Ja kaiketi hieman itkin, kunnes näin itseni leijumassa kohti taivasta, missä minua vastaan tuli neljä enkeliä kaari muodostelmassa. Uskon, että koin tuolloin ruumista irtaantumis kokemuksen. Mahdollisesti olin jo matkalla taivaaseen, mutta oma aikani ei ollut vielä ja palasin takaisin. Muistan selvästi, miltä kokemus tuntui ja miten kauniita minua vastaan tulleet enkelit olivat.
Sänkyni yläpuolelella minulla oli pienenä kaksi kaunista kiiltokuvaenkeliä.
Näin pienenä kovassa kuumeessa enkeleitä
9
553
Vastaukset 9
- olinpeitonalla
Joo kovassa kuumeessa pienenä jokainen on kokenut harhoja, minä tunsin vieressäni
jonkin karmaisevan ja pelottavan läsnäolon. - pienenätapahtuu
Tapettienkuviot tai seinällä olevat kuvat rupeavat elämään omaa elämäänsä
korkeassa kuumeessa ja varsinkin yö aikaan.- AngelsAreReal_
Kumpikaan vastaajista ei usko, että aloittajan kokemus olisi aito. Miksi ette? Siksikö, ettette ole koskaan itse kokeneet mitään vastaavaa? Yleensä sellaiset ihmiset vähättelevät toisen kokemuksia, kun eivät itse niihin usko, eivätkä niitä ymmärrä. Itse uskon 100% siihen, että aloittaja puhuu totta ja on itse kokenut kaiken kertomansa.
- Prööttööt
Itse näin yhtenä iltana Amman lentävän taivaalla peräliekin avulla.
- sulkaonlinnusta
AngelsAreReal_ kirjoitti:
Kumpikaan vastaajista ei usko, että aloittajan kokemus olisi aito. Miksi ette? Siksikö, ettette ole koskaan itse kokeneet mitään vastaavaa? Yleensä sellaiset ihmiset vähättelevät toisen kokemuksia, kun eivät itse niihin usko, eivätkä niitä ymmärrä. Itse uskon 100% siihen, että aloittaja puhuu totta ja on itse kokenut kaiken kertomansa.
Normaali ihminen ymmärtää mistä jokin tapahtuma johtuu.
Uskovainen keksii tapahtumille valheellisia selityksiä. - PainukaaMuualle
Ei tänne kannata kirjoitella lun pellet vastaavat. Menkää muualle täältä kun ette mitään asioista tiedä.
- kyöpelivuori
PainukaaMuualle kirjoitti:
Ei tänne kannata kirjoitella lun pellet vastaavat. Menkää muualle täältä kun ette mitään asioista tiedä.
Minä en tiedä asioista muuta kun vuorenpeikkoja.
- minätiiän
kyöpelivuori kirjoitti:
Minä en tiedä asioista muuta kun vuorenpeikkoja.
Vuorenpeikot ei ole samalla vuorella noitien kanssa.
Moni on nähnyt pienenä, myös papin penikksen, isona.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400