Mennäänkö parempaan suuntaan, piispanvaalit

Nyt olisi vihdoin hyvä mahdollisuus päästä piispojen valinnassa parempaan suuntaan, saada Luoma Mäkisen tilalle. Luoma on maltillinen ja vaalii kirkon ykseyttä paremmin kuin liberaalimmat Mäkinen ja Vikström.
Pelko on, yhä, että Vikström valitaan, joka vaikuttaa Mäkistä rohkeammalta kirkon liberaalilta uudistajalta, mutta uskon vahvasti että Luoma tulee valituksi.

Harmittaa vieläkin, että aiemmassa arkkipiispanvaalissa Ruokanen hävisi Mäkiselle niin täpärästi.

Kuopion piispanvaalien myötä päästiin parempaan suuntaan. (Jolkkonen tuli Riekkisen tilalle)

Helsingin piispanvaalissakin konservatiivien tai vielä enemmän kirkon ykseyden kannalta paras ehdokas voitti, vaikka aika liberaali onkin.
En ota tässä arviossa huomioon kys. piispan rahallisia sotkuja, joita ei ole saatettu vielä lopulliseen päätökseenkään.
5118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On se aika ihmeellistä ajatella että kaikki nämä vuodet meillä olisi ollut niin toisenlainen arkkipiispa jos Ruokanen olisi voittanut Mäkisen.

Äänestä
  • No ei Ruokasenkaan kanta tuohon teijän lössiä jostakin syystä niin HIRVEÄSTI kiinnostavaan asiaan nyt mitenkään huono ole:

    "Voisimmeko ajatella, että kirkon ykseys on tärkeämpää kuin yhteneväinen avioliittoa koskeva käsitys ja käytäntö? Jos niin, silloin voisimme kirkon ykseyden säilyttämiseksi sallia yhden kirkon sisällä tiettyä käytäntöjen moniarvoisuutta.

    Tutkimukset kertovat, että kaikissa yhteiskunnissa aina tietty osa väestöstä kuuluu seksuaalivähemmistöihin. Tämän realiteetin kanssa kirkon pitää elää. Tulee korostaa erilaisuuden suvaitsemista, keskinäistä kunnioitusta ja lähimmäisrakkautta. "

    Äänestä

Kuinkahan todennäköistä on, että Luoma voittaa? Olen pitänyt sitä varmana, mutta nyt tuli mieleen, että tulos saattaakin olla toinen.

Äänestä

Koko uskonnon olemassaoloajan on menty yleisesti ottaen parempaan suuntaan sillä eihän kukaan toimi enää VT:n ajan hengen mukaan vaan uskonto on kehittynyt inhimillisempään suuntaan jatkuvasti fundamentalististen voimien jarrutuksista ja hyökkäyksistä huolimatta.

1Äänestä
  • "eihän kukaan toimi enää VT:n ajan hengen mukaan"

    Ei toimi ei ja juutalaisilla tämä muutos järjellisempiin lakeihin tapahtui Talmudin kautta, kristityillä Jeesuksen kautta mutta lopputulos sama eli paremmin nykyaikaan soveltuvat, kohtuullisemmat lait.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskoparempaan kirjoitti:

Nyt olisi vihdoin hyvä mahdollisuus päästä piispojen valinnassa parempaan suuntaan, saada Luoma Mäkisen tilalle. Luoma on maltillinen ja vaalii kirkon ykseyttä paremmin kuin liberaalimmat Mäkinen ja Vikström.
Pelko on, yhä, että Vikström valitaan, joka vaikuttaa Mäkistä rohkeammalta kirkon liberaalilta uudistajalta, mutta uskon vahvasti että Luoma tulee valituksi.

Harmittaa vieläkin, että aiemmassa arkkipiispanvaalissa Ruokanen hävisi Mäkiselle niin täpärästi.

Kuopion piispanvaalien myötä päästiin parempaan suuntaan. (Jolkkonen tuli Riekkisen tilalle)

Helsingin piispanvaalissakin konservatiivien tai vielä enemmän kirkon ykseyden kannalta paras ehdokas voitti, vaikka aika liberaali onkin.
En ota tässä arviossa huomioon kys. piispan rahallisia sotkuja, joita ei ole saatettu vielä lopulliseen päätökseenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu