Kurikan kampus

Suuruudenkullluutta

Rakennetaan 30 miljoonan euron koulukeskus, jonka lainanhoitokulut ja kuoletukst nykyisillä halvoilla koroilla ovat vuodessa noin 2 miljoonaa.
Lisäksi tulevat muut kiinteistönhoitokulut.
Mistä saadaan riittävästi tuloja, jotta voidaan pitää investointia järkevänä?

88

3056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukiolaiset

      Mistä 800 oppilasta?

      • Huoltajalukiosta

        Kuulemiset aloitetaan, jotta lukiot voidaan lakkauttaa eli siirtää kohta valmiiseen koulukampukseen.
        Demokratiaa vai näennäisdemokratiaa.
        Mitä tapahtuu, jos Jalasjärvellä ja Jurvassa halutaan pitää omat lukiot?


      • Suupohjansusi

        Kuka höönöötti maakuntaa?


      • Laskuvirhe

        Jos huonetilaohjelman Perustana olevassa oppilasmäärässä on yli 10 prosentin heitto, on tutkittava, kuka on tehnyt virkavirheen


      • nuun-nuun

        Lopetetaan kaikki seutukunnan muut koulut, niin Kurikkaan tulevat lopulta ne, jotka nyt pystyvät paikalle jollain tavoin pääsemään.
        Riittää sitten rahat pakolaisten elättämiseen ja lisäpakolaisten Suomeen päästämiseen.


    • Kurikkalaaset

      Uusi oppilasasuntola vetää oppilaita suupohjasta

      • LukioidenLoöetus

        "Halutaan pitää"; Ei jalasjärvisillä ja jurvalaasilla oo mitää sanomista, ku Kurikka päättää lopettaa lukiot ja yläkoulut niistä . Kaikki vain Kurikkaan. Mitä väliä, jotta koulumatkaan kuluu 3h?


    • eihätääsanoipusa

      Kurikallahan osinkotuloja monta miljoonaa vuodessa kaupunginjohtajan mukaan!

      • Suupohjansusi

        Kurikan kampusosakeyhtiöllä velkaa 25 miljoonaa. Oma pääoma kohta syöty.
        Ainut tulo vuokratulo ja käyttömaksut.
        Kaikkien etu on, että Kurikka löytää riittävästi oppilaita tiloihin, jotta osakeyhtiölle tulee tuloja eikä kiinteistöosakeyhtiö ajaudu talousvaikeuksiin.
        Toivottavasti Kurikka käyttää osinkotulojaan eikä maksatahommaa Sedulla ja maakunnalla


      • Kurikanveroäyri

        JAKKI oli jo varoittava esimerkki. Osinkotulot voivat mennä kankkulan kaivoon


      • Prosentit
        Suupohjansusi kirjoitti:

        Kurikan kampusosakeyhtiöllä velkaa 25 miljoonaa. Oma pääoma kohta syöty.
        Ainut tulo vuokratulo ja käyttömaksut.
        Kaikkien etu on, että Kurikka löytää riittävästi oppilaita tiloihin, jotta osakeyhtiölle tulee tuloja eikä kiinteistöosakeyhtiö ajaudu talousvaikeuksiin.
        Toivottavasti Kurikka käyttää osinkotulojaan eikä maksatahommaa Sedulla ja maakunnalla

        2 prosentin nousu merkitsee vuodessa 500 000 euron lisämenoa. Inflaatio tällä hetkellä jo noin 2 prosenttia.


      • Pankkiirit
        Prosentit kirjoitti:

        2 prosentin nousu merkitsee vuodessa 500 000 euron lisämenoa. Inflaatio tällä hetkellä jo noin 2 prosenttia.

        Lainakorot ovat tosiaan nousemassa. Säästöillekin pitää pian maksaa korkoa, koska inflaatio ja palkat nousevat.


      • joko.lähtenyt
        Pankkiirit kirjoitti:

        Lainakorot ovat tosiaan nousemassa. Säästöillekin pitää pian maksaa korkoa, koska inflaatio ja palkat nousevat.

        Joko lähtenyt tilanne lapasesta loppuu ne osinkomiljoonatkin jos rahaa menee vain kankkulan kaivoon


    • Komiat

      Komeaa pukkaa. Kurikan amfiteatteri.

    • Ähtäristä

      Onko myönnetty kiinteistöosakeyhtiön 25 miljoonan lainalle omavelkainen takaus, mutta ei ole vaadittu vastavakuuksia.
      Ähtärissä tällainen menettely todettiin lainvataiseksi muotovirheeksi

      • Närvijoensusi

        Tuokin vielä
        Itte oon ihmetellyt, että sama miehet istuvat monella pallilla.
        Ostavat, myyvät ja rakennuttavat uusia koulukiinteistöjä toisten rahoilla


      • Loistavaao

        Jurvan koulupalveluja ollaan tuhoamassa, mutta komiaa käydä Kurikan keskustassa päivittäin.


      • lopetellaanko_Jurvaa
        Loistavaao kirjoitti:

        Jurvan koulupalveluja ollaan tuhoamassa, mutta komiaa käydä Kurikan keskustassa päivittäin.

        Ollaanko sieltä Jurvasta siirtämässä toimintoja Kurikkaan


      • Unilukkarit
        lopetellaanko_Jurvaa kirjoitti:

        Ollaanko sieltä Jurvasta siirtämässä toimintoja Kurikkaan

        Etkö oo vieläkään herännyt. Palvelut voidaan viedä yhdistymissopimuksen mukaan 1.1.2019 alkaen


      • Nikkarikeskus

        Jurvakainen johtaa Kurikan kampus oyytä, johtaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymää, on SeAMK:n hallituksessa, on Kurikan kaupunginhallituksessa, on Jurvan koulukiinteistöt ostaneen yhtiön toimitusjohtaja.
        Lakkauttaa opetuksen, myy tilat ja ryhtyy tilat ostaneen yrityksen toimitusjohtajaksi. Ei kuulemma oman edun tavoittelua


      • saattaa_olla
        Nikkarikeskus kirjoitti:

        Jurvakainen johtaa Kurikan kampus oyytä, johtaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymää, on SeAMK:n hallituksessa, on Kurikan kaupunginhallituksessa, on Jurvan koulukiinteistöt ostaneen yhtiön toimitusjohtaja.
        Lakkauttaa opetuksen, myy tilat ja ryhtyy tilat ostaneen yrityksen toimitusjohtajaksi. Ei kuulemma oman edun tavoittelua

        Saattaa olla jotakin sellaistakin että ellette keskitä opetusta niin opetus siirretään Seinäjojelle kaikki näistä ei julki puhuta


      • Seinäjoki...Maksajana

        Sedu ja Samo ovat suurimmat rahoittajat.
        Siis Seinäjoki maksaa maakuntaan koulutusta eniten.


      • pandakarhut

        Tuomarniemen metsäinsinöörikoulutus lakkautettiin. Nimet julki, ketkä olivat päätöstä tekemässä.
        Oliko maakunnan etu, että koko opetus maakunnassa lopetettiin.
        Metsäteollisuudessa Suomen tulevaisuus. Maakunnan kepulaiset eivät ymmärrä tätä


      • Muuttotapiotalkuun

        Maakunnan miehet lakkauttivat ammattikorkeakouluopetuksen Kauhavan yrittäjäopistosta,
        Suunnitelmat tehtiin kunnallisneuvos Yli-Suomun puheenjohtajakaudella.


      • Väyryskä

        Keskustapuolueen Kari Hukkanen on SeAMK:n puheenjohtaja


      • Suvikaikilla

        Jääviys: Suvi Linden sai huomautuksen, kun käsitteli golfyhtiön asiaa, jossa omalla perheellä oli omistusta.
        Lähtölaskenta ministerin hommista


      • Okkeli

        Mikä se Kampuksen tilanne? Valmistuuko ajoos? Pääsöökö opiskelijat sinne v.2019 alus? Uskoosin, jotta Jurvan jaJalasjärvenki lukiolaaset haluaa komiaan taloohin opiskelemaan? Kuka sitä Kampusta johtaa; kuka siä on ylin pomo? Uusia innovaatioita sitte opetukseen ja lukkarit niin ettei lukiolaasilla 3h hyppytunteja kesken päivän!!!


    • Mietaaltavaan

      Kurikassa osataan. Virkamiehiä vaihtunut tiuhaan tahtiin. Äläkä haukkuko Pusaa. On ainakin edustavan näköinen.

      • Mettäkylään.Nuoriso

        Kunhan ei enää siirretä kouluja paikkoihin, jossa ei ole asuntoja eivätkä bussit kulje.
        Koulu erä,aassa pitää alkas vaikka vadta ysiltä aamulla.
        Rengonharju kouluna on älytön paikka.


      • Järkihoi

        Hyvä kommentti
        Rengonharjulla logistiikkayksikkö. Linja-autoja paljon. Yksikön on itse järjestettävä oppilaiden kuljetukset Seinäjoen keskustasta ja Törnävän yksiköstä.
        Opettajat voivat ajaa, kun kyyditettävä. Nyt ajellaan opetusajoa tyhjillä autoilla


      • ketunhäntäkainalaossa

        Pusalla saman suuruinen palkka kuin Seinäjoen kaupunginjohtajalla. Kurikassa asukkaista 20 tuhatta, Seinä joella yli 60 tuhatta.
        "Ei se ole hullu, joka pyytää vaan se joka maksaa."


    • Teillä on kusta päässä kurikkalaiset

      • MitäVäliäMistäKunnasta

        Ei oo kyllä litissy eikä lotissu! :) Kyllä se on niin että pitää vähä Seinäjokisille panna luuta kurkkuun etteivät aiva kaikkea vedä. Ei tarvi muita kaupunkeja ja kuntia kuihduttaa. Eikä Seinäjoki olisi tommosta koulua tarvinnu. Jurvaan ei olisi mitää järkeä rakentaa koska Jalasjärvisillä pitkä matka, eikä myöskää Jalajärvelle koska Jurvasta olis sinne pitkä matka, Seinäjoelle ei tarvita moista. Ja PS Jurvalaiset vois lakata vinkumasta kaikesta, mitäs piti laittaa kunta siihen kuntoon että oli ainut vaihtoehto pakkoliitää muuhun kaupunkiin.


    • Virolainenministeri

      Tuomarniemi ja Jurva olivat vanhoja valtion oppilaitoksia. Nyt maakunnan kepulaiset tuhonneet maalaisliiton valtakunnallisen aluepolitiikan

    • Oppilasvain

      Jurvan maakunnan kallein koulukeskus. Mistä asti ryhdytään haalimaan oppilaita. kun ammattikoululaisten opetusta ollaan siirtämässä työpaikoille.
      Säästöt seinistä, ei opetuksesta
      Säästösyistä olemme saaneet opetusta neljänä päivänä viikossa

      • Mosakka

        Oppilaat on sitte Kampukselle nro:1 ja kattokaa sitte jotta siä annetaan priimaa opetusta (jottei kahvitauot veny ja oppilaat oo päinsä)!! Muten ei oo hienoosta seinistä mihinkää, jos ei niiden sisällä oo opetus samaa tasoa!!


    • Oppilasmäärä

      Kauhavalla suunnitteilla 20 miljoonan koulukesku. Lukio, yläaste ja suuri osa ala-asteista.
      Suunnitteluvaiheessa tiedetään, kuinka paljon oppilaita tulee uuteen kouluun..
      Ruotsalan koulukin jo lakkautettu. Toimii siihen asti, kun uusi koulukeskusvalmistuu

    • kalamän

      ensin annettiin tosimiehille palkkoja 30 vuotta miljoonalla , seuraavaksi annettiin 30 miljoonaa velkaa , muutemaksi vuodeksi.......ja näin on saatu aiemmin annettu raha takaisin kotiin ja ex äijä velkoihin...........mato söi mullan, hauki madon , mies hauen ja mato taas miehen........uudelle notkealle ja kokemattomalle samat jekut.

    • Rossipohjat

      Miksi rakennettiin kurakkoon. Piti laittaa kova paalutus, joka jo maksoi yhden kyläkoulun hinnan

      • MitäVäliäMistäKunnasta

        Miksi Jurvaan, Jalasjärvelle tai ainakaan Seinäjoelle?


    • Tainuskylänsusi

      Julkisia rakennuksia liikaa. Kaikille ei käyttöä. Eivät kelpaa lainojen vakuudeksi, koska niitä on vaikea myydä.
      Jurvan hyväkuntoiset koulut asiasta hyvä esimerkki

    • Kyllähullu

      Neliövuokrat
      Mikä on kampuksen vuokrahinnoittelu. Ei oo varaa pitää puolityhjillään.
      Muuttotappiokunnalle 800 oppilasta lujassa, vaikka kaikki lukiolaiset siirretään tälle mäelle.

      Suunnittelu tehty vanhan ajan malliin vissiin tupakka-askin kanteen?

      • Kansalaiskoulu

        Elon laskuoppia harjoiteltu Jurvan jo lakkautetussakansalaiskoulussa


      • Marlboro

        Olin kattelemas paikkoja ja kyllä ton kioskin piirrustukset näytti olevan ihan normaalilla paperilla. :)


    • Estevainäyttö

      Jalasjärven ja Jurvan kuulemisilla tulee olla vaikutusta lukioiden sijoitteluun
      Jalasjärven lukion rehtori on tällä hetkellä Seinäjoen koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja.
      Mihin suuntaan pyllistät asiassa

      • Närvijoensusi

        Jalasjärven lukio on tosiaan yksi Kurikan kaupungin lukioista samoin kuin Jurvan lukiokin


      • Sopivapätevä

        Nyt näyttää, että piiri pieni pyörii JIK-ja kouluasioissa.
        Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea käsi tekee.
        Sopivat hoitaa asiat.


      • Nurmoosta

        Onko Peltonen Sedun, Kurikan, Jalasjärven lukion, Kurikan vai Nurmon mies
        On ollut periaatteistaan kiinni pitävä


      • Raksalainen
        Nurmoosta kirjoitti:

        Onko Peltonen Sedun, Kurikan, Jalasjärven lukion, Kurikan vai Nurmon mies
        On ollut periaatteistaan kiinni pitävä

        Kuka Peltonen?


    • Anterovaan

      IMON oppilasasuntola kurikkalaisten käyttöön. Matka ei liian pitkä. Surfailevat ne agrologiopiskelijatkin Seinäjoelta

    • Kauhajussi

      Onko Kurikan väkiluku kääntynyt kasvuun, jottei koulu rakenneta turhaan.
      Olis pitänyt tilata Poutiaiselta prognoosit.
      Kauhajoelta turha toivoa apua

    • Oppilasvaan

      Yhteisvalinta menossa. Nyt pitäis markkinoida, jotta saadaan oppilaita uusiin tiloihin

    • Onkojäävi

      Toivottavasti väyryssotku avaa enemmän julkisten varojen väärinkäyttöä

    • Oppilasennusteet

      Lue Ilkasta (5.10.2016) juttu Kurikan Kampuksen rakentamispäätöksen muuttamisesta.
      Täältä löytyvät sijaissyylliset, jos rakennettiin liian suuri koulu. Oppilasmäärä nostettiin 650 oppilaasta 800 oppilaaseen

      • Uteliaspirkko

        Ilkka-lehden mukaan kokouksen puheenjohtaja oli Jalasjärven lukion rehtori.
        Nosti kampuksen oppilasmäärää 150 oppilaalla. Miksi? Oliko jäävi, koska oli
        Kurikan kaupungin yhden lukion rehtori


      • Jalasjärven_konkurssi
        Uteliaspirkko kirjoitti:

        Ilkka-lehden mukaan kokouksen puheenjohtaja oli Jalasjärven lukion rehtori.
        Nosti kampuksen oppilasmäärää 150 oppilaalla. Miksi? Oliko jäävi, koska oli
        Kurikan kaupungin yhden lukion rehtori

        Lähtikö se Jalasjärven konkurssikin liikkeelle yhden rehtorin toimista?


    • Kurikka näyttää muille maakunnan pikkukaupungeille mallia miten kouluja rakennetaan. Alamittaista ei kannata tehdä, se on nähty. Niin monella paikkakunnalla on tehty ensin muka iso koulu ja sen jälkeen syylää kylkeen, jolloin kokonaisuus on ainakin ulkonäöllisesti pilalla. Kyllä kunnon tilat vetävät oppilaita ihan toiseen malliin, kuin joku 50 vuotta vanha homesaneerattu tiilikasa.

      Kutsukaa lapualaiset päättäjät opintomatkalle, niin näette hölmistyneitä ilmeitä! 😂

      Kysykää vielä, että paljonko Lapuan Sähkö jakaa osinkoja? 🤣

    • Opettajapolo

      Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja on Kurikasta sekä kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Kurikasta?
      Seinäjoki kuntayhtymän suurin maksaja. Seinäjokea ei ainakaan voi syyttää kotiinpäin vedosta.
      Joutuvatko jotkut opettajat ja oppilaat muuttamaan Kurikkaan

      • Oppilaskurikka

        Oppilaita ei voi pakottaa mihinkään. Näyttää kurikkalaasillakin olevan kova pyrky Seinäjoelle.


      • sinne_muutetaan

        Sinne muutetaan mistä halavimmalla maksetaan vai mites senyt meni


    • Rakennusneuvos

      Ilkka 14.3.2018 JAMI myymässä puolityhjiä kouluja. Jää itse vuokralle.
      Kurikan Framilla ei huimaa.
      Voihan sitten ostaa koulun ilman, vastaamalla pari vuotta koulun käyttökuluista muka oppilaitostensa puolesta.
      Kauhajoelle jää tyhjäksi juuri saneerattu keittokoulu

    • Nikkarikeskus

      Johtaako Kiinteistö Oy Kurikan Kampusta sama mies, joka on Jurvassa yksityisille myydyn oppilaitoksen toimitusjohtajana

      • Ongelmajussi

        Onko sisäinen valvonta selvittänyt sidonnaisuudet johtavilta päättäjiltä?


    • Helemitaulu

      Kouluverkkoselvitys
      Ensin rakennetaan 33 miljoonan koulu. Vasta sitten ruvetaan selevittelöhön,mistä penskat vai annetaanko niiden edelleen olla vanhalla lähikoululla.

      • Petetyt

        Tiedoksi kouluverkkotyöryhmälle Kepun taktiikka

        Framille rakenneutettiin uudet tilat. Ei vastusteta. Opetus IMOLLA, Tuomarniemellä, yrittäjäopistolla, Jurvassa ja Jalasjärven JAKISSA
        lopetettava.
        Tässä vaiheessa siirtoja Framille ryhdytään vastustamaan uhkailulla jajuristien avulla.
        Kovia poikia, kun vastustavat omia ratkaisujaan. Hämäävät hyvin omat toimensa.


    • Virkavastuu

      Kurikkalaiset sanoi harjakaisissa, että Sedu maksaa 83 prosenttia käyttö-ja lainanhoitokuluista. Kurikalle hyväsopimus.
      Kiinteistö Oy Kurikan Kampus on osakeyhtiö.,jonka on saatava tulonsa tiloja vuokraamalla. Ei jatkuvasti omistajien pussille mennä sijoitusten suhteen.
      Voitto kiinteistöosayhtiössä jaetaan omistajille sijoitusten suhteessa , muttei uusia tappioita. Kiinteistöyhtiö konkurssiin, jos tulot ei riitä
      Tietotaito todella surkeaa. Valmistelussa suuria puutteita. Luottamuspäättäjät toimivat myös virkavastuulla

    • Synnytystalkoot

      Oppilasennusteet
      Maakuntaliiton tiedotteessa vuonna 2017 todetaan, että Kurikka ja Jalasjärvi
      ovet alueemme muuttotappiokuntia.
      Miksi näitä virallisia lukuja ei uskottu, kun aloitettiin rakentaa ylimitoitettua
      koulukampusta
      Varsinaisen Kurikan syntyvyys lienee 80 lasta vuodessa.

      • Tilastoharha

        Väkeä tuloo ovista ja ikkunoista, kun saadaan vielä rakennettua
        Magneetti


      • ei-tuu
        Tilastoharha kirjoitti:

        Väkeä tuloo ovista ja ikkunoista, kun saadaan vielä rakennettua
        Magneetti

        No ei kyllä tuu oliko tuo joku vitsi


    • Valtoimenaan

      SEDU " ohjaa " oppilaansa Seinäjoelle

      • Syyttelyä

        Voisitteko Kurikassa ja Jurvassa tehdä jotain asian eteen

        Sedunko ja Seinäjoen vika , että Kurikassamaakunnan suurimmat muuttotappiot Maakuntaliiton mukaan


      • Syyttelyä kirjoitti:

        Voisitteko Kurikassa ja Jurvassa tehdä jotain asian eteen

        Sedunko ja Seinäjoen vika , että Kurikassamaakunnan suurimmat muuttotappiot Maakuntaliiton mukaan

        Tämä kampus nostaa Kurikan väkiluvun kasvuun.


      • eikurikkaanmuuteta

        Hölmöläisten hommaa. Kuka uskoo Kurikan väkiluvun kasvuun? Ei kukaan.
        Mutta onhan Kurikalla rahaa törsätä turhiin ylisuuriin rakennuksiin!


      • money_talks
        eikurikkaanmuuteta kirjoitti:

        Hölmöläisten hommaa. Kuka uskoo Kurikan väkiluvun kasvuun? Ei kukaan.
        Mutta onhan Kurikalla rahaa törsätä turhiin ylisuuriin rakennuksiin!

        Raha Puhuu Järki ei


      • KuntarasismiEiHyvä
        eikurikkaanmuuteta kirjoitti:

        Hölmöläisten hommaa. Kuka uskoo Kurikan väkiluvun kasvuun? Ei kukaan.
        Mutta onhan Kurikalla rahaa törsätä turhiin ylisuuriin rakennuksiin!

        Se tuhlaa kuka pystyy voisivat Seijokiset pitää välillä turpansa kiinni ja tehdä jotain ilman maakunnan rahoja! On se hyvä että on sio kasvukeskuski mutta sitä eo tarvi kasvatta pelkästään muiden kustannuksella. Tuo Suomen tuleva super metropoli voi välillä tehdä muutaki ku ylihintaisia ihme hökötyksiä niinku tuo uus järkyttävä siltä joka sinne tuli.


    • Loistavamenneisyys

      Kauhajokinen kotilatalousopettaja Ilkassa kertoi Kauhajoen toisen asteen loistavasta menneisyydestä. Alasajosta syyttävä sormi osoitti Seinäjokia

      Valittaen on todettava, että Kauhajoen edustajat ovat olleet hiiren hiljaa.
      Viimeksi Kurikan miehet veivät koko valtuustoa alta lipan. Valtuusto ei edes ottanut kantaa siihen, että Kurikan Kampuksesta tulee kalliimpi kuin oli
      päätetty.
      Myönnettiin yksimielisesti hanketta johtavalle osakeyhtiölle 25 miljoonan omavelkainen takaus ilman vastavakuuksia.
      Oppilaita pitäisi nyt haalia Kauhajoen lisäksi Seinäjoelta.

      • Velkaneuvoja

        Kaupunginjohtaja harmitteli 80 miljoonan velkaa. Huomioimatta jäivät konsernihtiöistä tulevat velat.
        Jos sote ja maakuntahallintoa tuloo. Verotulot ja menot vähenee, mutta velat jää


      • velkaneuvontaa

        Kaupunginjohtaja tarvitsee velkaneuvojan ei pörssimeklaria!


      • Mullinmallinasiat

        Tekninen johtaja, joka ymmärtää, mitä 33 miljoonalla saa


      • Suunnittelija

        Entinen rehtori Oksanen ymmärsi rakentamisesta jotain. Missä mies on nyt,kun ei ole Kurikassa näkynyt.


    • Petosta

      Hiljaa ku huopatossutehtaassa.
      Ei oo kerrottu sitä, kuinka paljon yhteishausta on tulossa Kurikan Kampukselle oppilaita.
      Petoksen ja virheiden peittelyä.

    • osanotto

      Ikävä trukommiki sielä sattunu.N.30-vuotias mies menehtyi Kampuksen työmaalla kertoo Ilkka,voimia omaisille,todella ikävää.

    • Valtuutettu

      Sedun ja Kurikan valtuustossa joulukuussa päätetään johdannaisilla rahoittaa kallista koulukampusta.
      Kuinkahan moni tietää, mitä johdannaissopimus tarkoittaa. Johdannaisilla kikkailu eräissä yhtiöissä on epäonnistunut.

      • Varavaltuutettu

        Korkokustannusten lisäys 325 000 euroa vuonna 2020??
        Lainaa kiinteistöyhtiölle 25 000 000 Euroa.
        Lainan hoito ja kiinteistön hoitokulut. Ovatko ylivoimaiset osakeyhtiölle?
        Varoitettu on?


      • Piensijoittaja

        Johdannaisten teko tarpeetonta. EKP ei salli suurta korkojen nousua, koska Euroopan valtioilla on ylisuuret velat.
        Korkojen nousu johtaisi valtioita ongelmiin, jotka pian johtaisivat suuriin poliittisiin mellakoihin.
        Nollakoroilla inflaation lisääntyessä kärsijöitä ovat hiljaiset säästäjät.
        Korkosuojaus ei olevielä ajankohtainen


    • Yhdistymissopimus

      Mäki: Kurikkaan uusi 32 miljoonaa maksava koulukampus
      Ilkka-lehden mukaan Mäki vastustaa kaikkia Jalasjärven rakennusprojekteja.
      Yhdistymissopimuksen??

    • Pässinarussa

      Ilkan mukaan loppusumma 33 miljoonaa. Vihkiäisissä Juhani Mäki totesi, että tiloihin voidaan ottaa noin 1000 oppilasta, koska osa Sedun oppilaista on aina työmailla harjoittelussa.
      Onkohan koko Kurikassa 1 000 oppilasta.
      Sedu siirto Kurikan Kampukselle jo Jurvan ja Ilmajoen oppilaat.
      Vaalien jälkeen Kurikka päättänee siirtää Kampukselle myös Jurvan ja Jalasjärven oppilaat.
      Mäki totesi , että lukiolaisia tulee olemaan 250 .
      Päätöksiä tiputtelemalla. Yhdistymissopimukset

      • Seolla

        Paljon on kepulaisten värvättävä mamuja Kurikkaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe