontrolliksi, kun esim v-lestadiolaisten lapsista jo aikoinaan suurin osa jätti lahkon, kun ne muutti Pudasjärveltä Ouluun tai muualle.
Ja samaa kontrollia voisi olla takana siinäkin, kun porukka eroaa kirkosta joulukuun viimeinen ja liittyy taas tammikuussa. Klik, klik ja miksi, siksikö, ettei se yhteisö missä asuu, vetäisi hernettä nenään.No, ihan mistä suunnasta asiaa sitten katsoo. Kuuluminen yhteisöön vai yhteisön kontrolli yksilöön...
mummomuori kirjoitti:
No, ihan mistä suunnasta asiaa sitten katsoo. Kuuluminen yhteisöön vai yhteisön kontrolli yksilöön...
"Itse näen sen myös kontrolliksi" ja paino sanalla myös. Eli ei se tietenkään ole pelkkää kontrollia tai yhteisöllisyyttä vaan niitä molempia.
Ja kun me ihmiset ollaan pääosin muutosvastaisia, olettaakseni ihan evoluution tuottamana ominaisuutena, niin seuraava sukupolvi yritetään saada omaksumaan samat arvot kuin edellisetkin.
Mutta ilman yhteisön kontrollia se ei toimi. Jos kontrolli puuttuu, niin porukka hajoaa niin uskonnollisen, poliittisen kuin muidenkin ajattelutapojensa suhteen.
Wanhaa hywään aikaan esim joka maajussilla piti olla Valmet tai ainakin länsitraktori. Ja voi sitä äimistelyä ja paheksuntaa, kun siskonmies osti ison, saman hintaisen Zetorin. Jo tuo riitti yhteisöllisyyden rikkomiseen.
Kun jokaisella oli ollut se Valmet ja Hankkijan lippis päässä, niin meni kommari ja hankki ison Zetorin (jolla työt kävi paljon nopeammin, kun voimaa riitti).
Tuo oli mielestäni kuvaava esimerkki siitä, miten se yhteisöllisyys pyrkii pitämään kaikki samanlaisina, niin uskontoa, poliittista kantaa, kuin elämänvalintojakin myöten.qwertyilija kirjoitti:
"Itse näen sen myös kontrolliksi" ja paino sanalla myös. Eli ei se tietenkään ole pelkkää kontrollia tai yhteisöllisyyttä vaan niitä molempia.
Ja kun me ihmiset ollaan pääosin muutosvastaisia, olettaakseni ihan evoluution tuottamana ominaisuutena, niin seuraava sukupolvi yritetään saada omaksumaan samat arvot kuin edellisetkin.
Mutta ilman yhteisön kontrollia se ei toimi. Jos kontrolli puuttuu, niin porukka hajoaa niin uskonnollisen, poliittisen kuin muidenkin ajattelutapojensa suhteen.
Wanhaa hywään aikaan esim joka maajussilla piti olla Valmet tai ainakin länsitraktori. Ja voi sitä äimistelyä ja paheksuntaa, kun siskonmies osti ison, saman hintaisen Zetorin. Jo tuo riitti yhteisöllisyyden rikkomiseen.
Kun jokaisella oli ollut se Valmet ja Hankkijan lippis päässä, niin meni kommari ja hankki ison Zetorin (jolla työt kävi paljon nopeammin, kun voimaa riitti).
Tuo oli mielestäni kuvaava esimerkki siitä, miten se yhteisöllisyys pyrkii pitämään kaikki samanlaisina, niin uskontoa, poliittista kantaa, kuin elämänvalintojakin myöten.No, voidaan kai jollain tapaa sanoa normeja myös kontrolliksi - tosin itse pidän kontrollia vahvempana juttuna. Ihminen muodostaan aina ryhmässä omat käytös ym. normit joita odotetaan muiden noudattavan. Osa niistä voi olla sovittuja sääntöjä.
Meillä on myös myötäsyntyinen tarve noudattaa noita normeja, sillä haluamme kuulua aina johonkin ryhmään. Kun yksilön omat käsitykset ovat ristiriidassa, syystä tai toisesta, noiden normien noudattamisen kanssa, silloin ongelmat alkavat. On ihan siitä yhteisöstä kiinni, miten niihin reagoidaan.mummomuori kirjoitti:
No, voidaan kai jollain tapaa sanoa normeja myös kontrolliksi - tosin itse pidän kontrollia vahvempana juttuna. Ihminen muodostaan aina ryhmässä omat käytös ym. normit joita odotetaan muiden noudattavan. Osa niistä voi olla sovittuja sääntöjä.
Meillä on myös myötäsyntyinen tarve noudattaa noita normeja, sillä haluamme kuulua aina johonkin ryhmään. Kun yksilön omat käsitykset ovat ristiriidassa, syystä tai toisesta, noiden normien noudattamisen kanssa, silloin ongelmat alkavat. On ihan siitä yhteisöstä kiinni, miten niihin reagoidaan.>> tosin itse pidän kontrollia vahvempana juttuna <<
No kun tuosta mainitsit, niin totta, tuo sana kontrolli on liian voimakas ilmaus tuolle yhteisöllisyyden vaikutukselle.
>> Meillä on myös myötäsyntyinen tarve noudattaa noita normeja, sillä haluamme kuulua aina johonkin ryhmään. <<
Totta eli suurin osa kokenee yhteisöllisyyden vaikutuksen positiivisena asiana, itsestäänselvyytenä.
Ja toimii se varmasti toisinkin päin tuo yhteisöllisyys eli uskonnottoman porukan keskellä uskoon tullut kokenee yhteisöllisyyden usein hmm... ahdistavana.
- Kirjakääröt
Matt.12:40 Biblia (1776). Sillä niinkuin Jona oli valaskalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin pitää myös Ihmisen Pojan maan sydämessä kolme päivää ja kolme yötä oleman. Valaat (Cetacea) on vedessä elävien nisäkkäiden lahko.
- Jobinpostia
4Moos.14:16 Koska Herra ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, jonka hän oli heille valalla vannoen luvannut, tappoi hän heidät erämaahan.
- Asiayhteys
Tuoltahan se näyttää, jos lukee vain tuon yhden jakeen. Jotkut yksinkertaiset ihmiset kuvittelevat tuossa olevan koko totuus ja tekevät tuon perusteella johtopäätelmiä. Juuri tuollainen asiayhteydestään tekstin postaaminen on sitä mistä sanotaan, että "lukee kuin piru Raamattua". Tuollaisesta ei ole mitään syytä olla ylpeä.
- renttu-sergei
Onhan siihen syitä. Ikärakenne alkaa olla kansanlähetyksessä vanhuspainotteinen. Nuoret suuntautuvat entistä useammin vapaisiin suuntiin. Kl samaistuu myös liikaa valtionkirkkoon joka kulkee opillisesta skandaalista toiseen.
- Nettitieto
Vuonna 2010 ulkoasiainministeri myönsi 470 000 euroa kehitysyhteistyövaroja Suomen evankelistuterilaiselle Kansanlähetykselle (SEKL). Kansanlähetys on saanut valtion tukea vuodesta 1976.
- Kova.kone.He.162
Kansanhävittäjä Heinkel He 162 Salamander.
- sdfsdfsdfsdfsdfsdf
eiköhän koko evl kirkko ole muutamassa vuosikymmenessä jo niin pahassa jamassa että myy hautausmaita jo kiinteistögryndereille. Hietaniemikin on aivan liian kalliilla paikalla ollakseen kirkon joutomaata.
Nytkin jo rahanhimoissaan murskaavat ruumiit kaivurilla tai pumppaavat hautaan vettä, saadakseen hautapaikan myytyä uusille asiakkaille 25:n vuoden kuluttua.
Sitä ennen on kuntien laitettava suuret rahat noihin. Ellei sitten sitäkin yksityisestä jollekin monikansalliselle yritykselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2012076Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1581412Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271051- 71917
- 58898
- 47813
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus71813- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151666