Joidenkin "kristittyjen" rak...viha

unitaari

Monet nimeltään kristityt hekumoivat sillä ajatuksella, että heidän mielestään harhaoppiset Jeesukseen kristukseen uskovat kituvat ikuisesti helvetin tulisessa järvessä ilman mahdollisuutta sen kärsimyksen loppumiseen tai edes lieventymiseen. Tämä kuvastaa näiden ihmisten sydäntä: millainen ihminen voi nauttia tällaisista ajatuksista?

On kiistaton totuus, että lähimmäisen kristityn kituminen helvetin tulessa tuottaa ajatuksena mielihyvää itseään oikeaoppisena ja pelastuneena pitävän kristityn mielessä. En voi kuvitella mitään muuta niin pahaa kuin saatanan eli paholaisen, joka voi nauttia siitä, että Jeesusta rakastava ja lähimmäisiään kunnioittava ja oikein kohteleva ihminen kärsii loputonta tuskaa vain sen vuoksi, että hän ymmärsi eri tavalla joitakin Raamatun kirjoituksia ja niiden sisältämää opillista sanomaa.

Samalla kun nämä "hurskaat" kristittyjen vihamiehet ja murhaajat sanovat Raamatun kirjoituksia lainaamalla rakastavansa muita kristittyjä ja eriuskoisia, hautovat he samalla mielessään ja sydämessään eriuskoisten murhaa ja kiduttamista. Rehellisimmät heistä ovat tunnustaneet sen, että odottavat vain sitä aikaa, jolloin Jeesus kristus saapuu takaisin ja antaa heille luvan teurastukseen, kun he tappavat eri tavalla uskovia kristittyjä ja muiden uskontojen kannattajia tai uskonnottomia.

Omasta mielestään nämä hirviöt ovat Jeesuksen kristuksen kaltaisia Jumalan kuvia, mutta ovatko he vai eivät? Jos ovat, niin en välttämättä tahdo muuttua Jumalan kuvan kaltaiseksi.... olen siinä tapauksessa mieluummin sellainen kuin olen nyt, vikoineni ja heikkouksieni.

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kukaan nauti toisen loputtomasta kärsimyksestä. Itse uskon Malakian tekstiin, jossa tuli polttaa kaikki, ettei jää mitään. Ei siis jää mitään loputtomasti kärsimään. Vanhassa testamentissa Jumala tuomitsi heti ja pani välittömästi tuomionsa täytäntöön. Ei siinä ketään kidutettu sen pidempään. Se on Jumalan ominaisuus, että ketään ei kiduteta, vaan kun synnistä tulee loppu niin siitä tulee kerta kaikkiaan loppu. Eiköhän näin käy myös aikojen lopussa. Kun kirjat avataan ja tuomiot luetaan, niin sitten tulee loppu - tulijärvi. Mutta loppu kuitenkin, joka ei jatku sen jälkeen, kun kaikki ovat palaneet niin ettei jää sitä juurta eikä vartta.

      Malakia 3:19
      19 -- Katso, se päivä tulee
      liekehtivänä kuin tulinen uuni.
      Kaikki röyhkeät ja pahantekijät
      ovat silloin oljenkorsia.
      Se päivä tulee
      ja sytyttää ne liekkiin
      -- sanoo Herra Sebaot --
      eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.

      • Hetkinen, etkö sinä ole yksi palstan toraisteista Yksi_usko?

        Jos olet, niin sinulla on toivoa adventistien eksyttämiseksi oman oppisi kannattajaksi, koska adventistit eivät voi sietää ikuiseen piinahelvettiin uskovia ihmisiä ja heidän opetuksiaan. Ymmärrän tämän hyvin, sillä sellaisen ihmisen sydän on todella paha, joka uskoo Jumalan säätäneen loputtoman kärsimyksen lyhyen aikaa kestävän synnin tekemisen rangaistukseksi. Pahimpia lienevät ne sakramentalistit, jotka sanovat poisnukkuneiden pakanoiden vauvojen kituvan ikuisesti helvetissä, koska heitä ei ole kastettu... hyi olkoon! :-(


    • Yksi_usko saa kohta muilta toraisteilta helvetin tuomiot osakseen, koska ei usko ikuiseen helvetin kärsimykseen ja kitumiseen. Tässä toraistit seuraavat oppi-isiensä eli katolisten isien uskontunnustusta, jonka mukaan kukaan ei voi pelastua, ellei usko ikuiseen piinahelvettiin (Athanasioksen uskontunnustus). On meillä siinä "uskovia"... hyi olkoon! :-(

    • Oletteko ajatelleet aiemmin tätä asiaa? Millainen on sellainen ihminen, joka nauttii siitä ajatuksesta, että eri tavalla uskovat ihmiset kituvat loputtomiin helvetissä? Millainen on se jumala, jota nämä ihmiset palvovat? Hän on pahempi kuin saatana, mutta eksyneet eivät sitä asiaa ymmärrä...

      he pakenevat totuutta eivätkä uskalla kohdata sitä tutkimalla tarkemmin oman oppinsa moraalia ja historiaa....

      tutkimalla asioita olisi mahdollista vapautua siitäkin harhaopista, mutta kovin monet eivät ole halukkaita syvälliseen Raamatun tulkintaan ja aikaa vievään tutkimukseen...

      on niin paljon helpompaa kulkea lauman mukana ja olla erottumatta joukosta...

      he kulkevat sokeina ja lumottuina katolisen opin pauloihin kuin hiiret Hamelnin pillipiiparin perässä hukkuakseen veteen...

      tässä tapauksessa tuli on kuluttava heidät, niin että heistä ei jää jäljelle mitään...

      eivät kuitenkaan kaikki, sillä tämä ei ole pelastuskysymys ja moni on vilpittömästi erehtynyt, kun ei ole tutkinut asiaa tarkemmin...

      aloita tutkiminen nyt: se kannattaa! Palkinto on suuri, sillä se vapaus, joka on seurausta sadistisen epäjumalan palvelemisesta luopumisesta, tuo sinulle suuren ilon ja lohdutuksen havaitessasi, että Jumala ei olekaan sellainen kuin valtaosa kristityistä sanoo hänen olevan. Tutki tämä asia tarkoin ja koettele, mikä opetus on Jumalasta ja mikä ei ole Jumalasta! Niin toimii jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies ja hänen uskollinen palvelijansa, tytär Siion.

      http://www.inri.fi/oppi/helvetti.htm

      Kun olet vapautunut ikuisen piinahelvetin harhaopista, se voi olla samalla tien raivausta kolmiyhteisen jumalan harhaopista vapautumiselle, sillä joudut miettimään sitä, mitä tapahtui ihmiselle kristukselle Jeesukselle hänen kuolemansa jälkeen. Jos uskot, että ihminen vaipuu tiedottomaan uneen - niin kuin adventistit uskovat - joudut soveltamaan sitä opetuksen kohtaa myös ihmiseen kristukseen Jeesukseen, jolloin ymmärrät isän Jumalan herättäneen kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen, ei jotakin enkeliä tai isää alempaa luojajumalaa tai isän vertaista luojajumalaa, joka ei ole edes kuollut vaan on ainoastaan lähtenyt ulos ruumiistaan ja palannut siihen takaisin...

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2016/09/30/raamatun-ihmiskuva-ja-iankaikkinen-rangaistus/

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/02/15/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna/

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/

      Lukumäärät eivät ole tärkeitä vaan se, että jokainen kilvoittelee päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan. Sanon silti sen, että viime vuonna muutama uskoaan tunnustava kristitty sielu kääntyi blogiemme ja toimintamme kautta unitaariseen tai areiolaiseen uskoon, mikä on Jumalan silmissä kallis mielenmuutos ja rakkauden osoitus hänen valittujaan kohtaan, jotka alkavat lähteä ulos Suuresta Babylonista ja erota portosta: se tapahtuu hylkäämällä katolisten isien laatimat uskontunnustukset ja harhaopit.

    • pyhpy23476234

      Aloittajan lässytys ja valheet eivät hetkauta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe