Diesel on painajainen käyttäjälleen

Nyt dieselmoottorista on tullut loputon painajainen, joka pahenee kohtaus kohtaukselta. Viimeisin niistä on Saksan korkeimman hallinto-oikeuden päätös kaupunkien oikeudesta kieltää dieselautojen käyttäminen. Tähän asti, kun on voitu puhua vain kieltojen uhasta, teollisuus on torjunut päättäväisesti uusien katalysaattorien asentamisen. Autopatruuna toisensa jälkeen on käynyt todistamassa, että kosmeettiset ohjelmistopäivitykset riittävät. Nyt on kuitenkin tosi kyseessä, valmistajilla ei ole varaa suututtaa suurta osaa autoilevasta Saksasta. Katalysaattoreita lähdetään asentamaan ja ainakin osa laskusta tulee autokonserneille. Suomessa jatketaan myrkkyvaunuilla ja hallitus työntää rahaa Chempolikselle, että voisimme jatkaa polttomoottorin elämää keinotekoisesti.
41434
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Suomessa puhutaan vain hiilidioksidipäästöistä, kun akuutti ongelma ja fokus on polttomoottorin palotapahtuman synnyttämissä kuolettavissa lähipäästöissä. Palotapahtuma kun tuottaa tuhansia myrkyllisiä yhdisteitä, jotka lähipäästöinä ennen neutralisoitumistaan pääsevät hengityksen kautta ihmisten (myös eläinten ja kasvien) silälle aiheuttaen tupakointiin kaltaisia vakavia ja sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia. Siksi polttomoottoreista on päästävä kiireesti eroon kuten tupakastakin.

Äänestä

Tällä ajetaan sähkoautoja kuin käärmettä pyssyyn. Kohta kielletään kaikki muut. Mutta ottakaapa selvää tuosta sähköautojen akkujen valmistuksesta. Paljonko se tuottaa saastetta ja jälkikäsittely myös. Eikä se sähkö ainakaan tähän saakka ole töpselistä lähtöisin. Jollakin sekin pitää tuottaa. Autotehtaat panostivat sähköautoonn kehtitykseen omaisuuksia. Pakkohan ne on kaupaksi saada .

Äänestä
  • Suomessa esiitymiä.

    Äänestä

  • Se muuttuu ydinvoimalla tuotettu sähkökin hyväksi asiaksi Vihreiden piirissä kun on liikenteestä kyse.

    Äänestä

Sähkö tuotetaan saasteettomalla ydinvoimalla. Joka vielä pitkään Suomessa kilpailukykyistä eri voimaloihin nähden

Äänestä
  • Minulla on kaksittain diesel Mersuja, enkä ole niiden vuoksi vielä painajaisista kärsinyt!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Joutuu Metsuri pian kaatopaikalle ja pois saaastuttamasta. Diesel on vihon viimeinen keksintö ainakin henkilöautoihin

    1Äänestä

  • Saasteetonta? No miksi se jäte haudataan maan alle syvälle jos se on saasteetonta?

    Äänestä

Diesel autojen kielto lämmittää ilmastoa.

http://www.aamuset.fi/uutiset/3859211/Ilman puhdistaminen pienhiukkasista vahentaa kuolleisuutta mutta lammittaa ilmastoa

Pienhiukkaspäästöjen vähentäminen nopeuttaisi ilmaston lämpenemistä pienhiukkasten viilentävän vaikutuksen poistuessa.

Tutkimuksen mukaan heikot päästörajoitukset pienhiukkaspäästöille tällä vuosisadalla sen sijaan lisäisivät kuolleisuutta ja hidastaisivat ilmastonmuutosta toistaiseksi. Tutkimalla yhtä aikaa sekä ilmasto- että terveysvaikutuksia, tutkijat pystyivät havainnollistamaan pienhiukkaspäästörajoituksiin mahdollisesti liittyviä ongelmallisia valintatilanteita kuolleisuuden vähentämisen ja pienhiukkaspäästöjen vähenemisen aiheuttaman nopeutuneen lämpenemisen välillä.

Ilmastomallitutkimuksessa selvitettiin, miten pienhiukkaset vaikuttavat ilmastoon ja ihmisten terveyteen toisistaan huomattavasti eroavissa päästöskenaarioissa. Tutkimuksessa kehitettiin uusia päästöskenaarioita kuvaamaan sekä äärimmäisen voimakkaita pienhiukkaspäästöjen rajoittamistoimia että maailmaa, jossa ilmansaasteiden kasvua ei rajoiteta. Erilaisten toisistaan poikkeavien päästöskenaarioiden tutkiminen on tärkeää, koska tutkimuksessa yleisesti käytetyt päästöskenaariot ovat hyvin samankaltaisia oletuksiltaan.

Äänestä

diesel , sillä käy miljoonat rekat maailmalla, miljoonat laivat maailmalla, ennen miljoonat junat , nyt niille tekee sähköä kivihiili ja diiselvoimalat , nämä halutaan polttaa tehtaissa sähköksi , joka on mukava monipoli ja lämmön sivutuote vielä parempi ( kaukolämpö ) ...kohta kukaan ei halua tuottaa sähköä kun pelkällä siirrolla saa kk eriä , tekemättä mitään ja myymättä mitään.

1970 tehtiin öljykriisi , vastaava källi kuin nykyinen ( piti siirtyä kaasareista / ruiskuihin ja isoista bensakoneista 1.3 corolliin ( öljy näet loppui hetkeksi ) nyt maailma tukehtuu käryyn hetkeksi....pelkkää rahastusta ja jusetusta, kaikki autotehtaat esittelee samaan aikaan isoja bensamaastureita joka messuilla......finanssijulli ei pysty juksaamaan insinööriä.

Äänestä
  • Siirtomaksu: S8uomessa kaikki on b-luokkaa mutta tyhjästä rahastaminen on kehitetty huippuunsa.

    Äänestä

  • b-maa kirjoitti:

    Siirtomaksu: S8uomessa kaikki on b-luokkaa mutta tyhjästä rahastaminen on kehitetty huippuunsa.

    Tyhjästä rahastamista on koko kasvihuone ilmiö koohauskin! täyttä pösilöiden ihmisten kusettamista !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Tyhjästä rahastamista on koko kasvihuone ilmiö koohauskin! täyttä pösilöiden ihmisten kusettamista !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Dieselhän päästää vähemmän näitä ns. kasvihuonekaasuja kuin bensa auto. Dieseliä ollaan kieltämässä sen ihmiselle haitallisten hiukkaspäästöjen vuoksi ei piiperöiden ilmastonvouhotuksen vuoksi. Toisaalta piiperrystä tuokin on jos minulta kysytään.

    Äänestä

  • eri.asia kirjoitti:

    Dieselhän päästää vähemmän näitä ns. kasvihuonekaasuja kuin bensa auto. Dieseliä ollaan kieltämässä sen ihmiselle haitallisten hiukkaspäästöjen vuoksi ei piiperöiden ilmastonvouhotuksen vuoksi. Toisaalta piiperrystä tuokin on jos minulta kysytään.

    Ei minun diesel ainakaan päästä hiukkasen hiukkasta, ne ovat vaan persujen mielikuvitusta.

    Äänestä

Maailman merillä tapahtuva laivarahtiliikenne "saastuttaa" kymmenen kertaa enemmän kuin kaikki maalla tapahtuva moottoriliikenne yhteensä. Eiköhän ruveta tekemään tarvitsemamme tavarat itse, niin maa-ilma pelastuu.

Äänestä
  • Siellä maailman merilläkö sitä ilmaa olet hengittämässä?

    Äänestä

  • Dieselillä ne laivat siellä merillä ilimanpilluun suorittaa Taidat itse hengittää siellä kaljapullon pohjalla huurujas.

    Äänestä

  • Liittyypäs kirjoitti:

    Dieselillä ne laivat siellä merillä ilimanpilluun suorittaa Taidat itse hengittää siellä kaljapullon pohjalla huurujas.

    Hiukkaspäästöt ei siellä merillä haittaa yhtään mitään kun ei siellä ihmisiäkään kulje.

    Äänestä

Sähköautot lämpimiin tiheään asuttuihin maihin ja dieselit kylmään pitkien eyäisyyksien pohjolaan. Tässä olisi jotain järkeäkin

Äänestä
  • Diesel on nimenomaan huono kylmissä olosuhteissa. Dieseliä ei saa kovassa pakkasessa edes käyntiin. Lisäksi dieselautot ovat kylmiä.

    Sähköauto sen sijaan on lämmin ja toimii kylmässä jopa paremmin kuin kuumassa. Sähköauto ei tuota lainkaan kylmäpäästöjä, joita diesel täräyttää taivaalle melkoisesti, jos sen vaan saa pakkasessa käyntiin.

    Äänestä

Talvivaarassakin lopetetaan kohta koko dieselkoneliikenne, kun ilmapiiri alkaa olla jo liian tunkkainen. Tosi painajainen osakkeenomistajille ja niille, joita odottaa leivätön pöytä.

Äänestä

Ei ole helppo korvata dieseleitä paremmilla ja toimivammilla ratkaisuilla ainakaan Suomen oloissa. Miten korvataan rekat, traktorit, työkoneet, harvesterit metsässä, dumpperit kaivoksissa, dieselveturit ratapihoilla jne. Lisänä pitkät matkat, harva asutus ja kylmyys. Dieseleitä tarvitaan vielä pitkään.

Äänestä

katsokaa suomen vientituote nro 1 .....diesel ( nafra) , tässä syy miksi duunarien pitää siirtyä taas kerran bensakoneeseen ( 2-3 pyttyiseen 1 litran put put mopoon ) , moottorien käyttöikä tulee olemaan 60 luvun kuplan vastaavaan ( rahat pois uunoilta) , onpa ihme että näin vuosikymmenien jälkeen yht äkkiä vuoden aikana keksitään että hei diisel saastuttaa " tooosi" paljon , siis eikö ne miljoonat testiajot , tietokoneanimoinnit , bensayhtiöt tienneet yhtikäs mitään...no mutta nythän käy sitten aivan sama näiden uusien tuotteiden kanssa , eli ei tiedetä yhtään mitään eikä noudateta mitään määräyksiä , ja yllätytään kaikesta , pojat hei , teiltähän riisutaan jo alusvaatetta päältä.....lepotilaan ja nopeasti.

Äänestä

ja näille eliitin kiilusilmille tiedoiksi jotka luulee laivojen ajavan " meren ilmoilla" näit varmasti viime syksynä punaisen auringon suomessa , juu hengitit tosiaan afrikan pölyä , kaikki maailman saasteet on yhteisiä , verot ja maksut duunarien työpalkkio ja kiilusilmät kerää rahat.
sotilaallinen vahvuus on diiselliin sidottu , sähkösodassa ei päästä jatkojohtoja pidemmälle ja aurinkokennoilla soditaan vain keskellä päivää ,
kyllähän homma nyt on vaan niin että diiseli on liian arvokasta duunarin poltettavaksi , maasta kaivettu ja ilmasta takaisin maahan painuva tuote.

Äänestä

Kohta dieseleitä tuodaan Saksasta Suomeen oikein urakalla. Saksassa dieseleiden hinnat ovat tippuneet/tippumassa 25–35 prosenttia.

Äänestä

Asia hallitaan dieseleiden osalta korvaamalla vanhentuneet katalysaattorit moderneilla tehokkaammilla katella.
Sähköauton kehittämisessä on valmistajat tajunneet valtavat markkinat. Maailmalle mahtuu sähköautoja miljardeittain, siinä on mahdollisuus tehdä tulosta rajattomasti. Kuluttajahan sen maksaa lainsäätäjän suosiollisella avulla. Mutta ei maailma siitä parannu.
Eikä se parane varsinkaan kuluttajan kannalta. Autoilua on pystytty verottamaan melkoisesti, ei sähkön käyttö kauaa pysy edullisena. Sitä on pystyttävä verottamaan kuten autoilua yleensäkin.

Äänestä

käämimoottori on paljon halvempi tehdä kuin polttomoottori , käämimoottorit kootaan jatkossa jossain keskiafrikassa , jokaisessa koslassa on sama käämimoottori , laitteeseen tulee siis halvat 2 pääakselin laakerit , ja taas muuteman vuoden päästä "havaitaan" laakerien olevan alimittaiset ja alihankkijatahon syy.....lisäksi havaitaan että käämimoottorit valmistetaan lapsityövoimalla ja kivihiilisähköllä.....akuista tulee yhtä valtava ongelma kuin nyt tämä diiselkohu , litium ongelma.
eikö näihin epäkohtiin voisi puuttua nyt , eikä taas jonkun nousukauden päätteeksi havahtua.
nämä uudet lisäkatit voitte unohtaa , johtaa uusiin ongelmiin päästöjen kanssa ja tyyppihyväksyntä puuttuu vanhaan koslaan laitosta ja palovaarat tästä leikistä alkaa.
duunarin suolausta , ajan vanhalla pommilla ja tulkoot käämiauto putkeni perässä aamuruuhkassa.

Äänestä

.........jätteestä+tehdään+100%+puhdasta+polttoainetta+,+niinhän+lehmäkin+syö+100%+puhdasta+suomalaista+eko+peltoheinää+,+mutta+putkesta+tulee+ulos+samaa+kuin+ennenkin,+sitten+kun+neste+tuo+markkinoille+"+juotavan"+polttoaineen,+jota+voi+juoda+myös+ulostuloputkesta+ollaan+siirrytty+kauniista+puheista,+järkeviin+tekoihin+.nyt+kun+"jätteestä"+tehdään+polttoainetta,+pitää+siis+tehdä+jätettä+valtavasti+lisää+että+saadaan+tuota+100%+puhdasta+polttoainetta.ja+eikös+toi+nykyinenkin+polttoaine+ole+"jätteestä"+tehty.aiemmat+puheet+ja+lupaukset+,+kertovat+tulevat+pettymykset.

Äänestä

Diesel pyöritti Treblinkaa

Äänestä

diiselin valmistuksessa sivututteena syntyy bensiini , kun teollisuus ja yritykset tarvitsevat valtavasti diiseliä , tulee valtavasti bensiiniä , jonka käyttäjiksi on aina pakotettu veronmaksajat, jos nämäkin ajavat diisel autolla tulee lisää bensiiniä , joten kaikki laitetaan ajamaan bensiiniautoilla , tätä suhdetta ohjataan valtiovaltain ohjauksella ( verot ja määräykset ) kamppanjan nimi on " diiselkohu" ....päästökauppa , energiakriisi, ............

Äänestä

Sanoisinpa omasta kokemuksestani, että ne pensalutkut olivat niitä painajaisia. Siirryttyäni dieseliin on ollut todella vaivatonta köröttelyä.

Äänestä

Miksi niitä sähköautoja ei sitten myydä niin halvalla että se houkuttelisi sellaisen ostamaan? Miksi missään ei muuten kerrota että uudet akut maksaa 10tuhatta euroa voi kuluttajaa vituttaa jos ostaa hyvän käytetyn jossa ne sattuukin olemaan paskana. Sähköautot ei toimi suomessa kuin kaupunkien taajamissa johtuen pitkistä välimatkoista. Sähköauto ei ole ratkaisu. Mutta toisaalta voi se toimiakkin jos kokoomus saa politiikallaan ajettua ihmiset maalta kasvukeskuksiin sitä ne varmaan salaa toivookin.

Äänestä

Sähköautojen radioaktiiviset päästöt eristettävä 100000 vuodeksi maan alle kallioon louhittavaan luolaan.Sinne ei ihmisellä ole sen jälkeen säteilyn takia asiaa.Siinäpä perintöä jälkipolville ilmastovouhottajilta.Eikä se luolan louhiminen kallioon aivan ilmaista ole.

Äänestä
  • Ei auta selittelyt. Tupruttava pakoputki on palmuöljyä käyttävissä dieseleissäkin.

    Vain sähköauto on 100 prosenttisen päästötön auto.

    Äänestä

Dieselillä tehdään voimaa, bensalla pestään pensseleitä ja sähköllä ajetaan partaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sepäsesiinä kirjoitti:

Nyt dieselmoottorista on tullut loputon painajainen, joka pahenee kohtaus kohtaukselta. Viimeisin niistä on Saksan korkeimman hallinto-oikeuden päätös kaupunkien oikeudesta kieltää dieselautojen käyttäminen. Tähän asti, kun on voitu puhua vain kieltojen uhasta, teollisuus on torjunut päättäväisesti uusien katalysaattorien asentamisen. Autopatruuna toisensa jälkeen on käynyt todistamassa, että kosmeettiset ohjelmistopäivitykset riittävät. Nyt on kuitenkin tosi kyseessä, valmistajilla ei ole varaa suututtaa suurta osaa autoilevasta Saksasta. Katalysaattoreita lähdetään asentamaan ja ainakin osa laskusta tulee autokonserneille. Suomessa jatketaan myrkkyvaunuilla ja hallitus työntää rahaa Chempolikselle, että voisimme jatkaa polttomoottorin elämää keinotekoisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu