Wanha lieksalainen, penkkariajelua

Eilen teillä abiturienteilla oli suuri päivä! Takana on jo pitkä taival koulunkäyntiä. Olette kaikki jaksaneet sen uurastaa. Onnittelut tästä välietapista kaikille lieksalaisille ja muillekin abeille! Olette onnittelut ansainneet!

Tässä vaiheessa monen mieli tähyää jo tulevaisuuteen – mitä teen isona? Ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä. Toivotan vanhana lieksalaisena ylioppilaana kaikille menestystä myös kirjoituksiin.

Kun minä olin tässä tilanteessa yli puoli vuosisataa sitten, takana oli 12 vuotta koulunpenkin kulutusta. Edessä olevien opiskeluvuosien määrää en silloin vielä tiennyt, mutta paljon niitäkin kertyi.

Abiajelu eli penkkariajelu tehtiin Lieksassa vielä 60-luvullakin hevosten vetämien rekien kyydissä. Kuorma-autojakin olisi silloin jo ollut, mutta rekiajelu oli perinteisempää penkinpainajaisajelua.
Ja hevosia rekineen oli vielä riittävästi paikkakunnalla. Alempien luokkien oppilaat kantoivat abiturientit rekiin, kaksi kuhunkin.

Moisionkadun koululta lähdettiin ajelulle. Talvivaatteet vällyjen alla olivat silloin yleisimmät asusteet, sillä talvet olivat tuolloin vielä talvia kovine pakkasineen. Naamiaisvarusteet olivat tuolloin harvinaisia. Edellisenä vuonna vanhoiksi pukeutuminen oli kuitenkin lähes pakollista. Nuorille miehille vaatetukseksi riitti kerran käytetty ripille ostettu musta puku. Vanhojen tansseihin en kuitenkaan osallistunut enkä muista, pidettiinkö silloin sellaisia. Mielestäni niitä ei vielä ollut Lieksassa 60-luvun puolen välin tienoilla.

Toivotan uusille abiturienteille antoisaa lukulomaa!

17

1125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksinpuheluasi

      Hei! Tämä on Lieksa palsta. Ei abit, edes lieksalaiset, lue tätä.

      • Ei pitäisi omia subjektiivisia harhojaan kommentoida, kun ei ole tutkittua, kvalitatiivista tietoa asiasta.
        Olinhan siellä ja täällä minäkin.


    • Rasse.jetkaa.ja.ruuhi

      Huutaa koulut kesken jättnäyt rassse ojalasta

    • Hyvä aloitus ja onnentoivotus kaikkien lieksalaisten puolesta ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville abiturienteille. Aloitukseen ei ole liitetty lukukuittausta, vaan se on avoin kaikille palstan lukijoille. Samalla kukin lukija voi muistella omaa abiturienttiaikaansa Lieksassa tai muualla.

      • Iltarusko1929

        Onnea ja menestystä teille tämän kevään abeille!. Ajelut on ajettu kuorma-autojen lavoilla. Se on tätä päivää. - Mutta tunnen kuitenkin kaihoa menneisiin tuonne monien vuosikymmenten taakse, kun abit lähtivät ajelulle laitarekiin laitettuna monen kymmenen hepan letkassa (LYL). Se aika entinen ei koskaan palaa. Ei hevosiakaan ole tuota määrää tässä kylässä. Siis kuorma-auton lavalla pääsee ajelut ajamaan ja tokkopa nykyabit osannnevat kaivatakkaan ensisajan kyytejä.


    • Hienoa abit kovasta tuloksesta.
      Nyt sitten vain tarkkaa harkintaa mihin pyrkiä jakamaan opintoja, eli mihin ammattiin haluaa.

      Yhden ohjeen anna, että älkää ajatelko ainakaan sen mieliammatin kohdalla "en minä kuitenkaan siinnä pärjää", se ajatus pois.

      Muistan kun valmistuin eräästä oppilaitoksesta , niin meistä vain kaksi, minä ja eräs toinen mies oltiin sitä mieltä, että "hommat haltsataan", mutta muut sanoivat etteivät uskalla hakea koulutuksen mukaisia paikkoja, koska vastuu ja ammatin vaatimuksen ovat liian suuria.
      Sain heti paikan, sillä alalla on krooninen pula ammatin hallitsevista tekijöistä, eikä ongelmia ilmennyt.

      Kolmasosa aloittaneista jätti opiskelun kesken, vaikka varmasti olisivat pärjänneet.
      Loppututkinnon suorittaneistakin osa ei uskaltanut etsiä koulutuksen mukaista työtä.

      Kun lähdette niin uskokaa itseenne.
      Olette selvittäneet mielestäni vaikeimman vaiheen, selviätte opiskelustakin.

    • Hyvin sanoit Kamuttaja!Nuorilla taivas rajana.Pärjäätte taatusti siinä ammatissa mistä unelmoitte.

      • Muistan nähneeni vielä vielä vuonna 1984 Lieksan Lukion abiajelut hevosilla. Olikohan abien viimeisin hevosajeluvuosi?


    • Pankakosken.Pate

      Hevosilla ajettiin ainakin vielä vuonna -75. Muistaako joku, milloin vaihdettiin muihin menopeleihin.

    • Hyvin toi aloitus mieleeni 1970 luvulla pidetyt penkkarit Moisionkadun koululta mieleeni. Minulla on tuon vuosikymmenen puolenvälin valokuvia muisteloni virkistämiseksi muutamia. Varma tieto ainakin on, että 1973-1975 oli vielä hevosajelut. Taidettiin sitten joskus myöhemmin siirtyä kuorma-autojen laitalavoille. Tunnelma oli aina omanlaisensa ja hyvä. Varmasti on vielä nykypäivinäkin.

      Juna ja metroajelut ovat varmaan unikuvia. Olen sitä mieltä, että saattoi olla viimeinen rekiajelu tuo 1975?

      Seuraava kuva on netistä löytynyt. Omia kuviani en ole nettiin jakanut.
      http://raviradat.multiedition.fi/gallery/album306/WorkCentre_C226_20080218_165531

      Onnea, ja tiedon vahvaa käyttelyä abeille kirjoituksiin.

    • Tämä oli taas pitkästä aikaa yksi hyvä aloitus. Tosin oli erilainen ja tavanomaisesta hieman poikkeava ja ”rehtorimainen” ja sikäli huomionarvoinen. Poistettuja viestejä on yksi.

      Edelleen tuo poistojen määrä yleensä, muissa ketjuissa ihmetyttää. Säännöt ovat sääntöjä ja ylläpidolla on tietty palstan toiminnallista sisältöä koskeva veto-oikeus. Kuitenkin sääntöjä ja veto-oikeutta käytettäessä olisi mielestäni harkittava tarkkaan sen seuraamukset. Laki on yleensä jo laidallaan monin tavoin, ja jos lain sallimia kirjoituksia kovin paljon ryhdytään poistamaan, keskustelun uskottavuus kärsii.

      On myös syytä miettiä, ettei poistettuihin viesteihin löytyisi ”herkullisia” ja kumoavia vastaväitteitä keskustelun tuoksinassa. Sitä aito ja rehti keskustelu olisi mielestäni. Minä en herkästi hätkähdä ja hötkyile. Jos jonkun on poistettava ja ilmiannettava viestejä täältä, siitä tulee vaikutelma, että on muuten mielipiteissään heppoisilla eväillä liikkeellä. Some on nykyisin aika hallitseva tekijä monella sektorilla ja abit jos ketkä nykyisin sen tietävät. Sähköiset kirjoitukset ja tentit ovat nykyaikaa.

      Liian suuret poistomäärät ovat oire jostakin hallitsemattomasta moderoinnista, ei niinkään kirjoittajien ymmärryksen määrästä. Ajallaan tietty sallimus antaa paremman tuloksen käytäntöihin. Turhanviestittäjät ymmärtäisivät paikkansa toisinkin näin. Ehkä on vaikeaa tiettyjen tahojen ymmärtää, mutta laitoin vain heittona keskusteluun, sillä täällähän saattaa olla abejakin?

      • Se mitä laki sallii ei ole rajana tällä palstalla. Samaa jankutusta jatkan että "palstalla on säännöt" joita tulee noudattaa, eivätkä nämä säännöt rajoita millään tavalla kenenkään sananvapautta jotka haluavat palstalla keskustella asiallisesti Lieksan kunnan asioista. Minun mielestäni suuret poistomäärät ovat monesti oire siitä, että joillekin henkilöille on vaikea noudattaa sääntöjä ja he kapinoivat uhallakin ylläpitoa vastaan ja pakottavat ylläpidon tekemään jatkuvasti hiki hatussa töitä ja kun viikate viuhuu menee siinä sivussa joskus myös asiakirjoituksia.


      • vankka.he.the.teitin
        Uuninpankko kirjoitti:

        Se mitä laki sallii ei ole rajana tällä palstalla. Samaa jankutusta jatkan että "palstalla on säännöt" joita tulee noudattaa, eivätkä nämä säännöt rajoita millään tavalla kenenkään sananvapautta jotka haluavat palstalla keskustella asiallisesti Lieksan kunnan asioista. Minun mielestäni suuret poistomäärät ovat monesti oire siitä, että joillekin henkilöille on vaikea noudattaa sääntöjä ja he kapinoivat uhallakin ylläpitoa vastaan ja pakottavat ylläpidon tekemään jatkuvasti hiki hatussa töitä ja kun viikate viuhuu menee siinä sivussa joskus myös asiakirjoituksia.

        Okay. Hyvä on. Kyllä nyt tunnustan, että osittain tuossa jo mielestäni ylitit sanankäytön lyriikassa palstakirjoittajien keskivertoisen tason. En kuitenkaan pidä ja tykkää jankuttajista. Asiat tulisi hoitaa jankuttamatta. Aina on joku heikko, jos jankuttamiseksi menee. Heikkouksista ja vahvuuksista on ihmissuvulla ja yksilötasolla varsin omat käsitteensä. Peukuthan annan kuitenkin asiallisesta keskusteluun osallistumistasi. Hyvä Uuninpankko. Kanssasi on ihan osahaasteellista keskustella ja ottaa asioihin kantaa.

        PS. Ja nyt en jaksa salasana rumbaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=qDVcMD7OyFg


      • Ja voi avaruuden ja iänkaikuisuuden ajan vitsi. Eihän se sinun peukuttaminen onnistunut kirjautumatta;)


    • maitteriksi.väitellyt

      Kuinkahan moni kuitenkaan käy yliopistoa lopppuun ja suorittaa jonkkin tutkinnon. Ei varmaan kun korkeintaa yks prossa.

      • Laarin-Laakku

        Taidat olla maistereita väistellyt kun kirjoittaminenkaan ei oikein luonnistu.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      57
      10080
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      13
      6839
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      85
      6144
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      70
      6141
    5. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      28
      4275
    6. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4272
    7. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4150
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      65
      3825
    9. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      284
      3249
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2928
    Aihe