Tieverkon myynnillä voidaan rahoittaa hävittäjät

"Berner oli toukokuussa 2016 kutsunut asiantuntijoita ja päättäjiä eri ministeriöistä, yrityksistä ja etujärjestöistä keskustelemaan tieomaisuudesta. Liikenne- ja viestintäministeriö kaavaili, että Suomi perustaisi yhtiön, joka omistaisi valtion tieverkoston. Valtiolla olisi samalla mahdollisuus irrottaa tieverkkoon investoimiaan pääomia uusiin tarkoituksiin, jos suuret yksityiset sijoittajat ostaisivat tieyhtiön osakkeita.

Valtiovarainministeriön avainpäättäjiin kuuluva apulaisbudjettipäällikkö Juha Majanen sanoi tilaisuudessa, että valtio voisi tieverkosta saamillaan rahoilla maksaa HX-hankkeen eli tulevan taistelukonekaupan."

Jumala-auta Grrrrrrrrrrrrr... Enkö mä herää tästä pahasta unesta koskaan?

Onko nämä aivan sekaisin vai onko käynnissä ainoastaan SUURI puhallus.

Julkisen terveydenhoidon vapauttaminen yksityisille (pääsääntöisesti ulkomaalaisille) yrityksille on samaa sarjaa, HUH! Jos suunnitelma toteutuu nykyisessä muodossa, ei mene kovin pitkään kun koko julkinen terveydenhoito on ajautunut yksityisille firmoille ja sitten voidaan taas hämmästellä miksi raha ei riitä.

Näitä kun lukee tulee aivan epätodellinen olo. Eikö tästä maasta löydy riittävästi voimaa torppaan tällaiset hullun hommat.

Bisneksen teko on sinänsä ihan ok mutta kyllä verorahojen ja jukisen omaisuuden jakaminen sijoittajille on väärin.
7160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Bernerin natsi juttu, saa kiusata köyhiä?? Me vihataan natsi ämmää, siipilän rattotyttöä?? Menis sveitsiin aukomaan päätään, saatanan hihuli??

Äänestä

Teiden myynti on markkinataloutta. Valtio myy tiet ja ostaa leikkikaluja kenraaleille.
Näin homma pyörii suomessa , hulluus huipussaan. Surkeinta tässä on päättäjien ymmärtämättömyys , kansan tyhmyyden kyllä tajuaa helposti.

Äänestä

Ei kansa ole tyhmää, mutta kylläkin voimatonta tämänhetkisen näennäisdemokraattisen hallituksen päätöksille.
Ihmeteltävintä on keskustan lamautuneisuus Sipilän ja Bernerin kaksinvaltaisuudelle.
Hiukan toivoa heräsi Annika Saarikon rohkeudesta perhevapaauudistuksen pysäyttämisessä, mutta taitaa sekin lässähtää kokoomuksen painostuksen ansiosta.

Teiden myynti kuuluu Bernerin ajamaan kaiken mahdollisen yksityistämispyrkimykseen.
Hänen valtansa kaksoiskansalaisena ihmetyttää. On kuitenkin kysymys yksinomaan suomalaisten eduista, ei sveitsiläisten.

Äänestä
  • Berner+ja+Sipilä+ajvat+vain+omia+etujaan.Tähän+tarkoitukseen+sopii+hallintarekisterilaki.Yllä+olevasta+teiden+myynnistä,+pahimmillaaan+ulkomaille,+saisivat+varmasti+isot+lahjukset.+Ne+voisivat+olla+osakkeinakin,+ja+niiden+omistus+piilotettaisiin+hallintarekistereihin.Uusi+liikenneverkkoyhtiö+on+aivan+turha.+Sehän+voitaisiin+sitten+myydä+ulkomaille+ja+tässä+vaiheessa+siis+olisi+mahdollista+ottaa+lahjuksia.Teiden+käytöstä+tulisi+todella+kallista.+Eivät+teiden+ylläpidon+kulut+mihinkään+häviäisi,+niitä+ei+vain+otettaisi+veroina+enää.+Vero%+näyttäisi+pienemmältä.+Verot+voitaisiin+käyttää+muuuhun,++esim.+pakolaisten+maahan+ottamiseen+tai+vaikka+kalliisiin+aseisiin.+Suomalaisten+ostovoimaa+saataisiin+tälla+tavoin+heikennettyä.Sote+voi+myös+olla+paljolti+samaa+sarjaa,+ei+aja+kansan+etua,+vaan+antaa+loistavan+tilaisuuden+ottaa+lahjuksia.+SIPILÄ+ja+BERNER+luulevat+suomalaisia+tyhmiksi,+tai+sitten+nuo+kaksi+ovat+jonkun+diktaattorisyndrooman+vallassa,+luulevat+että+voivat+tehdä+mitä+tahansa.Pitäisi+melkein+uskoa+salaliittoteoriaan+uudesta+maailanjärjestyksestä,+jossa+orjuutetaan+kantaväestöt+ja+tuotaisiin+vieraita+kansoja+valkoisen+kantaväestön+saattamiseksi+vähemmistöön.+Kannattaa+googgglettaa+media+kalergi+ja+lukea+huolella,+hitaasti+ja+ajatuksella+sieltä+löytyvä+ideologia+ja+huomata,+miten+sitä+toimeenpannaan+Euroopassa+ja+muuallakin.

    Äänestä

Uusi maailmanjärjestys hivutetaan salakavalasti vähitellen koko maapallolle. Hivutus on jo hyvällä alulla länsimaissa; globaali talousjärjestelmä ja rahan vapaa liikkuvuus mahdollistavat tarvittavan valta-aseman järjestelmän laajenemiselle.
Bilderbergin kaltaiset salaseurat ovat järjestelmän ideapankkeja, niissä vierailee myös suomalaisia poliitikkoja.

Äänestä

Sipilätollon kepuloiset jumalan ruoska. iilimatoja!

Äänestä

Eikös meillä olisi tietotaitoa tehdä kelvolliset hävittäjät ihan suomalaisin voimin? Parantaisi jonkin verran työllisyyttäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OloOnEpätodellinen kirjoitti:

"Berner oli toukokuussa 2016 kutsunut asiantuntijoita ja päättäjiä eri ministeriöistä, yrityksistä ja etujärjestöistä keskustelemaan tieomaisuudesta. Liikenne- ja viestintäministeriö kaavaili, että Suomi perustaisi yhtiön, joka omistaisi valtion tieverkoston. Valtiolla olisi samalla mahdollisuus irrottaa tieverkkoon investoimiaan pääomia uusiin tarkoituksiin, jos suuret yksityiset sijoittajat ostaisivat tieyhtiön osakkeita.

Valtiovarainministeriön avainpäättäjiin kuuluva apulaisbudjettipäällikkö Juha Majanen sanoi tilaisuudessa, että valtio voisi tieverkosta saamillaan rahoilla maksaa HX-hankkeen eli tulevan taistelukonekaupan."

Jumala-auta Grrrrrrrrrrrrr... Enkö mä herää tästä pahasta unesta koskaan?

Onko nämä aivan sekaisin vai onko käynnissä ainoastaan SUURI puhallus.

Julkisen terveydenhoidon vapauttaminen yksityisille (pääsääntöisesti ulkomaalaisille) yrityksille on samaa sarjaa, HUH! Jos suunnitelma toteutuu nykyisessä muodossa, ei mene kovin pitkään kun koko julkinen terveydenhoito on ajautunut yksityisille firmoille ja sitten voidaan taas hämmästellä miksi raha ei riitä.

Näitä kun lukee tulee aivan epätodellinen olo. Eikö tästä maasta löydy riittävästi voimaa torppaan tällaiset hullun hommat.

Bisneksen teko on sinänsä ihan ok mutta kyllä verorahojen ja jukisen omaisuuden jakaminen sijoittajille on väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu