Huvittaa usein, kun maahanmuuttaja selittää tietäväisenä, mitä suomalaisten rauhaan kuuluu. Viisaana esiintyi tällä kertaa Alan Salehzadeh Iltalehden blogissa. Taas kuulimme nationalismin ja protektionismin kamaluuden, Finlaysonit ja Fazerit, suomalaisten itsemurhat ja kylähulluudet ja muut sisäsiittoisten kansantaudit.
Historiantuntemus horjui. Mannerheim ei ollut saksalainen ruotsiapuhuva mamu, eli huono suomalaisuuden edustaja. Mannerheimin suku tuli Suomeen 1600-luvulla, joten turvapaikanhakija ei oikein rinnastu häneen. Nikolai Sinebrychoff saapui Pietarista Helsinkiin 1812 ja perusti Pohjoismaiden ensimmäisen panimon. Blogistin mukaan olut kiellettiin ja sitä piiloteltiin. Mistä sellainen tieto on peräisin? Olutta juotiin litrakaupalla jo keskiajalla. Osa palkasta maksettiin oluena.
Taas saimme lukea todistelua suomalaisten surkeudesta. Miksi tänne on kuitenkin kova tunku?Jostain syystä kymmenet tuhannet ihmiset pyrkivät tänne keinolla millä hyvänsä. Ei kannattaisi riemastua 10 000 kiintiöpakolaisesta. Ei tule tapahtumaan. Suomi tulee ottamaan vain ne, joita tarvitsee. Terve itsekkyys voittaa.
Kurdit munasivat mennessään riehumaan eduskuntataloon. Kurdit kannattavat sosialidemokraatteja ja vasemmistoliittoa erään kärkihahmonsa mukaan. Mikä on kurdien tavoite suomalaisessa yhteiskunnassa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tänään on uutisoitu pitkin päivää, kuinka irakilaiset palautetut suunnittelevat uutta yritystä Suomeen. Kyllä ovat sitkeätä porukkaa!
Tai sitten houkuttaa uusi parin vuoden täyshoito ja 1500 euron kotiutusraha, jos ei tärppää.
Kas, Salehzadeh on alkanut käydä etälukioa ja kirjoittanut ensimmäisen esseensä. Aika lapsellinen mutta opet tykkää.
Nyt meni Alanilta pisteet. Sekä viestinsä sanoma, että älyllinen taso pohjamudissa.
Tavoite on ilmeisesti saada loputtomasti määrättömästi lisää porukkaa kotokulmilta Suomeen. Onnekkaimmat turvapaikan saaneen eduilla. Moralisointi protektionismista ja nationalismista kertoo huolestumisesta, kun vihdoin Suomessakin on alettu jarrutella.