Kiitos Jumalalle siitä, että olen maho ja hedelmätön. Kiitos myös siitä, etten koskaan saanut puolisoa itselleni.
Olen koko elämäni kokemut olevani ulkopuolinen. Olen aina ollut se, joka on valittu viimeisenä ja hylätty ensimmäisenä. Olen aina ollut se, joka on kelpuutettu mukaan lähinnä pakosta tai säälistä. Niinpä minulla ei ole myöskään mitään velvotteita ketään kohtaan. Minulla ei ole mitään ystävyyden siteitä tai velvoitteita välittää kenestäkään, koska kukaan ei ole koskaan välittänyt minustakaan. Olen kokenut yksinäisyyden tuskan viiltävästi, mutta toisaalta myös olen saanut tilaa ajatella asioita rauhassa.
En myöskään lääketieteellisistä syistä voi saada lapsia, ja hyvä niin.
Tämä maailma on kova, kylmä, julma ja sydämetön paikka, ja toivon, etten olisi milloinkaan syntynyt tänne. Mutta myöhäistä rypistää enää tässä vaiheessa. Olen joutunut väkisinkin miettimään, jos asiat olisivat toisin. Ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että hyvä niin, että olen lapseton ja perheetön.
Jos minulla olisi lapsia, joutuisin näkemään sen kaiken tuskan ja kokemaan sen kaiken kivun heissä, mitä olen itse kokenut. Kärsimään heidän kärsimyksensä. Ja sen, miten he itse jakavat kärsimystä toisille. Tämä maailma on helvetti, ja me teemme tästä helvetin toisillemme. Lapsuuden jatkuvat tappelut, teini-iän rumuus ja yksinäisyys, nuoruuden toivoton taistelu hyväksytyksi tulemisesta, vanhemmiten työttömyys ja joutuminen työuralle, josta en pidä, ja lopulta sen hyväksyminen, etten koskaan tule olemaan yhtään mitään, mitä lapsena halusin olla. Ja koska tulevaisuus tulee olemaan koko ajan vain kovempi, julmempi ja synkempi, kilpailu tulee koko ajan kiristymään ja elämästä tulee pudotuspeli, olen vain onnellinen, ettei minulla ole lapsia, jotka joutuisivat tuohon samaan hullunmyllyyn mukaan. En kestä ajatella heidän kärsimystään siinä.
Elämä on vain kauniita, röyhkeitä, suosittuja ja kovia varten. Toivon pääseväni tästä maailmasta pois vielä niin kauan, kun psyyke ja kroppa suunnilleen ovat kunnossa. En halua jäädä kitumaan, olen saanut kärsiä riittävästi jo elämäni siinä vaiheessa, kun kaiken olisi pitänyt olla ihanaa.
Koska minulla ei ole ketään, jolle minä olisin erityisen rakas tai joka välittäisi minusta, ja minullakaan ei ole ketään sydänystäviä tai erityisen läheisiä ihmisiä, en katso olevani kenellekään senttiäkään velkaa enkä katso kokievani ketään kohtaan mitään velvollisuuksia. Niinpä katson voivani päättää elämäni oman käteni kautta, jos tilanne vetää todella pahaksi.
Kiitos Jumala, ettet antanut minulle lapsia taakaksi eikä minulla ole edes kykyä saada niitä, vaikka olisin halunnut. Tuo jälkimmäinen tekee elämän hiukan helpommaksi.
Olen koko elämäni kokemut olevani ulkopuolinen. Olen aina ollut se, joka on valittu viimeisenä ja hylätty ensimmäisenä. Olen aina ollut se, joka on kelpuutettu mukaan lähinnä pakosta tai säälistä. Niinpä minulla ei ole myöskään mitään velvotteita ketään kohtaan. Minulla ei ole mitään ystävyyden siteitä tai velvoitteita välittää kenestäkään, koska kukaan ei ole koskaan välittänyt minustakaan. Olen kokenut yksinäisyyden tuskan viiltävästi, mutta toisaalta myös olen saanut tilaa ajatella asioita rauhassa.
En myöskään lääketieteellisistä syistä voi saada lapsia, ja hyvä niin.
Tämä maailma on kova, kylmä, julma ja sydämetön paikka, ja toivon, etten olisi milloinkaan syntynyt tänne. Mutta myöhäistä rypistää enää tässä vaiheessa. Olen joutunut väkisinkin miettimään, jos asiat olisivat toisin. Ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että hyvä niin, että olen lapseton ja perheetön.
Jos minulla olisi lapsia, joutuisin näkemään sen kaiken tuskan ja kokemaan sen kaiken kivun heissä, mitä olen itse kokenut. Kärsimään heidän kärsimyksensä. Ja sen, miten he itse jakavat kärsimystä toisille. Tämä maailma on helvetti, ja me teemme tästä helvetin toisillemme. Lapsuuden jatkuvat tappelut, teini-iän rumuus ja yksinäisyys, nuoruuden toivoton taistelu hyväksytyksi tulemisesta, vanhemmiten työttömyys ja joutuminen työuralle, josta en pidä, ja lopulta sen hyväksyminen, etten koskaan tule olemaan yhtään mitään, mitä lapsena halusin olla. Ja koska tulevaisuus tulee olemaan koko ajan vain kovempi, julmempi ja synkempi, kilpailu tulee koko ajan kiristymään ja elämästä tulee pudotuspeli, olen vain onnellinen, ettei minulla ole lapsia, jotka joutuisivat tuohon samaan hullunmyllyyn mukaan. En kestä ajatella heidän kärsimystään siinä.
Elämä on vain kauniita, röyhkeitä, suosittuja ja kovia varten. Toivon pääseväni tästä maailmasta pois vielä niin kauan, kun psyyke ja kroppa suunnilleen ovat kunnossa. En halua jäädä kitumaan, olen saanut kärsiä riittävästi jo elämäni siinä vaiheessa, kun kaiken olisi pitänyt olla ihanaa.
Koska minulla ei ole ketään, jolle minä olisin erityisen rakas tai joka välittäisi minusta, ja minullakaan ei ole ketään sydänystäviä tai erityisen läheisiä ihmisiä, en katso olevani kenellekään senttiäkään velkaa enkä katso kokievani ketään kohtaan mitään velvollisuuksia. Niinpä katson voivani päättää elämäni oman käteni kautta, jos tilanne vetää todella pahaksi.
Kiitos Jumala, ettet antanut minulle lapsia taakaksi eikä minulla ole edes kykyä saada niitä, vaikka olisin halunnut. Tuo jälkimmäinen tekee elämän hiukan helpommaksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla taitaa olla helppoa sinuun verrattuna, vaikka lapseni ei ole sellaisia, kuin olisin halunnut, elämäni on ollut helvettiä joinakin aikoina (paniikkihäiriö, masennus, avioero, kurja alkoholistiperheen lapsuus ym.)
Jäljellä on vain yritys ajatella positiivisesti ja katsoa vielä loputkin bluffit viimeistä jakoa myöten.
Paskaa silti, muttei voi, kun olla ajattelematta pahinta!
Sitten jotkut uhkaa ja ahdistelee vielä saatanallisilla helvetinsäkeillä, että voivat sitten pelastaa niiltä!
TARTUTTAA TAUDIN, ETTÄ PÄÄSEVÄT PARANTAMAAN!
Mitä pyhää on heidän pirullisissa saarnoissaan?
Eikö riitä, että elämä on/on ollut helvetillistä aika ajoin?
Kaikki tapahtuu mitä on tapahtuakseen riippumatta kaikesta luulottelusta.
Itämaisessa opissa on käsite karma, joka on huomattavasti leppoisampi tapa suhtautua kaikkeen, kuin joku TUOMIO 40 SUKUPOLVEEN, sillä jälkimmäisessä ajatellaan sinun joutuvan kantamaan myös muiden pahuudet omiesi lisäksi!
Janis Ianin kaunis laulu summaa tuntemukset aika hyvin. Mutta voisin kuvitella, että tuska siitä, että onkin osoittautunut elämän hylkytavaraksi, on vielä pahempi silloin, jos on ns. normaali.
En jaksa uskoa helvettiin. Enkä jälleensyntymään. Tässä yhdessä elämässä on ollut jo ihan riittävästi, enkä todellakaan halua enää yhtään mitään lisää. Minulle olisi ollut parempi, etten olisi koskaan syntynytkään, mutta kuten sanoit:
"Jäljellä on vain yritys ajatella positiivisesti ja katsoa vielä loputkin bluffit viimeistä jakoa myöten"
Sen jälkeen voi jättää tämän maailman taakseen. Joko tyytyväisenä, tai sitten oman käden kautta, jos sekin tuottaa pettymyksen.
Kukaan ei kysynyt minulta, halusinko syntyä tähän maailmaan. Miksi minun pitäisi kysyä keneltäkään, jos päätän lähteä täältä pois.
---
At Seventeen
I learned the truth at seventeen
That love was meant for beauty queens
And high school girls with clear skinned smiles
Who married young and then retired
The valentines I never knew
The Friday night charades of youth
Were spent on one more beautiful
At seventeen I learned the truth
And those of us with ravaged faces
Lacking in the social graces
Desperately remained at home
Inventing lovers on the phone
Who called to say come dance with me
And murmured vague obscenities
It isn't all it seems
At seventeen
A brown eyed girl in hand me downs
Whose name I never could pronounce
Said, pity please the ones who serve
They only get what they deserve
The rich relationed hometown queen
Married into what she needs
A guarantee of company
And haven for the elderly
Remember those who win the game
Lose the love they sought to gain
Indebentures of quality
And dubious integrity
Their small town eyes will gape at you
In dull surprise when payment due
Exceeds accounts received
At seventeen
To those of us who know the pain
Of valentines that never came
And those whose names were never called
When choosing sides for basketball
It was long ago and far away
The world was younger than today
And dreams were all they gave for free
To ugly duckling girls like me
We all play the game and when we dare
To cheat ourselves at solitaire
Inventing lovers on the phone
Repenting other lives unknown
That call and say, come dance with me
And murmur vague obscenities
At ugly girls like me
At seventeen
Lapseton. Ei lapsettomuus ole syy sinun yksinäisyyteesi, tyytymättömyyteesi ja kyvyttömyyteesi nauttia elämästä. Vain sinä itse tiedät, mitkä on niitä todellisia syitä sinun onnettomaan oloosi.
Käy rohkeasti käsiks niihin todellisiin syihin. Vain sinä itse voit tehdä elämästäsi kauniin ja elämisen arvoisen ja elämän makuisen.
Minäkin olen lapseton, eri syistä kuin sinä. Minä nautin elämästä: rakkaudesta, seksistä, ystävistä, työstä, kulttuurista, naisystvien raskauksista ja lapsista, koirista... jne. jne.
Toivotan ilon ja rakkauden löytymistä. Ensin sinun on niitä itsestäsi löydettävä ennen kuin voit niitä itsesi ulkopuolelta löytää.
Sinulla menivät nyt puurot ja vellit sekaisin. Olen vain tyytyväinen siihen, että olen lapseton, ja kiitän Jumalaa siitä, ettei hän ole pannut selkääni sitäkin taakkaa kannettavaksi. En kestä ajatusta vanhemmuudesta ja siitä tuskasta tämän kaiken muun lisäksi.
Sinulla on kaikki hyvin, jos voit nauttia elämästä, rakkaudesta, seksistä, ystävistä, työstä, kulttuurista, naisystvien raskauksista ja lapsista, koirista jne. Minä en voi. Olen elmän hylkytavaraa, ja kerroin jo tuolla aiemmin että miksi. En ole koskaan kokenut rakkautta, seksi on ollut irtosuhteita tolkuttomassa kännissä, ystäviä minulla ei ole, työskentelen alalla jota vihaan mutta vaihtoehtoja ei ole, ja olen allerginen kissoille sekä koirille. Vain filosofia luo hiukan lohtua. En ole niin halpamainen, että nauttisin nähdessäni sellaisten ihmisten kärsivän, joilla menee vielä minuakin huonommin.
Olen aikuisena todennut, että elämän juna meni ohitseni jo lapsena. Rukoilen, että tämä kaikki päättyisi mahdollisimman pian, ja että saisin kuolla niin kauan, kun sekä mieli että ruumis vielä ovat kunnossa.
En halua kuvitella itselleni lapsia ja heille tätä kaikkea samaa, jota olen itse joutunut kokemaan. Siksi olen vain iloinen siitä, että olen maho. Sukuni päättyy minuun ja hyvä niin.
Juuri siksipä toivonkin sinun löytävän iloa ja rakkautta elämääsi. Ilman rakkautta elämä ei ole elämää, vaan se on vain olemassaoloa.
Vain sinä itse voit hypätä elämän junaan. Pysäytä se. Hyppää kyytiin. Koska sinulla ei ole lapsia, mitä jos etsisit uuden työ- tai opiskelupaikan jostakin toisesta kaupungista missä nyt olet - tai toisesta maasta. Mitä jos varaisit ajan kampaamoon ja laittaisisit hiuksesi uuteen uskoon: anna kampaajalle vapaat kädet, mutta pyydä radikaalia muutosta nuorekkaaseen ilmeeseen.
Mitä jos alat etsiä sellaisia kiinnostuksen kohteita, mitä aiemmin et ole toteuttanutkaan? Mitä jos sinusta tulisi SPR:n vapaaehtoisten kouluttaja sen jälkeen kun olet ensin sinne mennyt touhuamaan ja parisen vuotta ollut aktiivi ja saanut hyviä ystäviä?
Mitä jos sinäkin liittyisit museoseuraan ja filosofiseen seuraan? Onerva-säätiöön tai Eino Leino Seuraan?
Jos ei kirjallisuus kiinnosta, niin etsi vain niitä uusia kohteita elämästä, mitkä sinua kiinnostavat. Mene junaan mukaan, ota vastaan ne ystävät jotka sinua odottavat ja joista et vielä mitään tiedä, etkä heistä yhtäkään tunne.
Älä enää juo päätäsi täyteen ja kännissä nai. Eihän se edes ole rakastelemista. Tutustu selvinpäin miehiin ja rakstele selvinpäin. Itsestä se on kiinni hankkiiko kännipäissään kokemuksiaan vai muulla tavoin. Jos olet aiemmin kännissä niin tehnyt, niin mitä jos nyt hyppäisit elämän junaan ja alkaisit selvinpäin hankkia uusia kokemuksia?
Ikä ei ole mikään este elämälle ja elämän muutoksille. Halusta se on kiinni ja rohkeudesta.
Voisit todella nauttia elämästä, kun lapset eivät sinua ole sitomassa ja kun kerran lapsettomuutesi ei sinua häiritse!
Ihan hyviä neuvoja, mutta epärealistisia. Ensinnäkin tässä vaiheessa elämää, kun pian on neljäkymmentä mittarissa, ei enää tuosta vain etsitä uutta työ, tai opiskelupaikkaa. Toisaalta työnsaanti on vaikeaa ja epävarmaa, enkä halua riskeerata sitä vähää, mitä minulla on.
En halua enää saada ihmissuhteissa turpaani enkä jaksa yrittää väkisin hankkia ystäviä. Keinotekoinen ja epätoivoinen yritys on läpinäkyvää ja johtaa vain parempaan pulaan. Kokeiltu on. Minulla ei ollut ystäviä nuorena, jäin aina ulkopuoliseksi kaikista menoista teininä ja vähän vanhempana, enkä milloinkaan oppinut niitä sosiaalisia taitoja, mitkä silloin olisi pitänyt oppia. Niitä on mahdotonta oppia enää keski-ikäisenä.
Mitä taas seksiin tulee, en kelpaa kenellekään muuten kuin silloin kun kumpikin on kännännyt riittävästi. Jokainen vuosi lisää vain tuskaa. Ikäännyn, enkä koskaan ollut kaunis nuorenakaan. Miten voisin vanhana kelvata kenellekään, kun en kelvannut nuorenakaan?
Haluaisin vain päästä tästä maailmasta pois mahdollisimman pian ja kivuttomasti. Olen tainnut jo nähdä kaiken ja koen, ettei maailmalla enää ole minulle mitään annettavaa. Olen jo oppinut, että rumista ankanpoikasista kasvaa isoina rumia ankkoja.
On tuskallista ajatella, että omat lapseni joutuisivat kokemaan sen kaiken yksinäisyyden tuskan, hylätyksi tulemisen, sen tunteen, ettei kelpaa kenellekään, tarpeettomuuden ja hyödyttömyyden tunteen, minkä olen itse joutunut kokemaan. Ilman rakkautta elämä on vain olemassaoloa, ja tiedän sen liiankin tuskaisasti.
Minusta sinä vaikutat sosiaaliselta vaikkakin väsyneeltä.
Kun luin noi kaikki niin ajattelen että sinulla alkaa olla muutoksia elämässäsi.
Meillä kaikilla on.
40 ikävuoteen kuuluu kriisi ja se on juuri luonteeltaan kirjoituksesi sisältöinen.Sen käy läpi lähes kaikki normaalit ihmiset.
Siinä punnitaan menneet, tämänhetkiset ja tulevat.
Sinänsä se on hyvin terveellinen ihminen kun ihminen alkaa tulla aikuisuuden rajapyykille.
Tarkoitan tällä sitä että osaa ajatella kohtalaisen realistisesti,nähdä asioita hiukan mutkienkin taakse ja tunteillekin antaa tilaa rehellisesti.
Monet eroavat tuossa iässä kun huomaavat tehneensä virheitä,ovat tyytymättömiä jne.
Nämä kaikki ovat siis pääsääntöisesti terveitä tapahtumia ja tähtäävät eteenpäin kulkevaan polkuun.Tässä vaiheessa sitä tutkitaan että mitä sillä polulla tulisi olla.
Älä hätäile siis ,sillä tämä vaihe on rakennusvaihe. Mikään ei rakennu itsestään ja sen eteen tehdään työtä ja se tuottaa tuskaakin.
Näitä kriisiaikoja tulee useita ihmiselle elämän aikana. Ne ovat kasvun paikkoja.
Pitää siis ottaa vastaan asioita jotta voi jatkaa taas uusin eväin.
Elämä ei ole taistelua ja kilpailua jos siihen ei ota osaa.
Elämä on linnunlaulua,lumessa narskutellen kävelyä ja hymyjäkin sinne tänne.
Minun käsitykseni elämästä on se että löydämme luojamme ja hänen tiensä.
Kun ihminen etsittyään löytää sen niin usein luoja ottaakin ihmisen jo itselleen.
Ei ihmisellä lopulta ikävä jää tänne jäljelle jääneitä,sillä hänelle on paikka parempi.
Hei, jos todella olet vasta nelikymppinen, niin mikäs vanha sinä olet!!!
Minäkin olen 40 ja olen tehnyt viimeisen kahden vuoden aikana elämäni suurimmat muutokset. Katkaisin suhteen miesystävääni, vaihdoin paikkakuntaa, vaihdoin alaa, jolla työskentelen, olen saanut uusia kavereita ja ystäviä, mutta vanhatkin ystävät ovat kuvioissa... Vielä muitakin muutoksia näiden lisäksi.
Ala vaan opetella sosiaalisiataitoja niillä alueilla, joissa luulet ettei sinulla niitä taitoja ole. Kyllä sinä opit siinä, missä me muutkin. Mikä erikoistapaus sinä luulet olevasi?
Äläkä edes puhu itsestäsi siten, ettet kelpaa seksiin! Kyse ei ole siitä kelpaatko sinä vai et. Kyse on siitä, mitä sinä itse tahdot ja haluat vastaanottaa ja mitä haluat antaa.
Etsi erilaisia miehiä kuin känniset miehet!
Olet upea nainen. Jos sen tajuat itseksesi, kaikki muutkin sen alkavat sinusta nähdä.
Sinä et ole elämää nähnyt. Kirjoitathan itsekin, että juna kulki ohitsesi jo lapsena ollessasi.
Elämänkokemuksesi on suppeita. Laajenna niitä. Mieti sitäkin, mitkä omat asenteesi estävät ystävyyksien syntymistä.
Jos sinulla ei ollut ystäviä nuorena, niin johan on korkea aika niitä hankkia! herran jestas sentään! Luuletko sinä että aikuiset miehet ja naiset ovat kuin murrosikäisiä! Jos murrosiässä kokemuksesi ovat olleet huonoja, niin kokeile nyt aikuisena ystävystyä aikuisten kanssa. Huomaat eron. Äläkä mene baareista ystäviä hakemaan. Humalaiset ovat humalaisia, eikä kännisten ystävyyteen kannata luottaa.
Sen huomaa, että kun rakastaa, niin vastarakkautta saa. Totta kai se elämään kuuluu, että ihmissuhteissa saa turpaansakin. Kaikille niin käy. Siitä huolimatta, mikään ei voita rakkautta ja rakastumisen ihanaa olotilaa.
Anna palaa!
Varmaan tarkoitat hyvää, mutta tekstisi sattuu todella syvältä, Varsinkin tänään ystävänpäivänä, ja minulla ei ole ketään, jolle olisin tärkeä.
Ennenkaikkea minua sattuu, kun kerrot, miten tuosta vain heität menemään suhteen miesystävään, vaihdat tuosta vain työpaikkaa, saat tuosta vain kavereita ja ystäviä. Minulla ei ole mitään. Työpaikka on oikeastaan ainoa, mitä minulla on. tuo, mitä sanot, sattuu aivan yhtä paljon kuin lapsena viiltävä ivanauru, julmat ja sydämmettömät katseet, juorut, pahansuova kikatus ja lyönnit sekä potkut. Tiedän, ettet tarkoita pahaa, mutta se sattuu silti.
Neljäkymmentä on jo vanha. Olen jo ikäsyrjintäiässä ja muutaman vuoden päästä olen ikääntyvä työntekijä ja elämäni on sitämyötä ohi. Enkä ole elänyt hetkeäkään. Olen vain ollut. Elämä on vain kauniita, röyhkeitä, sosiaalisia ja rikkaita varten.
Sanot, että ala vaan opetella sosiaalisiataitoja niillä alueilla, joissa luulet ettei sinulla niitä taitoja ole, ja että kyllä sinä opit siinä, missä me muutkin. Valitettavasti tilanne ei ole niin helppo enää tässä iässä. Olen yrittänyt monta katkeraa vuotta, mutta kun ei niin ei. Teini-iässä minut kylmästi suljettiin kaikesta ulkopuolelle ja en koskaan päässyt toisten mukaan. Minun annettiin ymmärtää olevani ylimääräinen kaikessa. Vaikka sitten kuinka yritin, toivotonta se oli.
Olen saanut henikisesti ja sosiaalisesti turpaani. Olen yrittänyt vain antaa anteeksi ja olla katkeroitumatta, mutta vaikeaa se on. Tässä iässä ainoat miehet, joita löytää, ovat luuserit. Kaikki hyvät on jo viety, ja kun olin nuori, kukaan ei viitsinyt katsoakaan minua, ja nyt tässä iässä nuoremmat kilpasiskot vetävät pitemmän korren.
Se on niin kovin helppoa sanoa, että jos ei ollut ystäviä nuorena, niin vanhempana on korkea aika niitä hankkia. Se vain on niin, että jossei ystäviä saa lapsena ja nuorena, ei niitä saa vanhempanakaan. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, ja mitä ei ole nuoren oppinut, on hyvin vaikeaa tai mahdotonta oppia enää vanhana. Kun on saanut turpaansa, nöyryytetty, lannistettu ja lyöty maahan nuorena, niin miten sitten enää vanhana uskaltaa.
Jokainen kykenee toki rakastamaan, mutta kaikki eivät milloinkaan saa vastarakkautta. Elämä on helvettiä silloin, jos on älykäs, kiltti, herkkä ja tietää olevansa alempitasoinen.
Hei, mielestäni sinulla kyllä vakava masennus meneillään. Masennus on hoidettavissa oleva sairaus. Hae apua. Sitä on saatavana.
Yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteet ovat myös monella adhd-aikuisella, käypä varmuuden vuoksi sekin tarkistamaan.
http://adhd-aikuiset.org
Tsemppiä sinulle. Elämä ei jaa aina valttikortteja. Minä kärsin lapsettomuudesta itse. Välillä pää on pinnalla ja välillä pinnan alla.
...oli aivan käsittämätön. Mitä halusit tällä kaikella sanoa ja saavuttaa?
Haluan sanoa sillä sitä, että lapsettomuus ei ole katastrofi, jos asiaa osaa katsoa oikein. Olen saanut henkisesti (ja myös fyysisesti) niin paljon ja niin kovaa tämän elämäni aikana turpaan, etten kestä enää elää kovin pitkään. Siksi kiitän Jumalaa siitä, ettei minulla ole lapsia aiheuttamassa vielä lisää surua ja huolta elämään.