Poikaystäväni kuolemasta on pian viisi vuotta. En vieläkään ole käsitellyt asiaa. Välillä tulee päiviä kun mietin että hän ei oikeesti tuu enää takasi mut yritän nopeasti vaihtaa ajatuksen muualle. Kaipaan todella paljon häntä ja hän oli minulle rakas.
Tällä hetkellä kaipaan häntä paljon ja itken mutta en halua vielä käsittää että hän on lopullisesti poissa ;(
En jaksa enää tätä. Miten voisin käsitellä asian loppuun?
Haluaisin antaa itseni nyt surra asiaa mutta en vaan pysty, tulee niin paha olo ja ikävä.
Tällä hetkellä kaipaan häntä paljon ja itken mutta en halua vielä käsittää että hän on lopullisesti poissa ;(
En jaksa enää tätä. Miten voisin käsitellä asian loppuun?
Haluaisin antaa itseni nyt surra asiaa mutta en vaan pysty, tulee niin paha olo ja ikävä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitit,että hän oli sinulle rakas . Rakkauden hinta on pitkä ikävä.
Toivottavasti ymmärsit hänen vielä eläessään miten onnellinen olit.
Yritä ottaa vuosien suru positiivisesti ja ajattele,että hän oli kaiken kaipauksen arvoinen.
Toki aika haavat parantaa vaan ei aina kovin nopeasti.
Olisi varmaan paras, että tähän hätähuutoon vastaavat vain sellaiset ihmiset, joilla on samanlaisia kokemuksia, sillä vain heiltä voi saada työkaluja selviämiseen. Jos ei itse ole läpikäynyt tuota, ei voi ikinä ymmärtää miten onttoja kaikki neuvot ovat.. menetetyn rakkaan kaipaus tulee hetki toisensa jälkeen kuin hyökyaalto rantaan. Välillä laimeana ja hellänä, välillä tyrskynä joka kastelee sinut kokonaan ja saa tärisemään surusta.
Mutta se ei lopu ikinä, vaikka eläisit tuhansia vuosia.
_Valium-62_
mä menetin mun tyttöystävän vajaa vuosi sitten sitten ja mul on samoja tuntemuksia. tuntuu pahalta ajatella, että tätä ikävää voi jutua kantamaa läpielämän ja se ei tuu enää takasin. valitettavasti en osaa auttaa, mut ollaampaa samassa veneessä jotenkin. Surullista miten näin nuorena ja onnellisena kaikki voi muuttua hetkessä. t: vään päälle 20v :( koita jaksella, sitä mäki yritän.
minulta kuoli mies täysin terve 50v. mies joulua ennen suoraan syliin, oltiin alkujaan luokkakavereita yläasteelta ja lukiosta, mutta tiemme kohtasivat vasta kesällä 2016, menimme naimisiin kesäkuussa 2017, jokaikinen aamuni alkaa itkien ja jokainen iltani on täynnä itkua, meidän kappaleita ja kuvia rakkaasta, huudan ääneen tuskaani
Toivottavasti sinulla on joku läheinen, ystävä tai sukulainen, joka tuntee sinut niin hyvin että jaksaisi olla läsnä ja tukenasi sinulle. Voisit purkaa hänelle kaiken tuskasi, avoimesti ja varauksetta. Vain kuunnella sinua. Kaikenlaisia ajatuksia, jotka vaativat tulla isoon ääneen huudetuksi maailmankaikkeuteen. Tuskaa ja vihaa, pelkoa ja toivottomuutta, pettymystä ja toivottomuutta. Kärsin kanssasi !
_Valium-62_