Hekistä tukea vaikeaan tilanteeseen?

PiikkiAivoissa

Hei,
Olen yksi monista, joka on vetänyt itsensä syvälle suohon pikavippien vuoksi. Ulosotossa paljon ja osasta vippifirmoja tulee vielä kolmen vuoden jälkeenkin perintäkirjeitä.

Asun alakouluikäisen lapseni kanssa kahden (lapsen isästä ei vuosiin ole kuulunut) pienehkössä kerrostaloasunnossa, mitään uutta ei ole varaa ostaa koskaan, huonekalut mitä sattuu kun kierrätyksestä noudettu ja koulun retkille vaaditut parin euron herkkurahat tai juhliin vaadittavien siistien juhlavaatteiden osto aiheuttaa päänsärkyä kun on keksittävä mistä repiä rahat. Hiihtoloma tulossa ja meidän tapauksessa se tarkoittaa lähileikkipuiston kummulla pulkkailua ja yhdessä sämpylöiden leipomista.

Valittaa ei saisi, itsehän olen itseni tähän tilanteeseen saanut ja lapseni saa siitä kärsiä. Usein saa itkeä itsensä uneen, murehtien mistä seuraavana päivänä rahaa sähkölaskuun. Kela ja sossu koluttu puhki apua saamatta. Töitä ei löydy sitten millään vaikka hakemuksia olen lähettänyt jos jonkinmoiseen paikkaan, edes siivoushommia ei liikene. Kesäksi kuitenkin saattaisi olla luvassa pihatöitä, toivottavasti. Edes tavaroiden myynnillä ei tunnu saavan mitään, lähes sata hyväkuntoista tavaraa)(lasiesineitä, elektroniikkaa, leluja, tauluja) myynnissä torissa eikä juurikaan edes tarjouspyyntöjä tule!

Joka tapauksessa, alan olla loppu tähän kaikkeen. Henkisesti aivan mäsänä. Kaipaisin vertaistukea tai jotakin jakamaan murheita sekä jaksamaan läpi tämän kaiken paskan. Jos voit olla tukena, laita viestiä sähköpostiini, kiitos
[email protected]

11

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eioikotietäonneen

      Ymmärrän hyvin tilanteesi ja vaikeutesi ja näitä on aina surullista lukea. Mitään 'onnen avaimia' ei ole sinulle antaa kuin voimia vaikeaan tilanteeseesi. Oletko selvittänyt esim.talous- ja velkaneuvonnan kautta mahdollisuuksia velkajärjestelyyn tai takuusäätiön lainaan tms.? Oletko hankkinut itsellesi keskusteluapua esim. terapiasta, kunnallisen puolen mielenterveystoimistosta ja jopa erittäin matalankynnyksen diakonian puolelta? Seurakunnalta voisit mahdollisesti saada apua tilanteeseesi esim. ruokapankin tai jonkun laskun maksuun? Oletko selvittänyt harkinnan varaisen toimeentulotuen joka edes vähän voisi jossakin kohden auttaa sinua selviytymään? Yleensä nämä keinot on ihmisillä käytetty, mutta tuossa nyt jotakin noita auttavia tahoja. Tilanteeseen ei ole mitään nopeaa ratkaisua, mutta ehkä sinua lohduttaa yhtään että Suomessa on n. 350 000 luottotietonsa menettänyttä ihmistä, joten et ole todellakaan ainoa. Facebookista löytyy myös velkaryhmiä joissa saa ainakin vertaistukea jne. Työ tietysti olisi yksi ratkaisu ja palkan myötä velat saattaisivat lyhentyä nopeammin, mutta pienistä palkoista ei tietysti isoja pysty lyhentelemään. Lähtökohtaisesti on ajateltava että velat on maksettava pois. Ne kyllä myös vanhenevat 15-20 vuodessa joten joskus ne kohdaltasi ainakin ovat sitten poissa. On vain ajateltava että tämä on tilanne nyt ja sitten joskus toiste tilanne voi olla toinen. Sinuna lähtisin liikkeelle keskusteluavusta ja yhteydenotosta talous- ja velkaneuvontaan. Kovasti voimia sinulle ja kohta aurinkoisempia keväisiä päiviä, kevättä kohden tässä mennään :) !

    • Hei,

      Edelliseltä vastaajalta saitkin jo monta hyvää vinkkiä! Asioiden pohtiminen yksin voi tosiaan olla raskasta, joten voisit hyötyä keskusteluavusta. Usein ulkopuolinen tuki auttaa jäsentämään ajatuksia, ja se voi olla myös tärkeä voimavara.

      On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Tässä joitakin vaihtoehtoja:

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saat halutessasi itsellesi tukihenkilön, jonka kanssa voit keskustella kahden kesken. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      - Jos haluat keskustella tilanteestasi mieluummin soittamalla, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Voimia tilanteeseesi! Toivottavasti löydät itsellsi sopivan tavan hakea ja saada tukea.

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • PekkaKoppelo

      Miksi valtio ei saa pikavippifirmoja kuriin? Onko se siksi että vippibaronit istuvat itse eduskunnassa? Koronkiskonta on laitonta, kuitenkin satojen prosenttien korot menevät läpi. Pikavipit ovat syynä monen tuhoon ja epäonneen. En tiedä mitään hyvää niistä seuranneen. Ne ovat viimeinen "toivo" niille jotka eivät muualta (onnekseen) lainaa enää saa. Ja sitten ovat pian vielä suuremmassa suossa ja kurimuksessa. Esim. peliongelmaiset ja muuten ylivelkaantuneet.

      • Oma_valinta

        "Miksi valtio ei saa pikavippifirmoja kuriin? "

        En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka olisi pakotettu ottamaan pikavippi. PIkavippifirmat ovat "kurissa" heti, kun niiltä loppuvat asiakkaat.


    • tylyä

      Valtio ei halua näitä kuriin. Elinkeinonvapaus vaatii. Muuten ei kelvata EU:lle. Mutta elämä on aina ollut vaikeata. Oli säännöt mitkä vain. Vanhempamme myivät viinaa vaikka oli kieltolaki. Suomi ei ole paratiisi. Kalliit hinnat joka paikassa pitävät huolen siitä, ettei palkat tule ikinä olemaan ratkaisu muuhun kuin ruokarahaan. Ja nykyään ei voi edes siihen luottaa, että vakituinen työpaikka kestää kymmeniä vuosia. Rakkaus on iso asia. Sen avulla voi perhe elää hyvääkin elämää mutta heti, jos yksin jäät, on vaikeata. Hanki uusi kumppani. Yhdessä pärjää paremmin. Vaikka ei sekään ole kiveen hakattua.

    • haeapuaeripaikoista

      Oletko todella hakenut apua Kelalta? Kun olet ulosotossa se kulu on hyväksyttävä peruste toimentulotukseen. Muut huomioitavat ovat asumiskulut myös sähkö- ja vesilaskut. Seka terveyskulut (ei reseptittömät lääkkeet,laastarit ym). Ja ellei lapsen isä maksa elatustukea, sinun on haettava kunnan elatusapua.
      Teille pitäisi kuitenkin jäädä n 840 eur yhteensä käyttöön ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin ym. Kyllä sillä elää kohtuullisen hyvin, ei tietysti pääse tekemään kalliita matkoja, mutta jotain pientä kivaa voi aina tehdä. Ja lapsiperheille on tuettuja lomamatkoja katso esim pienperheyhdistyksen sivuja. Siitä yhdistyksestä sain itse aikoinaan apua
      kun olin yksin pienen lapsen kanssa.
      Ja ota yhteyttä kunnan velkaneuvojaan, voisit ehkä hakea velkajärjestelyä ja päästä eroon noista veloista kohtuullisen lyhyessä ajassa.

    • opsopsopsops

      "Teille pitäisi kuitenkin jäädä n 840 eur yhteensä käyttöön ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin ym"
      Tuollasta summaa ei jää edes kahden työssäkäyvän perheessä asumiskulujen ja laskujen jälkeen. Ja usko pois, ei ole mitään mystisiä ylimääräisiä osamaksuja tai lehtitilauslaskuja, vaan ihan vakuutukset, puhelinlaskut (ei kytkykauppoja) ja netti. Eikä olla aivan pienituloisiakaan. Ahneeks on menny homma jos tukiaisia nostelemalla pitäis saavuttaa joku "pieniä matkoja voi tehdä" elintaso. Ette opi yhtään mitään tuolla tavalla. Toivottavasti nykyinen ja uusi hallitus leikkaa entisestään näitä järkyttävän suuria kannustinloukkutukia.

      • haeapuaeripaikoista

        No jos ei jää minimitoimentulo käyttörahaa voi sitten mennä sinne KELAan anomaan toimeentulotukea. . Laskuja on myös sossutukea nauttivilla, puhelimet ja matkakortit , autot ja autovakuutukset ym pitää kustantaa sillä perussummalla. Ja ihan varmasti te kahden huoltajan työssäkäyvä perhe suunnatte jonnekin vähän kauemmaksi lomamatkalle tai siihen omaan mökkiin. Tai sitten on tosi huonot liksat, ja liian suuret lainat.


    • Vanhinammatti

      Istut pankkisi päällä, parasta on ettei tavara lopu kesken.

    • Exvelkainen

      Itse kävin aikanaan tuon saman läpi. Tilanne oli tietysti helpompi kuin aloittajalla, sillä työtilanne oli parempi ja lapsia ei ollut. Toki omalla suhtautumisella asiaan sain tilanteen huomattavasti pahemmaksi. Jos nyt pääsisin aikakoneella takaisin niin antaisin itselleni avokämmentä ja yrittäisin herätellä.

      Yleistä tuntuu olevan lamaantuminen epätoivon keskellä kun huonoimmatkin oljenkorret on käytetty. Sitä mielummin pakenee todellisuutta, vaikka sen kanssa huomaa elävänsä joka päivä.

      Oma tilanteeni on nyt hyvällä tolalla. Kaikki on korkojen kanssa maksettu ja jäljellä ei ole enää kuin merkintä joka odottaa poistumistaan. Rahaa on oppinut arvostamaan ja mielihyvä ei tule enää kuluttamisesta vaan siitä, että sitä rahaa kertyy pikkuhiljaa tilille jemmaan. Se luo turvaa yllättävien menojen kohdatessa.

      Muistan hyvin sen ajan kun raha vain käväisi tilillä ja seuraavan kuun tulotkin oli jo periaatteessa syöty. Kun se velkaantumisen pato aukesi niin siinä meni oma aikansa kunnes sen sai tukittua. Liian moni pelkää maksuhäiriömerkintää ja ulosottoa pienestäkin summasta ja velkaantuu lisää yrittäessään estää väistämätöntä. Sehän johtaa vain pahempaan lopputulokseen. Jos olisin itse viheltänyt pelin poikki aikaisemmin ja ”luovuttanut” niin olisin varmasti ollut tässä tilanteessa jo vuosia sitten.

      Toivon, että saat tukea läheisiltä ja ystäviltä, ettei tarvitse murehtia yksin ongelmia.

    • nervosus_anoktius

      Itse olen velaton osatyökykyinen. En ole hakenut toimeentulotukea sitten vuoden 2002 jälkeen. Sillonkin hain ja sain sitä vain kolmen kuukauden ajan, ja kun olin työtoiminnassa, niin neljättä hakua tehdessä sain vastauksen, että pärjään.

      Nykyistä toimeentulotukitapaa en siis tiedä, mutta olen ymmärtänyt, että perustoimeentulotuki on nykyää kelalla ja vasta sitä saatuaan voi hakea harkinnanvaraista jonka myöntää kunta.

      Jotenkin tuntuu sille, että nykyinen järjestelmä on tehty siksi näin vaikeaksi, että ihmiset eivät hakisi, eikä kelakaan sitä selvitä vaikka tietää ihmisistä aika paljon.

      Se on totta, että kenenkää ei tarvi velkaantua toisen määräyksestä. Itse ihmettelen miksi ei opita tästä, vaikka ongelma on yleisesti kaikkien tiedossa tuon 350 000 ihmisen luottotietojen takia. Kannattaa muuten muistaa, että tuossa joukossa on paljon perheitä ja ihmisiä joiden lähellä tuo tilanne on. Perheiden kautta tuo 350 000 on lähempänä miljoonaa, ellei ylikin. Ongelma ei ole siis ihan pieni. Meistä jokainen tuntee ainakin muutamia joiden tilanne on huono.

      Itselle tulee mieleen ihmisten jako vilpillisiin ja vilpittömiin velkaantujiin. Tunnen kumpaakin ryhmää. Jos ap. ja hänen kaltainen ihminen on vilpitön velkaantumisensa vuoksi, eikä siis ole tietoisesti kaivanut monttua ulkopuolisten jalkojen alle, niin tuo läheisten keskusteluapu on varmasti alkuun hyvä. On varmasti hyvä jos saa kertoa jollekin tilanteensa ja se ihminen voisi auttaa hahmottamaan tilanteen. Oman kunnan sosisaalitoimisto ( jos niitä on ) varmaa pystyy uttmaan alkuun ja diakonia tietty auttaa siinä normiarjen ylläpitämisessä varsinkin sen lapsen kanssa. Lapsi on viaton.

      Vilpilliset velkaantujat on sitten asia erikseen. Heitä kohdatkoon ikuinen kadotus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe