MUTTA Paljonko Kreikka MAKSOI näistä luottoluokitusten nostosta, että saa taas lisää halpakorkoisempaa lainaa?
Tälläkään kertaa lainaavat pankit eivät koe mitään luottotappioriskiä.
Ja siksi SUOMALAINEN veromaksaja tuntee taas ikävän kouristuksen rinnassaan.
Alla olevaan faktaan perustuen.
Fitch nosti Kreikan luottoluokitusta tasolle B.
Luottoluokittaja Fitch on nostanut Kreikan valtionvelan luottoluokitusta. Päätöstä perustellaan ylijäämäisillä budjeteilla,
vakautuneella poliittisella tilanteella sekä talouskasvulla.
Aiemmin luokitus oli tasolla B-. Luokittajan mukaan Kreikan tulevaisuudennäkymät ovat myönteiset.
Fitch sanoi lausunnossaan Kreikan bkt:n nousseen kolmena perättäisenä vuosineljänneksenä ensimmäistä kertaa 11 vuoteen.
Luottoluokittaja Standard & Poor's (S&P) nosti omaa Kreikkaa koskevaa luokitustaan jo tammikuun lopulla.
S&P ennustaa Kreikan talouden kasvavan kahdella prosentilla tänä vuonna.
Parannusta Kreikan tilanteeseen tuo myös elokuuhun jatkuva euroalueen tukiohjelma.
https://www.ess.fi/uutiset/talous/art2438366#cxrecs_s
No tämähän tiedetään.
Muistin virkistykseksi.
Kreikka liittyi iloksemme euroalueeseen 1.1.2001
Huvittavinta on, että euromerkin kuvio muistuttaa kreikkalaista epsilon-kirjainta ja sen kaksi vaakaviivaa kuvaavat rahayksikön vakautta.
Jälkeenpäin vasta hyvä-uskoisille hölmöille selviää luova kirjanpito, että Kreikan talous ei todellisuudessa täyttänyt rahaliiton ehtoja.
Kreikka keinottelee euroalueeseen ja maksaa huomattavan summan Standard & Poor's luottoluokittajalle,
luottoluokituksen nostosta tasoon A (S&P:n luokitus on AAA-D) jolloin Kreikka saa alkaa lainata rahaa Europasta ennätysalhaisin koroin.
Innokkaimmat lainaajat ovat Saksan ja Ranskan pankkeja, koska riskiä ei käytännössä ole.
Ja jos riskit realisoituvat on siihen varasuunnitelma. Sen mahdollisti juuri Saksa ja Ranska,
koska itse eivät noudattaneet kasvu- vakautussopimuksia, kun ylittivät 3% budjettialijäämän 2002 - 2004.
Selvisivät siitä "yllättäen" ilman EU:n sanktioita. (eiväthän ne osaa itse itseään ylimääräisillä sanktioilla rankaista, se on ainoastaan suomalaisten taito).
Joten talouden "vauhdittaminen" otetiin avuksi.
Keikka nimittäin alkoi ostaa Ranskan ja Saksan vientituotteita velkarahalla ja näin valvonnan laiminlyönnit eivät haitanneet ko. maita.
Ja EUn Kreikka tukipaketit, menivät suoraan Saksan ja Ranskan pankeille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tekstit vievät EU-vihaajilta sen vähäisimmänkin uskottavuuden, mitä älyn jättämien jäljiltä ehkä on.
Yhteisten sopimusten noudattamatta jättäminen on ollut eu uskottavuuden pahin nakertaja! Joten se siitä uskottavuudesta.
Hauska yksityiskohta on tuohon lisättävänä.
Helmikuu 2012. Kreikan parlamentti "hyväksyy" 3,2 miljardin euro säästöt, joten Kreikka kehtaa pyytää ainoastaan 74 kertaa enemmän tukipakettia. Euromaathan menevät sen myöntämään, täytyyhän 237 miljardin euron tukipaketti myöntää, kun Kreikassa on sitouduttu noinkin tiukkaan säästökuuriin.
Toukokuussa 2012. Jatkotoimet on jo sovittu, kreikkalaiset pääsevät 3 kuukauden säästökurjuudesta ja "häviävät" vaaleissa 6. toukokuuta vasemmistolaiselle Syrizalle,
joka vastustaa näin ankaria säästötoimia.
Kreikan valtion lainojen nimellisarvoja leikataan rajusti.
Puhemies Paavo Lipposen mukaan Turkista tulee varmasti "jollakin aikavälillä" EU:n jäsen. Ihan luonnollinen jatkumo EU:n laajentumiselle ja sen jälkeen toki Syyria, Irak ja Iran. Onhan sieltä jo runsaasti lähetetty eu lobbareita pitkin Eurooppaa. Nämähän ovat sitten luonnollisesti nettomaksajia?
kaikki halukkaat vaan mukaan tähän EU=eliitin uloste unionin mätäpaise paskatunkioon. tulle TODELLA jytky kun koko EU= PASKATUNKIO POKSAHTAA.