Soinin ulkomaanreissut ovat maksaneet suomalisille veronmaksajille jo lähes miljoona euroa. Ainoana maamme ministerinä Soini lentää AINA bisnesluokassa ja hänellä on usein vaimokin mukana. Soini törsää ja mällää kuin viimeistä päivää. Sinä maksat.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802252200767995_pi.shtml
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802252200767995_pi.shtml
Vastaukset 63
Vanhimmat
Matkailu avartaa.
Tuo kerrotaan vielä kahdella ennen vaaleja, sipi kävi ihan TYÖ matkalle, satoja tuhansija sekin maksoi, eivät edes osaa hävetä.
Ja matkustaa myös yksityiskoneilla vaikka persut yrittävätkin sen kieltää. Me maksoimme 70 000 euroa siitä, että Soini kävi Turkissa kertomassa, kuinka Suomi ja Turkki jakavat samat demokraattiset arvot.
Samaan aikaan persut olivat hallituksessa, jossa he kurirtivat vanhuksia, sotaveteraaneja, sairaita ja vähäosaisia ennennäkemättömällä tavalla.
Soini on sinisissä ja aina kokoomuksen koira .
sinisten kannatus nolla luokkaa että soinikin repii ,nyt kaikki irti mitä saa. varmaan jo suunnittelee loikkaamista, johonkin toiseen puolueeseen. kyttäämään jatkoa "hillo tolpalleen".
Kylläpä on sikamaista. Kuinka kehtaavat - mutta kyllähän he kehtaavat. Sipilä ja Orpo paijaavat. Jopa eduskuntaryhmien suuruuteen suhteutettavat ministeripostit ( 1 kpl kepu ja 1 kpl kok) annettiin soinilaisille, kun ei muodostettu uutta hallitusta nykyiselle pohjalle. Soinilaisilla pitäisi olla kolme ministeriä.
Ja mitä se vasuri-ressukka sitten haluaa??
Että Ulkoministeri istuu toimistossaan kaikki päivät??
Vasuri lässyttää paskaa mutta ei esitä mitään vaihtoehtoa.
Kovin on taas tarkoituksenhakuista viha-uutisointia.
Kävihän Arhinmäki kännäämässä veronmaksajien piikkiin Sotchissa, eikä yksikään Vasuri vaatinut rahoja takaisin. Omaa koiraa ei purra, heh heh heh.
Vasurithan eivät kykene mihinkään, kun kansa ei heitä äänestä....
Enemmänhän vasureilla on kannatusta kuin perspuolueella.
YLEn gallupit, hheh......
Mitä hyötyä Soinin miljoonaluokan ulkomailla reissaamisesta on ollut Suomen kansalle? Oma arvioni: Ei mitään.
Mitä hyötyä Arhinmäen miljoonaluokan ulkomailla reissaamisesta on ollut Suomen kansalle? Oma arvioni: Ei mitään.
Arhinmäen toilailut eivät olleet yhdenkään sentin arvoisia.
400 päivää ja se on sitten ohi Sipilän hallitus ellei kaadu kesäkuun alussa keskustan puoluekokoukseen
Cosbyn tytär kuoli eilen
Cosbyn ensimmäisen lapsen
varakkaan yliopisto-opiskelijan 27-vuotiaan Ennis William Cosbyn tappoi venäläinen parikymppinen matu
huoltoasemalla epäonnistuneen ryöstön yhteydessä
Михаил Мархасёв, Mikhail Markhasjov , syntynyt Nliiton Ukrainassa
https://www.kommersant.ru/doc/174436
Ukrainan matu tappoi amerikkalaisnäyttelijän pojan
http://www.nytimes.com/1997/03/14/us/young-russian-immigrant-charged-with-cosby-killing.html
Osaako tuo Soini edes hävetä? No eipä tietenkään!
Ei sen kummemmin kuin vasuri.
Kyllä Soini ulvoi oppositiossa kurkku suorana: kuinka ne kehtaavat, mutta kyllähän ne kehtaavat.
Nyt on kokoomuksen ja kepun paapomana sylikoirana hallituksessa mässäilemässä hillotolpillaan, mutta yhtään ei tule mieleen kuinka kepu ja kokarit kehtaavat paapoa.
Rehvastelu hallituksen kerskumalla talouskasvulla ei suomalaisia lämmitä, koska kasvu johtuu Euroopan keskuspankin noin kolmevuotisesta elvytksestä ja muusta euroalueen ulkopuolisesta kasvusta. Jos maassa olisi ollut parempi hallitus, olisi maahan syntynyt EKP:n elvytksellä jo noin 150 000 uutta työpaikkaa.
Oliko edelllinen parempi kun Vasurit ja Vihreät olivat hallituksessa piti tulla satatuhatta uutta työpaikkaa tulikin samanverran työttömiä. Koskaan ei varmasti olla tyytyväisiä istuvaan hallitukseen tämä on sentään saanut jotain aikaan meillä on kohtä täystyöllisyys ja se ei ole sentään vähäinen juttu,ihmiset uskovat tulevaisuuteen mitä ei edellisen hallituksen aikana ollut. Kaikki aika meni keskenäiseen riitelyyn. Mutta jos kaksi änkyräpuolueeta Vasemmisto ja Vihreät pysyvät pois hallituksesta tässä maassa voidaan elää rauhassa.
Vasuri matkusti taksilla leipänjonoon. Kalliiksi tuli yhteiskunnalle.
Otto Wille Kuusinen oli pyhäkoulupoika Soiniin verrattuna.
Vasuri on aina ollut erittäin taitava ja innokas valehtelemaan ja tuo vahvistaa tosiasian.
OWK tapatti surutta lähes kaikki venäjälle menneet suomalaiset.
Koskaan ei elämänsä aikana katunut tuota. vasuri mikä vasuri.
"meillä on kohtä täystyöllisyys ja se ei ole sentään vähäinen juttu,"
Kun tekee 3 tuntia viikossa töitä on hallituksen mukaan työllinen. Suomessa on massatyöttömyys.
Kirjoittaako Soini plokinsa aina joko humalassa tai kovassa karpulassa? -Siltä ne ainakin vaikuttavat, juopon törinältä.
Poltetaan köyhien rahat matkoihin.. Leikataan lisää!
Timppa käy yksityiskoneella tarkistamassa, että leipäjonoilla on riittävästi pituutta? Muuten hän ei tunne itseään tarpeeksi rikkaaksi?
Sillä rahallahan elättäisi kolmisenkymmentä matua vuoden!
Tyytyisikö Matu noin vähään rahaan???
Kyllähän Mogadishun matkailuun pitää nyt polttaa vähintään saman verran.
Me suomalaiset olemme velkaa tuon. Vihervasurien mukaan....
Paljon me suomalaiset maksamme Arhinmäen asumisen tukemisesta??
Sitähän ei saanut arvostella vasurien mielestä. Köyhät voisivat suuttua.
Niin, miksi Soini kulkee lentokoneessa aina bisnesluokassa? Itse epäilen sitä syyksi, koska tuossa luokassa ei ole useinkaan montaa henkilöä ja silloin voi rauhassa diabeettes piikkiä rauhassa pistää. Eli väistelee.... E kehtaa kertoa ylipainoisena miehenä totuutta julkisestai? OLISIKOS tässä yksi syy?????????? Vai mitä?
Merja Kyyllönen joutuu istumaan kahdella penkillä isoperse ei muuten mahdu samalle penkille yhteiskunta maksaa ei kannata laihdutttaa.
Antonov rahtikone tulisi halvemmaksi. ja onhan se vasemmistolaista suunnittelua.
Kertoivat huhuna lentokentällä, että iso-Peen lastaaminen koneeseen vaatii järeää trukkia ja rahtioven käyttöä. Plus tusinan rautakankia ja saavillisen tummelia.
Soini joutuu matkustamaan bisnes luokassa koska vain sen istuimilla
pystyy kääntämään takkia niin vimmatusti kuin hän tekee.
Köyhän Asijalla se on tämä Soini. Vai oliko se sillon ennen vaaleja?
Onkohan se TYÖmies Putkonen ottanut jo hatkat kun ei ole enää
maisterille sutkauksia laatinut.
Vai onko Soini vain sinisentulevaisuutensa kanssa muuten vakavoitunut
puolueen lähestyessä terminaalivaihettaan.
Voi niitä poloisia ! Huima oli jytky mikä taivaalle lennätti, mutta
vielä pahempi rytky mikä alas pudotti!
Vasurin on katkera, niin tavattoman katkera, heheheeheeheeeeee.
Arhiksen juomiset eivät häntä liikuta, vaikka arhis onkin pahimman luokan housunkääntäjä.
Kuitenkin>>;> Venevero peruttiin ja Salla lähes suljettiin.
Takuueläkettä laskettiin kaksi kertaa, vietiin sairailta lääkkeet, opiskelijoilta ja sotaveteraaneilta voi leivän päältä, nostettiin duunarin autoilukuluja, tuotiin Suomeen 20 000 maahanmuuttajaa.
Ökyautoilu tehtiin halvemmaksi eli ihan kaikesta ei leikattu.
Vasuri on katkera, niin tavattoman katkera, heheheeheeheeeeee.
Arhiksen juomiset eivät häntä liikuta, vaikka arhis onkin pahimman luokan housunkääntäjä.
Soini lupasi veneveron?Mihin kaatu? Petti senkin lupauksensa. Niinistö sulki rajan. Ei Soinitollo.
Soinipunikit puolustelevat törsäävää jumalaansa Soinia. Nuo siniset uuvatit ovat olevinaan milloin oikeistolaisia, milloin vasemmistolaisia, joskus jopa maahanmuuttokriittisiä. Mitä muuta voi dottaa poliittisilta Juudaksilta, eli soinin punaisilta??
Matkailla Soini jaksaa, mutta miten on työnteon laita?
Miten sinä sängyn pohjalla velttoileva loisvasuri jaksat kiinnostua toisten työteosta???
Levität nyt vaan tummelia makuuhaavoihisi ja ole hiljaa.
Seuraavien vaalien jälkeen sinisistä uuvateista ei puhuta edes historiassa.Sinisille uuvattiministereille on räätälöity yhteiskunnan piikkiin lorvimisvirat, ja sinne pöluyyntyvät eikä Soinikaan arvostele käytäntöä yhtään, niinkuin olis tehnyt jos olisi ollut rehellinen mies, eikä ketku.
No rupea sitten itse siniseksi ulkoministeriksi, jos olet noin kateellinen.
Muuten älä lapsellisesti itke täällä, jos et mihinkään pysty.
Soini vieraili Japanissa ja viikonlopun aikana hän on juhlinut muun muassa Iivo Niskasen olympiakultaa Etelä-Koreassa. Olympialaisissa on paikalla myös Soinin puoluetoveri, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802252200770656_pi.shtml
Onko tuon rahamäärän arvoista?
No totta kai!! älä sinä leipäjonossa tollaisia murehdi, sullehan leipä ja muut ovat ilmaisia!
Taitaa olla hyvin pötyä pöydässä, kun rukousaamiaisreissut on niin ulkoministerin mieleen.
No totta kai!! älä sinä leipäjonossa tollaisia murehdi, sullehan leipä ja muut ovat ilmaisia!!
Rukousaamiaisilla Amerikassa Timppa muistaa rukoilla myös Suomalaisten leipäjonolaisten puolesta? Siihen ne Timpan "teot" maximissaan Suomalaisten köyhien auttamiseksi jäävätkin.
Niin, eihän ne kuulu Ulkoministerin vastuu-alueeseen, eikö typerä vasuri edes tällaisia perusasioita tajua??
Köyhyys ja nälkä ovat näköjään vahingoittaneet vasurin aivoja peruuttamattomasti.
Soinin vastuualueeseen kuuluvat vain joo joo ja hillotolppa, eiks´jeh?
No jos sinä todella noin tyhmästi kuvittelet, niin mitäpä me sinun tyhmyyksiä oikomaan, eiks´jeh?
Ulkoministerin vastuualueeseen alkaa kuulua se että pakkaa
Sinisen Tulevaisuutensa pikkubussiin johon se mainiosti mahtuu
ja saa avustajansakin istuimelle ettei paikat puudu takakontissa
ja katoaa Historian Hämärään mutisten mennessään;
Paska reissu mutta tulipahan tehtyä !
Onneksi ei kuulu niinkuin Arhinmäellä juopottelu näkyvästi telkkarissa. yäk.
Niinpä, - ei kuulu vaalien jälkeen soinin kopsuttelu,
ei edes hipsuttelu. Ja soinin kannattaja on niiiiin katkera,
niiiin katkera ja köntsät on housussa ja äitiliinin pitäisi
pyyhkiä.
Voi poloisia !
Soinisäätiö takaa jatkossakin Isä Timon xo-tuhnut?
Mummoilta haetaan verot vaikka pitkospuita pitkin, että Isä Timo pääsee matkustelemaan rajoituksetta?
Vasurihan matkustaa peräti lähikauppaan kaljaa ostamaan ja senkin yhteiskunnan rahoilla.
Soinista saa Espoon koirapuistoon hyvän kusitolpan.
Soinisäätiön palatsiin tulossa jättikallis remontti. Kuinka persaukiset Timppa ja Rami sen maksavat, nuo säätiöherrat?
Mitä hyötyä Timpan nautintamatkoista on ollut yhteiskunnalle?
Nuo rahat ovat turvallisesti pois vasureilta, se on merkittävä yhteiskunnallinen etu.
Jarppa kuuluu olevan Kanadassa nautintalomalla. Missä mahtavat olla muut soiniWätykset Isä Timon opastamana?
Eikös nämä ole niitä sinisen tulevaisuuden kansanedustajia..... ja minulle on sama vaikka Halla-Aho lentäisi missä luokassa tahansa kunhan saisi tämän kehitysmaa muslimi sirkuksen loppumaan suomessa......