Tulevan oppositiojohtajan puolue kolmantena

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802272200776024_pi.shtml
Oikein Hyvää Kalevalanpäivää.
Tulee aina nuoruus mieleen ja muistan kun olin Väinämöisella Nautiluksessa konemestarina.
(kysymykseessä voi olla myös politikon muisti)
Niin tuossa gallupissa ei näkynyt vielä Paavon puoluetta, mutta lohkasee kepun ja perussuomalaisten äänisaalista.
Merkille pantavaa oli tuo kepun kakkosenpuolueen viimmoselle tilalle jääneet "muut" eli saako lehmät olla ehdokkaana?
Tämmöstä kyselee vähäpoika pellonreunasta
9142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Arvoisa vähäpoika / kepulainen;
Kysymyksenne on varsin oivallinen ja siihen emme pysty vastamaan.
Keskustapuolue etsii keskuudestaan lähellä sisäpiiria olevia työttömiä tai työttömäksi joutuvia ja asettaa komitean tutkimaan kysymystä ja palkka tulee olemaan n.7000e/kk.
Mutta mitä kannatukseen tulee, Paavo puolueineen tekee ison loven kepun ja perussuomalaisten kannatukseen ja se on hyvä.
Näillä eväilä viettäkäämme Kalevalan päivää ja muistakaamme, että Väinämöinen taulun kuvassa, ei ahdistele alastonta Ainoa, on muuten vaan leikkisä mies.

Äänestä

Suurimmaksi osaksi nettikyselynä tehdyllä hutkimuksella on vain hupiarvoa.

Äänestä
  • ihan oot oikeessa
    kepun kannatus onpi pienempi ku kyselyssä
    tuolla poliitiikalla männään persuksilleen

    Äänestä

  • itärajalta kirjoitti:

    ihan oot oikeessa
    kepun kannatus onpi pienempi ku kyselyssä
    tuolla poliitiikalla männään persuksilleen

    Ja kyllä kannatus laskee vielä, kun huomataan, että Sipilän hallituksen toimet kiihdyttää maaseudun autioitumista.

    Äänestä

  • Olisiko se parempi, että olisi tehty "paperikyselynä", jossa valikoidulle porukalle lähetetään 196 sivuinen kysymyskaavake nippu, jossa kysymyksiä lähtien alusvaatteiden väristä, kovinkoneiden merkkiin ja ostoajankohtaan, muutama kysymys politiikastakin esitetään, ja sitten siltä pohjalta analysoidaan vastaiksua - joita kutsutaan mielipidemittauksiksi ja gallupeiksi.

    Äänestä

  • Ostetaan.tarpeeseen kirjoitti:

    Olisiko se parempi, että olisi tehty "paperikyselynä", jossa valikoidulle porukalle lähetetään 196 sivuinen kysymyskaavake nippu, jossa kysymyksiä lähtien alusvaatteiden väristä, kovinkoneiden merkkiin ja ostoajankohtaan, muutama kysymys politiikastakin esitetään, ja sitten siltä pohjalta analysoidaan vastaiksua - joita kutsutaan mielipidemittauksiksi ja gallupeiksi.

    Minä tein gallupkyselyn Helsingin kauppatorilla ja kymmenestä vastaajasta, yhdeksän ei tiennyt , että keskustapuolue on olemassa.
    Moni luuli, että kepulaisuus koskee vaan oulunlääniä (tarkoittaneeko vankilaa?)

    Äänestä

  • Edward-n-kolme kirjoitti:

    Minä tein gallupkyselyn Helsingin kauppatorilla ja kymmenestä vastaajasta, yhdeksän ei tiennyt , että keskustapuolue on olemassa.
    Moni luuli, että kepulaisuus koskee vaan oulunlääniä (tarkoittaneeko vankilaa?)

    No juntteus ei iske kaupungeissa
    on maaseudun persläpien puoluekuttuuria

    Äänestä

  • ErkkiNivalasta kirjoitti:

    No juntteus ei iske kaupungeissa
    on maaseudun persläpien puoluekuttuuria

    Tuo on totta:
    Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Lahti 19 kepuvaltuutettua ja se kertoo jotakin.
    Nivala tuo lestakehto/ persläpi keksellä ei mitään 24 kepuvaltuutettua ja se kertoo kaiken.
    (luku kantsii tarkistaa)

    Äänestä

  • AlmaTakatussu kirjoitti:

    Tuo on totta:
    Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Lahti 19 kepuvaltuutettua ja se kertoo jotakin.
    Nivala tuo lestakehto/ persläpi keksellä ei mitään 24 kepuvaltuutettua ja se kertoo kaiken.
    (luku kantsii tarkistaa)

    Anteeksi erheeni,
    Nivalassa on 23 kepuvaltuutettua eli käytännössä 23 jarrua kunnan kehitykseen.
    Ja siihen vielä 4 persua, niin ei pidä ihmetellä Nivalaa.
    Yks niistä Suomen vastenmielisimmistä lestakylistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Urpo-uskaltaa kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802272200776024_pi.shtml
Oikein Hyvää Kalevalanpäivää.
Tulee aina nuoruus mieleen ja muistan kun olin Väinämöisella Nautiluksessa konemestarina.
(kysymykseessä voi olla myös politikon muisti)
Niin tuossa gallupissa ei näkynyt vielä Paavon puoluetta, mutta lohkasee kepun ja perussuomalaisten äänisaalista.
Merkille pantavaa oli tuo kepun kakkosenpuolueen viimmoselle tilalle jääneet "muut" eli saako lehmät olla ehdokkaana?
Tämmöstä kyselee vähäpoika pellonreunasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu