uskotko tuonpuoleiseen osa2

Miksi pelottavaa? Miksi "melkein hiuksia nostattava juttu"?

Olen kokenut hyvänä ja lämpimänä tutun ja läheisen ihmisen kohtaamisen.

Kyllä minä jutun luin.
En senkään jälkeen usko tuonpuoleiseen.
En omia kokemuksia sotakokemuksiin vertaa.
Joskus tullut tehtyä ylipitkiä työputkia, niin siinä kun istahtaa, ja sattuu menemään silmät kiinni, se mielikuvitusmaailma ja todellinen elämä voi mennä todentuntuisesti sekaisin.

Noita sotilaiden kokemuksia on koottu kirjaksi.
Kerran bongasin sen kirjastosta, en muista sen nimeä.

Lapsena luin jokaisen Kansa taisteli lehden, ne olivat minusta mahdottoman jännittävää luettavaa.
Isä ei ikänsä puolesta joutunut sotaan, mutta setä sitä vastoin oli mukana alusta alkaen.
Isä oli nähnyt unen, että että veli jää henkiin mutta eno kaatuu, en muista että kaatuiko heitä useampiakin, mutta kuitenkin unessa oli ollut punainen härkä joka talloi enon, mutta setää ei ja isä tiesi ettei veli kuole.

Olen kertonut täällä joskus kuinka pikkuinen lapsenlapsemme sairastui äkillisesti, ja minulle oli hirveän kova huoli ja hätä hänen selviämisestään, ja mitäs muuta se ihminen äärimmäisessä hädässään tekee kuin kääntyy Jumalan puoleen, ainakin useimmat niin tekevät vaikkeivat välttämättä tunnusta sitä.
Siinä Luojaltani anoessa, minulle tuli yhtäkkiä sanomattoman hyvä olo, kuin kaikki maailman paha olisi hävinnyt, ja silloin tiesin että pieni poika selviää, ja selvisikin.

Poikamme kävi luonani unessa. Oli niin elävä uni että monesti illalla sanon ääneen, tulisit taas käymään.
Juteltiin pöydän ääressä kuten teimme hänen eläessäänkin, tiesin että hän oli kuollut mutta se tuntui silti ihan luontevalta. Sitten poika sanoi että pitää lähteä, saatoin eteiseen kuten aina ennekin tein, kosketin olkapäätä, hän kääntyi, oli ihan lähellä. Kysyin, koska taas tulet käymään, hän sanoi, kyllä tulen, en osaa sanoa koska. Uni oli äärettömän lohdullinen. En unohda sitä ikinä.

pirre tiedatko etta nuo lehdet on koneella ilmaiseksi luettavissa,,,jos on aikaa ja kiinnostusta

Kaupassa minua vastaan käveli kaunis, nuori nainen.
Silmäni puoli-raukeina, hieman viettelevinä katsoin häntä.
Nainen katsoi minua länpimän veljellisesti.
Terästin katseeni.
Luojani, tuon tytön täytyy olla kuollut siskoni!
Moikkasiko hän minua vain?
Vai syntyikö hän uudelleen?
Voiko todellakin kolme kuukautta vanhana kuollut tyttö-lapsi muistaa veljensä.
Veljensä joka ei ollut vielä edes syntynyt?
Tunsin länpimän häivähdyksen sisälläni.
Minä en kuole turhaan.
Sukumme komeus ja kauneus jatkuu ikuisuuteen...


H.

``Tuonpuoleisesta`` tulee vain homoilu mieleen.

hunkz...ei olekkaan turhan vaatimaton..kukas se kollin hännän nostaa,,jollei vanaha kolli ite?

Jos johonkin, niin tuohon asiaan uskon.

On olemassa geriatrinen sairaus nimeltään Lewyn kappale tauti.
Siihen kuuluu usein harhoja, mm. vainajien näkemistä, istumassa vaikka kotisohvalla ihan todentuntuisena.

Uskon Robert Lindiä, Kramforsista :)