SIPILÄ VETI KOMUKOITA RETKUUN !

NYT KOMUKATKIN MUKANA..Hallitus käsittelee uudelleen perhevapaauudistuksensa, jonka asiasta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) ehti jo perjantaina julistaa kaatuneeksi. Asiasta kertoo Twitterissä pääministeri Juha Sipilä (kesk)...
30404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Se on pettävää juotavaa tuo korealainen soju-viina. Sipilä ryypännyt liikaa sitä siellä, jos tuollaisia twiittailee.

Äänestä

Sipilä vetää itsensä retkuun. Tuo ollako vaiko eikö olla-meininki kertoo paljon siitä tilanteesta, mikä hallituksen sisällä on. Sulle mulle-jakopolitiikka ei tule kestämään tilannetta enää pitkään lähestyvien vaalien tähden ellei sitten hallitustrio ole valmis ottamaan sen riskin, että ne uudistukset mitä hallituksella on ollut suunnitelmissaan ajetaan läpi vaikka oppositio-kortin uhalla. Kun somea lukee, se kyllä selvästi kertoo miten kansan mitta alkaa olemaan täysi tätä touhua ja Sipilä varmasti tietää sen. Ja kovin kyseenalaisia uudistuksia listalla on. Saattaa olla, että niitä joudutaan jälkikäteen puimaan oikeudessa. Esim. keskeisen infran myynti on jo kansallinen turvallisuusriski. Nyt olisi korkea aika oikeusoppineiden ja proffien ottaa nuo asiat tarkasteluun mm. perustuslaillisten näkökohtien kannalta. Olisi aika kohtalokasta Suomelle joutua maanpetosepäilyjen kohteeksi, kun maata pidetään maailman vähiten korruptoituneena maana. Keskusta ja Kokoomus ovat jo toimillaan vaarantaneet sitä.

Mediassa jo povataan Keskustalle oppositioon lähtöä. Sipilä on ryvettänyt itsensä ja puolue tullee saamaan siitä osansa.

Äänestä
  • Koko kepulipaskajoukko joutaa turpeen alle!

    Äänestä

  • VetäkääIttenneNaruun kirjoitti:

    Koko kepulipaskajoukko joutaa turpeen alle!

    Kyllä nyt naurattaa..........

    Äänestä

  • Vähän menee samaan kategoriaan kun postilaiset ajeli nurmikoita. Mistä noita aivopieruja oikein syntyy? No Saarikko oli kyllä lehtikuvassa ihan sen näköisenä, että tulppa olis lähtenyt päästä.

    Äänestä

  • Mitenkäs Rinne nyt tähän liittyy?

    Äänestä

Kokoomus saa nyt kaiken läpi, nyt tarvitaan kokoomuksen apua kun ykityistetään tieverkko, terveydenhoito ja tehdään maakuntauudistus. Sipilä sanoo Bernerille senjälkeen "hei, me tienataan tällä" ja perustavat yrityksiä jotka ostavat omaisuutta valtiolta pilkkahintaan.

Äänestä
  • "Kokoomus saa nyt kaiken läpi"

    Totta ja kiitos siintä lankeaa nenäkarva-Soinin sinipiikapuolueen kumileimasimena toimimisesta.

    Äänestä

komukat nyt ei ole kovin välkkyjä:-)

Äänestä
  • Rinne, suorastaan maan tyhmä.............

    Äänestä

Veti retkuun? Hyvä ettei retku vetänyt hanuriin :-)

Äänestä

Punikithan ovat varsin yksinkertaista sakkia, ne vain kirkuvat mulle porvarin rahat. Kun fiksumpi sanoo, että tottakai niin ne odottaa kaksi vuotta nätisti.

Ja korottavat Ay-pomojen palkkoja.

Äänestä
  • Pankkohöperö heräsi pankkoellin vierestä ja sai mainion idean edistää kepuloisten tukiaisiin pohjautuvaa ruhtinaallista toimeentuloa.

    Äänestä

  • ikuiset-tuenlypsäjät kirjoitti:

    Pankkohöperö heräsi pankkoellin vierestä ja sai mainion idean edistää kepuloisten tukiaisiin pohjautuvaa ruhtinaallista toimeentuloa.

    Pietarin trolli hörhöt alkaa olla hoidon tarpeessa,,,,,,,,,,

    Äänestä

huomasi miten trollit pölähti !

Äänestä
  • joku robotti, katsokaa kellonaikoja !

    Äänestä

  • Aivankuin kirjoitti:

    joku robotti, katsokaa kellonaikoja !

    tiedetään...

    Äänestä

Keskustan pöllit trötkähti :-)

Äänestä
  • Rinteen mukaan uudistuksen kariutuminen on jälleen kerran ikävä osoitus siitä, että Sipilän hallituksella ei ole minkäännäköistä tasa-arvo- eikä perhepolitiikka.
    Näyttää kovasti vahva ideologinen lataus estävän järkevän perhepolitiikan tekemisen ja erityisesti miesten ja naisten välisen tasa-arvon vahvistamisen.

    Äänestä

Syntyy tuosta koohotuksesta ihan sellainen kuva, kuin kotona pienten lasten kanssa (alle 3 vuotiaiden) olisi ihan jumalattomasti äitejä, jotka menisivät töihin jos vain pääsisivät?
Kuitenkin yleisesti taitaa olla tiedossa, normaali ihmisten keskuudessa, että äidit ovat mielellään pienten lastensa kanssa kotona, ja ne jotka haluavat töihin mennä aikaisemmin, sen myös tekevät. Mikä siis tässä nyt sitten on taas sitä mullistavaa uudistusta, kuin ajatus neuvolasta TE-toimistona pienten lasten äideille.

Äänestä
  • Vennäällä tietysti, meillä jää eläke kertymattä ja putoaa ammatillisesti kelkasta kun on pitkän pois työelämästä..

    Äänestä

  • Noinhanse kirjoitti:

    Vennäällä tietysti, meillä jää eläke kertymattä ja putoaa ammatillisesti kelkasta kun on pitkän pois työelämästä..

    Vennäällä??
    No, kysehän on edelleenkin siitä, etteivät valtaosa pieneten lasten äideistä halua töihin, vaan haluavat olla lastensa kanssa niiden ollessa pieniä - ja nyvä niin.
    Nykymaailman "ammatillisesti" kärryiltä putoavia tuntuu määrättyjen piirien mukaan tulevan 3 kk. välein. Useimmiten kuitenkin aivan huuhaata, kiinnostuneet nappaavat tuon kiinni nopeasti. Valtaosa kun on sitä moniosaamista nykyään, eli paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Vennäällä??
    No, kysehän on edelleenkin siitä, etteivät valtaosa pieneten lasten äideistä halua töihin, vaan haluavat olla lastensa kanssa niiden ollessa pieniä - ja nyvä niin.
    Nykymaailman "ammatillisesti" kärryiltä putoavia tuntuu määrättyjen piirien mukaan tulevan 3 kk. välein. Useimmiten kuitenkin aivan huuhaata, kiinnostuneet nappaavat tuon kiinni nopeasti. Valtaosa kun on sitä moniosaamista nykyään, eli paljon melua tyhjästä.

    Vennäällä tietysti, meollä aletaan käsittää muutoksen tarve..

    Äänestä

Mikä on muuten taitavan poliitikon määritelmä?

Äänestä
  • siitä, tukeeko kansa..

    Äänestä

Mutta vetikö Jenni miestään retkuun?...69v ukki? Voi tsiisus...

Äänestä
  • onko siellä talonmiestä ?

    Äänestä

kuka vanhoja muistaa........

Äänestä

Aika epätoivoista alkaa olla keputrollin spämmit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TAITAVAPOLITIIKKO kirjoitti:

NYT KOMUKATKIN MUKANA..Hallitus käsittelee uudelleen perhevapaauudistuksensa, jonka asiasta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) ehti jo perjantaina julistaa kaatuneeksi. Asiasta kertoo Twitterissä pääministeri Juha Sipilä (kesk)...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu