Kokoomuksen korruptiopesää syytä tonkia talikolla!

Sieltä se löykä nousee. Ja tämä on vasta alkua.
11256
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kovasti ihmiset vain äänestivät Sekoomuksen edustajan Presidentiksi. Sitä ei voi kuin ihmetellä. Itse en äänestänyt

2Äänestä
  • Pimeää tiedustelu- ja puolustusbudjettia kasaavat kokoomuslaiset CIA:n tapaan Ugandassa ja muualla laittoman ase- ym. kaupan avulla.

    Äänestä

Parasta on tutkia ihan itse, sillä poliisikin on pääsääntöisesti kokkari. Apua ei siis löydy tältä suunnalta. Ihan ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa oma kukkaro. Jos jotain on vielä jäljellä, eivät ole ehtineet kaikkea ryöstää

1Äänestä
  • Mutta meillähän on niin paljon oikean puolueen kannattajia, että kaikki kokoomuksen mokat selviää pian. Niitäkin on paljon, jotka ihan vahingossa äänestivät väärää puoluetta, he äänestävät nyt kohta oikeaa puoluettaan.
    Vappuna ehkä kaikki ei ole ihan selvänä vielä, mutta oikean puolueen marssijoukko kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

    1Äänestä

"Minä teille korruptiopesän näytän"

Äänestä

TNS Oy:n gallupien mukaan kokoomuslaiset ovat aina ykkösenä.

Yks napin painallus ja cockarit voittaa aina kaikki vaalit.

Äänestä
  • Kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy:sta puhumattakaan. Valtamedia on monopolisoinut kannatusgallupit Ylen, HS:n, TSN Oy:n ja Taloustutkimus Oy:n kesken, ja kaikki Kokoomujsen omistajaohjauksessa. Se riippumattomasta mediasta ja gallupeista.

    Äänestä

Ei tarvi ihmetellä miksi kokoomus vastustaa talousrikostutkijoiden lisäämistä vaikka se on rahallisesti poliisin tuottavin yksikkö. Vertailu; suomi 20 tutkijaa, ruotsi 200 tutkijaa.

Sekin haisee maasta kuuhun asti kun sotesopan keittäjiä hyppii eduskunnasta yksityisiin hoitofirmoihin. Kaikki juuri kokoomuksen edustajia. Jos ei nyt ihan laitonta niin ainakin moraalitonta toimintaa.

Äänestä

Voi löytyä runsaasti pulleita isoja matoja.

Äänestä
  • Erektiossa?

    Äänestä

Hienoo kun meillä suomessakin vihdoin alkaa olemaan meno kuin Ugandassa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KOK-myö-vaikka-mummonsa kirjoitti:

Sieltä se löykä nousee. Ja tämä on vasta alkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu