on jutun otsikkona naistenlehdessä nimeltään anna. jota ei minulle tällähetkellä tule. Älkööt puhelinmyyjät vaivautuko tuhlaamaan aikaansa koska en osta mitään puhelimessa enkä myy mitään. Juttu vain oli kuin minulaisilleni kirjoitettu hyvällä huumorilla menettämättä asiayhtettä eikä ihme kun kirjoittajan status on: kirjoittaja joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin. Markkinoin kannalta eräs hyvin oleelinen syy : suomessakin miljoonat veronmaksajat ja kuluttajat ovat aikoja sitten kyllästyneet muun muassa. Rumaan. likaiseen, kuvottavaan kielenkäyttöön eivätkä lue / katso iänikuista esimerkiksi : tympeän oloista seksillä mässyilyä, hyvinkin ala-arvoisia kolummeiksi ja blogeiksi mainittuja juttuja joissa: joissa joku snoppailee älykkyyttään muka esittäen näsäviisastellen tai mainiten minkälaisia ulkomaalaisia kertoo lukevansa jne..
Minä en ole missään haukumassa yhtäkään julkkista tai muutakaan toimittajajuontajaa ja mitä niitä kaikkia onkaan. Ilmoitan vain näissä omissa verratavissa oleviin esseihin että kiinostavampaa on katsoa ohjelmaa nimeltään : Tuurin kyläkauppa tai sitten Huutokauppakeisari muun muassa. kun itse en ole kesäisin viettänyt perinteistä suomalaista kesää ( monia vuosia sitäkin olen saanut viettää jouluineen esimerkiksi ruotsalaisuus voittoisesti ) En katso julkkisten takia vaan viehättävää ja leppoisan mukavaa on nähdä huipputavalisia veronmaksajia siksi yllätyin kuinka paljon Tuurin kyläkaupalle olivat kutsuneet tai kutsumatta suomalaisia julkisuuden henkilöitä. muun muassa.
Jutussa hauskalla tavalla tulee oleelinen esille kun jutun kirjoittaja tiivistää ammatilisen tarkasti mitä se nykyisin on kun maailman suurimpaan roskakoriin internetsiin, kyllä kirjoitin ihan oikein internetsiin, naamakirjaan muun muassa lataavat selfietä kuin täysin paikkaansa pitämättömiä ilmeitään: " tässä näytän iloiselta auringossa " ei juurikaan pidä paikkaansa kun pelkkä poseeraus joka muuttuu yhtä tympeäksi kun selfieitä eivät lähetä. " nyt olen matkalla jossa näkyy kasvokuva " niin kun itsetunto ei ole kohdallaan". Nyt on tullut aika jakaa kuva takapuolestani" Ketä sekin kiinostaa kun selfien lähettäjää itseään. " tälläinen olen ilman meikkiä " novoiettä. Onpa hyvin osanneet piilottaa " meikittömyytensä " Tässä olen lasten kanssa urheilemassa " niin varmaan sen aikaa että saavat selfien lähetettyä senjälkeenkin on kiire mäkkäriin tai muihin heseihin ja katsomaan kuinka monta klkklkpekkua on saaneet. " tässä se ensimäisen palkinon saanut " selfie ja naamakirja postaus " tässä minä nauran itselleni ottaessani kuvaa itsestäni.
Kuvilla lienee arvonsa heille itselleen poikeuksellisena otoksena arjen yläpuolelta. ( :) )
hej då
" sata kuvaa minusta " olkaa hyvä
2
217
Vastaukset
- tsuenwan
Mainostajien on hyvä tietää kuinka en suinkaan katso Tuurin kyläkauppa ohjelmaa julkisten takia minulla ei ole heihin minkäänlaista kontaktia eikä muuten minkäänlaiseen suomalaiseen toimittajajuontajiinkaan Enkä välitä suomalaisista ylitsepursuvista kokoperheen möykkäämisohjelmistakaan Mielummin menen teatteriin ja katson / kuuntelen näyttelijän kaksituntisen monologin vaikka. En tiennytkään ensin kunnes luin " jostain " miten sitä omaa brändiään nostavat mainitsemalla kansainvälisten lehtien lukutaidoistaan. wau.
Lähinnä ajatuksena olikin miten itsestä ei tunnu mitenkään minkäänlaiselta vaikka lehtipinossa, sanfrancico where the complete, etihadinflight mm. muutaman mainitakseni kun vielä mainostajia kiinostaa katselukokemukset televisiostani mainittakoon Amerikkalainen Diili joka oli hurjan jännä ja hauska. Lähinnä katson suomalaisten kesänvietto tapoja Tuurin kyläkaupalla kun itse en ole vuosiin noissa perinteissä aikaani viettänyt. Sukuseurani lehteä lukiessani joka on myös lehtipinossani havaitsin että heistä monet kylläkin viettävät perinteistä suomalaista kesää ja tietysti odottavat minunkin läsnäoloa... - kwaitsingix
" ei tunnu miltään " luetaan että matkustaminen on niin normaalia että noiden lehtien " mainostaminen " julkisesti ei ole käynyt mielessänikään. Ei myöskään laittaa " sataa kuvaa minusta " kun en millään ymmärrä miksi minun pitäisi kirjoittaa muum muassa : water sport activities ulkomailla myös harrastan kun voin todeta että reippailen mitä aikaa siihen olen priosoinut. Eräs läheinen totesi että jos minä laittaisin itsestäni ja kohteista, lennoista yms. selfieitä kuin myös puitteista jotka ovat kaikessa loistossaan. laadukkuudessa ylenpalttisia. Voin kyllä kuvitella minkälaisen hämmenyksen saisivat.
En tunne tarvetta kuin mainita ohimennen, enkä ole kiinostunut klikkauksista, peukuttajien määrästä koska en tienaa niillä tulojani enkä koskaan edes ajatellut koska nytkin on lähinnä viskata tyylikkäät ja laadukkaat matot lumihankeen pakkaseen jossa hankaan ne juuriharjalla ihan vain arkisesti ja panostan siihen mitä tänään olin ajatellut tehdä Mikä on mielestäni kiitoksen arvoista ja josta haluan mainita : Kiitos kun ette ole kiinostuneita yksityiselämästäni en minäkään vietä aikaani minkäänlaisella taajuudella enkä ole luomassa minkäänlaista kontaktia. Siis kiitos Hej då
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982