onko teille kellekään käynyt niin, että oma rakas on kuollut ihan äkkikuoleman, alle 5min, teidän syliin, täysin terve keski-ikäinen mies kuoli mun syliin kotona keuhkoemboliaan, elvyttää yritti lääkäriambulanssi 40 min, mutta ihan ekana tulleet ambulanssi ihmiset sanoi, että rakas oli jo kuollut, kun he tulivat noin 10 min 112 soiton jälkeen, tapahtuuko tällaista missään ikinä?
äkkikuolema
juhannus69
4992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllähän tuollaista tapahtuu. Iäkäs isäni kuoli yllättäen aamiaispöytään. Ilman mitään ennakkoon arvattavia sairauksia. Yhtäkkiä lyyhistyi pöytää vasten ja kun ambulanssi tuli, ei mitään ollut tehtävissä.
Eräs sukulaisemme kuoli yllättäen, kesken suvun juhlatilaisuuden. Kaatui lattialle ja henki pois. Kyllä siinä huuto ja parkuminen syntyi. Vaimo ja sisar pitelivät päästään kiinni ja huusivat. Myös eräs naapurimme samoin, oli kuollut kesken oman sukunsa juhlan. Yhtäkkiä lyyhistynyt kahvipöytään, käsittääkseni. Tämäkään nainen ei ollut kuin n. 40-vuotias.
Olet saanut järkyttävän kokemuksen. Tuntuu vaikealta hyväksyä rakkaan yhtäkkinen kuolema. Olisi helpompaa "odottaa" sairaan kuolemaa. Tietyssä ajassa tottua läheisen tulevaan lähtöön. Mutta noin joskus käy. Ja itseasiassa ei niinkään "joskus", vaan myös aika usein. Omalle kohdalle sattuessa se tietenkin on järkyttävää kokea.
Osanottomme sinulle.
Minulle kävi samoin kuin sinulle. Rakas mieheni kuoli lokakuussa 2013. Mitään hätää ei pitänyt olla. Odottelimme ensiavussa ambulanssin tuloa siirtoa varten. Puhuimme iltapäivän asioista ja
halasimme ja suutelimme. Ambulanssin tultua mieheni pyydettiin kääntymään kyljelleen. Hän
kääntyi ja jäi siihen silmät auki ja suu hymyssä - hän kuoli sihen. Shokki oli melkoinen niin minulle kuin lapsillemmekin. Rakas mieheni, hyvä isä ja pidetty pappa oli poistunut keskuudestamme. Meihin otti heti yhteyttä kriisiryhmä. He kävivät luonamme 2 kertaa. Olimme kaikki erittäin tyytyväisiä
heidän käynteihinsä. Myöhemmin menin mukaan surutyöryhmään. Senkin koin hyvänä. Tällä hetkellä voin vain sanoa sinulle, että pitkä ja syvä tie on kuljettavana. Itse kuljeskelin niin paljon
kuin mahdollista luonnossa, itkin ja huusin. Eniten itkin ja huusin autossa, kun ajelin tuttuja teitä. Ikävä on vieläkin kova, välillä itku tulee jostain todella syvältä ja sattuu. Mutta elämä jatkuu. Ota vastaan kriisiapu ja hakeudu surutyöryhmään, jos mahdollista. Muista syödä vaikka ruoka ei maistuisikaan. Yritä nukkua. Nyt hyvät ystävät ovat tarpeen. Aika lievittää tuskaa pikku hiljaa.
Hengessä mukana matkallasi.
minäkin itken ja huudan, syöminen on vaikeaa, tuntuu ettei ystävät enää jaksa kun soittelen koko ajan, kriisipuhelimeen soitan melkein joka yö, alkavat kyllästyä nekin, yritin niin kovasti elvyttää, ei mitään apua
Nuoriakin menee ihan samalla lailla, imeväisistä alkaen.
Elämä on aina kuolemantuomio, ennemmin tai myöhemmin. Suruun eivät tosiasiat auta.