Huomasitteko Ylen uutisista,että yksi haastatelluista eläinsuojelijoista oli kieltämässä porsitusnavetoita. Hiukan nauratti kun ollaan olevinaan niin eläinsuojelijaa,mutta tutustuminen varsinaiseen asiaan on jäänyt kyseiseltä henkilöltä tekemättä. Pienenä vinkkinä annan,että sikoja pidetään sikaloissa ja nautakarjaa navetoissa. Jos eläinsuojelijoiden tiedon taso on tätä noin yleensäkin, niin olen erittäin huolissani heidän aivopesustaan,jolla nuoriso saadaan vastustamaan jotain,mistä ei oikeastaan tiedetä edes perusasioita. Toisena vinkkinä ko. "eläinsuojelijalle" voin kertoa,että he vastustavat sikaloiden porsituskarsinoita sekä nautojen pitoa parsinavetoissa. Tässä on erittäin hyvä esimerkki siitä,että eläinsuojelijoiden manipulointi on uponnut nuorisoon,jota tässä härskisti hyväksikäytetään pienen ryhmän tavoitteiden saavuttamiseksi.
Mielenilmauksesta 17.2.2018
10
269
Vastaukset
- Oikeaaenemmän
Nämä henkilöt pitäisi ensi viedä opiskelemaan tuotantoeläimistä ja niiden hoidosta. Eläimillä pitää olla turvallinen elinympäristö. Onko oikein, että pieniä porsaita saisi kuolla emakkonsa alle sillä perusteella, että eläimille kuuluu olla vapaana. Mielestäni porsitushäkit ovat oivallinen turva pienille porsaille. Emakot ovat tietyn ajan porsitushäkissä ja sitten ovat vapaana. Eikö se vapaus sitten riitäkään. Kuitenkin lemmikit ovat häkeissään monia tunteja päivässä lasten ja nuorten ollessa koulussa tai töissä. Saavatko edes jokapäivä jaloitellakaan vaan ovat jatkuvasti pienissä häkeissä. En olenähnyt yhtään kaltoinkohdeltua koirakuvaa OE:n kampanjoissa ja marsseissa. Missä kaltoinkohdellut kissat ovat OE:n julisteissa, kun en ole nähnyt yhtään. Silti saamme jatkuvasti lukea nälkiintyneistä kissoista ja koirista, sairaista eläimistä....
Lisää asianmukaista tietoa eikä jakaa vääränlaista tietoa.
Miksi en olenähnyt yhtään sellaista parsinavettaa, missä eläimet kärsisivät. Olen kuitenkin käynyt monissa navetoissa ja saanut asianmukaista tietoa eläinten hoidosta. En oikein nähnyt vastustettavan koira jalostukseen liittyvää sairaitten rotujen jalostamisesta olevia plakaatteja.
Enkä myöskään näistä halai (mitenkä kirjoitetaan?)lihan teurastajista ,ei kukaan maininnut mitään. Tämä kai on tämän porukan mielestä sallittua. Aika yksipuolista aivopesua meille syötetään.Niimpä niin nämä eläinsuojeliat puuttuvat nyt tuotantoeläinten oloihin mutta ensin pitäisi näiden piipertäjien aloittaa lemmikkieläinten kohtelusta ja häkeissä pitämisestä kukaanhan ei valvo kuinka niitä kohdellaan.ja saavatko ne olla vapaana esim.rotat,marsut,hamsterit myös linnut niidenkin täytyis saada olla vapaana kuinka moni näistä henkilöistä jotka osallistuu näihin mielenosoituksiin noudattaa omalta osaltaan tätä eläinten vapautusta taitaa vain tyhjä pää kolista tai hölskyä.Moni nuori haluaa jonkin elämen ja sitten se unohtuu sinne häkkiin ehkä ruokitaan ja siivotaan se häkki mutta eläimen vapaana olo unohdetaan menkää itseenne.
Oikeutta eläimille -järjestön
Isoimmat kiistat koskevat näitä viittä eläinsuojelukysymystä.
1. Pitääkö emakon mahtua kääntymään porsimisen jälkeen?
2. Saavatko eläimet tarpeeksi vettä?
3. Voivatko lehmät elää paikalleen kytkettyinä?
4. Riittääkö "Burana" kastraation kivunlievitykseen?
5. Onko eläin vain tuotantoväline?
Miksi ei samalla voi kyseenalaistaa.
1.Pitääkö halai lihan saadakseen laskea veret elävältä lampaalta kurkun auki leikkaamalla-
2.Pitääkö koiranjalostajien saada jalostaa hengen ahdistamia ja jalattomia koirarotuja.
3.Pitääkö suomessa saada kasvattaa taistelu koiria. (mihin tarkoitukseen.)
4.Eläinlinikoissa tehtävät isot leikkaus operaatiot.(syöpä leikkaukset. Riittääkö “ Burana”
5.Onko papukaija häkissä vapaa vai vanki.- Pihviä
Monenkohan eläinsuojeluaktivistin oma tai lähipiirin lemmikkieläin on kaltoinkohdeltu ja vapautensa menettänyt; ei taida heidän oma pesänsä kestää tarkempaa tarkastelua kannattamansa ideologian kannalta. Monella lemmikkieläimellä on asiat huonommin kuin tuotantoeläimillä,sioilla esim. nykyään lattialämmitys. Useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Jokohan eläinsuojelukeskus Tuulispään koirat ym. saavat lajinsa mukaista ruokaa vai vieläkö mennään kasvisruualla
- Juurikinnäin
Pihviä kirjoitti:
Monenkohan eläinsuojeluaktivistin oma tai lähipiirin lemmikkieläin on kaltoinkohdeltu ja vapautensa menettänyt; ei taida heidän oma pesänsä kestää tarkempaa tarkastelua kannattamansa ideologian kannalta. Monella lemmikkieläimellä on asiat huonommin kuin tuotantoeläimillä,sioilla esim. nykyään lattialämmitys. Useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Jokohan eläinsuojelukeskus Tuulispään koirat ym. saavat lajinsa mukaista ruokaa vai vieläkö mennään kasvisruualla
Ihmettelen, miksei tosiasioita oteta esille. Aina vaan jankataan, kuinka lehmät ovat kiinni koko elämäsä ajan parressaan. Vaikka selitetään, että lehmät ovat kuukausia kesällä laitumilla ja ulkojaloittelu on mainio keino pitää sorkat kunnossa niin ei millään mene tiedot jakeluun.
Olen samaa mieltä, että useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Sikojen hyvinvointi menee ihmisten hyvinvoinnin edelle.
- IhmisoikeusLapsille
Minä olen huolissani pienistä lapsista. Heidät pakotetaan joka päivä kouluun missä heitä aivopestään eliitin tuotantokarjaksi.
- Surteutta
Onkohan nämä eläinsuojelijat sellaisia henkilöitä, joilla on vuosikymmenten kokemus eläinten hoidosta.
Kun sikoja on paljon, niin on turvallisuuden vuoksi hyvä olla porsitushäkit. Jos sikoja on vain muutama, on helpompaa omistajan seurata ettei pikkuporsaita jää emakkonsa alle. Jokainen porsas on tärkeä omistajalleen.
Pihatoissa sattuu paljon tapaturmia, koska siellä lehmät voivat olla vapaana ja kiusata alempiarvoisia lehmiä. Ei varmaan tällainen alakynteen jäänyt lehmä voi silloin hyvin pihatossa. Näille lehmille täytyy olla muukin vaihtoehto kuin teurastamo. - Kiusattuna
Onpa järkyttävää, miten loukkaavasti puhutaan parsinavetoiden omistajista - ovat kaikki eläinrääkkääjiä. Tosiasiassa eläimet voivat tosi hyvin ja ovat hyvinhoidettuja. Ihmisillä on valtavasti vääränlaista tietoa - ja sitten ollaan parantamassa eläinten oloja. Ei parsinavetta tai pihatto tee eläimistä hyvinvoivia vaan eläinten hoitajat. Ihmiset luulevat, että lehmät eivät pääse ollenkaan ulos parsinavetoista ja eivät pysty edes liikkumaan. Tosiasiassa eläimet ovat laitumilla toukokuusta alkaen aina myöhään syksyyn asti ja talvella jaloittelevat jaloittelutarhassa. Miksi ihmiset eivät hyväksy tietoa, että parsinavetoissa on eläinten hyvä olla. Kiusatuksituleminen ei ole lehmälle hyväksi, kun se ei ole ihmisellekään hyväksi.
- Turvattomuutta
Eikö tuottajilla ole minkäänlaista turvaa tuollaiselta mollaamiselta. Aivan järkyttävää..... Tiedän tiloja, joissa eläimet jaloittelevat talvellakin ja kesät ovat laitumilla. Vaikka ne eläimet asustavatkin parsinavetassa, on niillä hyvä olla. Hoitajat vaikuttavat eläinten hyvinvointiin - ei rakennukset.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926