Kokkarelehti yrittää pestä Lindeniä

selittämällä että Linden oli matkassa tittelin takia. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802152200748785_ul.shtml
33443
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

" Lindénillä riittää Ugandassa ja Mosambikissa ovia avaavia titteleitä"
Jaa että Suvi olikin käyttelemässä titteleitään etupuskureina joilla saatiin auki ovet salatuimmat.
Sop.eläkeläisministerin salaiset aseet - eli tittelit tosin - eivät enää tosin vaikuttaisi olevan terävimmillään. Onhan aika jo vetänyt niiden ylväyden loiston alviistoon, mutta kai vaalea tittelinkantaja on Afrikassa yhäkin käyttökelpoinen kuolemankauppiaan kumppani ja hyödyllinen aseenkantaja eli knihti.
Tässä tarinassa kulkivat käänteiset tienapojat eli vaaleat kuoleman kuningas ja naarasknihtinsä murjaanien maassa.

1Äänestä
  • "selittämällä että Linden oli matkassa tittelin takia."

    ettei olisi ollut kikkelin takia?

    Äänestä

Parkkonen ei pese Lindeniä. Päinvastoin.

Äänestä
  • Pitäisiköhän kokkarelehden selittää sekin, miten lintteeni nauttii sopetumiseläkettä ja tekee firmallaan bisnestä samaan aikaan ! Voisko vaikkapa orpo petteri selittää mysteerin ?

    PS; Minä väitin jo vuonna 1994 jotta Suomi on poliittisten ja muiden ammattirosvojen luvattu valtakunta ! Kun katsoo nykymenoa näkee jotta en osunut väitteessäni piiruakaan pieleen !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    1Äänestä

  • totuutta ylösalaisin mutta ei onnistu faktat ovat jokaisen luettavissa.

    1Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Pitäisiköhän kokkarelehden selittää sekin, miten lintteeni nauttii sopetumiseläkettä ja tekee firmallaan bisnestä samaan aikaan ! Voisko vaikkapa orpo petteri selittää mysteerin ?

    PS; Minä väitin jo vuonna 1994 jotta Suomi on poliittisten ja muiden ammattirosvojen luvattu valtakunta ! Kun katsoo nykymenoa näkee jotta en osunut väitteessäni piiruakaan pieleen !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Siinä ei selitykset auta kun koko akka aivan läpimätä, sopii hyvin kokkareeksi eikä sitten muuhun.

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Pitäisiköhän kokkarelehden selittää sekin, miten lintteeni nauttii sopetumiseläkettä ja tekee firmallaan bisnestä samaan aikaan ! Voisko vaikkapa orpo petteri selittää mysteerin ?

    PS; Minä väitin jo vuonna 1994 jotta Suomi on poliittisten ja muiden ammattirosvojen luvattu valtakunta ! Kun katsoo nykymenoa näkee jotta en osunut väitteessäni piiruakaan pieleen !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    suomen poliittinen kulttuuri ja politiikan moraali on rappeutunut vauhdikkaasti 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja hallintokulttuurin ja politiikan rappio näkyy täällä yleisemminkin.

    Äänestä

16 vuotta sitten Kulttuuriministerinä ollut Suvi Linden ei osannut ajatella, että golfosake katsotaan sijoitukseksi ja joutui eroamaan hallituksesta. Kyse oli silloin siis puoltamastaan 17 000 euron tuesta oululaiselle Sankivaaran golfkentälle, jossa hän itse oli perheineen osakkaana. Minkäs seepra raidoilleen mahtaa, ja oletan että tässä Ugandankin jutussa on jotain sellaista mikä on ylittänyt Suvin ymmärryksen rajan. Joskin poliitikoilla, oli hän sitten nykyinen tai entinen, tuo raja tuntuu usein miten olevan kuin veteen piirretty viiva. Varmasti tuon ymmärtämättömyyden rahallinen arvo on nyt ollut suurempi kuin 17 000 €,, kaikkihan nousee ja kulut varsinkin.

Lindenin kanssa herää se kysymys että eikö hän oikeasti ymmärrä vai esittääkö hän ymmärtämätöntä? Linden itse esitti 2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitukselle että hänen puheenjohtajan vuosipalkkio muutetaan toimenpidepalkkioiksi jottei hänen sopeutumiseläkkeeseen voida kajota. Tietysti ajatus ei välttämättä lähtenyt Lindeniltä itseltään. On hullua ajatella että ihminen matkustaa ympäri maailmaa ja jopa somessa esiintyy tekaistulla YK:n erikoislähettilään nimikkeellä. Vaati ihmiseltä joko melkoista pokkaa tai ymmärtämättömyyttä jos kuvittelee ettei tälläiset vedätykset tule ilmi.

1Äänestä
  • tottunut vedättäjä, uskoo omiin valheisiin. eikä tajua oikea ja väärää. . tuija nurmi esiintyi tohtorina, kunnes titteli oikaistiin .kokkareilla usein itse tekaistuja titteleitä.

    1Äänestä

  • tittelitjakoon kirjoitti:

    tottunut vedättäjä, uskoo omiin valheisiin. eikä tajua oikea ja väärää. . tuija nurmi esiintyi tohtorina, kunnes titteli oikaistiin .kokkareilla usein itse tekaistuja titteleitä.

    Kokoomuksen SOTE-vedättäjiä on siirtynyt kiihtyvästi SOTE-bisnekseen. Verorahat kiiluu silmissä.

    Äänestä

  • Kuinka tuo Linteeni kehtaa ja kyllähän se kehtaa!

    Äänestä

Mistä asiasta ketjun aloittajan mukaan Lindeniä muka pitäisi yrittää "pestä puhtaaksi"?

Mitähän tuonkin idiootin päässä liikkuu, olisi hauska tietää? :D

Äänestä
  • Eihän se Suvi ole mitään tehnyt, vähän kolopalloa vaan pelannut. Nimeä
    yksikin kokkare jolla ei ole hämäriä bisneksiä. Ei taida löytyä.

    1Äänestä

  • ottaa asiasta selvää ja tutkii Suvin tekemiset.

    Äänestä

  • herää_pahvi kirjoitti:

    Eihän se Suvi ole mitään tehnyt, vähän kolopalloa vaan pelannut. Nimeä
    yksikin kokkare jolla ei ole hämäriä bisneksiä. Ei taida löytyä.

    Mitä kolopallo tähän liittyy? asiasta lienee jo yli 10 vuotta mennyt, eikä se ole enää mitenkään ajankohtainen. Oletko juuri herännyt 10 vuoden koomasta vai?

    Äänestä

  • Toivottavasti_poliisi kirjoitti:

    ottaa asiasta selvää ja tutkii Suvin tekemiset.

    Onko Afrikkaan matkaaminen jotenkin lainvastaista vai?

    Äänestä

  • rrtrterterter kirjoitti:

    Mitä kolopallo tähän liittyy? asiasta lienee jo yli 10 vuotta mennyt, eikä se ole enää mitenkään ajankohtainen. Oletko juuri herännyt 10 vuoden koomasta vai?

    Se on kyllä niin, että ihminen on yhtä kuin hänen tekonsa. Murhaaja on
    aina murhaaja, vaikka ei sen jälkeen olisi mitään tehnytkään. Tässä
    tapauksessa sattuu ja tapahtuu koko ajan lisää, vaikka niistä ei
    kansalle kerrota. Joku tietää kumminkin aina.

    Äänestä

kuka tutkis onko suomesta myönnetty kehitys apua ugandan laajakaista hankkeisiin. oliko lobaamassa omia pisniksiään. minne jäljet johtaa. sopu eläkeläinen tekee duunia omassa virmassa. näitä on paljon koska tähän puututaan. lipposka, tuija nurmi, tanja k. suvi linden, ym, ym.

kehitysavuilla laajakaistaa ugandaan??? lobbarina sopueläkeläisen firma??????

1Äänestä
  • Laajakaista savimajaan, todella uskottavaa.

    1Äänestä

Nyt se on matkustanu Egyptiin jatkamaan#hommia#kuoleman tapaus ei hetkauta yhtään.

1Äänestä
  • hengestään tällä kerralla?

    Äänestä

  • Oli jo korkea aika saada faaraoille laajakaista.

    Äänestä

  • kaistapää_järjestää kirjoitti:

    Oli jo korkea aika saada faaraoille laajakaista.

    Kännykästä häviää kenttä Kheopisin pyramidissa. Pakko vetää valokuitu.

    Äänestä

Kuka löytäisi rehellisen kokkarin

1Äänestä
  • Pistäydypä...hautuumaalla, jospa siellä......?

    Äänestä

  • Nyt laitoit mahdottoman tehtävän. Cokkeleissa asiakirjan väärentäminen on näyttö vahvasta osaamisesta.

    Äänestä

Hyvin on sopeutunut ainakin.

Äänestä

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/suvi-lindenin-jamsaan-rakentama-suomen-piilaakso-kumisee-tyhjyyttaan---hallin-datapuistoon-ei-tiedossa-vuokralaisia/Frmuywez?ref=iltalehti:c6d2&_ga=2.72640275.104610591.1518775424-254258956.1518775424

Jämsässä Hallin varuskunta-alueella sijaitseva datapuisto odottaa edelleen vuokralaisia. Alueen omistavan NxtVn-yhtiön Jämsän operatiivinen johtaja Seppo Lindén kertoo, että neuvotteluja datapuiston vuokraamisesta käydään parin mahdollisen asiakkaan kanssa.

Äänestä
  • Tarvitsemme maahanmuuttoa. Mallia pitää hakea vaikka esikuvasta Amerikasta.

    "Huippuosaajien maahanmuuttoa emme ole osanneet sujuvoittaa. Yhdysvalloissa heille on varattu omat viisumikiintiönsä.

    Uudenmaan kokoisessa, 1,42 miljoonan työpaikan Piilaaksossa peräti 37 prosenttia väestöstä on syntynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja puolet uusista yrityksistä on maahanmuuttajien perustamia."

    Äänestä

Seurravaksi suvi siirtyy somaliaan laajakaistahommiin ja caruna hoitaa savimajoihin sähköt suomalaisten sähkönsiirtomaksuilla jippii.

Äänestä

Aika erikoista. Kummallinen suora FB lainaus. Ei ymmärrä. "Matkustin eilen Kairoon Business Women in Egypt -järjestön kutsumana heidän vuotuiseen kansainväliseen konferenssiin Women´s SME´s World of Possibilities, jossa minulla on kaksi puheenvuoroa. "

Heti vaan Egyptiin konferenssiin kammottavan tapahtuman jälkeen kun matkakaveri murhataan hotellissa. Itse vielä löytää matkaseuralaisen huoneesta kuolleena. Voiko olla noin ? Normaali ihminen olisi ihan "kaput" rikki tapahtuneesta ja toimintakyvytön.

Äänestä

Suvi tekee jo ahkerasti vaalityötä seuraaviin eduskuntavaaleihin. On nyt saanut niin paljon ilmaista palstatilaa ja näkyvyyttä, joka pitää hyödyntää maksimaalisesti. Ura kokoomuksessa tulee olemaan nousujohteinen, onhan Linteenillä todistetusti juuri sopivat kähmintäkyvyt. Kyllähän Oulusta Suvin kannattajia löytyy, kun on niin simpsakka typy, ainakin vanhempiin ukkoihin puree.

Äänestä

Empatiakykyä ei näytä olevan lainkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhtaaksi kirjoitti:

selittämällä että Linden oli matkassa tittelin takia. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802152200748785_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu