KOK haluaa Suomesta USA-rappiovaltion?

Kaikki valta korporaatioille jotka yksityistävät kaiken mitä maa päällänsä kantaa pitää sisällään sisältäen sekä veden ja hapen.
8120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olemme Jatkosodan hävittyämme juutalaiskontrollissa - TOTAALISESTI
- pala-palalta maamme on myyty 'ulkomaille'.

Äänestä

Kokkarit huolehtii omaisuuden myynnistä ulkomaille ja vasurit huolehtivat maan asuttamisests ulkomaan elävillä.

Ei siinä paljoa jää tilaa suomalaiselle.
Jokaisen suomalaisen, joka suinkin voi, kannattaa lähteä Suomesta.

Äänestä

Tästä kaikesta johtopäätöksen pitäisi olla se, että kokoomus siirretään pitkäksi aikaa oppositioon kuten aikoinaan tehtiin, kun haluttiin nostaa Suomi kansakuntana kukoistukseen. On kuitenkin pelättävissä, että verovaroista palkkansa saavat ammattiryhmät kuten sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja muut pikkuvirkamiehet, joilla voi olla jonkun suppean asiantuntija-alan yliopistokoulutus äänestävät pitkän ajanjakson etujensa vastaisesti kokoomusta luullessaan irrationaalisesti lyhyellä tähtämellä taloudellisen menestyksen tarttuvan heihin ymmärtämättä lopulta mitään talouden tai yhteiskunnan kehityksestä. Näille ammattiryhmille näyttää riittävän, että heitä kehuu heitä korkeasti koulutetuiksi, vaikka tosiasiassa heidän koulutuksensa ei anna valmiuksia ymmärtää yhteiskunnan kehitystä, minkä asian voi tarkastaa konkreettisesti lukemalla näille ammattiryhmille annettavia koulutussisältöjä.

Äänestä
  • Jos vihervasemmisto pääsee hallitukseen, niin julkisen sektorin palkat tuplataan.

    Äänestä

  • leveääleipää kirjoitti:

    Jos vihervasemmisto pääsee hallitukseen, niin julkisen sektorin palkat tuplataan.

    Ja verot kolminkertaistetaan, myös välilliset, koska maailman sosiaalitoimisto tarvitsee paljon rahaa.
    Sen jälkeen kaikki sairaalat ja terveysasemat ovat täynnä sairastelvia matuja, heitä ei voida käännyttää ovelta kuten käännytetään kaikki suomalaiset.
    Myös vuokra-asunnoista on pulaa, suomalaiset asuvat aaltopahvihökkeleisdä kun matit tarvitsebat kaikki asunnit. Heitä ei voi jättää taivasalle.
    Töitähän matut tietenkään eivät tee jos eivät halua.

    Äänestä

Ei kyllä Kokoomusta kannattaa äänestää! Edellä mainittujen lisäksi auringonvalokin on vielä muutamien muita hyödykkeitä on yksityistämättä.

Äänestä
  • Meinaatko että kokoomuksen kannattajat haluaa saastuttaa tahallaan ilmaa ja perustavat sitten firmoja joilla saasteet voi pitää kurissa vain ostamalla heiltä puhdistettua ilmaa?Ja ostavat vielä sitten auringonkin ,ja laittavat jonkun verholaitteen auringon ja maan väliin ja myyvät sitten valoa ja sen lämpöä vain maksukykyisille?
    Aikamoinen skenaario.
    Kaiken muun rahan arvoisenhan firmat ja osakeyhtiöt jo melkein omistaakin. Vedet taitaa olla vielä myöskin myyntilistoilla.

    Äänestä

Asiat näyttäisi menevän juurikin tuolla tavalla. Kokkarit myy kaiken ulkomaille, sippilä säestää miljooniensa kera ohessa mukana. Virhevasemmisto rahtaa samaan aikaan maan täyteen hiekkakulttisia ulkomaaneläviä - tästä tosin hyötyvät kokkaritkin lyhytaikaisesti, orpopirun vaimon asianajobisnekset loputtomiin jatkuvine valituksineen käännytetyistä ynnä muu gryndausbisnes urbaanireservaateissa.

Matut menee heittämällä ohi asuntojonoissa kantasuomalaisten, samaa taitaa olla jo terveydenhoidossakin - kantasuomalaiset käännytetään yhä useammin hoidon piiristä pois, matut otetaan vastaan ja hoidetaan avosylin monin verroin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiimainen-Kokoomus kirjoitti:

Kaikki valta korporaatioille jotka yksityistävät kaiken mitä maa päällänsä kantaa pitää sisällään sisältäen sekä veden ja hapen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu