Eutanasiasta asiallisesti

Hyvä kirjoitus eutanasiasta kaikkinensa. Harvemmin esiin tuotu näkökulma:

"Modernin lääketieteen keinoin manipuloimme ihmisen elämää monin tavoin. Lääketieteen kehittymisen myötä kykymme tähän jatkuvasti kasvaa. Pystymme pitämään ihmisen elimistön ainakin osittain toiminnassa varsin pitkäänkin tilanteissa, joissa luonnollinen kuolema olisi jo tullut. Tällöin olemme puuttuneet tapahtumien ”luonnolliseen” kulkuun ja antaneet ihmisen elämälle ”epäluonnollisen” jatkoajan.

Potilaita pitää hoitaa kaikin keinoin vaikeissakin tilanteissa, mikäli arvioimme toivoa saattavan vielä olla. Joskus hyvää tarkoittavat hoidolliset ponnistelut johtavat tilanteeseen, jossa potilaan kuoleminen muuttuu huomattavasti lähtötilannetta vaikeammaksi ja raskaammaksi. Näin tapahtui poikani kohdalla.

Poikani luonnollinen kuolema olisi tapahtunut hänen sairastumispäivänään. Huipputason hoidon ansiosta kuolema vältettiin. Sydän ei pysähtynyt ja hän säästyi hiuksenhienosti aivokuolemalta. Päädyttiin tilanteeseen, jossa sydän sykki ja elimistö toimi aivoja lukuun ottamatta. Massiivisen aivovaurion vuoksi poikani elämä kuitenkin käytännössä päättyi. Nykyisen lainsäädännön puitteissa emme pystyneet viemään nopeasti loppuun sitä, minkä luonto oli aloittanut. Meidän piti ryhtyä odottamaan luonnollista kuolemaa luonnottomassa tilanteessa."

Lisää:

"Palliatiivinen sedaatio kuulostaa hienolta lääketieteelliseltä toimenpiteeltä. Sekin on itse asiassa kiertoilmaisu, käytännössä kyseessä on potilaan huumaaminen, pisimilleen vietynä tajuttomaksi huumaaminen. Palliatiivinen sedaatio on tärkeä ja tarpeellinen hoitotoimenpide ja auttaa monia kuolevia, muttei kuitenkaan ole ratkaisu kaikkiin tilanteisiin."

http://harriseppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250753-eutanasia-3-kuolema-kuivumalla-lausunto-sote-valiokunnalle?ref=il

Sedaatiohan ei, silloin kun potilas saatetaan syvään tajuttomuuden tilaan kovinkaan kaukana itse asiassa ole eutanasiasta vaikka emme tietenkään onko potilaalla mitään tietoisuutta enää itsestään. Kuoleman hetki se tavallaan on kuitenkin käytännössä, sen jälkeen potilas ei kommunikoi eikä kukaan voi kommunikoida hänen kanssaan. Hän on jo poissa vaikkei olekaan.

1

111

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Pystymme pitämään ihmisen elimistön ainakin osittain toiminnassa varsin pitkäänkin tilanteissa, joissa luonnollinen kuolema olisi jo tullut. Tällöin olemme puuttuneet tapahtumien ”luonnolliseen” kulkuun ja antaneet ihmisen elämälle ”epäluonnollisen” jatkoajan."

      Tuossa tulee esiin se lääketieteellinen ongelma, jossa ensin siirretään kuolemaa ja sitten joudutaan miettimään, miten pitkälle sitä siirretään.

      Ja koska on niin monenlaisia tilanteita, niin palleatiivinen hoito ei voi olla ainut ratkaisu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe