Lähetysseuran homopari Jerusalemiin

Lehterillä112

Mitä mahtaa kuulua 2013 Suomen Lähetyseuran lähettämälle työntekijä-pariskunnalle.joista nousi kohu.
Koska Luterilainen kirkko siunasi ja vihki toisen papiksi..
Kysymys oli homoparista ja heidän virkaan siunaamisestaan.
Messiaaniset Juutalaiset kieltäytyivät yhteistyöstä ja monet maat boikotoivat suomen päätöstä asettaa homoseksuaali pariskuntaa lähetystyöhön.
Tietääkö kukaan mitä heille kuuluu nykyään ja kuinka Lähetysseura on edennyt tässä päivänpolttavassa kysymyksessä.
Onko Kirkko edelleen sitä mieltä.että he eivät millään tavalla poikkea raamatun sanasta ja siitä vakaumuksesta jota mm.papinvirka asema edellyttää pappisviran tai lähetystyöntekijän tehtävään asetetulta henkilöltä.
En tahdo sanoa.etteikö homo tai lesbo voisi toimia virassa.mutta voiko hän julkisesti elää parisuhteessa toisen samaa sukupuolta olevan kanssa.
Vaikka vakuuttaisivat suhteen olevan platooninen?
Onhan papillakin ihmisoikeudet.
Mutta kuinka paljon Luterilainen kirkko haluaa ns.modernisoitua ja silti pitää raamattua auktoriteettinä ja Jumalan ilmoituksena..siinä on ilmiselvä ristiriita vai riittääkö Risti..tässäkin asiassa?

19

5159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sakastissa1111112

      Tässä ei ole tarkoitus hyökätä ketään ns.homoseksuaalista ihmistä vastaan.
      Kysymys on Kirkon kannasta..voiko Piispa oman vakaumuksensa ja raamattuun vedoten siunata virkatehtäviin henkilöitä.jotka julkisesti ilmoittavat seurustelevansa parisuhteesss saman sukupuolen kanssa.
      Raamatun mukaan se ei anna sellaista oikeutta piispoille.
      Eri asia on vihkiikö kirkko virkaan homoseksuaalin tai transseksuaalin...joka elää parannuksessa..eli on luopunut homoseksuaalisista suhteista.
      Vaikea kysymys sinänsä.
      Jos homoseksuaalille ei anneta oikeutta toimia pastorina niin kysymyshän on ihmisoikeusloukkauksesta.
      Jokainen pappi tai piispa on samalla alttarilla yhtä syntinen.
      Kaikki olemme.
      Kipein kysymys tässä kuitenkin on..raamatun sana...Paavalin kirjoitukset joita pidetään auktoriteettina koko kristillisessä maailmassa.
      Tänä päivänä näyttää kuitenkin siltä että jopa piispat ja papit ovat vesittämässä Sanan.ja tuoneet tilalle ihmisjärkeen vetoavan uuden modernin raamatun tulkinnan.
      Liberaaliteologian.
      Itsekin olen enemmän tai vähemmän homoseksuaali/bi/trans/syntinen./hetero.
      Löytyneekö tähän kysymykseen vastausta ennenkuin Jeesus tulee takaisin..
      Tuskin löytyy ja jos löytyisikin.epäilen että raamatusta on poistettu siinä tapauksessa valtava määrä lehtiä ja tilalle on tuotu moderni teanshumanistinen..kehitysoppi.jota suurin osa kannattaa.
      Se joukko joka jaksaa loppuun saakka..joutuu vähintään vainojen kohteeksi..ellei suorastaan tapettavaksi.
      Tuo kerrotaan raamatun profetioissa.
      Kuinka lähellä sellainen aika on?
      Ei kovinkaan kaukana..kaikki merkit ovat jo nähtävissä.
      Helppoa ei tule olemaan kenelläkään.
      Jumala meitä armahtakoon.

    • Evät voi toimia,virassaan jumala ei ole asettanut homopareja mihinkään lähetys työhön.

      • Ainakin kaloilla evät voi toimia ja yleensä toimivatkin.


    • eksytyksistä

      Se on tien valmistamista antikristukselle jos ateisteja ja uudestisyntymättömiä vihitään ja siunataan papeiksi.

      • Inkvisiition_perintö

        Piditkö noitarovion pääsiäisenä?


    • LainYläpuolellaOlevat

      Taisivat lähteä kehitysyhteistyöhän, eikä varsinaiseen lähetystyöhön. Lähetysseuran silloisella johtajalla Seppo Rissasella oli valintaan hyvä peruste. He olivat pätevimmät ja Suomen laki kieltää sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Suomen laki ei kuitenkaan riittänyt kirkon konservatiiviselle siivelle perusteeksi, vaan asiasta piti nostaa valtava älämölö.

      • Anonyymi

        Seppo Rissasen on tuhonnut Lähetysseuran.


    • älkää_peljätkö_sillä

      Juutalaiset tappaa ne aika nopeesti.

      • valitettavata

        Tuo taisi olla lähetysseuran poliittinen kannanotto ja vastaisku sille kun Israel lähetti mielisairaan jutkun suurlähettilääksi Suomeen.


      • Anonyymi
        valitettavata kirjoitti:

        Tuo taisi olla lähetysseuran poliittinen kannanotto ja vastaisku sille kun Israel lähetti mielisairaan jutkun suurlähettilääksi Suomeen.

        Hullukin on viisaampi kuin lähetysseura, jotka pitävät itseään Juutalaisia viisaampana.
        KR 1933/-38
        11:15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi,
        mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?
        11:16 Mutta jos uutisleipä on pyhä,
        niin on myös koko taikina,
        ja jos juuri on pyhä,
        niin ovat myös oksat.
        11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä,
        joka olet metsäöljypuu,
        olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon
        ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
        11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla;
        mutta jos ylpeilet,
        niin et sinä kuitenkaan kannata juurta,
        vaan juuri kannattaa sinua.
        11:19 Sinä kaiketi sanonet:
        "Ne oksat taitettiin pois,
        että minut oksastettaisiin."
        11:20 Oikein;
        epäuskonsa tähden ne taitettiin pois,
        mutta sinä pysyt uskosi kautta.
        Älä ole ylpeä,
        vaan pelkää.
        11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia,
        ei hän ole säästävä sinuakaan.
        11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta:
        Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan,
        mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan,
        jos hänen hyvyydessänsä pysyt;
        muutoin sinutkin hakataan pois.


      • Anonyymi
        valitettavata kirjoitti:

        Tuo taisi olla lähetysseuran poliittinen kannanotto ja vastaisku sille kun Israel lähetti mielisairaan jutkun suurlähettilääksi Suomeen.

        Ei heitä lähetetty Israeliin vaan Malesiaan, joka on pääosin muslimimaa. Muslimit eivät hyväksy homopareja.


    • Anonyymi

      Eroa mistä tahansa uskonnosta

      Lähettämällä lomake

      https://maistraatti.fi/Documents/Lomakkeet/Kotikunta- ja väestötiedot/VRK 1.70 fien.pdf

      tai

      sähköisesti

      https://maistraatti.fi/fi/Palvelut/kotikunta_ja_vaestotiedot/Uskonnolliseen-yhdyskuntaan-liittyminen-ja-eroaminen/

      • Anonyymi

        Papit ja piispat haluavat että ihmiset pysyisivät seurakunnan jäseninä, koska he ovat riippuvaisia siitä, että tarpeeksi moni kuuluu seurakuntaan ja kustantaa sen toimintaa.

        Mutta on typerää uskoa, että ihmisen ja Jumalan väliin tarvittaisiin joku 'välikäsi'. Nuo 'välikädet' ovat yllättävän usein pyytämässä 'rahallista tukea', joka on siinä mielessä outoa, että luulisi Jumalan kykenevän pitämään huolen 'palkollisistaan'.


    • Anonyymi

      On oikeitakin lähettäje je heissä toimii Pyhä Henki, kuten tässä linkin naisessa.
      On ollut japanissa mikä pitäisi olla kova maaperä,mutta oli tulllut herätystä ja yksikin sokea sai kesken saarnan näön. https://www.youtube.com/watch?v=O3BexjvIT8s

      • Anonyymi

        ...yksikin sokea sai kesken saarnan näön...

        Siis ihan oikesti uskot tuohon?
        Jos tuo pitäisi paikkansa, siitä oltaisi uutisoitu kautta maailman, mutta 'jostain syystä' niin ei käynyt...

        Harva ymmärtää, mikseivät nuo 'saarnaihmiset'nosta noita juttujaan suuremmalle yleisölle. Eivät nuo saarnaajat haluakaan mitään suurempaa 'yleisöä', vaan niille riittää, että saavat puhua 'omilleen'. Siis niille, jotka eivät suhtaudu kovin kriittisesti heidän juttuihinsa.

        Jos nuo jutut levisivät valtamediaan, naurettaisiin ne välittömästi suohon! Ja sehän olisi huonoa 'bisnekselle'.

        Jokaisella on tietenkin oikeus uskoa ihan mihin vaan, mutta kannattaa pitää huolen siitä, ettei kukan pääse hyväksikäyttämään luottamustasi.

        Noita 'kalastajia' löytyy paljon, ja heitä kiinnostaa nimenomaan luottavaiset ihmiset. Heiltä irtoaa rahaa ja kaikenlaista tukea aivan liian helposti. Nuo 'saarnaajat' ja 'lähettiläät' osaavat todella uskottavasti selittää, miksi juuri sinun roposet ovat niiiin tärkeitä... Varsinkin jos onnistuvat saamaan sinut tutemaan huonoa omaatuntoa, silloin ovat jo voiton puolella.
        Ole varuillasi!


    • Anonyymi

      Kysymys oli toiminnanjohtaja Seppo Rissasen henkilökohtaisesta kannanotosta. Edellisen lisäksi Rissasen valitsi Suomen Lähetysseuran Kotimaan työn johtajaksi Satu Kantolan, joka petti yhdessä Turun pettäjäpiispa Ilkka Kantolan kanssa piispan entistä puolisoa. Turusta käsin Lähetysseuraa johtanut turkulainen Seppo Rissasen myös siunasi lähetystyöhön Lähetysseuran ensimmäisen homoparin.

    • Anonyymi

      Mieluumin lapsettomia homopareja lähetystyöhön kuin perheitä joissa on pieniä lapsia.

    • Anonyymi

      Homoparit on itsensä saatanan lapsia ja ei ikinä pidä lähettää sellaisia lähetystyöhön, eikä homot eikä homparit kuulu mihinkään kirkon, herätsyliikeen eikä hengellisen työsaran piiriin.

      Homoparien ei pitäisi saada minkänlaista sijaa kirkon piirissä. Eikä homojen.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4590
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3185
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2789
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2787
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1961
    Aihe