Euroopassa asuvien muslimien syntyvyys lähenee valtaväestön tasoa: kahden lapsen perhemalli on jo normi. Osa on käytännössä luopunut uskonnon harjoittamisesta ja kantaväestöstä islamiin kääntyy äärimmäisen harva.
Käytännössä Euroopan väestöstä muslimeja ei tule koko tällä vuosisadalla olemaan maksimissaan kuin korkeintaan 15% ja osuuden määrän kasvu saattaa pysähtyä 10%:iin. Siis sama osuus mikä juutalaisilla oli Euroopassa noin 1500 vuotta sitten.
Käytännössä Euroopan väestöstä muslimeja ei tule koko tällä vuosisadalla olemaan maksimissaan kuin korkeintaan 15% ja osuuden määrän kasvu saattaa pysähtyä 10%:iin. Siis sama osuus mikä juutalaisilla oli Euroopassa noin 1500 vuotta sitten.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ääripersut+janoavat+tätä+yhteiskunnallista+kärjistymistä+sillä+he+poliittisesti+elävät+siitä.+Myös+natsien+nousu+valtaan+Saksassa+oli+täysin+talouslamasta+johtuva.+Ilman+talouslamaa+natsien+kannatus+olisi+ollut+vain+1-2%.
Nykypäivänä radikaali/poliittinen islam on kylläkin se natsismin kaltainen ääriliike. Suurin osa esim. juutalaisiin kohdistuvista viharikoksista on muslimimaahanmuuttajien tekemiä.
"Euroopassa asuvien muslimien syntyvyys lähenee valtaväestön tasoa: kahden lapsen perhemalli on jo normi."
- Itse asiassa tämä väite ei pidä paikkaansa useimmissa Euroopan maissa. Esimerkiksi EU-pääkaupunki Brysselissä suosituimmat pojan nimet ovat Mohamed, Adam, Rayan, Ayoub, Mehdi, Amine ja Hamza. Itävallassa puolestaan enemmistö alle 15-vuotiaista tulee olemaan muslimeja vuonna 2050.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/5994047/Muslim-Europe-the-demographic-time-bomb-transforming-our-continent.html
"Osa on käytännössä luopunut uskonnon harjoittamisesta ja kantaväestöstä islamiin kääntyy äärimmäisen harva."
- Näinhän se toki on, mutta toisaalta merkittävä osa on tullut uskossaan entistä radikaalimmaksi. Erityisesti nuorten muslimien keskuudessa löytyy kannatusta islamilaiselle radikalismille, ja kyselytutkimusten mukaan heistä valtaosa haluaisi korvata Euroopan länsimaiset lait sharialla.
Tuota en usko !!Musliimit synnyttää enmempi kuin toiset .en näe yhtään musliimi-ämmiä jolla ei 2-4 pentua perässä ja maha paksuna,
Ei kai sokea rasse voi mitään nähdäkkään.
Mistä lähtien islam on ollut rotu?
Vaikka Eurooppa ei (ainakaan lähitulevaisuudessa) islamisoituisi kokonaan, eivätkä muslimit onnistuisi saavuttamaan enemmistöä Euroopan väestöstä, niin silti heidän määränsä ja vaikutusvaltansa lisääntyy kaiken aikaa, mikä ei ole ikinä tiennyt hyvää ei-muslimeille.
Muslimien sopeutumisesta ja maallistumisesta Euroopassa ei ole mitään faktuaalista näyttöä, vaan pikemminkin päinvastoin. Ranskassa ja Saksassa tehtyjen tutkimusten mukaan toisen ja erityisesti kolmannen polven muslimit ovat vähemmän integroituneita länsimaiseen yhteiskuntaan kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa.
Useimmat Euroopassa asuvat muslimit ovat myös omaksuneet monia islamistien tavoitteita ja mielipiteitä, kuten ajatuksen siitä, että sharian tulisi olla vallitseva laki ja islamin hylkääjät pitää tuomita kuolemaan. He myös tekevät ahkerasti työtä sen eteen, että islamin vaikutusvalta leviäisi ja kasvaisi.
Tässä brittiläisen tv-kanavan Channel 4:n dokumentti, jossa näytetään, kuinka fundamentalistinen muslimiryhmä on soluttautunut puoluepolitiikkaan ja lobbaa menestyksekkäästi muslimeille erivapauksia ja islamille erityisasemaa: https://www.youtube.com/watch?v=CmOwjp2l9L4
Suomessakin toimii jo nyt useita tällaisia islamin ylivaltaa ajavia ryhmittymiä, ja heidän toimintansa on saanut tukea erityisesti vihervasemmistolaisissa piireissä.
Ainahan muslimit ovat yrittäneet vallata Eurooppaa; ennen meillä vain oli enemmän omanarvontuntoa ja rohkeutta puolustaa omia arvojamme kuin nykyään. Nykyään on vihapuhetta ja fasismia, jos puolustaa maailmaa islamilaiselta invaasiolta.
Sillä koko maailma on heidän velvollisuutenaan valloittaa. Ei Koraani ja islam jätä vaihtoehtoja muslimeille oman ajattelun tai humaaniuden suhteen. He ovat kuin aivopestyjä zombeja, jotka uskovat toteuttavansa Allahin tahdon.
Musliminaiset+jotka+ovat+jo+pitkään+olleet+Euroopassa+tai+täällä+syntyneet+saavat+keskimäärin+2,6+lasta+ja+aidot+eurooppalaiset++naiset+1,6+lasta.+Lisäksi+Eurooppan+tulee+jatkuvasti+naisia+Euroopan+ulkopuolelta+joiden+lapsimäärä+on+suuri,+4-7+lasta+lähtömaasta+riippuen.++Muslimit+ovat+huomattavan+edustettuina+nuorissa+ikäluokissa,+mm.+Saksan+väestöstä+alle+3+vuoden+ikäisissä+on+lähes+puolet+muslimeja.+Suhteissa+joissa+ei-eurooppalainen+tumma+muslimimies+tekee+lapsia+vaalean+eurooppalaisen+naisen+kanssa,+jälkeläiset+suuntautuvat+(+jo+ulkonäkönsä+vuoksi)+isänsä+uskontoon+ja+kultuuriin.
Tumma+aines+joka+yleensä+edustaa+islamia+lisääntyy+siis+kolmea+kautta.
""Käytännössä+Euroopan+väestöstä+muslimeja+ei+tule+koko+tällä+vuosisadalla+olemaan+maksimissaan+kuin+korkeintaan+15%+ja+osuuden+määrän+kasvu+saattaa+pysähtyä+10%:iin.+Siis+sama+osuus+mikä+juutalaisilla+oli+Euroopassa+noin+1500+vuotta+sitten."
Onko+tuon+kommentin+tarkoitus+osoittaa+että+olemme+palaamassa+"normaaliin"+olotilaan++seemiläisten+väkimäärän+suhteen+Euroopassa?
Mistähän+tuo+luku+on+repäisty?+Vuonna+500+Euroopassa+oli+n.+30+miljoonaa+asukasta,+siis+Euroopan+maanosassa,+esimerkiksi+eurooppalaiseen+kristilliseen+kultuuripiiriin+luettavassa+Bysantissa+oli+asukkaita+v.+500+n.+34+miljoonaa.
Oliko+juutalaisia+vuonna+500+siis+kolme+miljoonaa+Euroopassa?+Tuskin,+koska+heitä+oli+v.+1800+vain+1,5+miljoonaa!+Lisäksi+juutalaiset+euroopassa+olivat+suurimmaksi+osaksi+käännynnäisten+jälkeläisiä+eli+heillä+ei+ollut+mitään+tekemistä+Palestiinan+juutalaisten+kanssa+(+tai+yhtä+paljon+kuin+nykyajan++suomalaisilla+kristityillä+2000+vuoden+takaisten+kristittyjen).+Suoria+jälkeläisiä+Jeesuksen+ajan+juutalaisille+ovat+Syyrian+kristityt!+
https://yle.fi/uutiset/3-6044572
Oikea+määrä+Euroopan+juutalaisia+v.+500+on+1%++koko+väestöstä.
Pitää+kuitenkin+muistaa,+että+muslimien+ei+tarvitse+saavuttaa+enemmistöä+aiheuttaakseen+paljon+tuhoa.+Keski-Afrikan+tasavalta+toimii+erinomaisena+varoittavana+esimerkkinä:
http://sheikyermami.com/central-african-republic-it-took-only-15-muslims-to-take-power/+
Keski-Afrikassa+muslimien+osuus+väestöstä+oli+vain+15%,+mutta+siitä+huolimatta+he+kykenivät+ottamaan+vallan+ja+aloittamaan+brutaalin+sodan+kristittyä+enemmistöä+vastaan.
Muslimijihadistit+pystyvät+käymään+menestyksekästä+matalan+intensiteetin+sotaa+muuta+yhteiskuntaa+vastaan+myös+kaikkialla+Euroopassa,+kuten+esim.+Britannian,+Ranskan,+Saksan,+Tanskan+ja+Ruotsin+suurkaupungeissa.
Ellei+muslimien+asenteissa+ja+uskomuksissa+tapahdu+jotain+täysin+odottamatonta+ja+totaalista+muutosta+-+tai+maahanmuuttoa+vähennetä+rajusti+-,+eurooppalaiset+yhteiskunnat+ajautuvat+vakaviin+konflikteihin+muslimiväestöjensä+kanssa+jo+kauan+ennen+kuin+islam+on+enemmistöuskonto.
" Suomessakin toimii jo nyt useita tällaisia islamin ylivaltaa ajavia ryhmittymiä, ja heidän toimintansa on saanut tukea erityisesti vihervasemmistolaisissa piireissä. "
Tyypillinen tapaus taitaa olla tämä hesan viherkommari nuorisojärjestö osastoon pohjoisen pienemmältä paikkakunnalta muuttanut puoli neeke ri feministi, juurikin tätä profiloitua tapausta - joko synnytään täällä tai kasvetaan pienestä pitäen, opitaan maan kieli mutta sopeutuminen maan tavoille jää. Sitten aletaan tämmöiseksi tyypilliseksi viherkommari nuorisojärjestö aktivisti terroristiksi - rasmus järjestöksi kai tuota kutsutaan suljettuine Facebook ryhmineen.
Nämä tämän tyyliset ämmipirun alut on kaikista pahimpia aktivisteja, jokunen munamartta siinä ohessa myös.
Se iso kysymys onkin, tarvitseeko tämä maa todella tai eurooppa ylipäätänsä tätä islam-paskaa tänne ajavaa kuona-ainesta. Vai olisiko parempi alkaa ottamaan näitä kohteeksi hyvissä ajoin vielä kun on aikaa, ennen kuin nämä saa tänne ajettua sen paskansa partapirujulistusoppeineen suuremmassa määrin.
Ottaa vaan kohteiksi kaikki, jotka tukevat tuota paskaa joko joissain paskamätämedioissa tai muissa, myös nämä tämän maan alkuperäiset kansalaiset eikä vain näitä tulevia vierastaistelijoita.
Kannatan vapaata aseenkanto-oikeutta kaikille.
Sen jälkeen jokainen tuota paskakulttia julkisesti tänne ajava ja sitä paskamantraa siihen liittyen puolustava olisi vapaata riistaa - mulle sopii oikein hyvin.
Tämä tulee menemään joka tapauksessa tämän paskaosaston kanssa väkivaltaisuuksiin, nyt sen voi vielä valita kuka on pääasiallinen kohde ja suunnan määrääjä. Jahka nämä pääsee tänne pesiytymään ja terrorisoitumaan vierastaistelijoiksi, sen jälkeen se uhrin osa jää kantaväestölle ja tämä paskasakki on siinä terrorisoijan roolissa. Mieluummin toisin päin jo nyt.
"Muslimien euroopan valtaus on myytti". Aloittaja on aivan oikeassa myytti ja sellaiseksi tulee jäämäänkin, kun tälle pelleilylle laitetaan stoppi... faktaa on että olosuhteet määrittelee moraalin, niin se meillä ja niin se on muslimeillakin...
Yksikin on LIIKAA.