Pilikkuviivaviiva on liberaali pappi

havainto.lukiessa

Nimimerkin pilikkuviivaviiva liekö alkuperäinen pvv, kirjitusten perusteella on kyseessä oppinut, ehkä pappi mutta, harhaoppinen ja, ainakin liberaali, eli kannattanee homotusta.

21

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ok, kiitos tiedosta.

    • En ota kantaa kyseiseen nimimerkkiin, koska en ole hänen kirjoituksiaan lukenut. Rukoilen kuitenkin Jumalaa että Suomen lutetilainen kirkko saisi todellisia uskovia pappeja lisää. On virhe edellyttää papeilta yliopistokoulutusta. Yliopisto on liberaaliuden syy. Teologiasta tehdään pelkkä tiede muiden joukossa. Raamattu on tutkimuskohde muiden joukossa. Herra Varjele ja armahda!

      Teologia ei ole tiedettä kuten ns. luonnontieteet, humanistiset tieteet ja mitä niitä onkaan. Teologin ja siten papin "tutkimuskohde" on pelastus ja laumansa johdattaminen tuolle kaidalle, pelastukseen johtavalle tielle. Yliopistokoulutus papeilta poistettakoon ja tilalle tunnustuksellinen pappisseminaari tai miksi sitä kutsuttaisikaan. Joku viisas on sanonut, jos olet teologi, rukoilet oikein. Jos rukoilet oikein, olet teologi. Tämä on totista papin teologiaa!

      • Miksi muuten kuvittelet että sellainen joka on sinun mielestäsi "uskova" on juuri se joka uskoo oikealla tavalla?

        Miksi kuvittelet että sinuns uskosi olisi jotenkin oikeampi kun vaikkapa liberaalimbi tapa uskoa?


      • opiskeleseauttaa
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Miksi muuten kuvittelet että sellainen joka on sinun mielestäsi "uskova" on juuri se joka uskoo oikealla tavalla?

        Miksi kuvittelet että sinuns uskosi olisi jotenkin oikeampi kun vaikkapa liberaalimbi tapa uskoa?

        Ttk on raamatullinen. Raamatussa on oikean uskon ohje. Joka poikkeaa Raamatusta uskoo väärin, eli ei oikeastaan usko vaan ihmisviisastelee.


      • opiskeleseauttaa kirjoitti:

        Ttk on raamatullinen. Raamatussa on oikean uskon ohje. Joka poikkeaa Raamatusta uskoo väärin, eli ei oikeastaan usko vaan ihmisviisastelee.

        "Raamatussa on oikean uskon ohje. Joka poikkeaa Raamatusta uskoo väärin"

        Mutta kyseähän ei ole siitä että poikkeaisti tuosta Raamatun ohjeestaa vaan siitä etät poikkeaa siitä mikä on sinun tulkintasi tuosta ohjeesta.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Raamatussa on oikean uskon ohje. Joka poikkeaa Raamatusta uskoo väärin"

        Mutta kyseähän ei ole siitä että poikkeaisti tuosta Raamatun ohjeestaa vaan siitä etät poikkeaa siitä mikä on sinun tulkintasi tuosta ohjeesta.

        Ei kyse ole mistään tulkinnasta vaan noudattamisesta.


      • taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:

        Ei kyse ole mistään tulkinnasta vaan noudattamisesta.

        VÄärin taas.

        Kyse on nimenomaan tulkinnasta.

        Niitä tulkintoja on monia vaikka et sitä ehkä itse tiedäkään, mutta nyt kun kerron sen sinulle niin voit olla huoleti siitä etteivätkö myös me muut toimisi Raamatun ohjeen mukaisesti vaikka he tulkitsevatkin sen eri tavalla kun sinä.

        Tässä erimerkkejä:
        Allegorinen eli vertauskuvallinen tulkinta
        Historiallis-kriittinen tulkinta
        Fundamentalistinen tulkinta
        Konservatiivinen tulkinta
        Kontekstuaalinen tulkinta
        Pelastushistoriallinen tulkinta
        Eksistentialistinen tulkinta
        Feministinen tulkinta
        Vapautuksen teologian tulkinta
        Poleeminen tulkinta

        Mitä tulkintaa sinun uskosi siis edusta?


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        VÄärin taas.

        Kyse on nimenomaan tulkinnasta.

        Niitä tulkintoja on monia vaikka et sitä ehkä itse tiedäkään, mutta nyt kun kerron sen sinulle niin voit olla huoleti siitä etteivätkö myös me muut toimisi Raamatun ohjeen mukaisesti vaikka he tulkitsevatkin sen eri tavalla kun sinä.

        Tässä erimerkkejä:
        Allegorinen eli vertauskuvallinen tulkinta
        Historiallis-kriittinen tulkinta
        Fundamentalistinen tulkinta
        Konservatiivinen tulkinta
        Kontekstuaalinen tulkinta
        Pelastushistoriallinen tulkinta
        Eksistentialistinen tulkinta
        Feministinen tulkinta
        Vapautuksen teologian tulkinta
        Poleeminen tulkinta

        Mitä tulkintaa sinun uskosi siis edusta?

        "Mitä tulkintaa sinun uskosi siis edusta?

        Ei mitään. Uskoni ei edusta mitään muuta kuin uskoa Jumalaan ja Pyhään Raamattuun Hänen sananaan ja pyrkimykseen Hänen tahtonsa noudattamiseen. Ei tulkintaa. Vain uskoa.


      • taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:

        "Mitä tulkintaa sinun uskosi siis edusta?

        Ei mitään. Uskoni ei edusta mitään muuta kuin uskoa Jumalaan ja Pyhään Raamattuun Hänen sananaan ja pyrkimykseen Hänen tahtonsa noudattamiseen. Ei tulkintaa. Vain uskoa.

        Tuokin on vain yksi tulkinta siitä mitä se usko on.

        Ps. Se Jumalasi ei ole muuten missään sanonut että se koko Raamattusi olisi Hänen sanaansa, joten mihin uskosi että koko Raamattu on Jumalasi sanaa perustuu?

        Taitaa perustua tulkintaan eikös vain?


    • **tut olen!!! Nyt vähän ryhtiä noihin aloituksiin!!!

      • aivanoikein_

        Olet pelkkä pelle.


      • aivanoikein_ kirjoitti:

        Olet pelkkä pelle.

        Kiitos kommentistasi.


      • näinarvelen
        aivanoikein_ kirjoitti:

        Olet pelkkä pelle.

        Voi olla pappi koska pyrkii kiroilemaan? Tänä aamuna radiossa joku naispappi myös kiroili, että on joskus h......vetin vihainen. Liberaaleilla papeilla kun näyttäisi olevan tyylinä ja tehokeinona kiroileminen, sillä tätä kautta myötätuntoa ja julkisuutta.


    • älähouri

      " liekö alkuperäinen pvv"

      Tuskin. Pvv kirjoitti asiaa.

    • "Pilikkuviivaviiva on liberaali pappi
      havainto.lukiessa
      20.2.2018 15:48

      Nimimerkin pilikkuviivaviiva liekö alkuperäinen pvv, kirjitusten perusteella on kyseessä oppinut, ehkä pappi mutta, harhaoppinen ja, ainakin liberaali, eli kannattanee homotusta."
      __________________________
      Hän valehtelee jo nimimerkillään.

      • älävalehtele

        "Hän valehtelee jo nimimerkillään"

        mitä tarkoitat, tiedätkö edes alkuperäistä pvv:tä?


      • selvää
        älävalehtele kirjoitti:

        "Hän valehtelee jo nimimerkillään"

        mitä tarkoitat, tiedätkö edes alkuperäistä pvv:tä?

        Alkuperäinen tuli parannukseen ja uskoon. Tämä uusi väännös on pelkkä rienaaja.


      • selvää kirjoitti:

        Alkuperäinen tuli parannukseen ja uskoon. Tämä uusi väännös on pelkkä rienaaja.

        En muuten ole tullut uskoon enkä "parannukseen" :D

        Viitannet nimimerkillä ex-pvv kirjoittaneen trollin joutaviin horinoihin. Ne ovat pelkkää potaskaa...


      • Mitä olen valehdellut? Todista väitteesi jos pystyt, tai lopeta perätön vihjailusi.


    • tämäyhtälö

      pikkuviivaviiva = usko.vainen=ttk=tehtailee näitä älyttömyyksiä aloituksia

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3198
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2519
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2437
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2314
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe